Heippa!
En enää
jaksa olla suomalainen mies. Haluan olla syntyperäinen ruotsalainen, moderni,
pehmeä ja ymmärtäväinen, Anderssonin perheen isä. Johansson tai Svensson
kelpaisi, tai vaikka Lindqvist. Mikko Virtanen katselee
thaimaalaisessa lomaparatiisissa kauniisti ruskettuneita säröttämän onnellisia
ruotsalaisperheitä ja päättää toteuttaa lapsuudesta asti vaalimansa unelman.
Jonakin vuonna hän palaa tänne. Yhtenä heistä. Mikko saa muutoksensa avuksi
luovuttaneen ruotsalaisen, kaimansa Mikaelin (sukunimeltään Andersson!). Hän
opettaa Mikolle kaiken ruotsalaisuudesta aina terapeuttista keskustelua ja
murretta myöten, vaikka ei edustakaan Mikon ihannoimaa sosiaalidemokratiaa vaan
on kokoomuslainen. Miten käy Mikon toiveelle tulla ruotsalaiseksi ja onko se
liian suuri valhe ylläpidettäväksi.
Olen
tänä vuonna lukenut Vadelmavenepakolainen mukaan lukien vertailukelpoisen
määrän suomalaista huumoria. Eniten pidin kyllä tästä käsillä olevasta Miika
Nousiaisen teoksesta. Musta huumori ja kuivuus ovat selvästi enemmän minun
heiniäni. Mikko onnistuu kyllä perustelemaan itselleen hyvin kaikki rikoksensa
kahta murhaa myöten. Hänessä voisi melkein nähdä psykopaattisia ominaisuuksia.
Ruotsalaisuuden satiiri on myös läsnä. Joku muka oli tehnyt valituksen, kun
huomasi, ettei Mikko laulanut ollessaan Skansenilla. Kansankodin rakentajat Per
Albin Hansson ja Tage Erlander olivat minullekin tuttuja historian luennoilta. Mielenkiintoinen
ja humoristinen kirja.
Mitä jos
kuolinhetken jälkeen ihmismieli yhä toimintaansa muutaman kallisarvoisen
minuutin ajan? Tarkalleen kymmenen minuutin kolmenkymmenenkahdeksan sekunnin
ajan… Leilan, juuri Istanbulissa murhatun prostituoidun, tajunnassa jokainen
minuutti kuoleman jälkeen on tulvillaan aistivoimaisia muistoja. Ennen kuin
hänen tietoisuutensa hiipuu lopullisesti, hän muistaa huumaavat maut, tuoksut,
värit. Perheen, joka hylkäsi hänet, ja muut hyljeksityt, joista tuli hänen uusi
perheensä. Taustalla kuohuneet Turkin lähihistorian käännekohdat. Sen, kuinka
ystävyys voi tuoda toivoa suurimmankin epätoivon keskelle. Elif Shafakin teos
on valittu Booker-palkintoehdokkaaksi.
Pidin
kovasti Leilasta ja tämän ystäväjoukosta. Voi, Sinan-parkaa, kun ei osannut ja
uskaltanut kertoa rakkaudestaan Leilalle, kun lukijalle se oli aika selvää. Ja
hyi, millainen ihminen Leilan setä oli. Mietin, että mitenhän vaikea
downinsyndrooma Leilan pikkuveljellä oli, kun hän tuntui olevan vanhempanakin
vielä täysin vahdittava. Toisaalta kuinka paljon johtui kouluttamattomasta
äidistä, häpeävästä isästä ja ennakkoluuloisista (ja mahdollisesti
osaamattomista) lääkäreistä, ettei hänelle edes yritetty opettaa mitään.
Tykkäsin. että Leilan elämässä oli myös valoa ja hän pääsi naimisiin D/Alin
kanssa. Aika kiinnostavaa tuo, että tutkimuksissa olisi todettu, että ihmisen
tietoisuus pysyy olemassa vielä 10 minuuttia ja 38 sekuntia kuoleman jälkeen.
Puolalainen
Noituri-sarja tarjoaa laatufantasian ystäville lajityyppiin kauan kaivattua
rentoutta ja harmaiden alueiden viehätystä. Saagan ensimmäinen täysverinen
romaani vakuuttaa lujalla, energisellä tekstillä sekä kirjailijan
tavaramerkiksi muodostuneella kitkerällä dialogilla. Noituri Geralt elää
syrjässä sotaa enteileviltä huhuilta. Suurin syy piiloutumiseen on palavasta
kaupungista pelastettu Ciri-tyttö, prinsessa, jonka suonissa virtaa
haltiakansan taikavoimainen veri. Legendat kuitenkin kulkevat Geraltin edellä.
Kun ne saavuttavat vihollisten korvat, noiturin on nieltävä ylpeytensä ja
pyydettävä apua entiseltä rakastetultaan, velhotar Yenneferiltä. Cirin ja
velhonaisen välille syntyy vahva ja syvä suhde, mutta Cirissä elää kostonhimon
siemen. Samalla kun Geralt jäljittää tyttöä uhkaavaa salaperäistä hahmoa,
Yennefer huomaa löytäneensä Ciristä arvoisensa vastuksen…
Valvatin
ja Geraltin suhde on kyllä kultaa. Valvatti kiipeämässä Geraltin huoneen
ikkunasta sisään vain todetakseen, että täällä paneskellaan ja ollen, että no
tulen sisään joka tapauksessa. Ja Geralt-parka joutuu olemaan, että okei kai
sitten niin. Toisaalta tuossa tilanteessa oli kyllä pakko päästä kertomaan
tiedot Geraltille tämän oman turvallisuuden vuoksi. Cirin fiksaantuneisuus
neitsyyteen oli jotenkin niin samaistuttava. Kukapa kolmetoistavuotias tyttö ei
asiaa jo miettisi. Kun tämä on vielä miehen kirjoittama, niin tykkäsin kovasti,
että suoraan sanottiin, ettei taikuuden käyttöön ole neitsyydellä mitään
merkitystä ja samalla rivien välissä, ettei noin muutenkaan. Pidin Haltiain
verestä paljon ja on mielenkiintoista nähdä millainen taikataituri Ciristä
kehittyy.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti