maanantai 31. tammikuuta 2022

Mietteitä kirjasta LXXIV: Amuletti ja Suon villi laulu

 Heippa!


Kuniningas Henrik VIII on koonnut laivastonsa Portsmouthin edustalle. Kaupunkiin virtaa sotilaita kaikkialta maasta, niin taitavia jousiampujia kuin nuhruista nostoväkeä, sillä Ranskan merihyökkäyksen huhutaan tulevan hetkenä minä hyvänsä. Sekasortoisen kuhinan keskelle saapuu Lontoosta lakimies Matthew Shardlake, joka jälleen kerran on ottanut tehtäväkseen auttaa väärin kohdeltua vähäosaista. Vaivihkaa hän yrittää selvitellä myös toista tapausta, syvästi henkilökohtaista. Läheisessä kartanossa on meneillään jotakin merkillistä, eikä Shardlaken läsnäolo ilahduta ynseää kartanonherraa eikä hänen asianajajaansa. Kun ranskalaiset alukset ilmestyvät horisonttiin, Shardlake on siellä missä tapahtuu: kuninkaan sotalaivan kannella.

Kirja oli taattua Sansomin laatua ja jo sarjan viides osa. Oli mukava välillä lukea sellaista jännityskirjaa, jossa selvitettiin jotain muuta kuin murhaa, vaikka toki niitä murhiakin lopussa muutama ilmeni. Loppujen lopuksi tapaus oli aika monimutkainen ja hankala kaikille osapuolille. Ja sitten oli tietysti vielä Ellenin sivupolku. Minusta oli huvittavaa Hugh´lla oli lopussa identiteettikriisi ja Matthew oli vaan koko ajan, mutta nyt sinulla sentään on rahaa ja olet rikas, kun sehän ratkaiseekin kaiken. No, epäilemättä se tuohon aikaan merkitsikin toisella tavalla kuin nykyään, mutta oli hauskaa, että asiat yleensä tajuava Matthew ei nyt millään ymmärtänyt, ettei se raha korjaa tätä ongelmaa. Kokonaisuudessaan tykkäsin tarinasta tosi paljon. Odotan innolla, mitä seuraavassa osassa tapahtuu.

”Marskimaa ei ole suonryteikkö. Marskimaa on valoisa paikka, missä heinä kasvaa vedessä ja vesi soljuu osaksi taivasta.” Kun pohjoiscarolinalaiselta suolta löytyy kylän oman kultapojan ruumis, epäilykset kääntyvät Kya Clarkiin, joka asuu marskimaan reunalla. Kouluja käymätön juopon tytär, köyhää valkoista roskasakkia – vai jotain aivan muuta? Kya on oppinut selviytymään yksin, ystävystymään suon eläinten kanssa ja lukemaan sen vesiä ja mättäitä. Mutta hänkin kaipaa rakkautta, ja kun villi luonto kohtaa ihmisten maailman, ei mikään ole enää entisellään. Suon villi laulu on ollut massiivinen menestys ympäri maailmaa: vuonna 2019 se oli USA:n myydyin kirja ja sitä myytiin enemmän kuin Margaret Atwoodin, Stephen Kingin ja John Grishamin kirjoja yhteensä. Romaanista on tekeillä myös elokuva.

Tykkäsin tästä kovasti ja olen onnellinen, että tämä tuli lukupiirissä luettavaksi, sillä muuten olisi aikamoinen helmi jäänyt lukematta. Etenkin luonnon kuvailu oli erityisen kaunista ja herkkää. Oikeastaan se on kirjan syvintä olemusta, minulle koko murhajuoni oli toissijainen. Kya oli hahmona kiinnostava ja tykkäsin myös Tatesta. Välillä minusta tuntui hupsulta lukea ihmisten käyttämää murretta suomeksi; vuorosanat lienevät toimineen alkukielisessä paremmin.  Kyasta kasvoi tietysti varsinainen kaunotar, oikea kaunis joutsen, mutta onneksi sitä ei ehtimiseen korostettu. Hän oli kyllä uskomattoman lahjakas, kun pystyi kirjoittamaan ilmeisen tieteellistä tekstiä ilman mitään koulutusta. Taiteellisia kykyjä tietysti voi olla kellä vain, onneksi hän sai sentään välineitä toteuttaa niitä. Todella kaunis teos, jonka lukemista voin suositella lämpimästi.


-Roona-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Elokuvissa: LXXXVI: Back to Black

 Heippa! Sam Taylor-Johnson on ohjannut elämäkertaelokuvan Amy Winehousesta. Pääosissa näyttelevät Marisa Abela (Amy), Jack O´Connell (Blake...