Mietteitä kirjasta XXV: Revolverimies ja Sysimetsä

Heippa hei!

Stephen Kingin Revolverimies on Musta torni –sarjan ensimmäinen osa. Siinä tutustutaan arvoitukselliseen Rolandiin, viimeiseen revolverimieheen. Hän ajaa takaa mustiin pukeutunutta miestä, velhoa, jolla on tietoa mystisestä Mustasta Tornista. Maailma, jossa Roland elää, on lohduttoman autio, muuttunut, tyhjentynyt, mutta se muistuttaa pelottavalla tavalla meidän tuntemaamme maailmaa. Matkallaan Roland tapaa Jake-nimisen pojan, joka on jo kerran kuollut.

Tutustuin itse Revolverimiehen uudempaan suomalaiseen painokseen, joka on Kingin korjaama laitos esipuheineen. Pakko myöntää, että esipuhe pelasti minulle paljon tästä kirjasta, sillä King on päässyt juuri siihen mihin kirjoitti esipuheessa pyrkivänsä. Revolverimiehestä ja etenkin sen ympäristön kuvailusta tulee vahvasti mieleen Hyvät, pahat ja rumat. Tätä ei voi millään kiistä, mutta sopiiko se sitten tekstin kautta toimivaan mediaan onkin hieman eri asia. Henkilöt jäivät ainakin minulle kaukaisiksi ja tuntuivat vain ajelehtivan. Toki ajelehtivuus oli tarkoituksellistakin, mutta se häiritsi minua silti.

Tietyllä tavalla tuntuu, että koko homma toimisi paremmin visuaalisessa mediassa, johon saisi liitettyä tunnelmaa korostavan musiikin (tästä King puhuu itsekin viitatessaan Hyviin, pahoihin ja rumiin). Sen sijaan äskeiseen Musta torni –elokuvaan Rolandin hahmoa oli pehmennetty ilmeisesti siksi, että hän vetoaisi suureen yleisöön. Kirja on kokonaisuudessaan aika hämmentävä lukukokemus. Välillä tuntuu, että se koostuu irrallisista kohtauksista, jotka kyllä liittyvät toisiinsa jotenkin, mutta ovat irrallisia yhtä kaikki. Vaikka Kingin kehittämän maailman elementit vaikuttavat kiinnostavilta, ei tämä ensimmäinen osa innosta minua tarttumaan sarjan seuraaviin kirjoihin.

Sysimetsän on kirjoittanut Colin Meloy ja kuvittajana on toiminut hänen vaimonsa Carson Ellis. Eräänä päivänä varisparvi sieppaa Pruen pikkuveljen ja vie tämän Tiettömään korpeen. Vanhemmat ovat kieltäneet Prueta koskaan menemästä sinne, mutta onhan veli saatava takaisin. Niinpä Prue lähtee uhkarohkealle pelastusretkelle Sysimetsään luokkatoverinsa Curtisin kanssa. Sysimetsän eri kansojen ja ”valtioiden” välit ovat tulehtuneet ja sota on väistämätön. Miten Preun ja Curtisin käy, kun heidän tiensä eroavat? Entä mitä Pruen vanhemmat todellisuudessa tietävät Sysimetsästä?

Sysimetsä on ihanalla tavalla aikuisemmallekin lukijalle sopiva lasten satu. En toki lukisi kirjaa ihan pienelle lapselle, sen verran ihan puhdasta tappamista se sisältää. Pidin puhuvista eläinhahmoista ja siitä, kuinka kirja otti epäsuoraan kantaa esimerkiksi syrjintään. Ihminen on Sysimetsässäkin ottanut raskaaksi taakakseen alempiensa sivistämisen: kuningatar Aleksandra sanoo, että kojootit elivät ennen häntä saastassa, nyt niillä on vaatteet ja käytöstavat. Moni kojootti vain näyttäisi olevan onnellisempi, jos saisi elää entisellä tavalla eikä tarvitsisi ottaa osaa Aleksandran armeijaan. Toisaalta eivätpä ihmiset luota lintujen valtakuntaankaan, vaikka siellä vaikuttaa olevan fiksu ja varsin tasa-arvoinen meininki.

Pidin Colinin tyylistä ja juoni kulki väliin ihastuttavan hitaasti. Carsonin kuvitus oli myös mainio. Curtisin ihastuminen Aleksandraan oli selkeä kaiku Edmundin ihastuksesta Valkeaan noitaan Narniassa. Muutenkin tarina on selkeästi C. S. Lewis klassikon perillinen. Minusta Sysimetsä oli hauska ja raikas kirja, jota voi suositella luettavaksi muillekin ja jonka jatko-osiin tartun tulevaisuudessa itse.

                                                         -Roona-