Hänen vartalonsa tarina

 Moikka!

Huom! Tekstissä on seksuaalista sisältöä. Älä lue, jos tiedät jo etukäteen pahastuvasi sellaisesta. Taranin käyttämä hellittelynimi irismu tarkoittaa aarteeni.

Öljylamppu valaisi huonetta pehmeästi. Sonja katseli kapeasta sängystä, kun Taran riisui vaatteitaan. Hän ei ollut ottanut omaa yöasuaan pois, he olivat sopineet niin. Oikeastaan vuode ei ollut edes erityisen kaita, Sonjan huoneen katosvuode vain oli hurjan suuri ja hän epäili isännän sängyn Johnin makuutilassa olevan yhtä kookas. Tarankin olisi saanut nukkua sellaisessa, mutta hän kieltäytyi ehdottomasti muusta kuin tästä pienestä sopesta.

”Minä saan John-herralta ylöspidon tekemättä vastineeksi juuri mitään. En voi vallata yhtä makuuhuonetta vain itselleni”, tämä oli perustellut Sonjalle.

Taran oli nyt täysin alasti ja valo liehui hänen vartalollaan. Sonja olisi voinut kuolla onnellisena siihen näkyyn, kenen tahansa tytön märkään päiväuneen. Miekkailu oli harjoittanut miehen kehoa tasavahvasti kaikkialta. Lihakset olivat jäntevät ja koko olemus huokui voimaa. Kehon kiertävä lohikäärmetatuointi pääsi oikeuksiinsa.

”Haluatko varmasti, että tulen sinne? Voit vielä lähteä, en pane lainkaan pahakseni, tämäkin on ollut hienoa.” Taran katsoi häneen varovasti olkansa yli.

”Tara, en aio mennä minnekään, ellet nimenomaisesti sitä tahdo. Sinä saat päättää, haluatko kertoa tatuoinnistasi ja antaa minun hyväillä sitä. Minulle riittää vaikka vain nukkua vieressäsi.” Varmemmaksi vakuudeksi Sonja teki tilaa vierelleen.

Taran astui sulokkaan askeleen ja kävi istumaan vuoteelle selin häneen. ”Miten haluat, että minä olen?”

Sonja huokasi. Taran oli joskus joutunut pakotetuksi seksiin – se oli orjan osa – ja hän tiesi, että kysymys kumpusi sieltä. ”Ole niin kuin haluat, rakkaani”, hän kuiskasi voimakkaalle niskalle.

Taran otti kiinni kädestä, jonka Sonja oli työntänyt hänen kainalonsa alta ja puristi kevyesti. ”Haluan, että nautit tänään. Kuten viime kerralla.”

Sonjaa vihlaisi kuulla kaikki sanojen takana piileskelevä epävarmuus. Hän oli nauttinut heidän ensimmäisellä kerrallaan enemmän kuin koskaan kenenkään muun miehen kanssa, ei sillä, että hänellä kovin paljon kumppaneita olisi ollutkaan. Taran oli kohdellut häntä kuin kukkasta, jonka sai kukoistamaan vain erittäin hellällä hoidolla. Silti miestä vainosivat menneisyyden haamut eikä tämä kyennyt täysin uskomaan hänen vakuuttelujaan elämänsä parhaasta seksistä.

”Minä nautin jo nyt, kun hengität siinä aivan kiinni minussa. Ei toiselta ihmiseltä voi enempää pyytää.”

Taran vei hänen sormensa suudeltaviksi huulilleen. Sonja päästi onnellisen ynähdyksen olan ihoa vasten.

”Sinun vartalosi on niin kaunis”, Taran sanoi tuijottaen vastakkaiselle seinälle.

”Niin sinunkin Tara. Jos osaisin piirtää, en lopettaisi sen piirtämistä koskaan.”

Taran teki muutaman yllättävän nopean liikkeen ja Sonja huomasi istuvansa tiivisti miehen sylissä. ”Kiitos. Kukaan ei ole aiemmin sanonut minulle noin.” Käsien ote muuttui epäröiväksi ja ääni hiljeni matalaksi. ”Tahdothan… olla siinä?”

Sonja kietoi kätensä hänen ympärilleen ja painoi kasvonsa vasten rintalihaksesta tuijottavaa lohikäärmettä. ”Tahdon, soturini”, hän mumisi.

 Taran veti heidät kummatkin makaamaan sängylle ja veti Sonjan leuan ylös. He suutelivat pitkään ja hartaasti. Sonja ei voinut olla tuntematta Taranin kiihotusta ja hänen oma haarovälinsä kostui. Mutta enemmän hän halusi kuulla tatuoinnin tarinan, jos mies vain pystyisi sen kertomaan.

”Luuletko, että voit jakaa historiasi jo kanssani?”

Taran oli pannut silmänsä kevyesti kiinni. ”Ky-kyllä. Aloita nilkasta ja pohkeesta.”

Sonja liikkui hitaasti ja varovasti pois miehen kainalosta ja asettui sängynpäätyyn niin, että saattoi hyväillä tämän vasenta jalkaa. Hän suukotti lohikäärmeen terävää hännänpäätä, johon oli tehty muutama piikki pelotteeksi. Hän eteni puoleen pohkeeseen asti, kunnes Taran pysäytti hänet.

”Se on vanhin osa.”

Pyrstö olikin jo hieman kuluneen näköinen.

”Miksi se tatuoitiin?”

Sonja tiesi jo, että Carrean sotilasorjat tatuoivat itseään aina jostain syystä. Kuvaan otettiin lisää osia jonkin ”merkkipaalun” osuessa kohdalle. Orjien ollessa kyseessä se saattoi merkitä vaikkapa erittäin ankarasta rangaistuksesta selviämistä. Tämän kaiken John oli selittänyt hänelle.

Taran ulotti kätensä koskettamaan hänen hiuskiehkuraansa. ”Se on muisto itse asiassa kohtuullisen onnellisesta ajasta elämästäni. Jokainen meistä ottaa ensimmäisensä valmistuttuaan koulutuksesta.”

Sitä Sonja ei ollut tiennytkään. Hän silitteli ääriviivoja ja mietti, miten Johnin puheiden perusteella ankara opetus oli saattanut olla hyvää aikaa. ”Eikö se ollut sinusta ikävää?” hän kysyi hellästi.

”Kaikki oli hyvin tarkkaa, mutta opettajat olivat reiluja eivätkä rankaisseet syyttä. Parempia isäntiä emme sitten enää näe, totesi toverini Macan ja se oli tietysti totta. Opettajat pitivät meitä sentään ihmisinä, kun taas isännille olimme omaisuutta ja korvattavissa.”

Taran hiljeni kuin ei olisi osannut sanoa enää muuta. Sonja kuljetti huuliaan pohkeella ja hänen sydämeensä sattui se, kuinka neutraalisti Taran puhui, kuin tuo olisi ollut luonnollista ja tavanomaista. Seuraavaksi pedon kuva kiemursi etureidelle. Sonja hivutti kielenkärkeään lonkkaluulle saakka, jolloin matka katkesi anovaan ynähdykseen. Hän nosti katseensa ja näki Taranin nyt puristivan silmäluomiaan.

”Tunnetko olosi epämukavaksi? Tämäkö on seuraava kappale tarinaasi?”

Mies värisi kosketuksen alla, mutta sai kuitenkin sanotuksi: ”En, irismu.  Tä-tämän otin, kun pääsin eroon ensimmäisestä isännästäni.”

Sonja asetti kätensä lepäämään reidelle ja otsansa sitä vasten osoittaakseen miehelle, että tällä oli kaikki maailman aika. Hetken intiimiys oli saanut kummankin kiihkeäksi, Taranilla seisoi jykevästi ja Sonja tunsi ihanien himon aaltojen huuhtovan omaa sisintään. Kaikkein kutkuttavinta oli kuitenkin, ettei himojen ollut tarkoituskaan toteutua tänä yönä, riitti vain se, että sai rauhassa kiihottua.

”Millainen hän oli?”

Taran huokasi katkeilevasti. ”Koko hänen huonekuntansa eli hänen oikkujensa pelossa. Palvelijoita pieksettiin harva se päivä. Sain ne alaselkäni isot arvet häneltä enkä edes muista miksi.”

Sonja kuuli Taranin äänessä aavistuksen katkeruutta ja sitä sieti hänen mielestään ollakin, jos joku kerran puhtaasti mielettömyyksissään oli aiheuttanut tälle niin paljon kipua. Hän oli jo urahtamaisillaan jotakin, kun Taran yllättäen jatkoikin. ”Minä… kerran emäntäni… eri emäntä… käski minun riisua housuni… en voinut muuta… hän otti elimeni suuhunsa…ja… esitin nauttivani, mutta sisälläni tunsin pelkkää etovuutta.” Viimeiset sanat haipuivat lähes kuulumattomiin.

Sonja suikkasi höyhenenkevyen suukon reiden ulkosyrjälle. ”Olen niin pahoillani, rakkaani. En osaa sanoa muuta.”

Taran hapuili hänen päätään. ”Ei sinun tarvitse. Teet minulle hyvää enkä taida reagoida siihen oikein.”

Sonja kohottautui kontilleen ja painautui nenä poskea vasten. ”Reagoit juuri niin kuin pitää. Lohikäärmeesi on niin monen surun summa.”

Mies vei kämmenensä silittelemään hänen lanteitaan. Sonja hengähti liikkeiden osuessa makeisiin paikkoihin.

Taranin ilme pehmeni. ”Taidan nousta istumaan.”

Sonja siirtyi seinää vasten, jotta tämä sai heilautettua jalkansa lattialle. Lohikäärmeen takajalat kurkottivat alavatsalle ja -selälle, mutta niiden salaisuudet saisivat jäädä toiseen kertaan. Sonja suukotteli, kunnes sai kehotuksen jäädä keskiselälle.

”Minun tekisi mieli koskettaa itseäni”, Taran sammalsi ja äänessä kuulsivat kauhu ja itseinho.

”Kosketa vain, rakkaani, ei siinä ole mitään pahaa”, Sonja hymähti rauhallisesti.

Miehen käsien lihakset olivat herkässä valossa jännittyneet, eivät vielä valmiit ennen torjuttuun haluun. Sonja kuunteli selkäontelosta ja kyljistä kaikuvaa hengityksen rytmiä.

”Tämä osa tehtiin, kun olin parantunut viiden kylkiluun murtumasta.”

Hiljaa lausutut sanat saivat Sonjan irvistämään. ”Miten?” hän kysyi hivellen rajoja, jotka muodostivat tarueläimen ruumista.

”Killankirjuri Metha ulkoisti kovimmat rangaistukset, kuten monet muutkin. Rankaisija innostui liikaa ja minut tuotiin takaisin runneltuna. Ukko-Metha piti rankaisijalle sellaisen puhuttelun, että tämä muistaa sen varmaan ikuisesti. `Sinä olet säälittävä ja ahne nousukas, joka vahingoittaa toisten arvokasta omaisuutta!´”

Sonja tunsi lievää tyytyväisyyttä, että ainakaan kaikki Tarania satuttaneet eivät olleet noin vain päässeet pälkähästä. Toisaalta Metha oli ollut vihainen siitä, että hän hyödykkeensä oli saatettu käyttökelvottomaan kuntoon eikä Taranin tunteista. Hän antoi huultensa pyörteillä ylempänä puhtaalla selällä.

”Olet minulle niin rakas”, hän huokasi.

Taran tuntui rentoutuvan. ”Seuraava pätkä ulottuu hieman olan alle. Voitin erään vuosittain järjestettävän sotilasorjien välisen kilpailun. Tuo on otettu sen jälkeen, rehentelyksi siitä, että olin paras.”

Sonja hieroi kumpaakin lapaa kämmentensä pohjilla. ”Oliko se miekkailukisa?” hän kysyi kiusoittelevasti.

Mies vain nyökkäsi. Sonja siirsi kätensä sivelemään kylkiä ja nautti, kun Taran alkoi taas hengähdellä hieman nopeammin.

”Kerro minulle, miten se tehdään”

Sonja hätkähti yllättävää toteamusta. ”Mikä?”

”Koskettaminen”, kuului katkonainen urahdus.

Sonja mietti hetken. Ei hän tiennyt miestä paremmin, kuinka se tehtiin. Hän veti kuitenkin itsensä aivan kiinni Taraniin, vei käsivartensa ristiin tämän ympäri niin, että sormet jäivät lomittain pallean päälle ja asetti leukansa niskakuoppaan.

”Vie sormesi ensin vain lähelle kaluasi. Anna niiden hipoa sitä. Se kertoo kyllä, mikä tuntuu hyvältä.”

Mies teki niin kuin hän oli ehdottanut, vaikkei Sonja sitä nähnytkään, koska oli sulkenut silmänsä, aisti vain toisen kehon värähtelyistä.

”Onko… onko väärin tart… tarttua lujempaa?”

Sonja hengitti Taranin myskistä tuoksua. ”Ei, rakkaani. Luoja… luoja sentään kuinka kiihottunut minä olen”, sanat purkautuivat hänen suustaan.

Koko huoneen lämpö tiivistyi heihin, kun Taran kouraisi ensin muutaman hitaan vedon ja kiihdytti sitten tahtiaan. Sonja eli jokaisen puristuksen ja liikkeen miehen mukana, heidän huohotuksensa oli yhteinen. Sitten Taran purkautui, lämmintä tahmaa lensi myös Sonjan sormille. Hän hykersi tyytyväisenä. Mies antoi hänen olla paikallaan ja tasasi hengitystään.

”Tahdotko vielä kuulla kaulan ja pään tarinan?” Taran kysyi hellästi ehkä vartin kuluttua.

Sonja oli edelleen niin jälkihehkun pyörteissä, että hänellä meni hetki tajuta, mitä kysymyksellä tarkoitettiin. ”Kyllä, jos jaksat kertoa.”

Taran pyöräytti hänet syliinsä ja heidät makaamaan. ”Lohikäärmeen kaulan otin, kun oli kulunut kolme vuotta ilman suurempia rangaistuksia tai muutakaan. Arvelin, ettei onnea kannata koetella enää pidempään.”

Sonja antoi suukon olalle, jota tatuointi koristi. Ja veti sitten miehen makeaan ja pitkään suudelmaan. ”Entä pää?”

”Se tehtiin viimeisinä viikkoinani Carreassa. Tiesin jo John-herran osatavan minut… vapaaksi.”

Sonja painautui tiukemmin miestä vasten tämän epäröidessä sanan vapaaksi kohdalla. ”Toivottavasti siihen ei enää tarvitse lisätä mitään uutta”, hän kuiskasi.

Taran silitteli hänen tukkaansa. ”Sinun myötäsi taidan lisätä siihen värejä, irismu. Jos se vain sopii sinulle?”

”Tietysti, Tara.”

Mies siirtyi tunnustellen hellimään Sonjan rintoja ja tämä nukahti sormien kovettumiin nänneillään.

-Roona-