Yhtä piinaa (Aina on liian kauan -originaalifiktion 12. luku)

 Moikka!

Autossa soi jälleen radio, mutta onneksi viikonlopun nostalgiaohjelmat olivat menneen talven lumia ja biisi oli yhdentekevä hoteinta hottia rynkytys. Tämän kerrostalon pihaan sentään näki viereiseltä yleiseltä parkkipaikalta, joten kukaan ei voisi tulla ajamaan heitä pois, sikäli kun he itse käyttäytyisivät ihmisiksi. 

Daniel oli jo kyllästynyt ja tökki jalallaan hansikaslokeroa. ”Saako tuosta kuulumaan mitään muuta?” 

Milla käänsi katseensa ikkunasta. ”Vaihdat kanavaa noist napeist mis on numerot.” 

Mies kokeili nappuloita ja vieläpä volumen keskustaakin, kunnes löysi kaunista pianomusiikkia. ”Tämä on paljon parempaa kuin tuo äskeinen”, hän sanoi tyytyväisenä. 

Milla ei ollut Yle Klassisesta ihan samaa mieltä, mutta ainakin se sai Danielin lopettamaan sijaistoimintonsa. Oli kulunut jo tunti saapumisesta eikä mitään merkittävää ollut tapahtunut. 

”Mitähän Nemo tarkoitti sanomalla, että on hyvis?” Danielin kysymys oli yhtäkkinen. 

Milla kohautti harteitaan. ”Et niil on siel joku jako hyviin ja pahoihin? Mua jotenkin hämmensi ku se niin auliisti ilmotti olevansa hyvis. Niin ku se ois joku fakta ja me tavattas jossain vaihees joku, joka varottaa yhtä varmasti olevansa pahis.” 

Daniel maalaili musiikin sävelkulkua sormillaan reiteensä. Se oli aika söpönnäköistä. ”Mutta eikö se olisi luonnollista taivaassa? Tai välitilassakin? Niin ainakin minulle on opetettu pyhäkoulussa”, mies totesi pohtivasti. 

Milla saattoi vain nyökätä. Danielin pohdinta oli ihan looginen, hänkin muisti uskonnontunneilta, että Jumala oli taivaassa tarkka rajojen suhteen.

”Ehkä se meinas, et se on hurskas ku tulee kertoo meille yleensä yhtään mitään. Siis, et pahis ois vaa ollu, et meh hautukoot omissa liemissään.” 

Daniel loi Millaan sulattavan koiranpentukatseen. ”Ainakin hän hurskasteli kuin mikäkin maailman omistaja. Käskytti meitä kuin jotain maan matosia.” 

Milla veti toisen jalkansa syliin ja naputteli rattia. ”Niin teki. Kiitti muuten, puhuit musta tosi kauniisti.” 

Daniel vaikutti hämmentyvän vilpittömistä sanoista. ”Voisitko oikeasti... tuota... kuvitella, että me tekisimme sen? Siis olisimme mies ja vaimo ihan vain virallisissa papereissa”, hän mumisi varovasti. 

Milla tarkkaili taas hetken kerrostalon pihaa, jossa ei ollut ristin sielua ja mietti samalla. ”Kyl mä voisin”, hän totesi yllättäen itsensäkin.

Koko juttuhan olisi feikki, joten miten se muka erosi siitä, että hän esitteli itsensä toiseksi henkilöksi, kun kalasteli tietoja. No, ehkä oli kyse jostain vähän vakavammasta, mutta avioeronhan saisi helpolla. Milla pyrähti omille ajatuksilleen. 

Daniel nojasi raskaasti penkkiinsä. ”Voiko sen tehdä näinä aikoina salaa?” Hänen otsansa oli rypistynyt kurttuun. 

”Maistraatis tarvii todistajat, mut ne kai voi olla jotain niiden omii virkailijoitakin. Jenniina ja Petrus kyl varmaan suostuu tuleen meille”, Milla vastasi. 

Danielilta pääsi tuhahdusnaurahdus. ”Pelkäänpä, että Jenniina saattaisi olla minulle siinä tapauksessa niin vihainen, ettei auttaisi, vaikka kertoisin kuinka kauniin tarinan siitä, miksi minun on ehdottoman pakottavasti mentävä naimisiin.”

Milla tirskahti puolihuolimattomasti. ”No, voi olla. Ei sitä nyt tänään tartte päättää. Yhtä juttua mitä Nemo sano mäkin oon kyllä miettiny. Sun ois helpompi selvittää murhaas omassa ajassas. Tai siis kai me voidaan saada joku nimi selville täältäkin, mut hyödyttääkö se?” 

”Miksi ei hyödyttäisi?” Danielin äänen taustalla kuului pienen pieni pakokauhu. 

”Aattelin vaan ku ei avioliittokaan näytä olevan mikään läpihuutojuttu kaikesta huolimatta. Et ehkä sun oletetaan kostavan sun tappajalle tai jotain.” Milla veti huomionsa taas hetkeksi kyttäyskohteeseen. 

”Voinhan minä käydä potkimassa hänen hautakiveään, jos sellainen jossain on”, Daniel märisi. 

Miehen vastaus huvitti Millaa. ”Hyvä tietää, ettei hautarauhan rikkominen ole sulle ongelma. Vippaa mulle ne kiikarit sieltä hansikaslokerosta niin nähään onko toi juuri pysäköivä auto just se sininen, jota varten me ollaan tääl.”

Kyseessä ei Millan harmistukseksi kuitenkaan ollut oikea kohde vaan luultavasti joku tavallinen töistäpalaaja. Hän sääsi penkkinsä taaksemmaksi, että voisi röhnöttää sillä. Daniel kaiveli jalkatilansa muovikassista banaanin ja antoi hänellekin yhden. Kumpikin keskittyi mussuttamaan hedelmäänsä. 

”Sinä osaat varmaan etsiä minun nimeäni siitä laitteesta”, Daniel sanoi sitten. ”Koolaamiseksiko sitä sanottiin?” 

Milla nyökkäsi. ”Googlaamiseksi. Mut et sä ole mikään kuuluisuus, et se ei ehkä paljoo auta. Oon miettiny, et meidän pitää yrittää päästä eri brittiarkistojen sivuille. Jos löytys vaik kuva kirkonkirjasta, johon sut on merkitty. Tai jotain sun jutun rikostutkintaan liittyvää. Kaiketi sun perhe ja Elsewooditkin on halunnut, et asiaa tutkitaan.”

Daniel ei vastannut mitään, upottui vain ajatuksiinsa. Milla näki hänen ilmeensä synkkenevän, mitä pitemmälle hän päänsä sisällä kulki. Oli alkanut jo hämärtyä, mutta siihen ei syksyllä kovin myöhää tarvittu. Silmäkulmassa vilahti jotain sinistä. Milla terästäytyi ja heilautti kiikarit nenälleen. Tällä kertaa se oli heidän odottamansa Audi ja Milla könysi kameran takapenkiltä ja napsi muutamat kuvat. 

”Nyt voidaan mennä. Päivän työ tehty”, hän iloitsi Danielille, joka oli yhä hiljaa. ”Hei mörökölli, mikä sulle nyt tuli? En mä oikeesti tarkottanu, et mentäis hautuumaalle kaatelemaan kiviä.” 

Daniel palasi todellisuuteen ja pudisti päätään. ”Ai, en minä sitä. Ajattelin vain, että missähän kapasiteetissa minä olen täällä?” hän sanoi huolestuneena.

”No, äsken et ollu missään”, Milla lohkaisi. 

Daniel katsoi häntä turhautuneena. ”Sinä kysyit minulta alussa olenko kummitus. Silloin torjuin ajatuksen ehdottomasti. Mutta en kai minä voi oikea ihminenkään olla. Ruumiini on jo ajat sitten maatunut.” 

Milla alkoi asetella kuljettajanpaikkaansa takaisin ajoasentoon. ”En mä tohon osaa vastata. Älä ny kiduta ittees ajattelemalla tollasia.” 

Daniel ei kuitenkaan luovuttanut. ”Se onkin piinallista, mutta kun aloit puhumaan poliisitutkinnasta... Omassa mielessäni kuolin muutama päivä sitten. Mutta entä oikeasti? Entä jos en kuollut tällä aikalinjalla?” Miehen silmät hakivat apua kuin hukkuva, sillä hän esitti jotain sellaista, jota ei ollut koskaan aikaisemmin edes ajatellut. 

”Siis meinaak sä, et oisit jostain toisest ulottuvuudest?” Milla tiedusteli rauhallisesti.

Daniel nyökkäsi hätäisesti pehmyttä ovilistaa naputellen. ”Luulisin.” 

Milla käynnisti pikkucorsan. ”En usko. Jos oletetaan, et me voidaan luottaa Nemoon, nii sehän sano, et et oo omassa ajassas. Ei se puhunu mitään rinnakkaistodellisuukisista. Ehkä jos sä kuolisit tääl – tai sun ruumis kuolis – nii DNA-testit näyttäs tyhjää tai jotain. Mut mun mielestä Nemon sanat vahvistaa, et me ollaan samalla timelinella.” 

Jo Millan selityksen aikan Daniel oli päästänyt ulos pitkän pihisevän huokauksen. ”Jos sinä olet sitä mieltä.” 

”En mä ny hyvänen aika mikään asiantuntija ole, mut useimmiten asiat on tapahtunu kaikkein yksinkertasimman mahdollisella tavalla. Mun asiakkailla on välil mitä hurjimpii pettämisskenaarioit, vaik totuus on, et se puoliso käy vaa sillon tällön kiksauttamassa naapurin Pirkkoa/Pekkaa.”

Milla kaarsi pois ruudusta ja liittymään. 

Daniel oli taas upottanut sormensa penkin reunoihin. ”Selvintä tosiaan olisi, että olemme samassa historiassa”, hän totesi edelleen hieman epävarmasti. 

”Huomen siihen saadaan siihen vahvistusta, ku ruetaan kunnolla penkoon. Mut tänään sä jätät eksistenssikriisit tähän. Se on käsky.” 

Danielin huulille muodostui viimeinkin hymy.

-Roona-

Mietteitä kirjasta LXXX: Järki ja tunteet sekä Tarja Kulho – Räkkärimarketin kassa

 Heippa!

Jane Austenin (1775-1817) tunnettu klassikko Järki ja tunteet ilmestyi vuonna 1811. Kuten muissakin Austenin teoksissa, romantiikan ja huumorin rinnalla tarkastellaan terävästi esimerkiksi luokkaeroja, tapojen pintaliitoa, kasvatusta ja naisten asemaa. Teemoja, jotka ovat edelleen ajankohtaisia. Dashwoodin sisarusparven kahdella vanhimmalla on täysin vastakkaiset luonteet: Elinor on tyyni, rauhallinen ja järkevä, kun taas Marianne tunteissaan vahva ja aika ajoin hyvistä tavoista välittämätön. Mitä tapahtuu, kun kumpikin tahollaan rakastuu? Edward Ferrars, Willoughby ja eversti Brandon kilpailevat tyttöjen sydämistä, mutta kuka lopulta saa ja kenet? Hilpeän ja viisaan klassikkoteoksen uudesta suomennoksesta vastaa maamme palkituimpiin suomentajiin kuuluva Kersti Juva.

Pidin tästä enemmän kuin Ylpeydestä ja ennakkoluulosta. Pystyin ehkä samaistumaan kaikessa järkevään Elinoriin, joka pyrki säilyttämään tyyneytensä hyvien tapojen, mutta myös itsensä vuoksi. Mariannehan ajautui valtaviin vuoristoratoihin, kun lähti voimakkaiden tunteidensa vietäväksi. Willoughbyn juoni oli vähän samalainen kuin Ylpeyden ja ennakkoluulon Wickhamilla. Austen lienee kierrättänyt aihetta tarkoituksella. Hauskasti oli esitetty Mariannen vakaumus siitä, että 35-vuotias on liian vanha rakastumaan (uudelleen). Varmasti 17-vuotiaasta kolmikymppinen tuntui ikälopulta varsinkin, kun tuolloin oli todellinen mahdollisuus, että tällainen pari saattoi joutua naimisiin. Tosin olihan Marianne sitten naimisiin mennessään täysi-ikäinen nykymittapuunkin mukaan.

Terse. Näin sinua tervehtii Räkkärimarketin kassalta Tarja Kulho. Hän on profeetta omalla liukuhihnallaan, terapeutti ja kokemusasiantuntija, eikä hän epäröi jakaa näkemyksiään tiskin takaa, halusit sitä tai et. Tämän kirjan avulla opit ymmärtämään paremmin paitsi Tarja Kulhoa myös itseäsi. Paula Noronen on toimittaja, kasikirjoittaja ja kirjailija. Televisiossa hänet on nähty muun muassa Villin kortin ja Hyvien ja huonojen uutisten panelistina. Kirjailija hänet tunnetaan suositusta Supermarsu-sarjasta. Tarja Kulho – Räkkärimarketin kassa on hänen ensimmäinen aikuisille suunnattu kirjansa.

Mielensäpahoittajan tapaan en lämmennyt tällekään hirveästi. Goodreadsin arvosteluissa aika monet olivat kuunnelleet tämän äänikirjana, mikä varmasti paransi kokemusta, semminkin, kun lukija ilmeisesti on Noronen itse. Luin äidille vähän alkua ääneen ja se tuntui jo paljon luontevammalta ja hauskemmalta kuin lukea hiljaa itsekseen.  Vantaan harrasteopiston kurssi työelämän uudelle suunnalle oli kyllä mainio parodia työkkärin kaiken maailman kursseille, jossa itse pitää panostaa aika paljon, mutta vastapuoli ei panosta juuri mitään, kuten harrasteopiston kurssipalautteestakin näkyi (olivat tainneet kaikille lähettää saman viestin). Myös Tarjan lapsista tykkäsin jotenkin, Pyry ja Ula olivat sympaattisia. Tarja oli kivan ymmärtäväinen ja laajakatseinen persoona, vaikka välillä olikin ärsyttävä.

-Roona-

Neuvoja anomaan (Aina on liian kauan 11. luku)

 Moikka!

Seuraavana aamuna Milla ilmoitti, että Danielin olisi tultava mukaan kytikselle myöhemmin. Mies ei ollut erityisen innostunut ajatuksesta, mutta ymmärsi, kun Milla selitti, että jostain raha oli revittävä varsinkin nyt, kun oli kaksi ihmistä syömässä. Milla oli jo hyväksynyt, että Danielin olisi asuttava hänen luonaan. Minne muuallekaan tämä voisi mennä? Aamiaisen jälkeen Milla oli käynyt selälleen olohuoneen lattialle tehdäkseen vähän vatsalihaksia. Vessasta palaava Daniel näki hänet äheltämässä. 

”Onko tuo ihan terveellistä?” mies kysyi silmät suurina. 

”Sitä just. Kai sä nyt liikuntaa oot nähny. Eikös brittiaateliset ratsasta ja Etonis suodetaan.” 

Daniel ei vastannut vaan liittyi Millan yllätykseksi hänen seuraansa lattialle. ”Tämähän on ihan mukavaa”, hän totesi muutaman noston tehtyään.

He eivät ehtineet jatkaa kovin kauan, kun ulko-oveen koputettiin. Milla vääntäytyi ylös ja meni avaamaan. Oven takan seisoi mies, jonka takin halkiot oli uurrettu lantiolle saakka. 

”Päästääkö neiti Vesenterä minut sisään vai pitääkö tässä pönöttää huomiseen asti?” Mies kuulosti tympääntyneeltä. 

Milla sen sijaan oli ällikällä lyöty, mutta kokosi itsensä nopeasti. ”Mikä sä oot mua käskeen ketä päästetään sisälle? Voisit vaik esittäytyy ensin.” 

Mies kohautti harteitaan. ”Daniel Willougby on täällä, eikö totta? Tulin tapaamaan häntä.” Se ei ollut mikään tyydyttävä vastaus. 

”Mistä sä oot sellaista kuullut?” Milla tiedusteli maireasti. 

”Scriptorilta, tyttö hyvä. Mennäänpä nyt asiassa eteenpäin”, mies tiuskaisi. 

Daniel oli tullut Millan taakse ja kuullut viimeiset sanat. ”Laske hänet tänne. Nuo liehukkeet minä tunnistan.”

Mies kutsui itsensä muitta mutkitta keittiöön. Millan teki mieli murjaista jotain todella loukkaavaa, mutta hän hillitsi itsensä. Danielkin vaikutti hämmentyneeltä. He istuivat vastapäätä vierasta. 

”Sinulla on samanlainen kaapu kuin Scriptorilla. Työskenteletkö hänelle?” Danielin ääni oli penseä. 

Millakin tajusi nyt, että miehen takki oli todella ennemmin kaapu. ”En, herra Willougby. Työskentelen... hmm... tavallaan hänen kanssaan”, mies sanoi venytellen. 

Milla puuttui ärsyyntyneenä puheeseen. ”Voisit ees kertoo nimes, ku kerran näyt tietävän meidän.” 

”Voitte kutsua minua Nemoksi.” 

Daniel naurahdus oli jäinen. ”Melkoisen odysseiaanista.”

Milla ei täysin ymmärtänyt piikkiä, mutta päätti sivuuttaa asian. 

Nemo ei ollut millänsäkään kahdesta edessään höyryävästä ihmisestä. ”Ei ole mitään syytä olla epäkohtelias. Tulin neuvomaan teitä.” 

Daniel ilme oli dramaattinen. ”Oih, kiitos, seuraavaksi asetummekin polvillemme anomaan uskomattomia neuvojasi.” 

Nemon fasadi murtui ja hän alkoi hohottaa. ”Taivaan tähden poika, ota neiti Vesenterästä esimerkkiä”, hän sanoi silmiään pyyhkien. ”Hän on hillinnyt itsensä taitavasti koko pikku keskustelumme ajan. Johtuu varmasti ammattitaidosta.” 

Milla huomasi Danielin napsauttavan suunsa happamesti kiinni. Tilanne alkoi olla räjähdysherkkä. ”Jospa vaan selittäisit miks oot tääl”, hän hoputti. 

Nemo huokasi ja heittäytyi tuolin selkänojaa vasten. ”Pakkoavioliiton takia. Scriptor on yleensä hyvin yleisluontoinen ja pahuksen neutraali selityksissään.”

”Hän uhkasi sieluani ikuisella olemattomuudella, kuinka ihanan neutraalia”, Daniel ärähti. 

Milla huomasi miehen vihan takana oli kuitenkin silkkaa pelkoa. ”Mä jo arvasin, ettei se niin iisisti mee. Sä siis paljastat meille ne vaatimukset”, hän tuhahti. 

Nemon silmät tuikkivat. ”Erinomaista, neiti Vesenterä. Itse asiassa olisi parasta, että te kaksi hoitaisitte asian mahdollisimman nopeasti keskenänne.” 

Milla ja Daniel tuijottivat toisiaan. Olihan kumpikin heistä heittänyt sen vähän niin kuin vitsinä ja kokeiluna ilmaan, mutta reaalimaailmassa toteutuminen olisi toista. 

”Milla on ollut minulle hyvin ystävällinen. Hän antaa minun asua täällä, vaikka minulla ei ole millä korvata aiheuttamaani vaivaa. Ja auttaa minua vielä päälle päätteeksi. Se on ihan tarpeeksi hänen puoleltaan”, Daniel sanoi varovasti. Millan sydämessä muljahti. 

Nemo vaikutti huomaavan sen. ”Oletan, että neiti Vesenterä voisi olla valmis järjestelyyn. Sitä paitsi hänen hyväntekeväisyytensä saatetaan laskea ´rakkauden teoksi´, joita Scriptor vaatii tarkastaessaan avioliiton… hmm.. oikeellisuutta”, hän totesi nyökäten itsetyytyväisesti. 

Milla mietti kuumeisesti. ”Mitä ne ´rakkauden teot´ on?” 

Nemo siirtyi tutkiskelemaan Millan silmiä. ”Se ei ole kovinkaan tarkkaa. Pikemmin on kyse siitä, että ne on suoritettu puhtaasta sydämestä. Ja teillä on pidempi aika tehdä sellaisia tekoja, kun menette heti naimisiin.” 

Daniel oli jälleen saanut puhekykynsä takaisin. ”Kun menemme. Sinäkö sen päätät?” 

”No, niin olisi kaikkien kannalta yksinkertaisinta, kuten jo sanoin.” Nemo katsoi nyt tiukasti Danielia. 

Millan yllätykseksi Daniel tuijotti yhtä varmasti takaisin. ”Kuule, en koskaan tehnyt naiselle mitään pakosta. Enkä tee nytkään. Jos Milla ei halua, me keksimme jotakin muuta. Ja sinä et hänen päätään suostutteluillasi käännytä.” 

Millan sisällä pieni muljahtelu ei enää tuntunut riittävän vaan siellä lepatteli ihan kunnolla. 

Nemo oli nostanut kätensä rauhoittelevaan eleeseen. ”Olet tehnyt kantasi selväksi herra Willougby.” Sanat olivat happamat, mutta hän näytti kuitenkin tyytyväiseltä. 

Ritarillisuus ei ollut sumentanut Millan järkeä. ”Voi helvetti, Daniel”, häneltä pääsi. 

Mies katsoi häntä kysyvästi. 

”Ei Nemon tarvinnu mitään suostutella. Sä hoidit sen ihan ite. Toi oli tyyliesimerkki ´rakkauden teosta´, vai mitä?” 

Viimeinen oli osoitettu Nemolle, joka nyökkäsi hymyillen. ”Nomen est omen. Neiti Vesenterällä leikkaa.” Sille Millankin oli pakko nauraa.

Danielia ei oltu vieläkään vakuutettu. Hän oli vetänyt kädet puuskaksi syliinsä. ”En minä Millan pään terävyyttä epäillytkään. Ehkä voisit antaa hänelle vinkkejä murhani ratkaisemiseen, kun sinulla epäilemättä on siitäkin sisäpiiritietoa.” 

Nemo puisteli päätään. ”Itse asiassa ei ole. Ja se on epätavallista. Scriptor sanoi, ettei voi antaa murhaa koskevia tietoja minulle. En tietysti voisikaan kertoa tappajan nimeä, mutta oikeaan suuntaan tökkiminen on ollut meille hyviksille aina sallittua.” Hänen äänestään kuulsi, että kyse oli todellakin jostain lähes ennenkuulumattomasta. 

Milla tarttui hänen sanoihinsa. ”Onko siel mist ikinä sä oletkaan sit myös pahiksia?” 

Nemo suoristi ryhtinsä, ei sillä, että ryhti olisi sitä juuri kaivannut. ”Ilman muuta. Tämä on spekulaatiota, mutta heillä saattaa olla sormensa pelissä siinä, että herra Willougby -parka on selvittämässä murhaansa täällä eikä omassa ajassaan.”

Mies alkoi tehdä lähtöä yhtä yllättäen kuin oli tullutkin. Hän asetteli kaaputakkiaan, jota ei ollut edes riisunut, paremmin. 

”Älä ny viel karkaa. Me halutaan kysellä kaikenlaist. Ekaksi tarkemmin kuka sä oot”, Milla sanoi tuikeasti. 

Nemo oli jo ovella. ”En voi jäädä pitemmäksi aikaa. Palaan lähipäivinä uudestaan, toivottavasti enempien tietojen kanssa. Olkaa varovaisia siihen asti. Enkä olisi yhtään pahoillani, jos olisitte jo kunniallinen pari siihen mennessä.” Niine hyvineen hän lähti. Eteiseen ehtineet Milla ja Daniel tapittavat hänen peräänsä. 

”Ei luottamusta herättävä ja epäkohtelias”, Daniel tuomitsi, kun he olivat, seisseet hiljaa viitisen minuuttia. 

”Ainaki se anto meille hitonmoisen määrän funtsittavaa kyttärille. Eipä tuu tylsät kolme-neljä tuntii.” Milla oli halunnut kompata, mutta suusta olikin tullut ihan muuta.

Daniel väänsi huulensa mutruun. ”Voisitko olla vähän hysteerisempi, vaikka oletkin oikeassa? Koko Nemo puistattaa minua”, hän märisi. 

”Niin muaki bro, usko pois”, Milla vastasi. 

He hajosivat kumpikin epävarmaan naurukohtaukseen ja vajosivat istumaan eteisen lattialle.

-Roona-

Elokuvissa LVVII: Operaatio Mincemeat

 Heippa!

Operaatio Mincemeatissa kuvataan II maailmansodan aikaista salaista brittien vakoiluoperaatiota. Elokuvan on ohjannut John Madden. Pääosissa ovat Colin Firth (Ewen Montagu), Matthew Macfadyen (Charles Cholmondeley), Kelly Macdonald (Jean Leslie), Penelope Wilton (Hester Leggett), Jason Isaacs (amiraali John Godfrey), Johnny Flynn (Ian Fleming), Lorne MacFadyen (kersantti Roger Dearborn), Mark Gatiss (Ivor Montagu) ja Simon Russell Beale (Winston Churchill).

Jotenkin ajattelen, että aiheesta olisi voinut saada aikaiseksi vetävämmänkin leffan. Romanttinen sivujuoni oli suoraan sanoen tympäännyttävä. Vaikka Montagun avioliiton ongelmiin viitattiin, tuli Jeaniin ihastuminen puun takaa, sillä sille ei annettu mitään taustaa. Sen sijaan Charlesille ja Jeanille taustaa tarjottiin sitäkin enemmän, mikä sai ainakin minut toivomaan, että heidän välilleen olisi kehkeytynyt jotain. Nyt Charlesin hahmoon jäi ikävä sivumaku stalkkerista, joka ei ymmärrä, ettei toisella ole tunteita häntä kohtaan.

Ihmettelen myös, miksi Ian Fleming oli otettu tähän vähän niin kuin kertojaksi. Hän ei sopinut rooliin yhtään, ihan sama miten paljon oikea Fleming todellisessa elämässä operaatiossa mukana olikin. Lisäksi hyvin päälle liimatun tuntuiset Bond-nimien selitykset eivät viehättäneet ainakaan minua. Sen sijaan olin iloinen, kun Montagun nimi soitti heti kelloja ja Wikipedia vahvistikin, että Montagun on merkittävä brittiläinen aatelissuku ja siis varmasti esiintynyt muissakin historiallisissa Yhdistyneen Kuningaskunnan tuotoksissa. Samoin oli laita Ainsworthin kanssa, viimeksi Ainsworthit olivat mukana Hotelli Portofino -sarjassa.

Olisin ehkä toivonut enemmän roadmovie tyyppistä lähestymistapaa, sillä pidin paljon niistä kohdista, joissa salaisten asiakirjojen etenemistä seurattiin. Olisin myös tykännyt, jos keksityn upseeri Williamin elämää olisi visuaalisuuteen perustuvassa mediassa kuvitettu vähän. Siis, että kuvien kautta olisi lihavoitettu sitä tarinan luomisprosessia, joka nyt tuli esiin lähinnä vuorosanoissa. Pidin muuten erityisesti loppukohtauksesta, jossa Ewen ja Charles istuvat portailla. En tiedä oliko Firthiä ja Macfadyenia ohjattu tekemään vai tapahtuiko ihan luonnostaan, että ensin mainittu istui perinteisen maskuliinisesti jalat haarallaan auki ja viimeksi mainittu feminiinisesti reidet yhteen liimattuina. Oli miten oli se kuitenkin sopi hahmoihin ja tuntui kertovat heistä jotain oleellista.

Näyttelijät ovat läpi koko roolituksen huippuluokkaa eikä minulla ole heidän suorituksistaan pahaa sanottavaa. Tosin aina Mark Gatissin (siis Ivorin) nähdessäni pystyin ajattelemaan vain Mycroft Holmesia, mutta se johtuu siitä, että olen katsellut Uutta Sherlockia viime aikoina. Kokonaisuudessaan tykkäsin leffasta ja voin suositella sen näkemistä muillekin.

-Roona-

Öisen peilin laulu

 Moikka!

1. Imu

Suudelma sammalmättäällä

puissa karkeloivat valon viimeiset pisarat

Kuuletko metsän isännän liikkuvan

kostea tupas hyväilee poskeasi

Lammen silmä on talviyötä mustempi

kesä uppoaa siihen kuin sormesi pinnan alle

Narkissos katsoi kuvaansa

ja se oli kiivas ja kyltymätön

Tämä vesi on elämä

tuli ei uskaltanut tänne koskaan

Veden ja maan laitumille

haluat pulahtaa uimaan

2. Hengenveto

Tuuli on väsynyt, nukahtanut lehtoon

oudot kukat katsovat

Kun rikot pinnan kalvon

veto vedolta syvemmälle

Olet sukeltanut ikuisuuteen

minä seison Shangri-Lan reunalla

Kumpikin hengähtää yhtä aikaa

pidätellysti, eri syistä

Luonto ei juokse

käki kukkuu tuhat kertaa

Yö kuluu kummallisesti

seisahtunut mutta kuitenkin liikkeellä

3. Suden hetki

Huomaamme aamuyön usvasta

se kietoutuu kasteeksi

Odottamaan päivää

joka tulee – tai sitten ei

Alainen maailma kolkuttaa lähellä

Tuonelan puutarhojen heikko tuoksu

Onnellinen epätoivo

elämä ja kuolema yhteen sulaneina

Laululintu pirskottaa peseytymään

petäjät ja kuuset kääntävät kylkeä vielä kerran

Huokaus valon palatessa

käpertyneenä kerälle rannalla me

-Roona-

Mietteitä kirjasta LXXIX: Ase itse ja Mielensäpahoittaja

 Heippa!

Logen Yhdeksänsormi on pahamaineinen barbaari ja pohjoisen pelätyin mies. Oikeasti hän haluaisi vain elää rauhassa, mutta hänen lukuisat vihollisensa yrittävät kaikin tavoin saattaa hänet haudan lepoon. Kapteeni Jezal dan Luthar on itseriittoinen aatelismies ja keikari, jonka mielessä ei ole mitään sen vaarallisempaa kuin ystävien kyniminen kortinpeluussa ja unelmat miekkailukilpailun voitosta. Mutta sota on tulossa, ja pohjoisen taistelukentillä kamppaillaan kaikin puolin verisemmin säännöin. Inkvisiittori Glokta on entinen sotasankari, nykyinen raajarikko ja kiduttaja. Hän näkisi mielellään Jezalin palaavan kotiin arkussa, mutta toisaalta Glokta inhoaakin kaikkia: petturuuden kitkeminen Unionista tunnustus kerrallaan jättää niukalti aikaa ystävyyssuhteille. Hänen tuorein ruumiilla viitoitettu polkunsa saattaa johdattaa hänet suoraan hallinnon korruptoituneeseen ytimeen… jos hän pystyy selviämään hengissä riittävän pitkää seuratakseen sitä. Joe Abercrombien Ase itse on Ensimmäinen laki -trilogian avausosa.

Abercrombie on jollakin tavalla ihastunut raajarikkoihin hahmoihin, sillä Gloktan lisäksi myös Särkynyt meri -trilogian päähenkilö on raajarikko. Kirjassa kuvailtiin tosi hyvin sitä, miten Jezalin mieli ja näkemykset muuttuivat, kun hän rakastui Ardeehin. Hän oli aluksi huolissaan vain omasta maineestaan, vaikka tuskinpa yhdestä lisävalloituksesta, olipa kuinka alhaissyntyinen tahansa, olisi hänelle haittaa ollut. Minua huvitti suuresti, kun sekä Logen että tämän selviytynyt toveriretkue vuorotellen päivittelevät, että voi kun se toinen on nyt kuollut. Eikä Glokta minusta inhoa kaikkia, hän on vain syvästi katkera. Hän ei enää sovi Kilpailun voittajien kiiltokuvamaiseen muottiin, vaikka on antanut isänmaalleen taatusti enemmän kuin kukaan muu. Odotan kyllä mielenkiinnolla, miten tämä sarja jatkuu.

”Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun aurinko paistoi.” Näin alkoi eräs Antti Litjan tulkitseman Kyllä minä niin mieleni pahoitin -kuunnelmasarjan jakso. Mielensäpahoittaja on 80-vuotias oikeamielinen suomalaismies, joka ehdottaa ystävänpäivän tilalle Pitäydytään omissa asioissa -päivää ja vastustaa moottoriteitä, koska ”routavaurio on luontainen nopeusrajoitus”. Jouluna kinkun sijaan tarjottu kalkkuna pahoittaa mielen perin pohjin. Maailma muuttuu, mielensäpahoittaja ei. Onneksi parhaat asiat pysyvät: hanurimusiikki ja Kuusikodissa vuodeosastolla makaavan vaimon kämmen omassa kämmenessä. Tuomas Kyrö on antanut totisuudessaan hauskan, liioittelevan ja liikuttavan äänen sukupolvelle, joka teki eikä analysoinut. Se on järjen ja jäärän ääni.

Minuun ei ihan osunut ja uponnut. Ehdin jo pohtia olevani väärää kohderyhmää, mutta kyllä sieltä tarttumapintaakin löytyi. Ja se löytyi niistä kohdin ei valitettu, vaan sanottiin jotain järkevää. Voin kuvitella, miten hyvin nämä ovat toimineet kuunnelmina, lukijan eläytymisineen ja taukoineen. Kirjallinen muoto tuskin esitti näitä pikkumonologeja parhaimmillaan. Minusta oli jotenkin kipeää huomata, että Mielensäpahoittaja oli omissakin ajatuksissani typistynyt lähinnä huumorihahmoksi, hän on kuitenkin kirjan pohjalta paljon moniulotteisempi ja traagisempi hahmo (hän itse ei ehkä arvostaisi tätä kuvausta). Olisinkin mielelläni lukenut enemmän niistä monipuolisista kokemuksista, jotka valittamisen välistä pilkahtelevat. Siispä odotellessa Kyrön vakavaa romaania Mielensäpahoittajasta.

-Roona-

Enkä nukkuisi ollenkaan (Aina on liian kauan 10. luku)

 Moikka!

Matkalla takaisin Daniel vaikutti mietteisiinsä vaipuneelta eikä Millallakaan ollut haluja pitää keskustelua yllä, joten he olivat pääasiassa hiljaa. Vaikka äidin käytös ärsytti Millaa, nyt hänellä oli ainakin hyvä syy, miksi Daniel pyörisi kuvioissa vähän pitempäänkin. He kaartoivat tutun rivitalon pihaan ja hipsivät numero kahdeksaan. Ulkona oli edelleen sievä ilma ja Millan teki mieli haistelemaan syksyä. Ja tuulettamaan päätä vanhempien jäljiltä. Daniel oli asettunut sohvalle kuin ei oikein tietäisi mitä piti tehdä seuraavaksi. 

”Haluisit sä lähtee mun kaa pihalle? Tost ihan lähelt menee nätti pururata. Tai siis luontopolku. Mä luulen, et multa löytyy sulle tuulitakkia ja muuta lainaan”, Milla tiedusteli ja selitti samaan aikaan.

Daniel palasi maanpinnalle. ”Ai, kyllä, se olisi mukavaa.” 

Milla patisti miehen vaihtamaan vaatteita ja teki niin itsekin samalla, kun etsi vaatehuoneen perältä pusakkaa. Sieltä paljastuikin isän vanha tuuliasu, joka oli vieläpä ihan tyylikäs. 

Mitenhän tämä on minulle joutunut, Milla ihmetteli. 

Se oli Danielille vähän reilu, mutta metsikössä kukaan ei välittäisi. Lenkkarit miehellä oli omasta takaa. Kävelyuralle pääsi melkein heti Millan rivarin umpipäädystä. He ponnistivat ojan yli ja Milla hengitti innoissaan raitista ilmaa. 

Daniel sai viimein suunsa auki. ”Dani? Kukaan ei ole koskaan kutsunut minua Daniksi. Ja se vauva-asia.”

Milla virnisti katsellen puiden kurottelevia oksia. ”Hyvin sä klaarasit kaiken. Mutsi oli täysin intona suhun.” 

Daniel tökkäsi häntä vaivihkaa kylkeen. ”Luonnollista charmia on mahdoton piilotella.” 

Milla melkein tunsi äänen ironisen latauksen. ”No, sori. Ellan raskaus pääs unohtumaan, ku vanhukset touhottaa siitä koko ajan, niin yritän funtsia sitä kotona vähemmän aktiivisesti. Sä olit muuten tosi hiljanen. Luulin et saisin olla koko ajan estämäs sua möläyttelemäst kaikenlaista.” 

Daniel kohautti harteitaan. ”Anttonin äänessä oli jotain... Mietin sitä koko ajan, kun istuimme pöydässä. Tajusin äsken, että hän kuulosti samalta kuin minua puukottanut mies.” Heitä vastaan tuli lenkkeilijä kuulokkeet päässä. 

Milla terästi katseensa tiukasti Danieliin. ”Se siis puhu sulle jotain. Miks et oo aiemmin sanonu?” hän manasi turhautuneena. 

”Minä muistin sen vasta! Anteeksi, että olin järkyttynyt omasta kuolemastani, vaikka eipä se näytä sinua liikuttavan”, Daniel huusi tukahdutetusti hampaidensa välistä.

Milla rauhoitti itsensä. Danielin unohdukselle oli hyvä syy, sillä tiesihän hän, että järkytys ja shokki vaikuttivat ihmisen muistiin. ”Mä olen pahoillani. Kyl sun tilanne liikuttaa mua. Jos sä kuitenki kertoisit mitä se sano ja... sit.. tota... ollaan vaik kumpikin hiljaa ja mietitään tykönämme, ku täs kävellään”, Milla lepytteli kömpelösti. 

Daniel rentoutui silmin nähden. ”C´est moi.” 

”Mikä oli?” Milla joutui kysymään, vaikka olettikin tunnistaneensa kielen ranskaksi. 

Daniel naamioi naurahduksensa yskäksi. ”Se tarkoittaa `Minä olen´ tai ´Se olen minä´, miten nyt haluaa tulkita. Etkö sinä ole opiskellut ranskaa?”

Milla jäi tarkkailemaan varvikossa hyppivää oravaa. ”En mä. Mut historiaa sen verran, et tiiän, et fiineille brittilapsukaisille sitä opetettiin. Eiks se Aurinkokuninkaan `Valtio olen minä`-juttu mee jotenkin noin?”

Daniel näytti vaikuttuneelta. ”Sivistys ei ole siis kuollut, kun vanhan kunnon Louis´n sutkaukset ovat tuttuja.” 

Milla pukkasi häntä kylkeen. ”Riemukasta. Mut sehän tarkottaa, et tyyppi tunsi sut. Se rajaa aika paljon vaihtoehtoja, vaik sä olitkin melkoinen seurapiiriperhonen.” 

Daniel yritti kutittaa Millaa, joka hyppäsi polun toiselle laidalle. ”Mistä sinä sellaista olet saanut päähäsi?” mies kyseli kädet torvena suun ympärillä. 

Milla pyöritti päätään. He olivat ihan höpsöjä. ”Ite sanoit suudellees monii niistä tytöist, jotka oli Elsewoodin juhlissa. Mä päättelin, et ne suutelemiset on tapahtunu muis pippaloissa eikä suinkaan jossain tallinoven takana.”

Nyt Danielia nauratti. ”Minä olin kuule taitava ratsastaja ja usein semminkin tallinoven takana.” 

Milla tuhahti ja tuli takaisin miehen vierelle. ”No, osaak sä kuvailla sitä ääntä? Paitsi että se kuulosti Anttonilta, joka ei kyl murhannu sua. Se on totinen torvensoittaja, mut sisältä pehmee ku sula jäätelö. Ei se vapaaehtosesti kellekään pahaa tekis.” 

Daniel mietti hetken. Milla pani merkille, että he olivat suunnilleen lenkin puolivälissä. ”Hän hallitsi äänensä hyvin. Ei alku- eikä loppukiekauksia. Matala, sanat tulivat jämäkästi”, mies vastasi. 

Milla naputteli sormillaan reiteensä. ”Eli joku joka on ehkä tottunut tappamaan. Tunsit sä yhtään sotilasta?” 

Daniel levitti kätensä ja näytti tyhjiä kämmeniään. ”Minkä sinä määrittelet sotilaaksi? Monilla tuttavillani oli upseerin tai muun ylemmän sotilashenkilön arvo eivätkä he olleet käyneet sotimassa kuuna päivänä.”

”Mä meinaan sellasta, joka on ollu taistelus tai ainakin on aktiivipalvelukses”, Milla selvensi. 

Oksiston lomasta huomasi, että alkoi tulla pimeä. Hämäräkytkimet sytyttäisivät varmaankin katulamput kohta. 

”George Greenhill. Me leikimme lapsena aika paljon keskenämme. Hän oli juuri päässyt kadetiksi, kun tapasimme toissa vuonna tai siis vuonna 1899. Mutta läheisiä emme ole olleet enää moneen vuoteen enkä keksi mitä kaunaa hän kantaisi minulle”, Daniel kertoi. Nuori äiti ohitti heidät lastenvaunujen kanssa. 

”Tohon kannattaa kuiteski tarttua. George ei varmaa oo oikee tyyppi, mut entäs joku sen sukulainen, ehkä veli. Jos sä oot vaik tietämättäs vikitellyt veljen ihastusta?” Milla esitti. 

Daniel katseli polun päällystettä. ”Niin Andrew´n. En pitänyt hänestä erityisesti, hän oli väkivaltainen ja suorasukainen. Muistan aina kuinka Andy haukkui Georgea neidiksi, kun tämä ilmoitti tahtovansa suoraan lääkintäjoukkoihin. Andy laitettiin akatemiaan varhain, joten en usko koskaan edes tavanneeni hänen tyttöjään.”

Milla irvisti. ”Kusipää. Mut sehän ei kai koskaan tarvinnukaan lääkintämiehen apuu. Tollasiin ei luodit tapaa osuu, vaik vihollinen ampus suoraan kohti. Me ollaan muuten koht kotona.” 

Daniel naurahti kuivasti. ”Andya tekisi kyllä mieli syyttää, mutta en usko, että ääni oli hänenkään.” 

He olivat takaisin pikkuojalla, tosin vähän eri kohdassa kuin aiemmin. Daniel asettui seisoman jalat haarallaan ojan penkereille ja auttoi Millan kädestä pitäen yli. 

”Kiitos”, Milla totesi ykskantaan. 

Daniel ponkaisi hänen vierelleen. ”Ilo on kokonaan minun puolellani. Tiedän, että olisit selvinnyt siitä itsekin.” 

Milla mulkaisi miestä. ”Joo, kun sä näit sen puol tuntia sitten. Harvemmin herrat mulle käsiään tarjoilee, et siitä herkust pitää nauttia, kun saa.”

Kun he olivat päässeet kämpille, Milla alkoi keittää kahvia ja Danielin pyynnöstä myös teetä, sillä mies valitti, ettei hänen vatsansa enää kestänyt mustaa litkua. 

”Koeta miettii niit sanoi yön aikana, jos vaik muistat viel lisää”, Milla sanoi istuutuessaan kuppinsa kanssa. 

”Enkä nukkuisi ollenkaan?” Daniel kiusoitteli. 

”Voi vittu, kuka nyt on ärsyttävä. Sähän sanoit, et uni selvittää aivoja.” Milla ryysti kahviaan. Päivä oli ollut jo aika pitkä. 

”Minä lupaan miettiä”, Daniel lepytteli. 

Milla hymähti puolivillaisesti ja tarjosi miehelle keksiä Oreo-paketista. ”Siin tapaukses tutkimukset on tält päivält tässä. Laiha saldo mut huomen paremmal onnel. Voit liittyy seuraan kattoo leffaa, jos huvittaa.” Daniel nyökkäsi, he katsoivat elokuvan ja menivät sitten kumpikin nukkumaan.

-Roona-