Heippa!
Kuniningas
Henrik VIII on koonnut laivastonsa Portsmouthin edustalle. Kaupunkiin virtaa
sotilaita kaikkialta maasta, niin taitavia jousiampujia kuin nuhruista
nostoväkeä, sillä Ranskan merihyökkäyksen huhutaan tulevan hetkenä minä
hyvänsä. Sekasortoisen kuhinan keskelle saapuu Lontoosta lakimies Matthew
Shardlake, joka jälleen kerran on ottanut tehtäväkseen auttaa väärin kohdeltua
vähäosaista. Vaivihkaa hän yrittää selvitellä myös toista tapausta, syvästi
henkilökohtaista. Läheisessä kartanossa on meneillään jotakin merkillistä, eikä
Shardlaken läsnäolo ilahduta ynseää kartanonherraa eikä hänen asianajajaansa.
Kun ranskalaiset alukset ilmestyvät horisonttiin, Shardlake on siellä missä
tapahtuu: kuninkaan sotalaivan kannella.
Kirja
oli taattua Sansomin laatua ja jo sarjan viides osa. Oli mukava välillä lukea
sellaista jännityskirjaa, jossa selvitettiin jotain muuta kuin murhaa, vaikka
toki niitä murhiakin lopussa muutama ilmeni. Loppujen lopuksi tapaus oli aika
monimutkainen ja hankala kaikille osapuolille. Ja sitten oli tietysti vielä
Ellenin sivupolku. Minusta oli huvittavaa Hugh´lla oli lopussa
identiteettikriisi ja Matthew oli vaan koko ajan, mutta nyt sinulla sentään on
rahaa ja olet rikas, kun sehän ratkaiseekin kaiken. No, epäilemättä se tuohon
aikaan merkitsikin toisella tavalla kuin nykyään, mutta oli hauskaa, että asiat
yleensä tajuava Matthew ei nyt millään ymmärtänyt, ettei se raha korjaa tätä
ongelmaa. Kokonaisuudessaan tykkäsin tarinasta tosi paljon. Odotan innolla,
mitä seuraavassa osassa tapahtuu.
”Marskimaa
ei ole suonryteikkö. Marskimaa on valoisa paikka, missä heinä kasvaa vedessä ja
vesi soljuu osaksi taivasta.” Kun pohjoiscarolinalaiselta
suolta löytyy kylän oman kultapojan ruumis, epäilykset kääntyvät Kya Clarkiin,
joka asuu marskimaan reunalla. Kouluja käymätön juopon tytär, köyhää valkoista
roskasakkia – vai jotain aivan muuta? Kya on oppinut selviytymään yksin,
ystävystymään suon eläinten kanssa ja lukemaan sen vesiä ja mättäitä. Mutta
hänkin kaipaa rakkautta, ja kun villi luonto kohtaa ihmisten maailman, ei
mikään ole enää entisellään. Suon villi laulu on ollut massiivinen menestys
ympäri maailmaa: vuonna 2019 se oli USA:n myydyin kirja ja sitä myytiin enemmän
kuin Margaret Atwoodin, Stephen Kingin ja John Grishamin kirjoja yhteensä.
Romaanista on tekeillä myös elokuva.
Tykkäsin
tästä kovasti ja olen onnellinen, että tämä tuli lukupiirissä luettavaksi,
sillä muuten olisi aikamoinen helmi jäänyt lukematta. Etenkin luonnon kuvailu
oli erityisen kaunista ja herkkää. Oikeastaan se on kirjan syvintä olemusta,
minulle koko murhajuoni oli toissijainen. Kya oli hahmona kiinnostava ja
tykkäsin myös Tatesta. Välillä minusta tuntui hupsulta lukea ihmisten käyttämää
murretta suomeksi; vuorosanat lienevät toimineen alkukielisessä paremmin. Kyasta kasvoi tietysti varsinainen kaunotar,
oikea kaunis joutsen, mutta onneksi sitä ei ehtimiseen korostettu. Hän oli
kyllä uskomattoman lahjakas, kun pystyi kirjoittamaan ilmeisen tieteellistä
tekstiä ilman mitään koulutusta. Taiteellisia kykyjä tietysti voi olla kellä
vain, onneksi hän sai sentään välineitä toteuttaa niitä. Todella kaunis teos,
jonka lukemista voin suositella lämpimästi.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti