Välillä päivitän taas näitä, ettei mene pelkäksi kirjaesitelmäksi koko blogi ;)
”Näyttääkö
hyvältä?”, Mari kysyi ja kääntyi minuun päin. ”Upeelta niin kuin kaikki mitä sä
satut päällesi laittamaan.” ”Eevi, ihan totta. Mä tapaan tosi tärkeitä ihmisiä.
Mun pitää olla tiptop.” ”Joo rauhotu. Toi on tosi hyvä, siisti ja kaikkea.”
”Sit mä otan tän. Kiitti kun lähit mukaan, ilma sua mä olisin täällä vielä huomennakin
pähkäilemässä.” ”Aina sä liioittelet. Nyt mennään kyllä kahville.” Tytöt
kävelivät kantapaikkaansa, tilasivat lattet ja istuivat kulmapöytään. ”Miten
teillä menee Jurin kanssa?” ”Hyvin muutetaan pian yhteen.” ”Hei, vähän hienoa”,
Mari innostui. ”Älä nyt turhia, me ollaan vasta aika lähtökuopissa.” ”Niin
mutta onhan yhdessä asuminen sentään iso juttu. Ja mä olen kaiken lisäksi
varma, että Juri jonain kauniina päivänä kosii sinua.” ”Ei se sellaista. Se on
enemmän avoliitto tyyppiä.” ”Mistä sitä tietää, jos se innostuu.”
”Käänny
ympäri muutaman kerran.” Hän kääntyi ja neljä katsetta porautui hänen jokaiseen
yksityiskohtaansa. ”Hienoa. Tulokset ilmoitetaan tiistaina, kuten varmaan
tiedät. Voit mennä.” Hän lähti huoneesta ja pystyi hengittämään kunnolla vasta
ulkopuolella. Nyt oli tämäkin kauheus koettu. Häntä ei valittaisi, sen olivat
naisen tiukka katse ja kasvoille jäätynyt hymy paljastaneet. Hän katseli muita
talosta ulos purkautuvia pyrkijöitä. Tytöt näyttivät pelokkailta ja
epävarmoilta, pojat pelkästään helpottuneilta. Kaikki menisivät läheisiin
kahviloihin todennäköisesti vaihtamaan tuntojaan koe-esiintymisestä. Hän meni
yhteen sivukuppilaan, johon ei tullut muita. Hän tilasi oluen ja meni istumaan
yhteen looseista. Olisihan se paremminkin voinut mennä, hän ajatteli. Vanhemmat
nyökyttelisivät ja toteaisivat, että mitäs me sanoimme. Ehkä hän alkaisikin
puusepäksi ja tekisi kotiäideille maustehyllyjä.
Oli
pimeä marraskuun yö. Neljä tyttöä istui takkatulen ääressä suuressa huoneessa.
Kaksi heistä oli sisaruksia, muut olivat heidän serkkujaan. Marian oli pitkä,
siro ja tummatukkainen. Hänen pikkusiskonsa Olivia ei vielä ollut saavuttanut
täyttä pituuttaan ja hänen hiuksensa olivat lystikkään ruskeankirjavat. Darja
oli tyttöjen serkku ja erottui tyttöjoukosta punaisten hiustensa ja vihreiden
silmiensä tähden. Anna ei ollut erityisen kaunis, mutta kammattuna hänen vaalea
tukkansa hohti kullan lailla. Tyttöjen välillä vallitsi pääasiassa kaunis
yhteisymmärrys ja sopusointu, mitä nyt silloin tällöin toisille suututtiin se
unohdettiin pian. Tytöt istuivat kirjaston lattialla lukemassa, Anna ja Olivia
pelasivat tammea. Ilta kului rattoisati ja myöhän tullen ruettiin kertomaan
kummitustarinoita. Marianin tarinat olivat muiden mielestä aina liian romanttisia.
”Katsotaanko
Jennifer Anistonia vai Scarlett Johanssonia?”, Nelli kysyi. ”Ihan sama, naisia
ne kummatkin ovat”, Niko tuhahti. ”Hyvä huomio. No, mä pistän tämän pyörimään.”
Hän laittoi levyn DVD-soittimeen ja palasi kaukosäätimen kanssa nojatuoliinsa.
Niko nousi sohvalta ja lähti keittiöön hakemaan popcornia. Se pisti kulhon
mikroon ja väänsi nupista aikaa. Niko tuli takaisin ja tarjosi kulhoa Nellille.
”En halua, syö sä vaan.” Niko reagoi vastaukseen tyytyväisesti hymyillen. Hän
saisi itse syödä kaiken. Niko keskittyi täysin poppareihin. Leffassa Aniston
itki jotain menetettyä rakkautta, mutta niinhän ne aina romanttisissa
komedioissa tekee. Elokuva loppui. Nelli käveli soittimen luo, painoi nappia,
otti levyn pois ja pani sen kansiinsa. ”Ei se nyt noin huono ollut”, hän sanoi
katsoessaan Nikon ilmettä. ”Eipä se maailmojakaan mullistanut.”
Aurinko
paistoi. Oli lämmin päivä. Lammella ui kymmenen sorsaa. Pienet tytöt ja pojat
seisoivat lammen rannalla katsellen ja ruokkien lintuja. Vanhukset istuivat
puistopenkeillä tai olivat päiväkävelyllä puiston siisteillä hiekka käytävillä.
Perheet pyörivät leikkikentän lähettyvillä. Siellä oli keinuja,
hiekkalaatikkoja liukumäki. Lapset liukuivat ja tekivät hiekkakakkuja.
Vanhemmat juttelivat hiekkalaatikon reunalla. Iltapäivällä tulivat koululaiset
pelaamaan palloa ja lukemaan läksyjä. He olivat jokseenkin äänekkäitä ja saivat
osan muista ihmisistä heristämään nyrkkiään. Koulukkaat kuitenkin vain
nauroivat ja jatkoivat meluamistaan. Illalla saapuivat nuoret piknikeille
puiston vihreälle nurmelle. He aukaisivat viinipulloja ja jakoivat mahtavia
kerrosleipiä sekä hedelmiä toisilleen. He hymyilivät ja myöhän tullen
intoutuivat lauluun. Puisto kaikui siitä.
Pellot
hohtivat keltaisena laskevan auringon loisteessa. Viimeiset työssäolijat
keräsivät välineitään ja tekivät lähtöä. Viikatteiden terät kiilsivät niiden
heiluessa miesten olalla. Illan autere värjäytyi punaiseksi ja useampi huokasi.
Näin täydellisiä loppukesän päiviä oli harvoin. Tie oli täynnä hevoskärryjä,
jotka kuljettivat heinäväkeä tiloille viimeisen korjuupäivän illalliselle.
Paikkakunnalla oli viisi suurta tilaa ja muutamia pienempiä. Kaikissa
järjestettiin tänään pidot. Emännät olivat valmistelleet herkkuja koko päivän
ja pöydissä oli jos jonkin sortin tarjottavaa. Ne notkuivat kaikesta painosta
ja koko lähiseudun väki sai vatsansa täyteen. Tämä perinne oli jatkunut
ikimuistettavista ajoista lähtien ja myös jälkipolvet tulisivat sitä aikanaan
jatkamaan. Yö tummeni ilonpidon yllä ja kuu nousi taivaalle.
”Paskat”, Milla tiuskaisi ja potkaisi maassa olevaa tupakka-askia. Sataa tihutti ja linja-autoaseman lipan alla oli kylmä, vaikkei siellä sentään kastunut. 15.30 bussivuoro oli näemmä kaikessa hiljaisuudessa lopetettu vähäisen matkustajamäärän vuoksi. Millaa vitutti. ”Hei, joko se 15.30 auto meni?”, kysyi Millan taakse ilmestynyt poika. ”Ei taida kuule mennä ollenkaan”, vastasi Milla tarkoituksettoman tylysti. ”Sitten pitäisi varmaan keksiä tekemistä pariksi tunniksi. Olisitko säkin mennyt siihen?”, poika kysyi. ”Jep”, Milla vastasi. ”Ärsyttää, kun ne lopettaa näitä vuoroja jatkuvasti eikä ees ilmoita siitä missään.” Poika nyökkäsi. ”Niin, se on tosi hölmöä. Haluisit sä lähtee kahville? Mun tekis ainakin mieli.” ”Joo”, Milla vastasi yllättyneenä. ”Mä oon muuten Milla.” ”Pasi”, poika sanoi ja ojensi kättään. He kävelivät läheiseen kahvilaan ja istuivat pöytään.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti