Aurinko ja kuu, osat 15-16

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa. Tarinassa esiintyy alfa/omega-trooppi ja miesten välinen suhde. Jos nämä asiat häiritsevät sinua, ole kiltti äläkä lue. Tarkoitus ei ole pilata kenenkään päivää, ei minun eikä sinun.

(15) 

”Ramon muuten kyseli sinusta”, Tony sanoi ohimennen, kun Avengerit ja Steve olivat yhtenä iltana kokoontuneet jälleen syömään yhdessä. 

”Ai”, Steve vastasi hajamielisesti. ”Toivottavasti kerroit hänelle terveisiä. Hän on mukava poika.” 

Tony pyöräytti silmiään ja keihästi parsakaalin kuin se olisi ollut merkittäväkin vihollinen. ”Vaan eipä kelvannut sinulle.” 

Pepper tökkäsi häntä ennen kuin hän ehti jatkaa. ”Nero tässä kertoi minulle Ramonin arvelleen, että sinulla jo silloin oli joku. Ja viime viikkoina… se on näkynyt aika selvästi. Voisit ehkä kertoa hänestä meille. Haluaisimme myös kaikki varmasti aikanaan tavata miehen, joka tekee sinut noin onnelliseksi”, tämä päätti viittoen yhtäläisesti pöydän ympärillä olijoihin. 

Puna nousi Steven kasvoille ja hän kröhäisi kurkkuaan auki juuri, kun Loki ilmestyi avokeittiön oviaukkoon. ”Onko taiteilija suoltanut viisauksia, kun olette kaikki sanattomia?” tämä kommentoi hiljaisuutta. 

Steve oli huokaista helpotuksesta. Hän loi mairean katseen Tonyyn. ”Itse asiassa poikaystäväni on lähempänä kuin arvaatkaan.” Lokin kasvoilta valahti väri, mutta kukaan ei huomannut sitä. 

”Ai, sitä ollaan jo niin vakavissaan, että ihan poikakaveriksi kutsutaan”, Tony tuhahti. 

Nyt Natkin loi tähän yrmeän silmäyksen. ”Onko hän New Yorkista? Joku jonka ehkä tunnemme?” hän sanoi osoittaen kysymykset Stevelle, joka huokasi. 

”En minä aivan tällaista ollut suunnitellut.” 

Sitten hän marssi Lokin luo ja suuteli tätä muitta mutkitta suoraan suulle. Loki kykeni hämmennykseltään tuskin vastaamaan. Tosin hänen hämmennystään ei voinut verrata toisten ilmeisiin, etenkään perin juurin järkyttyneennäköiseen Tonyyn. ”Anteeksi kulta, en oikeasti ajatellut tämän käyvän näin”, Steve änkytti suukon päätyttyä ja hänenkin huomattua huoneen muuttuneen ilmapiirin. 

”No, nytpähän he ainakin tietävät”, Loki totesi horjumattomuudella, joka ihmetytti häntä itseäänkin, ja kiersi kätensä taiteilijansa lantion ympärille. 

Thor sai ensimmäisenä puhekykynsä takaisin ja onnistui tietysti kysymään sen pahimman kysymyksen. ”Kuinka pitkään te olette olleet… tuota… rakastavaiset?” 

Loki kirosi veljeään mielessään niin rankasti, että unohti estää Steveä paukauttamasta totuutta suoraan. ”Vähän yli vuoden verran. Joten tämä on vakaalla pohjalla…” 

”Paskat se mitään on!” Tony huusi pinnan palamisen viimein katkaistua hänen hiljaisuutensa. ”En tiedä mitä tuo helvetin koiranruikuli on sinulle luvannut tai minne vietellyt itseään tapaamaan…” 

Vaikkei nähnytkään kasvoja, Loki tunsi vieressään jäykistyvästä vartalosta, miten Steven veri alkoi kiehua. Hän yritti silittää kylkeä rauhoittavasti, mutta kuohahdus oli jo liian pinnassa. 

”Voi minua raukkaa, eihän minulla ole omia haluja lainkaan. Vai oliko tarkoituksena, että Ramonkin vain viettelee minut ja parantaa panetukseni sillä tavoin? Me olemme olleet ateljeessa, koko ajan, sinun nenäsi alla.” 

Tonyn kasvot olivat vääntyneet hampaat paljastavalle irvistykselle. ”Tuonko kanssa sinä huorasit silloinkin, kun minä… voi, Luoja”, tämä parahti. 

Loki joutui käyttämään kaikki voimansa pitäessään kiinni Stevestä, joka oli karkaamassa jo raivoisasti Tonyn kimppuun. Alfavaistot jylläsivät ja tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun Steve kunnolla suuttui niiden vallassa ollessaan. Loki rutisti taiteilijaa rintaansa vasten niin kovaa, että tunsi rintalastansa rakseen. 

”Riittää jo, Aurinkoni. Ei Tony tarkoittanut loukata minua eikä sinua.” 

Tony aikoi sylkäistä jotain väliin, mutta Pepper tukki tämän suun kämmenellään. 

”Kaikki uskovat kyllä, kun kerromme rauhallisesti, miten tosissaan olemme”, Loki sopersi toisen kuumottavaan korvaan. Rakastan sinua, hän kuiskasi vielä henkäyksen hiljaa. 

Steve rauhoittui hieman, vaikka oli edelleen kireä ja tuijotti Tonya murhanhimoisesti. Kukaan ei puhunut hetkeen kuin kaikki olisivat tunnustelleet tilanteen räjähdysherkkyyttä. 

”Ehkä on parempi, että Tony ja Steve pitävät suunsa kiinni tämän keskustelun ajan”, Pepper ehdotti sitten. ”Ja me muut kuuntelemme mitä Lokilla on sanottavana.” 

Loki huokasi syvään useampaan kertaan. ”Älkää nyt käsittäkö tätä puhaltelua väärin, mutta meidän oli todella tarkoitus kertoa tästä eri tavalla. Tai siis luultavasti, koska ei meillä ollut mitään suunnitelmaa…” Häntä alkoi naurattaa. Hän huomasi Steven rentoutuvan ja sujauttavan kätensä omistavasta hänen vyötärönsä ympärille. Maailma näytti samaan aikaan aurinkonaamaa ja keskisormea. Joskus siihen oli vain paras alistua. ”Jos voisit olla ihan yleisissä asioissa vakuusmiehenä Thor, sinä kun tiedät alfoista ja omegoista. Muiden on sitten helpompi uskoa minua”, hän puhahti. 

Thorin otsalle oli ilmestynyt tiukasta ajatustyöstä kieliviä ryppyjä. ”Voinhan minä veli, mutta muuten saat olla rehellinen yksinäsi.” 

Loki nyökkäsi hyväksyvänsä ehdon. ”No, Steve ja minä olemme alfa ja omega. Haluan kuitenkin korostaa, että me rakastamme toisiamme muutenkin.” Steve elehti myöntävästi hänen rintaansa vasten. 

Thor näytti harkitsevan sanojaan tarkkaan. ”Kuuntelin vähän huonosti oppitunneilla, kuten tiedät veli, mutta eikö Stevelle olisi parempi etsiä joku muu alfa jo sen takia, että sinä olet jumala.” 

Muut vaikuttivat hämmästyneiltä, kun yhtäkkisesti oltiin sukellettu syvään päähän, mutta Bruce tarttui kuulemaansa epäloogisuuteen. ”Eikös Loki viitannut Steven olevan alfa ja hänen omega?” hän tarkensi. 

Thor tuijotti Lokia. ”Mutta sinähän olet jumala…”, tämä änkytti. 

”Ja jumalalle täysin sopimattomasti myös omega. Luuletko, etten ole itse kipuillut asian kanssa? No, joka tapauksessa minä olen alfani valinnut ja olen onnellinen, jos hän haluaa jakaa edes pienen hetken elämästään kanssani.” 

Loki sipaisi vieressään kyhnääjän poskea vapaalla kädellään. Steve päästi epäselvän murahduksen, jonka saattoi tulkita sanaksi haluan. 

Pepper puuttui keskusteluun. ”Okei. Jospa aloitetaan osioilla alfat ja omegat for dummies. Tiedän kyllä, että heitä on, mutta ei minulla ainakaan lähipiirissäni, no ennen tätä.” 

Niinpä Loki sai puhua äänensä pikkuisen käheäksi Thorin nyökkiessä sopiviin väleihin, mutta pian kaikki Tonya lukuun ottamatta olivat jokseenkin heidän puolellaan. Todellisen luottamuksen saavuttamiseen menisi vielä aikaa, mutta ei Loki ollutkaan olettanut sen tapahtuvan heti ensi kertomalla. Tunnelma lientyi ja ihmiset palasivat jo viilenneiden ruokiensa pariin. 

”Saanko minä jo puhua?” Steve puuskahti. Hän loi kaikkiin sovittelevan katseen. ”Sitä vain, että seison kaikkien Lokin sanojen takana. Ja minä rakastan häntä. Ja että me menemme nyt ateljeeseen yöpuulle, yhdessä, jos kellään ei ole mitään sitä vastaan.” 

Kellään ei ollut, Tonykin tyytyi vain mulkoilemaan vihaisesti lautastaan.

Loki istui sängyn laidalla paitahihasillaan ja odotti Steven liittyvän seuraansa. Bokserit päällään kuljeskeleva taitelija tuntui yhtäkkiä muistaneen, että ateljeessa oli lukuisia pikkuasioita, jotka hänen piti hoitaa ennen nukkumaanmenoa. 

”Sammuta valot ja tule jo tänne”, Loki kehotti lempeästi ja heittäytyi pitkäkseen. 

Steve luimisteli hänen viereensä. ”Minä olen niin pahoillani tuosta äskeisestä Kuutamo! En ymmärrä mikä minuun meni”, tämä vuodatti häpeissään. 

Loki pörrötti rakkaansa tukkaa. ”Halusit puolustaa omegaasi. Ihan normaali reaktio. Opettelet vain hallitsemaan sitä”, hän selitti rauhoitellen. 

Steve katsoi häneen silmät vetistäen ja silitti epävarmasti paidan ryppyjä. ”Haluathan minut edelleen? Tiedän kyllä, mitä sanoit äsken, mutta… toimin hirvittävän typerästi, kuin joku keskenkasvuinen urvelo.” 

Loki suukotti taitelijan nenänpäätä pari kertaa. ”Aurinkoni, minun haluamistani eivät näin pienet asiat hetkauta. Jos sallit kuitenkin neuvoa, niin kehottaisin, että pyydät vielä huomenna muilta anteeksi ja kerrot, että alfat saattavat ottaa vähän turhia kierroksia, jos heidän omegoitaan loukataan.” 

Steve selvästi tunsi hänen sanojensa kiusoittelevuuden, mutta nyökähti vakavasti. Loki huomasi, että kädet painuivat häntä vasten varmempina. Hän hyväili Steven poskea huulillaan. 

”Nyt voit olla luonani päivään saakka”, tämä kuiskasi pienesti. 

Valtava lämpö hulmahti Lokin rintaan. Miten upeaa olisikaan herätä Steven vierestä valossa, kenties katsella vielä nukkuvaa Apolloa… 

”Sinä hymyilet autuaasti. Sanoin siis kai jotain oikein”, Steve sopotti. 

Loki kahmaisi tämän tiukkaan halaukseen. ”Sanoit rakkaani, kaiken. Ja minä aion olla luonasi päivään saakka. Mitä haluaisit tehdä nyt, kun meillä on ruhtinaallisesti aikaa?” 

Steve hamusi hänen kaulaansa nenällään. ”Olla vain lähelläsi. Koskettaa mahdollisimman hitaasti. Nähdä sinut kokonaan.” Hengenveto. ”Haluathan sinäkin samaa?” 

Loki osoitti loppuyön kaikin fyysisin keinoin, että halusi juuri samaa.

(16) 

Heidän suhteensa uutuudenviehätys karisi nopeasti towerilaisten mielistä näiden hyväksyttyä tosiasiat. Tony loukattuine ylpeyksineen oli muita kovempi pala. Mies murjotti niin pitkään, että Steve, joka olisi jo mielellään palannut normaaliin, ehdotti jopa, että hän ja Loki muuttaisivat muualle ja hän kävisi vain töissä ateljeessa, jos se olisi Tonylle helpompaa. Tony oli ilmoittanut ärtyisästi, ettei hänellä ollut tapana ajaa suojattejaan taivasalle ja Towerissa hän sentään voisi vahtia, että Temppumaakari käyttäytyisi ritarillisesti taiteilijaa kohtaan, sillä hänkin kyllä näki, että Steve oli umpirakastunut. 

Loki oli tyytyväinen laihasta sovusta, vaikka Tonyn äänestä kuulsi, että kuluisi vielä hetki ennen kuin hän uskoisi, että myös Temppumaakari oli umpirakastunut Steveen. Niin meni muutama vuosi. 27-vuotispäivänään Steve pyysi Lokia miehekseen. ”Tahdon myös pariutua kanssasi. Tahdon sinut kaikin mahdollisin tavoin, mutta avioliitto riittää siksi kunnes solmimme sitäkin vahvemman siteen”, kultatukka totesi alfan päättäväisyydellä. Loki kyynelehti kuin pikkulapsi ja sanoi kyllä. Vahvempi side ei kuitenkaan malttanut odottaa, vaan jo samana yönä kummankin ollessa huuman huipulla, Steve merkitsi Lokin kaulan ja koko kehon itselleen ja nosti huipun täysin uusiin korkeuksiin. Häät tanssittiin vasta pari vuotta myöhemmin eikä sormuksiin kaiverrettu mitään muuta kuin toisiinsa kietoutuneet aurinko ja kuu.

-Roona-

Aurinko ja kuu, osat 13-14

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa. Tarinassa esiintyy alfa/omega-trooppi ja miesten välinen suhde. Jos nämä asiat häiritsevät sinua, ole kiltti äläkä lue. Tarkoitus ei ole pilata kenenkään päivää, ei minun eikä sinun.

(13) 

Kun Loki oli edellisiltana tuntenut kiiman ensimmäiset hennot laineet, hän oli typerästi hymyillen alkanut odottaa Steven luokse pääsyä. Toisaalta hän epäröi hieman. Steve oli erityisesti kutsunut hänet tulemaan tänä päivänä. Mitä tämän ei olisi tarvinnut tehdä, sillä kumpikin heistä osasi laskea Lokin kiiman alun osuvan juuri täksi päiväksi, niin säännöllisiä ne nyt olivat. Mitä mies oikein aikoi? Loki pohti avatessaan ateljeen ovea, joka oli ilmeisesti häntä varten raollaan. Lukko loksahti kiinni hänen perässään. Ateljeessa oli hämärää, itse asiassa sitä valaisivat vain kynttilät. Steve lipui jostain varjoista halaamaan häntä. 

”Hyvää vuosipäivää, kulta!” tämä toivotti hyväiltyään ohimenevän hetken hänen korvanlehteään. 

Loki kykeni vain tuijottamaan huoneen keskelle raivattua tilaa, johon oli aseteltu matala pöytä ympärillään tyynyjä ja sille oli katettu ruokaa. ”Miksi me juhlimme?” hän mumisi häkeltyneenä. 

Steven hymyilevät silmät katsoivat häneen. ”Me olemme olleet yhdessä vuoden, höpsö. Olethan iloinen pikkuyllätyksestäni?” 

Loki tunsi sydämensä paisuvan. ”Ku-kukaan ei ole ennen tehnyt tällaista minua varten. Aurinkoni…”, hän änkytti kyyneleen valuessa poskelle. 

Steve esti suudelmalla sitä tipahtamasta. ”Se on vain sushia, viiniä ja muutama patterikynttilä. Olisinpa voinut viedä sinut ravintolaan.” 

Anteeksipyynnön kaiku sai Lokin vetämään miehen syliinsä tiukempaan. ”Silloin en voisi kiittää sinua heti, kun noiden upeiden asioiden maku on vielä huulillasi.” 

Nyt Steven kasvoilla kareili alfamainen pilke. ”Haistan kyllä sinut Kuuni, mutta kuten minä olen oppinut hillitsemään itseni sinun seurassasi niin sinunkin täytyy pystyä samaan minun kanssani. Ensin siis syödään.” 

Loki naurahti pehmeästi ja antoi Steven vetää itsensä tyynyille istumaan. Kaikki maistui Lokista ambrosialle ja nektarille, vaikka Steve valittelikin noutoruuan laatua ja viinin halpuutta. Lautasen tyhjettyä hän käpertyi lasi kädessään taitelijan viereen. Silloin jotain juolahti hänen mieleensä. 

”Minulla ei ole sinulle mitään, vaikka annoit minulle näin ihanan lahjan!” 

Steve oli tunkenut nenänsä hänen hiuksiinsa ja nuuskutteli nyt hänen tuoksuaan innokkaasti sisäänsä. ”Onhan sinulla. Se on tässä käsieni välissä. Sinä olet paras lahja kaikista.” 

Lokin sisuskalut nyrjähtivät paikoiltaan. Tekikö hän Steven todella näin onnelliseksi. ”Jotakin olisi silti pitänyt… Mistä alkaen lasket vuoden? Minä en ole pitänyt lukua, koska… koska jos lasken minusta tuntuu, että loppu tulee väistämättä, sillä pitäähän laskemisen joskus päättyä, enkä halua, että tämä päättyy koskaan”, hän katsoi kuitenkin parhaaksi selittää. Sitten hän tajusi viimeisten sanojensa painon ja punastui niin, ettei ollut aiemmin taiteilijansa läsnä ollessa samaa kokenut. 

Steve tunnusteli nyt huulillaan hänen päänahkaansa ja otteet olivat intensiivisemmät. ”Siitä pastaillasta, Kuutamoni. Ja minä olen pitänyt lukua sinunkin puolestasi, usko pois. Varsinkin, kun en sen illan jälkeen tiennyt oliko se ainutlaatuinen vai saisinko kokea sinut vielä uudestaan. Onneksi olen saanut”, tämä mumisi. 

Loki oli alkanut hengittää nopeammin ja huomasi myös ainakin alushousujensa kostuneen. Näin kiimainen hän oli ollut vaatteet päällä viimeksi juuri silloin pastailtana. Taivaat! ”Rakastele minua, alfani”, hän urahti käheästi. 

”Tässäkö?” Steve murahti häkeltyneesti. 

”Missä vain haluat, rakas.” 

Loki työntyi tämän syliin niin, että viinilasi putosi lattialle. Onneksi se oli tyhjä eikä ihmeenkaupalla edes särkynyt. Loki tosin ei olisi välittänyt sirpaleista, sillä hän kiehnäsi jo toista miestä vasten kuin lemmenkipeä kissa. Omeguus oli ottanut vallan, hän halusi miellyttää alfaansa, halusi, että tämä tuottaisi hänelle nautintoa, jotta hän voisi antaa tälle tyydytyksen katsella itsestään sekaisin olevaa omegaa. 

Steve painoi sormensa hänen kylkiluidensa väleihin. ”Saamasi pitää.” Ääni oli syventynyt ja tummentunut monta astetta. ”Mutta sitten menemme sänkyyn. Vaihdoin lakanat sitä varten, että saan katsella kuulasta ihoasi puhdasta valkeutta vasten.” 

Loki huokasi yhtä lailla myöntymyksestä ja kiintymyksestä. Steve asetteli hänet hellästi mahalleen istuintyynyjen päälle ja kiskoi sitten vähemmän hellästi housut kinttuihin. Lokilta pääsi ähkäys, kun kankaalla verhoiltu kovuus alkoi hieroa hänen pakaravakoaan. 

”Luoja pilvissä! Minähän tunnen sinun nesteesi, vaikken ole vielä riisuutunut, omegani.” Steve huohotti hänen korvansa juuressa, paino rentona hänen päällään, ainoastaan lantio teki työtä. 

”Ole kiltti.” 

Loki ei enää tiennyt anoiko äänen vai vain mielessään, mutta varmasti taiteilija ymmärtäisi. Ja ymmärsihän Steve. Tämä kohottautui hieman ja työnsi housunsa pois. Rinta retkotti edelleen Lokin selällä. 

”Pitäisi hakea kortsu, mutta pystynköhän irrottautumaan sinusta.” Kiihkoisessa äänessä oli leikillinen sävy. 

”Ei… Aurinkoni… tahdon… haluan, että otat minut paljaana… niin… niin kuin silloinkin”, Loki inisi. 

Steve imaisi hänen korvanlehtensä hetkeksi suuhunsa ja työntyi samalla hänen litimärkien pakaroidensa väliin. Nautinto löi läpi Lokin sisusten. Sen tuhatkertaisti tieto siitä, että Steve antoi sen hänelle, että hän sai alistua täysin ankarille työnnöille. Oma erektio hankasi lähes kipeästi tyynyn karvaista pintaa. Steven huokaukset lauloivat himosta, jota tämä selvästi tunsi kairatessaan yhä uudelleen Lokin takamaata. 

”Eikö omegani jo ole huipulla? Eivätkö minun alfantaitoni riitä?” 

Ääni oli basson jytkettä, sameaa käskyä ja Lokin vartalo näytti saman tien, että alfa myönsi hänelle elämänsä parhaan orgasmin. Sperma tuhri tyynyn, mutta auttoi lannetta liukumaan ketterämmin viimeisten kymmenen töytäisyn tahdissa. Sitten Steve täytti hänet omalla nesteellään. Loki tunsi salamankirkkailla aisteillaan, kuinka uloke liitti heidät yhteen. Se sai hänen jälkihehkunsa kuplimaan ja jokainen hänen ruumiinsa rauhanen eritti täydellisestä omistautumisesta kertovaa hajua. 

”Miten sinä tuoksutaan Muusani! Hebronin liljatkin jäävät varjoon”, Steve höpisi hänen korvaansa.

Pikkuhiljaa kummankin syke tasoittui ja he alkoivat palata hämärään ateljeehen. Steve liikutteli lihaksiaan Lokin päällä kuin tarkastaakseen, että kaikki oli vielä paikoillaan. Se sai Lokin hymyilemään, sillä hän tiesi, että ainakin Steven tärkeimmät osat olivat paikallaan juuri siellä, missä piti. Hän antoi kuitenkin ilmaa haukkaavien henkäystensä kertoa, että nautti tästäkin alfansa ja rakkaansa hänelle suomasta huomionosoituksesta. Lukko kesti noin puolisen tuntia, jonka jälkeen Steve nousi nopeasti pois ja istui hänen viereensä. 

”Kuutamo, näytät… näytät onnelliselta. Minä rakastan sinua niin paljon.” Kultatukka siveli Lokin leukaa. 

”Niin minäkin sinua. Voisin olla tässä loppuyön sinun siliteltävänäsi”, Loki kehräsi. 

Hymykuopat ilmestyivät Steven poskiin. ”Minä haluan silitellä sinua koko loppuyön, mutta vuoteessa. Ehkä siistiydytään vähän ennen sinne menemistä.” 

Taiteilija oli jo kohottautumassa seisaalleen hakeakseen kangasriepua, kun Loki napsautti sormiaan. Taika hoiti sotkut, mutta Loki piti huolta, että hänen vakoonsa ja sisäreisiinsä jäi runsaasti merkkejä Steven äskeisestä vierailusta. 

”Kätevää”, Steve totesi auttaessaan häntä pystyyn. ”Miksi et ole tehnyt tuota aiemmin?” 

Loki nojasi raskaasti tämän hartiaan heidän raahautuessaan sängylle. ”Kätevät ratkaisut eivät ole vahvinta alaani silloin, kun olen kanssasi.  Ja pidän siitä, kun fyysisesti pyyhit minua tai minä pyyhin sinua.” 

Steve kaatoi hänet suudellen lakanoihin. Pian Loki kuitenkin mutlutti tämän kainaloonsa. Steve yritti limittää sormensa hänen omiinsa, mutta hän ravisti ne kevyesti pois. 

”Minä olen keksinyt sinulle lahjan”, hän kuiskasi sen sijaan. 

Steve nyrpisti nenäänsä tyytymättömästi. ”Tässä kaikessa on ollut jo lahjaa ihan riittämiin”, tämä kuiskasi takaisin turhan tylysti. 

Loki ei pahastunut vaan pyöräytti rannettaan sirosti ja lausui soljuvan sanan. Kattoon heidän yläpuolelleen syttyi värien tanssi ja hän ujutti salaa kätensä Steven käteen tämän ihmetellessä kirjoa. 

”Uskomatonta! Mikä se on?” Steve kysyi haltioituneena. 

”Minun tunteeni, Aurinkoni. Tai representaatio niistä. Olen aina pohtinut, mihin tuota loitsua voi käyttää.” 

Värilangat risteilivät toistensa lomassa luoden abstraktin kuvion toisensa jälkeen. Loki ymmärsi vain, että kaikki värit olivat onnellisia, mikä johtui hänen senhetkisestä mielentilastaan ja vieressään makaavasta ihmisestä. 

Steve kuitenkin näki harjaantuneilla taitelijansilmillään selvästi enemmän. ”Luulisin, että tuo utuinen metsänvihreä edustaa sinua. Ja tuo kirkkaana sen ympärille kiertyvä valkoinen olen kai minä. Pidätkö minua todella noin säteilevänä, Kuutamoni?” 

Loki kääntyi antamaan hieman hapuilevan suudelman. ”Tietysti. Sinä olet minun valoni, Steve.” 

Toinen rutisti häntä kovaa. He ihailivat yksityisnäytöstään, kunnes loitsu hiipui pois. Sitten he yhdessä tuumin nukahtivat seesteiseen uneen.

(14) 

Kuukauden kuluttua koitti Steven syntymäpäivä ja Loki antoi hänelle lahjaksi itse punomansa kukkaseppeleen. Taiteilija piti sitä hiuksillaan viikon ja muut alkoivat jo kiusoitella, että se taisikin olla salaiselta ihailijalta, kun siitä ei maltettu ollenkaan luopua. Onneksi sentään Thor oli tuon viikon poissa Stark Towerista, sillä hän olisi tunnistanut kukat Asgardin sinikeiksi. 

Tämän jälkeen Steve alkoi varovasti pyytää Lokilta, että he kertoisivat seurustelustaan muille. Loki ymmärsi kyllä, hänkin halusi rakastaa Aurinkoaan avoimesti. Pelko siitä, että suhteen paljastaminen erottaisi heidät jäyti kuitenkin selkäpiissä. 

Steve otti puheeksi myös erään toisen asian, jonka Loki oli painanut unohduksiin mielensä sopukoihin. Tietysti kultatukka oli lukenut Lokin hänelle kiikuttamat kuninkaallisen kirjaston teokset ja saanut tietää pariutumisesta. 

Voisitko kuvitella pariutuvasi kanssani? Steve oli kysynyt arasti. 

Loki oli sulkenut silmänsä. Totta kai hän halusi. Hän oli silittänyt Steven poskea ja sanonut, että hänen vanhat tekonsa olivat taakka ja että Steven pitäisi katsella vielä ainakin muutama vuosi, olisihan mahdollista, että tämä löytäisi jonkun, jonka kanssa elämä olisi parempaa, pariutuminen oli avioliittoakin vakavampi side. 

Mutta sitten voisit ajatella? mies oli varmistanut. 

Kyllä rakkaani, Loki oli vastannut, minun tunteeni eivät muutu. 

Eivät minunkaan, Steve oli huokaissut ja nukahtanut hänen kaulaansa vasten. 

Aamulla Loki oli antanut periksi ja luvannut, että sopivan hetken sattuessa he voisivat ilmoittaa rakkaudestaan Towerin asukkaille.

-Roona-

Aurinko ja kuu, osat 11-12

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa. Tarinassa esiintyy alfa/omega-trooppi ja miesten välinen suhde. Jos nämä asiat häiritsevät sinua, ole kiltti äläkä lue. Tarkoitus ei ole pilata kenenkään päivää, ei minun eikä sinun.

(11) 

Loki oli livahtanut salaa ateljeeseen perusteltuaan itselleen tuhannella eri tavalla, miksi niin ei pitäisi tehdä. Alkaen siitä, että kyseessä oli Steven yksityistila päättyen siihen, että taiteilija toisi treffikumppaninsa sinne harrastamaan villiä seksiä ja sitä hän ei halunnut nähdä. Lokia kirpaisi ajatella, että joku toinen edes pitäisi romanttisella tavalla Steveä kädestä puhumattakaan, että tämä istuisi alastomana jonkun muun kuin hänen sylissään. Niin tärkeä alfasta, joka kutsui häntä Muusakseen ja Kuutamokseen oli hänelle tullut. Ja toisaalta Loki tiesi, että jos Steve olisi onnellisempi jonkun muun kanssa, hän antaisi tämän mennä, vaikka irti päästäminen koskisikin valtavasti. Näissä mietteissä hän istui alkovin sängyllä ja katseli kaikkea kaunista, mitä hänen aurinkonsa oli luonut. Hänen oli täytynyt jossain vaiheessa vaipua horrokseen, sillä hän havahtui kevyeen kosketukseen olallaan. 

”Suloinen jumala on vallannut sänkyni”, Steve sanoi hiljaa. Sinisten silmien arvoituksellisuus otti Lokin hetkeksi otteeseensa. 

”Oliko sinulla mukavat treffit?” hän tokaisi, kun vuosia harjoiteltu ilkeily puski hämmennyksen varjolla esiin. 

Steven katse muuttui surumieliseksi. ”Hän oli ihan ok. Itse asiassa meillä olisi ollut hauskaa, jos olisimme olleet mukana samalla vakavuusasteella.” Sormi siveli Lokin poskea. 

”Millainen aste se olisi ollut?” hän kysyi hiljaa. 

Nyt Steve hymyili niin, että hampaat näkyivät. ”Kaveruus. Mutta hän halusi niin selvästi sänkyyn kanssani ja varmaan myös jatkaa deittailua, että minua alkoi loppupuolella jo ärsyttää. Halusin vain paukauttaa, että minulla on poikaystävä…” 

”Kuka se on?” Loki purskautti pystymättä estämään itseään. 

Steve otti kiinni hänen leuastaan. ”Sinä hönö. Tietenkin vain jos niin tahdot.” 

Loki kohottautui kyynärpäidensä varaan. Tietenkin hän tahtoi olla Steven poikaystävä, mutta… ”Se olisi vaaraksi sinulle. Enkä tahdo mitään, mikä olisi sinulle vaaraksi.” 

Steven suu ja nenä nyrpistyivät suloisesti ja itsepäisesti. ”Miksi? Minä suostun kyllä pitämään tämän salassa niin kauan kuin on tarpeen.” 

Loki nousi vielä enemmän ja veti Steven halaukseen. ”Minulla on paljon vihollisia Aurinkoni. Sellaisia, jotka eivät epäröi silmänräpäystäkään satuttaa jotain minulle rakasta. Olen itse hankkinut heidän vihansa, mutta varsinkaan sinun ei tarvitse…” 

Steve hamusi hänen kaulaansa. ”Eivät kai he ajatuksia lue? En aio kuuluttaa sitä pitkin turuja ja toreja.” 

Loki huokasi ja antoi periksi. ”Jos me kumpikin vain ajattelemme sitä?” 

Steve johdatti hänet pitkään myöntävään suudelmaan. Loki nautti siitä ja ajatteli juuri kieltämäänsä sanaa uhallakin. 

”Tiedätkö hän oli niin kivan oloinen, että mietin illan alussa, että pitää kai hänelle antaa säädyllisesti hieman suuta treffien lopuksi. Taidan kuitenkin olla onnellinen, että hän osoittautui yli-innokkaaksi”, Steve lirkutteli heidän erottuaan. 

Loki silitteli tämän niskakiehkuroita. ”Taivaille kiitos siitä”, hän sanoi virnistäen puolittaisesti. 

Steve könysi hänen syliinsä. Silmät muuttuivat kysymysmerkeiksi samalla, kun mies alkoi keinuttaa lantiotaan hänen omaansa vasten. Lokin sisälle avautui pehmeänlämpöinen vuo. Steve oli kuolevaiseksikin vielä kovin nuori, vain 23-vuotias, ja nuorille himo oli yksi rakkauden ilmenemismuoto, joka jalostui suhteiden syventyessä intohimoksi. Ja Steven lupaa hakevat katseet kertoivat, että tämän himo oli viatonta ja huumaannuttavaa, ei sellaista, joka etsi mitä tahansa reikää tullakseen tyydytetyksi. 

”Haluatko pelehtiä kanssani, alfani, mokoma vuohipukki?” Loki sirkutti kujeilevasti. 

Steve keskeytti liikkeensä ja likisti itsensä aivan kiinni häneen. Otsa tuli vasten otsaa, nenä nenää. ”Ymhyy, rakkaani, mutta en alfana ja omegana, vaan sinuna ja minuna. Ehkä tämä treffien vaivautuneisuus haihtuu mielestäni, kun me olemme me, kun voin näyttää tunteeni rehellisesti – ja pidäkkeettömyyteni myös, koska tiedän, että annat sen anteeksi.” 

Nyt vuorostaan Loki maistoi Steven huulia, väliin näykki niitä ja kieli tutkiskeli hampaita ja poskia. Taitelijan suusta purkautui autuas ynäys. 

”Miten haluat minut, rakas taiteilijani?” Loki kuiskasi sitten. 

”Toivoisin… että sinä minut… takaa päin”, Steve hengähteli katkonaisesti. 

Toive yllätti Lokia yllättävän vähän. Silti hän halusi varmistaa erään asian. ”Haluathan tätä oikeasti etkä vain siksi, että kuvittelet minun haluavan olla päällä nyt, kun en ole kiiman sokaisema?” 

Steve sekoitti hänen hiuksiaan ja hieraisi nivusiaan häntä vasten vielä pari kertaa. ”Haluan, Muusani. Sinä tunnuit viime kerralla niin hyvältä sisälläni – aivan kuin kuuluisit sinne – ja nyt varmasti vielä paremmalta, kun minäkin olen tottuneempi.” Toinen oli painanut huohottavan suunsa Lokin korvan juureen ja hän suuteli tämän ohimoa. 

Tunteet myllersivät Lokin sisimmässä ja ne olivat kaikki positiivisia. ”Tahdotko, että olemme kyljittäin?” hän kysyi. 

Steve huokasi pärskähtävästi pidättelemänsä himon vuoksi, sillä Loki oli jo hetken aikaa tuntenut voimakkaan seisokin vatsallaan. ”Tahtoisin… olla kontillani… jos se sopii sinulle”, tämä sai sanotuksi. 

Loki hyväili Steven otsaa suostumuksen merkiksi. ”Riisu vain vaatteesi, Aurinkoni, ja asetu mukavasti. Valmistelen sinua vielä, kunhan löydän kondomit ja liukasteen”, hän kehotti. 

Steve irrottautui hänestä sinisilmät hehkuen. ”Ne ovat ison maalaustelineen alla olevan laatikoston ylimmässä laatikossa. Pidä kiirettä, Kuuni.” 

Loki kiskaisi sirosta vetimestä varovasti. Hän etsimänsä tarpeet olivat selvästi siellä, mutta niiden päällä oli joitakin papereita. Hän otti ne käteensä siirtääkseen ne, mutta vilkaisu sai hänet hämmästymään. Ne olivat luonnoksia hänestä. Hän selasi ne nopsasti läpi. Useammissa oli pieniä tahroja. Steve on tyydyttänyt itseään katsoessaan näitä, Loki ajatteli ja hänen suonissaan kupli. Hän jätti paperit laatikoston päälle ja napaten paketin ja putkilon mukaansa meni takaisin Steven luo. Taiteilija näytti äärimmäisen kauniilta puoli-istuvassa asennossa selin häneen. Ujo katse pyyhki Lokia olan yli. 

”Taisit nähdä töherrykseni.” 

Loki viskasi tavarat sängylle ja paitansa samaa myötä lattialle. ”Minun pitäisi olla luonasi enemmän, ettet tarvitsisi noita.” Hän painautui suutelemaan Steven paljaita olkia. 

”Voi, Muusani, se tarkoittaisi, että sinun pitäisi olla täällä joka päivä.” 

Loki alkoi kuljettaa sormiaan pitkin herkkää selkärankaa. ”Minäkin haluaisin rakastaa sinua joka päivä”, hän urahti tunnustellen nikamien pyöreyttä ja kulmia. 

Steve nojautui käsiinsä köyristäen rankaansa. ”Ei… tai ky-kyllä… siis… kaipaan sinua mu-muutenkin kuin kaluani tyydyttämään. Katsellessani… noita hataria kuvia… tunnen läsnäolosi… ja… voin kuvitella, kuinka vain pidät minua sylissäsi”, tämä huohotti. 

Loki siirtyi hipelöimään Steven kylkiluita, mutta eivät nikamatkaan saaneet rauhaa, sillä hänen kielensä jatkoi niillä sormien äskeistä tutkimusmatkaa. Pian toinen nosti peppunsa ylös. Loki uppoutui suutelemaan ovaalinmuotoisia pakaroita samalla, kun helli sormenpäillä lantion ja alaselän herkkiä osia. Stevestä irtoavat äänet olivat syvän seksikkäitä ja tämän vartalo kerta kaikkiaan värisi häntä vasten. Yhtäkkiä Steve tuli lakanoille. 

”En ke-kestänyt enää, rakkaani. Jo-joskus pelkkä ajatus siitä, että ko-kosket huulillasi pakaroitani on saanut minut laukeamaan. Ja kun se nyt tapahtui… yritin kyllä”, tämä selitti mumisten. 

Loki silitti selkää, jossa orgasmin jälkiaallot tuntuivat. ”Älä huoli. Sydäntäni lämmittää, että kosketukseni saa sinussa aikaan noin vahvoja tuntemuksia. Mutta en minäkään halua enää pitkittää tätä. Heitän housuni hiivattiin, valmistelen sinut ja pääsemme toteuttamaan toiveesi.” 

Steven huumaantunut katse kääntyi häneen heti, kun hän nousi ja Loki kuuli tämän kuiskaavan, kuinka upea hänen jumalansa oli. Hän palasi takaisin vuoteelle ja asetti kondomin paikalleen. Sitten hän valutti putkilosta runsaasti voidetta rangan tyveen ja alkoi pyörtelevin liikkein hieroa sitä peppuvakoon ja -reiälle. Steve vastasi hänelle ensin varovasti, sitten innokkaammin. Hän upotti ensimmäisen sormen taiteilijan sisään saaden tämän huokaamaan. 

”Niin hyvää… lisää, lisää”, Steven puhe haipui kuulumattomiin. 

Miehen jokainen lihas eli mukana tämän nautinnossa ja Loki humaltui sen katselusta. Hän liitti toisen ja kolmannen sormen mukaan melko perä perää. Steve oli nyt tosiaan ensimmäistä kertaa rennompi, mutta silti kiihottavan tiukka. Loki lopetti käsileikkinsä sipaisten muutaman kerran itseään liukasteesta märillä sormillaan. Ja sinusta, rakas, hän ajatteli kiihkeästi. Hän työntyi Steven sisään hitaasti, mutta nosti nopeutta pian korviinsa kaikuvien ota minut ja lisää, lisää, lisää hiiskausten myötä. Hän koversi toisen lantiota omallaan ja oli täysin varma, ettei mikään ollut koskaan tuntunut niin ihanalta. Lopulta hän purkautui honottaen sekavia lemmentunnustuksia. Steve antoi hänen nojata vartaloonsa samalla, kun kehotti vikisten hänet saattelemaan itsensä yön toiseen huippuun. Loki teki sen raukeasti, mutta se riitti erinomaisesti. He lysähtivät päälletysten sängylle. Loki veti kalunsa hiljaa pois ja kierähti seinän viereen. Kohta kumpikin kiertyi toisen ympärille sekavaksi raajojen vyyhdiksi. 

”Tyytyväinen?” Loki tiedusteli kuiskaten. Steve tuhisi kiinni hänessä. 

”Voi, Kuutamo. Jos tämä on unta, älä herätä minua. Haluan pitää tämän olon mahdollisimman kauan. Sinun rakkautesi ympäröimän olon.” 

Loki kyhnytti hänen päälakeaan. ”Saat pitää sen ikuisesti.” 

Sillä hän ei aikonut enää vastustella, että hänen sydämensä, vartalonsa, kiimansa ja omeguutensa kuuluivat Stevelle. Jostain syystä tämä yö oli vahvistanut sen, että toinen sai tehdä niillä juuri niin kuin tahtoi. Rakastaa tai olla rakastamatta, hän olisi silti tämän. He nukahtivat toistensa myöntyviin ynähdyksiin.

(12) 

Lokista oli tuntunut päätöksensä jälkeen kuin taakka olisi nostettu harteilta. Hän rakasti ensi kertaa elämässään oikeasti. Eikä se ollut vain sitä. Hän myös antautui rakkaudelle, koska tiesi, ettei Steve koskaan satuttaisi häntä. He jatkoivat salaista tapailuaan. Loki venytti paikallaoloaan varhaisesta illasta lähes aamiaisaikaan asti ja nautti joka hetkestä. Vaikka he usein rakastelivat, joskus he vain juttelivat tunteja toisiinsa kietoutuneina. Pari kertaa he katsoivat yhdessä leffan ja tekivät sitten jompaakumpaa edellä mainituista. Kerran Loki sai Steven nauramaan kysyessään, innoittiko hän tätä todella. Toinen veti hänet ylös vuoteelta ja vei ateljeen keskelle. 

”Tuossa ovat sinun olkapääsi, tuo vihreän sävy on sinun silmiesi smaragdinhohde, tuon luonnoksen pariskunnan miehellä on sinun lantiosi kaari”, tämä oli sanonut osoitellen ympäriinsä. 

Loki ei ollut osannut muuta kuin vetää miehen syvään suudelmaan. Joka tapauksessa ollessaan yhteisen ajan välissä hoitamassa jumalallisia tehtäviään hän yksinäisinä hetkinä kiitti kohtaloa, että se oli johdattanut Steven hänen tielleen.

-Roona-

Aurinko ja kuu, osat 9-10

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa. Tarinassa esiintyy alfa/omega-trooppi ja miesten välinen suhde. Jos nämä asiat häiritsevät sinua, ole kiltti äläkä lue. Tarkoitus ei ole pilata kenenkään päivää, ei minun eikä sinun.

(9)

Loki oli tuntenut poltteen nivusissaan aamusta lähtien. Oli outoa, miten vielä vähän aikaa sitten se oli kehottanut häntä kiirehtimään Vanaheimiin, mutta nyt se veti häntä Steven luo. Kiima oli ihmeellinen asia, kun sen sai jakaa toisen kanssa. Lokia kuitenkin huolestutti, kuinka säännöllisiä hänen kolme viimeistä kiimansa – tämä jo mukaan luettuna – olivat olleet. Jos hänen lukemansa kirjat ja käsikirjoitukset olivatkin erimielisiä pikarakastumisista ja kullaksi kutsumisesta, ne olivat kauhistuttavan yhtä mieltä siitä, että kiimojen ilmaantuminen kellon tarkasti säännöllisin väliajoin oli varma merkki siitä, että omega oli löytänyt oman, oikean alfansa. Ei hän ollut huolissaan omien tunteidensa vuoksi, ei vähäisimmässäkään määrin. Vaikka he olisivat tänään päättäneet olla tapaamatta enää ikinä, hän oli saanut jo paljon enemmän kuin oli uskaltanut – tai edes tajunnut – koskaan toivoa. Stevellä sen sijaan oli vielä koko elämä edessään. Olisi ollut tylyä, sydämetöntä ja raakaa ilmoittaa, että nyt vakiinnut tämän paskiaisen kanssa, koska hän on se ainoa oikea. Hänen menneisyytensä oli liian suuri takkaa. Loki hymähti katkerasti ja päätti olla kertomatta tästä mitään suunnatessaan jälleen kohti ateljeeta.

Steve tervehti häntä suudelmalla. ”Sinähän oikein lemuat! Pitäisikö minun olla mustasukkainen itsehillinnällesi, kun olet voinut ilmeisesti olla monta tuntia ilman minua?” tämä kiusoitteli. 

Lokin suu suli väkisin hymyyn ja hän imi vastaukseksi muutaman hailakan jäljen taiteilijan kaulaan. ”Minun oli pakko hoitaa muutama asia, mutta nyt olen täällä.” 

Steve puristeli jo innokkaasti hänen vartaloaan. He keskittyivät hetken vain tutkimaan, ettei toiselle ollut kasvanut uusia ruumiinosia sitten viime näkemän. 

”Minulla on suunnitelmia illan varalle, omegani”, Steve kuiskasi sitten vetäen häntä kohti huoneen keskiosaan aseteltua sermiä, joka oli tuore sisustuselementti. 

”Mikä…?” Loki yritti kysyä, mutta hänet keskeytettiin. 

”Yhden muotokuva-asiakkaan tarvitsi vaihtaa vaatteita. Hän halusikin astetta eroottisemman maalauksen. Kuulemma yllätys aviomiehelle.” 

Loki mutristi huuliaan päästyään taas aivan kiinni Steveen. ”Minulla ei siis ole aihetta mustasukkaisuuteen”, hän veisteli. 

Steve haukahti pehmeästi, mikä sai kylmät väreet kulkemaan pitkin hänen selkärankaansa. ”Kuutamoni, me riisuudumme nyt ja sitten sinä tyydytät minua suullasi pitkän kaavan mukaan. Sermin takana on tuoli. Voit ottaa vaikka paitani polviesi alle, jos sille on tarvetta.” Ääni oli kehottava, mutta huokui samalla alfan voimakasta auktoriteettia. 

Puhe kiisi suoraan Lokin haaroihin. Hänen sormensa alkoivat kiskoa Steven paitaa housuista ja avata vyötä. Taiteilija suuteli hänen kasvojaan ja virutti samalla löysää puhvihihallista pois. He konkkasivat omalta kannaltaan sermin oikealle puolelle. Vaatteet päätyivät kasaan lattialle ja Steve istahti tuoliin jalat niin rivosti harallaan, että Loki mahtui erinomaisesti niiden väliin. Luonnollisesti alfalla seisoi jo, mutta jokseenkin laiskasti kuten Loki pani hitusen pettyneenä merkille. No, se tilanne on pian korjattu, hän ajatteli himokkaasti. Hän nuolaisi terskaa koko kielensä leveydeltä. Steve maistui niin hyvälle… Hänet vedettiin rajusti hiuksista ylös. 

”Haluan ensin suukkoja”, Steve kirahti ja se oli käsky, yksi lysti, että siinä oli sana haluan. 

Toisen huulet rysähtivät Lokin omia vasten. Suudelmat olivat väkivaltaisia ja aggressiivisia – ja taivaiden kaaret Loki toivoi, etteivät ne koskaan loppuisi. Mutta hänet riuhtaistiin irti niistäkin. 

”Löydät varmaan tien takaisin alas?” Steve murahti palavien silmien hymyillessä. ”Oikopolut eivät ole sallittuja, mutta minä olen armollinen eli saat kiirehtiä, jos siltä tuntuu.” 

Loki jätti sylkivanan Steven kaulalle, rinnalle ja vatsalle. Hän iski suunsa nyt jo pinkeän kalun tyveen, koska ei voinut enää vastustaa imemisen himoa. Steve huokasi nautinnosta syvään ja äärimmäisen eroottisesti. Huulet vaihtuivat pian käteen, sillä Lokilla oli hinku saada jotain kokonaista suunsa täytteeksi. Ja upealta se tuntuikin. Hän kiusoitteli Steveä myös kielellään yrittäen muun lisäksi antaa alfalle sitä hidasta tyydytystä, jota tämä oli pyytänyt. Hän uppoutui tehtäväänsä, kunnes… jähmettyminen, kun kummankin ylivirittyneet aistit nappasivat oven kirskahduksen samaan aikaan. 

”Steve, minulla on asiaa. Oletko täällä?” kuului Tonyn ääni. 

Loki nielaisi hiljaa. Hänen suunsa kosketti edelleen taiteilijan penistä, vaikkei tuo ollutkaan enää sen sisällä. Kaikki olisi lopussa, jos Tony löytäisi heidät näin. Loki nosti kauhistuneet silmänsä Steveen, joka oli jo ehtinyt viedä toisen kätensä hänen hiustensa sekaan ja nostaa toisen etusormen kasvoilleen sshh-eleeseen. 

”Helvetin huono hetki, Tony, helvetin huono hetki”, Steve vinkaisi ja sai sen kuulostamaan siltä kuin olisi nolostuneena joutunut vetämään nyrkkinsä pois housuista. Loki ei uskaltanut hengittää. 

”Ahaa.” Hiljaisuus. Sitten virnuilevasti. ”Taisin keskeyttää jotakin.” 

”Niin keskeytit. Jos asiallasi ei ole kiire… niin… tuota… arvostaisin, jos saan viedä tämän yksityisesti loppuun.” 

Loki ei tiennyt, mistä Steve sai kykyä näytellä noin, mutta toinen vaikutti sekä helpottuneelta että ärtyneeltä juuri oikeassa suhteessa. 

Tony kuului menevän takaisin ovelle. ”Saat toki. Tämän ehtii huomennakin.” Vielä kalauttaessaan uksen kiinni hän huudahti naureskellen: ”Sinä kyllä tarvitsisit panon.” 

Loki pihautti ilmat ulos vasta askelten loitottua tarpeeksi kauas. 

Steven käsi oli yhä hänen tukassaan. ”Jatka vain omegani”, tämä tyynnytteli lempeällä sävyllä. ”Rakastan sinua. Älä huolehdi.” 

Loki huoahti vielä kerran ja otti sitten taiteilijan suuhunsa koko pituudeltaan. Kohta Steve alkoi väristä ja Loki tunsi tämän lantion liikkeet kurkussaan saakka. Sinne mies myös tuli ja järkytyksestä toipuneena ja jälleen kiimaisena Loki nieli kaiken. Hän nousi seisomaan hieman horjuen. Hänellä oli tukala olo, sillä oma kiihotus ei ollut kadonnut minnekään toisen saatua tyydytyksen, päinvastoin. Onneksi Steve vetäisi hänet saman tien syliinsä ja työnsi kämmenensä heidän väliinsä runkkaamaan Lokia. Hänen huulilleen ja poskilleen mies jakeli helliä suudelmia. Hän saavutti kliimaksinsa tukahduttaen parkaisunsa Steven olkapäähän. He istuivat jonkin aikaa ihan vain halaten toisiaan. Sitten Steve työnsi kummankin varovasti jaloilleen. Tämä kurotti oman paitansa permannolta ja pyyhki heidän vatsansa. 

”Tuletko kanssani sänkyyn, Kuutamoni?” Alfahuurut olivat ilmeisesti helpottaneet, sillä Steve kuulosti normaalilta, jopa hitusen epävarmalta. 

Lokin mielessä asiasta ei ollut epäselvyyttä. ”Tietenkin.” 

He laskeutuivat pedille ja keskittyivät kuin luonnostaan kevyisiin hyväilyihin ja tuijottamaan toista seesteisesti. Ennen pitkää Steven silmiin kuitenkin hiipi levottomuutta. 

”Enhän minä satuttanut sinua, muusani? Suusi vain tuntui niin… luulin päässeeni seitsemänteen taivaaseen”, tämä sanoi pienesti. 

Loki silitti taiteilijan leukalinjaa ja peukalo eksyi huulten aalloille. ”Et, rakas.” 

Steven kulmat kurtistuivat. ”Luin, että omegat nauttivat kovemmista otteista ja salaa toivovat sellaisia alfoiltaan. Mutta… haluan vain, että olet onnellinen.” 

Lokin sydän heitti kuperkeikan ja alkoi pamppailla lujaa kuin yrittäisi pyrkiä viereiseen rintaan kaltaisensa luo. ”Kuulostaa aika yksinkertaistetulta. Lupaan tuoda sinulle laadukkaampaa luettavaa. Mitä muuhun tulee… olen onnellinen kanssasi, olitpa kovempi tai hellempi. Usko pois, olin siellä seitsemännellä taivaalla kanssasi.” Hän näykkäsi Steveä leikkisän rauhoittavasti alahuulesta. ”Mutta Tony olisi kyllä saanut jättää ilmestymättä.” 

Steve hihitti tukahdutetusti. ”Sitä minä en sentään ollut suunnitellut, unohdin vain lukita oven. Ehkä on parempi, ettei hän saanut meitä kiinni itse teossa, vaikka paholainen vasemmalla olkapäälläni kuiskutteleekin, että olisi ollut kiintoisaa nähdä miten paljon hänen järkkymätön luonteensa olisi järkkynyt siitä näystä.” 

Loki käpertyi tiiviimmin taitelijaa vasten ja nautti, kun tämän keho vastasi samalla mitalla. ”Hiiteen koko Tony ja sinun olkapääpirusi! Haluan keskittyä vain sinuun, sillä minun on lähdettävä taas aivan liian pian.” 

Steve hamusi hänen päälakeaan ja piirteli rentouttavasti selkään lihasten ja luiden muotoja. ”Nuku sitten siinä henkilökohtainen jumalani. Sehän tarkoittaa, että minäkin saan nukkua vieressäsi. Ja kun lähdet aamuyöllä, et yritä olla kohtelias ja herättämättä minua, sillä tahdon ainakin kymmenen lähtöpusua.” 

Loki nyökkäsi Steven rinnalle ja jakoi taiteilijalle myös kymmenen hyvän yön pusua.

(10) 

”Minulla on sinulle yllätys”, Tony ilmoitti. 

Steve laittoi jääkaapista kokoamansa tavarat pöydälle. ”Ai?” hän puuskahti kysyvästi. Hän näki kuinka Pepper pyöritteli silmiään Tonyn takana ja suukotti sitten tämän parransänkeä. 

”Et kai sinä toteuttanut höpsöä suunnitelmaasi? Steve osaa etsiä seuraa itsekin”, nainen päivitteli toruvasti. 

Tonyn katse oli viattomuuden perikuva. ”Osaa varmasti, mutta pelkkä ateljeessa istuminen ei tee hyvää, olipa kuinka taitelija tahansa.” 

Steven huulille kohosi virne. Tietäisitpä vain, hän ehti ajatella. 

”Minä joka tapauksessa järjestin sinulle treffit yhden tuttuni kanssa. Hän on hyvin innokas tapaamaan sinut.” Tonyn äänessä oli selkeä vihjaileva sävy. 

Nyt Steve tunsi olonsa vaikeaksi. ”Öh… en epäile… tuota… makuasi, mutta en juuri nyt kaipaa minkäänlaista suhdetta.” 

Tony tuhahti ylimalkaisesti. ”Anteeksi vain, mutta uskallan olla sinut kesken varhaisillan runkkusessiota yllättäneenä eri mieltä.” 

Pepper läpsäisi Tony kuuluvasti poskelle jo ennen kuin Steve ehti karahtaa hiusmartoaan myöten punaiseksi. Onneksi kukaan muu ei sentään ollut keittiössä. 

”Anna typerälle Ruostepurkille anteeksi asioihisi sekaantuminen Steve. Jos olisin tiennyt, että hänen vaikuttimenaan oli tuo, olisin ehdottomasti kieltänyt häntä laittamasta lusikkaansa soppaan”, nainen pahoitteli hänelle. 

Steve kokosi ruuat hieman väriseviin käsiinsä. ”Kai minä voin sen tyypin tavata”, hän mumisi poistuessaan kiireesti ja nolona.

-Roona-