tiistai 15. toukokuuta 2018

Elokuvissa XIX: Avengers – Infinity War


Heippa!

Mistä aloittaa... Ensimmäisenä elokuvaa katsoessa mieleen tuli, että Russojen kädenjälki näkyy. Ragnarökiin verrattuna maailma oli tavallinen eikä tämä ole moite, asian vain huomasi selvästi. Olin kokonaisuuteen kaikin puolin tyytyväinen, joskaan se ei herättyänyt kovin suuria tunteita. Hahmoja alkaa olla niin paljon, että all-cast elokuvassa ei ole enää aikaa keskittyä kehenkään. Tämä tylpisti ja laimensi etenkin Gamoran ja Thanosin suhteen kuvausta, joka oli juonen kannalta melko keskeinen asia. Toisaalta pidin hyvänä juonellisena ratkaisuna siitä, että Ironmanin ja Capin juonikulut pidettiin erillään. Sehän tästä olisi vielä puuttunutkin, että mukaan olisi tungettu joku post-Civil war itku.

Leffassa oli söpötkin hetkensä. Tony löi Peterin ritariksi tai siis Avengeriksi ja jo trailerissa esiintynyt vitsi siitä, kuinka Strangen nimi on ihan oikeasti Strange. Tykkäsin Thanosin palvelijoista, varsinkin siitä päätyypistä (jonka nimeä ei taidettu mainita ollenkaan). Draxin liikkumattomuus/ näkymättömyys –juttu oli hauska samoin kuin ”You are a dude , he is a man” –lohkaisu. Visionista olen tykännyt aina ja Paul Bethany on siinä maskissa minusta kivemman näköinen kuin livenä oikeassa elämässä. Okoyen lailla minäkin haluaisin nähdä millaiset olympialaiset Wakanda järjestäisi (hän siis vitsaili, että kuvitteli Wakanda maailmalle avaamisen tarkoittavan olympialaisia tai vähintään Starbucksia). Tonyn Ironman-puvun päivitykset olivat hienoja samoin kuin Peterin uusi Spiderman-puku. Teini-Groot peleineen oli mainio ja Thor osasi jutella hänen kanssaan! Sitä paitsi olen mieltänyt, että Loki oli perheen koulupää, mutta Thorkin on lukenut valinnasia kieliä.

Jotkin asiat vähän hämmästyttivät Civil Waria näkemätöntä katsojaa. Miten Tonylla oli Steven puhelinnumero ja kaikesta päätellen toimiva sellainen, koska Bruce sai yhteyden, jos ei nyt Steveen itseensä, niin ainakin hänen wakandalaisiin kumppaneihinsa. Caphän on etsitty karkulainen. Eikö silloin olisi fiksua hävittää kaikki mahdolliset numerot, ainakin sellaiset, joista sinut saa oikeasti kiinni? En tiedä olinko itse huolimaton vai oli huolimattomuus käsikirjoittajien puolella, mutta Tony puhui kihlauksestaan ja kutsui Wongin häihinkin, mutta joku muu onnitteli häntä avioliiton johdosta. En muista tähän hätään kuka tuo onnittelija oli, mutta joku sellainen kuitenkin, jonka pitäisi olla hyvin perillä Tonyn aviosäädystä, koska sen takia juuri hämmennyin, että onko se Tony nyt sitten naimisissa vai vielä suunnittelemassa häitä.

Miksi kaikki yrittävät tappaa Thanosta veitsillä tai vastaavilla? Lokihan kyllä sanoo, että Thanoksesta ei koskaan tule jumalaa, viitaten varmaan siihen, että tämä voi kuolla, mutta ei se järkeistä yhtään sitä, että tyypit hakkaavat veitsilla jotain sellaista, mitä Thorin kirveskään ei tapa kovin nopeasti (ja loppujen lopuksi ollenkaan). Thanoksen voimia saisi muutenkin selittää tarkemmin. Ikuisuuskivet oli selitetty tyydyttävästi, mutta minusta Thanos oli aika kiltti, kun ei käyttänyt todellisuuskiveä, jolla olisi saanut aikaan hyvää sekasortoa. Toisaalta mielikivellä ja todellisuuskivellä on ilmeisesti tarkka raja toiminnan suhteen. Todellisuuskivellä voi kai vaikuttaa vain ulkoiseen todellisuuteen, jolloin kohteet periaatteessa tietävät, etteivät illuusiot ole totta. Mielikivellä voi varmaan sitten muokata mieliä vähän saman tapaan kuin Scarlet Witchin kyvyillä.

Pidin leffasta, se oli taattua Marvel-laatua. Suosittelen sitä myös, joskin ainakin muut Avengers-elokuvat on hyvä olla katsottuna, että pysyy kärryillä hahmojen suhteen.  Halusin pitää tämän jutun spoilerittomana, joten en puhunut mitään hahmojen kuolemista, mutta niitä siis oli.


                                                        -Roona-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lempikahvisi sulle sekoitan, osat 4-6

 Moikka! 4.(200) ' Jonossa hänen edessään oli ainakin kymmenen tyttöä. Ja valehtelematta jokainen veti paitansa kaula-aukkoa hiukan alem...