Moikka!
Radio soitti samaa Juha Tapion biisiä kolmatta kertaa sen päivän aikana. Milla huokasi syvään.
Jenniina mutusti hänen vieressään pizzan palaa. ”Eikö me voitais jo lähtee”, se valitti. ”Ei täällä tapahdu mitään kiinnostavaa.”
He olivat olleet kytiksellä jo monta tuntia. Milla oli varma, että hänen varjostamansa mies kävi vieraissa juuri tässä kerrostalossa. Jenniina naputti vaativasti hansikaslokeroa. Ehkä oli virhe ottaa hänet tällä kertaa mukaan.
”Miten sä kestät tällaista?” Jenniina kysyi tarkastellen arvioivasti rakennekynsiään.
”Ei tää nyt paha ole. Kerran olin keikalla pikkutunneille, mutta se kannatti.” Milla taputti rattia varmemmaksi vakuudeksi.
Jenniina tuhahti. ”Mut olishan sitä kiva olla jossain normityössä, niinku vaikka kaupassa. Joku vielä soittaa poliisit sun perään.”
Milla kuikuili talon hiljaista pihaa. ”Niin on käynytkin, oonhan mä kertonut sulle.”
Jenniina
rapisteli pizzapussinsa palloksi ja avasi auton oven.
”Mihin hittoon sä olet menossa?” Milla tarttui ystäväänsä käsivarresta.
Jenniina veti itsensä helposti irti. ”Meen viemään tän roskiin. Jos joku nyt kattoo verhojen raosta niin ainaki se luulee, et me on pysähdytty syömään eväitä. Mikä on siis parempi, kun kuvitella meidät hämärätyypeiks.”
Pikkucorsan ovi paiskautui kiinni. Milla irvisti ja nojasi syvälle kuskinpenkkiinsä. Radiossa juontaja ilmoitti ylipirteästi, että seuraavaksi kuultaisiin iki-ihana Anssi Kelan Milla. Hän inhosi kyseistä kappaletta sydämensä pohjasta. Jenniina tuli takaisin ja silotteli polvipituista hamettaan istuessaan.
”Pistänkö kiinni?”
”Ei tartte kyllä toi paska kohta ohi menee.”
”Vieläkö sun porukoilla on sama virsi?”
Tähän mennessä he olivat puhuneet lähinnä Jenniinasta, mikä oli sopinut
Millalle ihan hyvin. Hänen ystävänsä oli somevaikuttaja ja bloggari, jonka
juttuja oli kiinnostava kuunnella, vaikka ne välillä liittyivätkin Millan
mielestä aika pintakiiltoisiin asioihin. Ja pitihän Jenniinalle nostaa hattua
siitä, että tämä oli lähtenyt vapaapäivänään Millan mukaan. He olivat olleet
kavereita ala-asteelta asti. Suhteellisen outo parivaljakko, koulun suosituin
tyttö ja se kaikkein tavallisin tallukka, jossa ei ollut mitään kiinnostavaa,
jos ei laskettu yksityisetsivän työtä nyt aikuisena. Hän oli vähän toivonut,
ettei keskustelu siirtyisi hänen perheeseensä.
”Mihinkäs se olis muuttunut? Sun koulutus menee hukkaan, Milla. Mitens me löydettäis sulle mies, Milla. Meinaa hermot mennä joka kerta, kun käyn siellä.”
Hän uskalsi kääntää hetkeksi tarkkailevat silmänsä Jenniinaan, joka katsoi häntä myötätuntoisesti.
”Mikä kiire niillä on? Mehän ollaan vasta 25. Ei ne voi olettaa, että sulla olis jo liuta lapsia.”
Milla muikisti suutaan. ”Äiti ja iskä on hirveen perinteisiä. Ne haluu, et ensin seurustellaan muutama vuos ja sitten vasta on pikkujalkojen tepsuttelun aika. Ja jos mä nyt tänään tapaisin herra Oikean, se tarkottas, että oon vähintään 28 ennen ekaa pilttiä.”
Jenniina
oli vetänyt pelkääjän puoleisen aurinkoläpän alas ja tarkasteli sen peilistä karkailevia
suortuviaan kuunnellessaan. Lasiovista tuli ulos pari pojannaskalia, jotka
katosivat kohta kulman taakse jättäen pihan jälleen autioksi. ”Voisit sanoo
vanhemmilles, että nykyaikana jengi saa ekan lapsen 28-vuotiaana. Eihän
niilläkään oo kun sut ja Ella. Kyllä sä kerkiit kaks kakrua pullauttaa, vaik
aloittasit kolmevitosena.”
Milla tuhahti. Ongelma oli jossain muualla kuin hänen vanhempiensa lapsenlapsimäärätoiveissa. Hän metsästi vesipullon jaloistaan ja joi pitkän kulauksen. ”Niitä kyrsii, kun en oo seurustellu tähän mennessä juurikaan. Pitäshän sitä olla vähintään jonkinlainen pitempi high school sweetheart –suhde takana. Äiti on huolissaan, ettei pääse koskaan nyyhkimään mun häihin.”
Jenniina oli siirtynyt tarkkailemaan, oliko hänen kevyessä päivämeikissään virheitä. ”Mä ja Petrus on oltu yhdessä kohta viis vuotta ja mun porukat on säikyttänyt sen niin pahasti, ettei se uskalla kosia, vaikka haluiskin. Siis musta on ihan ok mennä naimisiin yli kolmekymppisenä, jos se on toinen kerta tai silleen, mut eka kerta pitää olla ennen.”
Milla ei voinut estää pientä naurun pyrskähdystä.
Jenniina ei ehkä olisi halunnut vaihtaa vanhempia päikseen, mutta ainakin tämän
porukoiden suhtautuminen asiaan oli rennompaa. Tosin Petrus-parka oli ottanut
sen rentouden ehkä vähän liian tosissaan.
”Kai sä otat mut kaasoks sitten, pääse äiti sentään kyynelehtimään, et oon saanut sellaisen kunnian.”
Jenniina virnisti ja tökkäsi aurinkoläpän paikalleen. ”Se juttu on sovittu jo ajat sitten. Sitäpaitsi sun horoskoppissa luki, et sun elämään astuu kiinnostava herra.”
”Milloin sä horoskooppeja oot lukenu?”
”Aamulla Cosmosta.”
Parin ruudun päähän heistä pysäköi auto. Siitä nousi ulos siististi pukeutunut mies, joka lähti itsevarmasti taloa kohti. Olisi voinut luulla, että se oli menossa kotiin, mutta...
”Helkutti Jenniina, toi on se tyyppi. Äkkiä, heitä kamera.”
Jenniina ojensi Millalle järkkärin ja hän alkoi
räpsiä kuvia. Niitä tulikin hyvä määrä, sillä mies seisoi jonkin aikaa
ovipuhelimien luona ennen kuin joku päästi hänet sisään. Piha hiljeni
uudelleen.
Jenniina vihelsi hiljaa. ”Se siis ihan oikeesti pettää vaimoaan. Karsee sika.”
Milla selaili otoksia miettien, mitkä antaisi todisteina Mirella Nikanderille, jolta oli toimeksiantonsa saanut. Hän kohautti harteitaan. ”En mä sitä tiedä. Rouva olettaa, että tapahtuu peiton heiluttelua. Nää kuvat näyttää, että siippa on täällä semmoseen aikaan, jolloin sen pitäis olla töissä. Se yleensä riittää.”
Milla laittoi kameran varovasti takapenkille ja käynnisti auton.
Jenniina loi häneen tuikean katseen. ”Säkö et siis moralisoi yhtään?”
Milla painoi kaasua tarkistettuaan ensin, ettei parkkiksen liittymässä ollut muita kulkijoita. ”Työminäni ei arvostele. Sen sijaan henkilökohtaisesti.... tottakai se on sika.”
Jenniinalta pääsi pahantahtoinen kikatus. Se hukkui moottorin tasaiseen hurinaan. ”Heitätsä mut kotiin?”
Milla elehti ratista vapaalla kädellään. ”Ei kun meen kämpille ja lukitsen sut autoon siks aikaa, kun tarviin ajaa taas.”
Jenniina läpsäisi hänen kättään. Milla muutti äänensä ylivakavaksi. ”Kuskia ei saa häiritä. Voi tulla kolari ja paha pipi.”
Jenniina alkoi mielenosoituksellisesti avata ja sulkea hansikaslokeroa. ”Voi, toivottavasti kuski ei häiriinny tästä. Tää mekanismi vaan on niin kiintoisa,” hän sössötti hunajaisesti.
Millaa nauratti. Jenniinalla ja hänellä oli kieltämättä samanlainen huumorintaju, mikä välillä ajoi heidät raivon partaalle, kun he kilvan ärsyttivät toisiaan. Corsa lipui moottoritietä pitkin, sillä heidän oli pitänyt lähteä viereiseen pikkukaupunkiin keikkaa varten.
”Kyllä mä kuljetan sut kotiovelle asti. Mun on saatava töitä aikaiseksi tänään, joten et sä voi munkaan luo tulla kälättämään.”
Jenniina laittoi kätensä puuskaan. ”En mä sun kanssa koko vapaapäivää aatellukaan tuhlata. Petrus lupas tulla illalla, kun pääsee töistä.”
”Onko luvassa Netflix ja chill?” Milla kysyi niin viattomasti kuin osasi.
”Haista paska. Me ei olla nähty pariin päivään. Haluun vain halia sitä.” Jenniinaan muka tuimissa silmissä oli kuitenkin sellainen pilke, että Milla tiesi tämän odottavan illalta enemmän.
Petruksen kaltainen poikaystävä olisi kyllä kiva,
hän pohti huristellessaan ohi peltojen. Hänellä ei todellakaan olisi mitään
sitä vastaan, että olisi joku, jota odottaa illalla.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti