Disclaimer: Tämä on fanifiktiota. Orjattaesi-romaani kuuluu Margaret Atwoodille ja Hulun alkuperäissarja The Handmaid´s Tale sen tuottajille. Kirjoitan huvikseni enkä hyödy tästä taloudellisesti. Seuraava perustuu erityisesti sarjan kakkoskauden pariin jaksoon, joten siitä, että on nähnyt ne on apua.
A/N: Tekstin inspisbiisinä on ollut haasteesta saatu Absoluuttisen nollapisteen Minä en (klik)
(Serena Joy) Minä
laadin mieheni puheet ja allekirjoitin hänen nimellään. Tiesin, että se oli
väärin, mutta niin oli tehtävä meidän hyväksemme. Annoin kynän orjattarellemme,
koska hän on joskus ollut kustannustoimittaja. Hän teki merkintöjä, kehotti
tiiviistämään joitakin kohtia ja jättämään toisia kokonaan pois. Huomaan, että
olemme lähes salakavalasti päässeet rauhaan toistemme kanssa. Hän ei ole
uskonsisar, mutta kantaa lastani. Ei tasa-arvoinen, mutta tunnen hänen kanssa
työskennellessäni sellaista voimaa, jota en ole tuntenut pitkiin aikoihin. Jos
eläisimme vanhassa maailmassa voisin kuvitella olevani hänen ystävänsä. Joskus
ajattelen, että kirjoitin alkusanat tälle kaikelle. Uskon vakaasti tähän
kaikkeen, Gileadiin, järjestelmään. Ajoittain täydellinenkin järjestelmä kaipaa
hienosäätöä. Siksi orjattaremme harjoittaa nyt vanhaa ammattiaan ja minä istun
mieheni kirjoituspöydän takana tekemässä hänen työtään.
Ruusunpiikki
pistää hansikkaan läpi. Se ei satu, sillä kaikki muu kipu on lukkiutunut
syvälle ja peittää sen alleen. Häpeän aalto iskee suuremman kivun muistuttaessa
itsestään. Lyönnit tuntuivat kitkerämmiltä, kun oli odottanut ymmärrystä ja
jopa kiitosta. Valkoinen ruusu puristuu Serenan kädessä. Vaimon ja orjattaren
välillä ei voi olla solidaarisuutta. Hän muistaa miksi vihaa Offredia niin
paljon. Miksi sen naisen piti nähdä, kun häntä piiskattiin. Fredin mielestä se
oli kai hyvä rangaistus, sillä raskaana olevaa naista ei voi löydä. Ajatukseen
tuo pientä lohtua, että jos Offred ei olisi siunatussa tilassa hänetkin olisi
hakattu. Koputukset hänen huoneensa oveen tapahtuman jälkeen kirpaisevat
kuitenkin eniten. `Rouva Waterford, tarvitsetteko jotain. .... Serena´. Hän
käski Offredin omaan huoneeseensa, vaikka olisi halunnut huutaa häivy, tämä on
vain tavallista surua. Serena painaa
luomensa kiinni. Jotkut näkevät silloin hyviä asioita. Hän ei.
(June) Serena
antoi minulle kynän korjausten tekemistä varten. Minuun rynni sellainen ilo
kuin lapsella jouluna. Orjattaret eivät kirjoita yleensä. Ei se kiellettyä ole,
mutta mitä meidän tarvitsisi kirjoittaa. He ymmärtävät, että kynä on
vaarallinen ase. He pelkäävät, että joku kirjoittaa: en ole onnellinen enkä
tyytyväinen asemaani orjattarena. Kynän pitäminen tuntuu hyvältä. Aivan kuin
lapsi vatsassani aistisi sen, se potkaisee hieman. Nautin sallitusta kapinasta,
sillä en ole niin tyhmä enkä ainakaan vielä niin aivopesty, etten tajuaisi
tämän olevan sitä. Jos komentaja Waterford näkisi vaimonsa pöydälleni tuomat
ruusut, hän varmaan toteaisi, että olemme kaikki ruusuja Herran tarhassa.
Pikemminkin rikkaruohoja takapihalla, mutta silti olkoon ylistetty.
Tuulen
suunta on muuttunut ja olen jälleen epäsuosiossa. En halunnut nähdä, kun kun
komentaja hakkasi Serenaa, mutta niin vain näin. Waterfordit lähtevät pian
Kanadaan Gileadin edustajina ja kaikki ovat kuin mitään ei oli tapahtunutkaan.
Ruusut on kuitenkin viety pois. Ja Serena teki minulle selväksi, että haluaa
minun lähtevän heti, kun lapsi on syntynyt. Niin ei yleensä tehdä ja viha ja
katkeruus nostavat nostavat minussa jälleen päätään. Meille on lähetetty hyvää
säätä. Paskat. Lunta on hieman ja tulee kylmästi. Kukaan ei kapinoi paremmin
kuin se, jolle on annettu univormu ja syy tyytymättömyyteen. Toivon sydämestäni
yhtä asiaa: että Serena ei koskaan unohda kokemaansa vääryyttä. Jos puristan
silmät kiinni oikein lujaa, siellä pilkistää toivo.
(Serena Joy) Kanada
saattaa olla vapaa ja kiehtova, mutta se on kaukana satumaasta. Muut karkaavat.
Minä en.
(June) Vannon,
että pakenen. Vannotko sinäkin? Minä en.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti