Mietteitä kirjasta IV: Ulysses

Moi vaan!

James Joycen Ulysses on syyhyttänyt minua siitä asti, kun uusi suomennos ilmestyi 2012. Nyt sen sitten viimein luin ja kuukausihan siihen hurahtaen meni. Ulysses on rankka luettava, mutta itse tykkäsin varsinaisesta tarinasta paljon ja se oli perin hauska. Suomentaja Lehdon ekstensiiviset alaviitteet antavat lukijalle hyvää taustatietoa, joskin esimerkiksi Taiteilijan oma kuva nuoruuden vuosilta –teos olisi voinut olla ihan fiksua lukea ennen tätä. Siitä tuleeko Homeroksen Odysseian olla luettuna ennen tämän aloittamista voi olla montaa mieltä. Odysseia antaa kyllä mukavaa taustatukea, mutta jos tuntee Odysseuksen tarinan pääosiltaan muuta kautta sekin riittää mielestäni hyvin. Tämä siksi, että viitteet antiikkiin, kirjallisuuteen ja kieliin eivät suinkaan ole kirjan vaikeimmin omaksuttavaa materiaalia (siitä suuri kiitos Lehdolle).

Lukiessani tuli mieleen kuinka jossain Tuomas Enbusken juontamassa ohjelmassa (Sivistyksen käsikirja?) annettiin kahdelle matti meikäläiselle luettavaksi klassikkokirjat: toiselle Ulysses ja toiselle Volter Kilven Alastalon salissa. Siis ihmisille, jotka olivat aiemmin lukeneet lähinnä romanttista kioskikirjallisuutta ja dekkareita. Kummaltakin jäi muistaakseni kirja kesken ja olivat vähän hämillään, että kai tämä on sitten sitä korkeakirjallisuutta. Ohjelmassa oli epäilemättä haluttu vähän kärjistää, mutta jos minun pitäisi ehdottaa ihan perustyypille jotain klassikkoa niin heittäisin varmaan Kolme muskettisoturia tai vaikka Machiavellin Ruhtinaan, joista kumpikin on ainakin Ulyssesta ja ehkä myös Alastalon salia helpommin omaksuttavampi.

Ulyssestä on tutkittu kirjallisuuden tutkimuksen parissa valtavasti jo melkein kirjan ilmestymisestä alkaen, josta suomentaja huomauttakin jo alkusanassa. Itse en edes yrittänyt rueta hirveästi tulkitsemaan mitään, sillä Joyce tyylin vaihdosten perässä pysymisessä oli ihan tarpeeksi hommaa. Ulysseksen tarinahan siis käsittää yhden päivän, tarkemmin sanottuna 16.6.1904, tapahtumat, hieman seuraavan vuorokauden puolelle poiketen. Leopold Bloom (vastaa Odysseusta) harhailee ympäri Dublinia pysyäkseen poissa kotoa(, jossa tietää vaimonsa suorittavan syrjähypyn sen illan ja yön aikana). Stephen Dedalus vastaa Odysseuksen poikaa Telemakhosta, joskaan hän ja Bloom eivät Ulysseksessä ole biologista sukua.

Kaikkein vaikeinta oli aluksi tottua tajunnanvirta osioihin ainakin Bloomin kohdalla, kun ei ole itse aiemmin mitään tajunnanvirtaa pahemmin lukenut. Kaikkein hauskimmat tyylikokeilut olivat romanttinen tyyli (oi, miten tulittekaan mieleeni L. M. Montgomery ja Louisa M. Alcott) sekä tieteellisen raportin tyyli toiseksi viimeisessä luvussa. Ja olivathan myös vanhalla englannilla (suomennoksessa suurin piirtein vastaavalla vanhalla suomella) kirjoitetut osiot ihan hauskoja, joskin raskaita ja vähän vaikeaselkoisia lukea. Ulysses ei tosiaan ole mikään huono valinta lukuklassikoksi, jos on aikaa ja haluaa vaivata vähän päätään lukiessaan. Myös kielitaitoaan voi Ulyssesta tankatessaan kohentaa, sen verran vieraskielisiä lauseita on mukana ja vielä alaviitteisiin käännettyinä. 

                                                         -Roona-

PS. En ole lukenut Kilven Alastalon salia itse, joten arvioni sen "vaikeudesta" perustuu muualta kuultuun.

PPS. Tuosta Moi vaan -aloituksesta muistui mieleeni yksi biisi. Sain nyt sitten korvamadon loppu päiväksi.