Moikka!
Disclaimer: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot on otettu Marvelin sarjakuvista ja elokuvauniversumista. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.
Kirjoittajan huomio: Male preg on varsin yleinen trooppi fanifiktiossa. Nimensä mukaisesti se tarkoittaa, että myös miehet voivat tulla raskaaksi. Joskus sille annetaan selitys (kuten alla olevassa tarinassani), joskus asia vain on niin sen kummemmitta selittelyittä. Troopin ei ole tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä. Älä siis lue, mikäli edes fiktiivinen ajatus raskaana olevasta miehestä ei sovi ajatusmaailmaasi.
Leivän
pala pyrki nousemaan takaisin samaa reittiä, jota se oli muutama hetki sitten
vatsaan päätynyt. Loki yritti peittää yökkäilyään oluen hörppimiseen. Jumalten
aamiaissalissa ei hänen lisäkseen ollut onneksi juuri muita. Ikävä kyllä ne
harvat muut olivat Fandral, Hogun ja pari Odinin vartioston sotilasta.
”Mikäs
meidän temppumaakarillamme on? Liikaa simaa eilen?” Fandral huuteli.
Loki
irvisti kuppiinsa ja esitti, ettei ollut kuullut huomautusta.
”Näyttää ihan
siltä kuin vaimoni, kun on pieniin päin. Silloin ei aluksi pysy mikään
sisällä”, yksi sotilaista lohkaisi.
Muut pärskähtivät nauruun ja Fandral takoi
miesparkaa selkään niin, että tämä sai silavansa väärään kurkkuun. Loki livahti
pois remakan turvin. Ei hän saisi kuitenkaan enää mitään alas.
Loki oli
laskeutunut yhteen Asgårdin palatsin puutarhoista. Pahaolo oli hellittänyt ja
hän pohdiskeli miten kostaisi aamuisen Fandralille, kun ajatus jysähti hänen
päähänsä. Entä jos minä olenkin raskaana? Sotilaan typerässä vitsissä oli vinha
perä, sillä hän oli oksennellut jo useampana aamuna. Hän nojasi selkänsä
viehkapuun runkoon. Eihän se voinut olla mahdollista. Hän oli kuitenkin mies.
Miehet eivät tulleet kantaviksi. Paitsi, että minä olin silloin nainen. Loki
valui kultaisena hohtavalle ruohikolle.
Reilu puolitoistakuuta sitten hän oli
keksinyt mielestään oivan pilan. Thor oli palannut joltain retkeltään ja häntä
oli jälleen ylistetty ällöttävyyteen asti. Pelastit sievän neitokaisen ja
suutelit vain kättä. Hän oli päättänyt näyttää, että Thorin itsehillintä
pettäisi oikeasti kauniin naisen ollessa kyseessä. Niinpä
hän oli muuttanut itsensä tyrmääväksi kaunottareksi ja vietellyt veljensä.
Hänen oli ollut tarkoitus palautua takaisin siinä vaiheessa, kun Thor yrittäisi
vapauttaa tytön rinnat kureliivin puristuksesta. Jokin hänen sisällään oli kuitenkin
kriittisessä vaiheessa kuiskannut, että pari lisäminuuttia tekisi pilasta vielä
kärkevämmän ja sitten taas ja sitten taas, kunnes he olivat yhtäkkiä maanneet
tyydyttyneinä vierekkäin. Loki oli paennut paikalta ennen kuin veli heräsi
pieluksiltaan.
Lempeä tuuli kieritteli Lokin mustia suortuvia. Hänen pitäisi
hautautua palatsin kirjastoon selvittämään voisiko asia olla niin.
Muodonmuutosten ei pitänyt aiheuttaa pysyviä seurauksia. Ainoastaan kuolema oli
poikkeus siitä säännöstä. Hän kärähti ärtyisästi ja nousi.
Loki
tiesi, että hänen olisi lähdettävä Asgårdista hetimiten. Oli enää ajan kysymys,
että joku huomauttaisi hänen lihomisestaan ja sitten ainakin äiti katsoisi
tarkemmin – ja huomaisi pienesti pyöristyneen raskausvatsan. Vanhasta,
pölyisestä ja murenevasta käsikirjoituksesta oli selvinnyt, että
muodonmuutoksen alaisuudessa pystyi kuin pystyikin tulemaan raskaaksi. Sepustuksen
mukaan taustalla piti oleman erityislaatuinen ja harvinainen rakkaus. Loki oli
tuhahdellut sille kirjaston perimmäisen nurkan pimeydessä. Hän heitti vihreän
viittansa päälleen ja tunki häthätää tavaroita sen taskuihin. Sitten hän
katoutti itsensä. Onneksi Asgårdista vei ulos muitakin teitä kuin
Sateenkaarisilta.
Thorille
oli aivan selvää, että Lokilla oli jokin hätä. Veli oli häipynyt omille
teilleen useita kuunkiertoja sitten, mikä ei sinänsä ollut outoa. Oikeastaan se
oli Lokille tyypillistä. Mutta Thor tunsi nahoissaan, että tämä tarvitsi apua.
Se tuntui kihelmöintinä aivan ihon pinnan alla. Sif ja soturikolmikko olivat
tyytyneet toteamaan hänen huoleensa vain, että Temppuilija keitteli taikojaan
jossain pimeässä kolossa ja hyvä, kun oli poissa harmeja aiheuttamasta. No, hän
voisi perustaa etsintäpartion yksinkin.
Thor oli jo pukenut lähtövarusteet
päälleen ja lähestyi Heimdalia. ”Sateenkaarisillan vartija! Tiedätkö mihin
toinen Odinin pojista on mennyt?” hän tiedusteli virallisesti.
”Midgårdiin”,
Heimdal vastasi heti, hieman huvittuneesti. ”En voi sanoa mitään sen tarkempaa,
koska hän piiloutuu minulta loitsuillaan.”
Thor huoahti. ”Midgård on aika
laaja.”
Vartija naurahti möreästi. ”Sumuisista väliköistä olen tulkinnut, että hän
on jossakin pohjoisessa.”
Sateenkaarisilta
läväytti hänet jäisen järven rannalle. Thorin ei auttanut muu kuin lähteä
vaeltamaan, onneksi hän oli heittänyt ylleen susiturkin. Hänen täytyi samoilla
Pohjolan periä kaksi viikkoa ennen hajulle pääsyä. Skafjällenin kylä oli pieni
ja yhteen kyyristynyt. Thorille kerrottiin metsästysmajasta kymmenen kilometrin
päässä erämaassa. Sinne kyläläiset olivat varustuksen ja mykän aputytön kanssa
lähettäneet oudon muukalaisen viikko sitten.
”Yksin se halusi mennä. Sigunnin
suostui ottamaan mukaan, kun kuuli, ettei neitopaha puhu. Jotakin hämärää se
aikoo tehdä, sanokaa minun sanoneen”, harvahampainen ukko, kylän vanhin,
selitti Thorille.
Mökin
piipusta tuprusi kutsuva savuvana. Syyhytys oli niin voimakas, ettei ollut
epäilystäkään, etteikö Loki olisi sisällä. Thor tempaisi oven auki ja astui
tupaan. Hänen silmänsä kiinnittyivät heti sängyllä tuskissaan makaavaan
mustatukkaan, jonka valtava vatsa kiilteli paljaana takan liekkien valossa. Hän
harppasi veljen luo ja istui sängynreunalle. Puu valitti surkeasti
ukkosenjumalan painon alla.
”Mikä sinun on veli?”
Loki irvisti ja hänen kehoaan
ravisutti jonkinlainen kramppi. ”Sattuu. Sinun… on… mentävä, Thor.”
Thor
puristi veljensä kättä, jota piti omassaan ja hipoi rystysiä. ”Miten voin
auttaa sinua?”
Lokin poskille ilmestyi kyynelvanoja. ”Et… et mitenkään. Minä… olen
luonnonoikku.”
Thor alkoi hitaasti ymmärtää. Oli hän nähnyt isoja vatsoja
ennenkin. ”Tekikö joku sinulle pahaa?”
Lokin suu oli taas hetken kivun
vääristämä. ”Ei. Itse… itse aiheutettua.” Veljen katse oli murtunut.
”Olenko
minä isä?” Thor kysyi hiljaa.
”Olet.” Loki
odotti luomet kiinni lyöntiä, jota ei koskaan tullut.
Thorin silmät olivat
lempeät. ”Autetaanko pikkuinen ulos? Hän näyttää jo kovasti haluavan tähän
maailmaan.”
Uusi supistus repi Lokia. Siitä huolimatta hän tarrautui vapaalla
kädellä pidätelläkseen veljeään. ”Mutta… anna anteeksi…ei.” Keuhkoista loppui
ilma.
Thor silitti hänen kylmänhikistä otsaansa. ”Tiesin, että se olit sinä. Pelkäsin,
että jos paljastan arvanneeni, lähdet heti pois. En halunnut, että niin käy.”
Lokin
kaikkia sisälmyksiä kouraisi. ”Minä… olimme jo liian pitkällä… luulin, että
hakkaisit minut tohjoksi, jos muuttuisin itsekseni.”
Ukkosenjumalan karheat
huulet suutelivat hänen ohimoaan. Sigunn oli hiipinyt heidän vierelleen ja
ojensi nyt Thorille kirurginveistä.
Thor
käänteli asetta sormissaan. ”No niin, tyttö. Sinä et kai hätkähdä veren
näkemistä?”
Sigunn nyökkäsi vakavana. Hänen toisessa kädessään oli puukapula,
jonka hän antoi Lokille ja osoitti sitten vapautuneella kädellään suutaan.
Loki
puri hampaitaan yhteen. ”Hänellä on myös ompelutarvikkeita. Vaikka… turha
teidän on… ruumista kursia kokoon.”
Sigunn oli käynyt takan luona kuin aave ja
nyt hänellä oli mukanaan pullo kirkasta. Hän asetti kädet eteensä kämmenet
ylöspäin kuin osoittaakseen, että oli valmis aloittamaan. Loki laittoi kalikan
suuhunsa. Hän kuolisi aivan varmasti. Thor sipaisi hänen olkaansa ja teki
ensimmäisen viillon. Loki pysytteli tajuissaan niin kauan, että kuuli
armahtavan itkun. Sitten hän salli itsensä vajota mustuuteen, Tuonen käsivarsille.
Lämpöä.
Hän tunsi ihanaa lämpöä. Hän lepäsi susiturkin alla ja Thorin kämmen oli
tyynesti hänen rinnallaan.
”Sinä heräsit. Saat kohta pikkuprinsessan syliisi.
Sigunn ruokkii vielä häntä.”
”Ei.” Kähähdys riipi kurkkua.
Thorin katse oli
kummastunut, mutta Loki tiesi, että jos hän koskisi lapseen, hän ei enää
koskaan kykenisi päästämään irti. ”Minä… hänet täytyy jättää Sigunnille…
turvallisempaa…”
Thorin iirikset pehmenivät kullaksi. ”Rakas velikulta. Hän on
Asgårdin prinsessa.”
”Isä heittää hänet ulos ikkunasta!” Lokin pahin pelko
pullahti ulos karkeasti. Omat kyyneleet maistuvat suolaisilta.
Thor kietoi
käsivartensa äärimmäisen varovasti hänen ympärilleen. ”Minun tyttärenikö? Siinä
tapauksessa hänellä ei ole enää poikaa vaan ikuinen vihollinen minussa.”
Loki
yritti imeä itseensä veljen varmuutta. Thor
nousi ja palasi kohta kourissaan kapaloitu nyytti. Vaistomaisesti Loki veti
kädet turkin alta ja otti vauvan vastaan. Pikkuinen tapitti häntä sirkeästi.
Hän kohottautui ja toi lapsen koskettamaan kaulansa paljasta ihoa. Siihen tyttö
parin hetken päästä nukahti.
”Stiorra.” Loki havahtui Thorin ääneen. Veli suki
hajamielisesti kulunutta sudenkarvaa. ”Olisiko Stiorra hyvä nimi hänelle?
Tytöllä on tähtisilmät.”
Lokin sydämensyke kiihtyi. Hän kuiskasi pienen loitsun
ilmaan.
”Nimikäinen? Luulin, että vain taikauskoisimmat asgårdilaiset tekevät
tuota.”
Loki naurahti heikosti veljensä ihmettelylle. ”Minä olen taikauskoinen,
etkö tiennyt?”
Thor kumartui hänen puoleensa. Ja lapsen. ”Luikuri sinä olet. Mutta
kai se on kestettävä, kun olen sinuun mennyt rakastumaan. Läpäisikö Stiorra
testin?”
Lokin henki salpautui hetkeksi, kun hän sai suudelman, joka kertoi,
ettei Thor välittänyt paskan vertaa kohtalon toiveista vaan hänen omistaan.
”Pikku Stiorra”, hän myönsi.
Tyttö
annettiin yöksi Sigunnille, jotta ruoka olisi tarvittaessa lähellä.
”Sigunn
menetti vauvansa vähän ennen kuin tulimme tänne”, Loki mumisi viereensä
pakkautuneelle Thorille.
”Kylän ukko sanoi, että otit hänet mukaan, koska hän
on mykkä.” Vastaus kumisi veljen rinnassa.
”Pidin sitä kieltämättä
onnenpotkuna. Mutta oikeasti ajattelin vatsassani olevaa lasta.”
Thorin
seuraava murahdus oli moniselitteinen. ”Me viemme hänet kotiin.”
Lokia
vihlaisi, sillä hän halusi sillä hetkellä ajatella kaikkea muuta kuin kylmän
kalseaa tulevaisuutta. ”Tuntuu ikävältä tunnustaa, mutta minä kuolen tai vielä pahempaa,
jos Stiorralle tapahtuu jotain. Yhdeksässä kuussa ehtii muodostaa kummallisen
siteen tuollaiseen sittiäiseen.” Hän yritti kuulostaa entiseltä nenäkkäältä
itseltään, mutta sanat olivat liian totta.
”Minä pidän kyllä huolta Stiorrasta…
ja sinusta”, Thor vakuutti.
Kunpa sinä olisitkin kaikkivoipa, niin kuin minä
lapsena kuvittelin, Loki ajatteli valuessaan uneen.
Hän sai
väkisin pakotettua Thorin viipymään vielä yhden kokonaisen päivän ja yön
mökissä. Sitä seuraavan aamun tullen he pakkasivat vähäiset tavaransa ja
lähtivät Asgårdiin. Sigunnin he ottivat mukaan. Loki oli käskenyt Thorin
pidellä Stiorraa. Hän pysyttelisi lyötynä taustalla, kun he kohtaisivat
Heimdalin. Sateenkaarisilta tuntui huimaavalta niin monen kuukauden jälkeen.
”Lapsi, ihmisnainen ja Loki?” vartijajumalan äänessä kuulsi arvelu.
”Niin,
toimita meidät salaista reittiä isän luo”, Thor ilmoitti. Heimdal risti kätensä
rinnalle ja osoitti yhtä vartijan huoneen ovista.
Odin
tuijotti heitä alta kulmain. ”Miksi olet tuonut tuon naisen tänne, jos lapsi on
hänen?”
Pienessä yksityisvastaanottosalissa olivat ainoastaan he neljä sekä
Odin ja Frigga. Loki värisi kuullessaan ärtymisen jyrisevässä äänessä.
”Stiorra
on minun”, Thor sanoi rauhallisesti.
”Älä viisastele, poika. Hän kuuluu
Midgårdiin omiensa joukkoon.”
”Mutta hän on jumalten tytär.”
Loki tunsi, kuinka
isän silmät iskeytyivät häneen kuin tikarit. ”Mitä sinä olet tehnyt?”
Hän
peräytyi seinää vasten. ”Isä…”
”Mitä. Sinä. Olet. Tehnyt?” Koko huone tärisi.
”Synnytin Stiorran.” Sanat olivat heikot. Loki ei ollut eläessään pelännyt niin
paljon.
”Sinä siis sait aikaan tuon äpärän?”
”Minun tyttäreni ei ole äpärä”,
Thor tiuskaisi väliin.
”Suu kiinni. Et kutsu minua enää isäksesi, petturi.
Koskaan.” Odin oli tullut aivan likelle lasta, joka ynisi Thorin käsivarsilla.
Loki
valahti polvilleen. ”Minä lähden maailman ääreen. Pois. Otan Stiorran mukaan.
Kunhan et vain satuta häntä i… Kaikki-isä.”
Frigga oli lipunut Odinin viereen.
”Minulla on ehdotus, joka tyydyttänee kaikkia.”
Loki uskalsi kohottaa päätään,
mutta äidin katse oli tunteeton ja jäinen. ”Thor, Loki ja lapsi pysyvät
täällä.”
Odin kiristeli nyrkkiään ja Thor veti Stiorraa tiukemmin rintaansa
vasten.
”Tiedän, että olet vihainen, mieheni, sillä minäkin olen. Tämä on
anteeksiantamatonta. Mutta tiedät myös, ettemme voi karkottaa Lokia iäksi
syyttä. Vai aiotko kertoa, että hän synnytti äpärän veljelleen? Thorista ei
ikinä tulisi kuningasta.” Frigga käveli takaisin valtaistuinkorokkeelle.
”Teemme siis näin. Thor esittelee tytön omanaan, jonkun ihmisnaisen kanssa
tapahtuneen seikkailun tuloksena. Kerro, että tyttö syntyi hyvissä enteissä ja
kuuluu siksi Asgårdiin. Kenenkään, varsinkaan tytön itsensä, ei tule koskaan
saada tietää hänen oikeaa alkuperäänsä. Ja Loki… sinä katsot vierestä ja
käyttäydyt kuten ennenkin.”
Odin
asteli Lokin luo ja sylkäisi tämän päälle. ”Mikä rangaistus tuo muka on?” hän
ärjäisi Friggalle.
”Rakkaani, usko, että äitinä minä tiedän, miten raastavaa
on, että oman lapsen rakastaminen kielletään. Hän on jo kiintynyt tyttöön.”
”Äiti, et sinä voi…”, Thor protestoi.
”Voin toki. Ja lisäksi neuvona
suosittelen Lokia pysymään poissa mieheni tieltä seuraavat pari vuotta.”
Loki
suoristi selkänsä ennen kuin Thor ehti sanoa jotain poikkinaista. ”Minä suostun.”
Odin nyökkäsi susimaisen ilmeen valaistessa kasvoja. Thor ei pukahtanut ja
Stiorra alkoi itkeä.
”Hiljennä lapsi, Thor!” Frigga käski tuikeasti. ”Sinä
näytät hänet kaikille illalla. Ja sinä”, hän osoitti Lokia, ”saavut Asgårdiin
vasta illalla. Sitä ennen et ole täällä.” Lokin jalat tärisivät, kun hän lähti
kulkemaan kohti salakäytäville johtavaa ovea.
Pidot
olivat suuret. Juhlittiin Thorin paluuta ja hänen mukanaan tuomaa tyttölasta.
Kun Loki ilmestyi humuun reissussa rähjääntyneenä ja kävellen kuin riikinkukko,
hän sai osakseen kurjia katseita. Ne eivät muuttuneet yhtään ystävällisemmiksi,
kun hän kävi kehdon luona toteamassa lapsen keskinkertaiseksi ja mitättömäksi.
Kukaan ei huomannut, että illuusion alla Temppuilija itki.
Loki oli
käpertynyt makuuhuoneensa ikkunaerkkeriin. Hän paleli hiukan, mutta sillä ei
ollut väliä. Hän saattoi nähdä ulkopuolella muutaman tähden ja se lohdutti
hänen riekaleista sydäntään edes hieman. Kyyneleet olivat jo ehtyneet.
Pikkutunnit matelivat menojaan.
”Loki, oletko sinä täällä?” Thorin huhuilu
kuului etuhuoneesta.
”Ikkunalla”, Loki henkäisi niin hiljaa, ettei ollut oliko
sanonut sen ääneen. Vaalea hiuspehko oli kohta hänen vierellään.
Thor ojensi
tuhisevan Stiorran hänelle ja ahtautui erkkeriin. ”Me tulimme katsomaan isiä”,
hän kuiskasi mutkattomasti.
”Mutta… ei… me lupasimme”, Loki änkytti puristaen
kuitenkin Stiorran ihoaan vasten.
”En minä luvannut mitään. Sitä paitsi tämä ei
riko ehtoja. Stiorra on vielä niin pieni, ettei muista tästä mitään isompana.
Ja minä saan tietääkseni tavata sinua niin paljon kuin haluan.” Thorin ääni oli
matala huminaa hänen ottaessaan Lokin syliinsä.
”Thor”,
Loki ynähti pitkän ajan kuluttua. ”Kerrothan hänelle aina, että hän on
erityislaatuinen ja harvinainen. Sellaisesta rakkaudesta alkunsa saanut.”
Thor
hyväili hänen korvansa kaarta. ”Kerron. Te kaksi olette minulle hyvin
rakkaita.”
Loki nojasi päänsä veljensä rintaa vasten. ”Kiitos.” Hän sulki
silmänsä pieneksi onnen hetkeksi.
-Roona-