Unia (Kleio 3)

Heippa!

Kleion tarina jatkuu viime vuoden heinäkuulta.

Nar uneksi. Hän uneksi melkein aina ja unet olivat usein lyhyitä pätkiä, jotka vaihtuivat tasaisella tahdillla. Hän oli puutarhassa. Kauempana seisoi nainen, jota hän ei tunnistanut, vaikka pystyi aistimaan, että tämä oli pitkä ja näyttävä. Hän käveli lähemmäksi ja havaitsi naisen seisovan lähteen äärellä. Hänen olisi pitänyt nähdä vesi siitä, missä oli aluksi ollut, mutta unessa asiat ilmestyivät ja katosivat mielensä mukaan. Nainen näytti keskustelevan jonnekin lähteen yli, mutta Nar ei voinut erottaa vastakkaisella puolella ketään. Nainen käänsi pehmeästi kasvonsa häntä kohti. Se oli Kalliope! Nar oli nähnyt niin monta veistettyä ja maalattua kuvaa omasta muusastaan, ettei hän voinut erehtyä. Muusa tuntui kuitenkin katsovan hänen lävitseen ja toteavan, ettei paikalla ollut ketään ylimääräistä.

Unikuva muuttui. Kuutamo valaisi metsän siimestä ja jossakin huhuili pöllö. Hän oli muutaman Sateren temppelin tuttavansa kanssa hakatulla aukealla. Päätuomari lähestyi heitä ankara ilme kasvoillaan ja vaati paljastamaan kuka oli petturi. Muut osoittivat Naria. Päätuomari ei kuulostanut yhtään itseltään nauraessaan kolkkoa naurua, joka hyyti häntä selkäpiitä myöten. Olisi pitänyt arvata, kaikui aukiolla. Yhtäkkiä päätuomarin kädessä oli vitsakimppu, jonka osassa oksista oli piikkejä. Paita pois. Tiedät kyllä mitä pettureille tehdään, hän hohotti. Nar näki itsensä riisuvan paidan. Muut pojat seisoivat haudanhiljaisina hänen ympärillään, kun päätuomari antoi vitsan viuhua ensimmäistä kertaa. Piikit aukaisivat selkään verisiä naarmuja. Ei karkaaminen voi näin paha asia olla, Nar uikutti.

Tällä kertaa hän oli kylässä. Oli loppukesä ja kuivumaan nostettu heinä tuoksui huumaavasti. Kyläläiset touhuilivat kiireisinä omissa askareissaan. Rauha kuitenkin rikkoutui, kun keskusaukiolle karautti puolitusinaa ratsumiestä. Me otamme väärien jumalien merkitsemät, Nar kuuli yhden ratsastajista ilmoittavan karkealla, mutta ylhäisenkuuloisella äänellä. Ihmiset alkoivat väittää vastaan huudellen kirouksia sotilaille. Koska niitä he olivat, oli iskenyt Narin tajuntaan. Tilanne hyppäsi hieman ja miehet retuuttivät kahta tyttöä ratsaille jääneen ilmoittajan luo. Nar näki kauhukseen, että tyttöjen paidat oli revitty lapaluiden kohdalta ja kummallakin oli selvästi erottuva muusien merkki. Milloin muusista on tullut vääriä jumalia, hän ehti ajatella.

Nar havahtui horteiseen valvetilaan niin, että pystyi tuntemaan kuinka hänen jalkansa viistivät maata penkin kummallakin puolella. Ainakaan en ole mätkähtäyt lattialle, hän ajatteli puuroisesti. Hän kohotti jalkansa suurin ponnistuksin takaisin istuinlaudan päälle ja vaipui kohta takaisin uneen.'

Kleio pyöri sängyssään ja sotkeutui lakanoihinsa. Unessa hän käveli kaimamuusansa kanssa käsi kädessä joenvartta pitkin. Hän ei tiennyt mikä joki se oli, mutta se virtasi vuolaana. Muusa ei puhunut hänelle mitään, kun he yhtäkkiä pysähtyivät aivan rantapenkereen äärelle. Historioitsijattarella oli surumielisen ja anteeksipyytävän näköinen ilme kauniilla kasvoillaan. Hän viittoi kohti kuohuvaa vettä. Kleio ei ymmärtänyt eleen tarkoitusta. Jokeen ei voinut missään tapauksessa mennä uimaan ja pienen lautankin se olisi taatusti vienyt mennessään. Sitten, ilman ennakkovaroitusta, muusa töytäisi häntä niin, että hän putosi virtaan. Kleio kirkui apua, mutta hänen jumalatarkaimansa oli kadonnut rannalta jäljettömiin.

Seuraavaksi tuli kuva hänestä itsestään vanhempana. Mutta hän ei ollut kotonaan. Huone oli sisustettu askeettisesti, vaikka tavaraa olikin suhteellisen paljon. Myös hän itse näytti erilaiselta. Tukka oli letitetty päälaelta alkaen tiukalle kalanruodolle ja kasvot näyttivät kovilta. Mitä minulle on tapahtunut, hän ihmetteli. Joku mies sotilaallisen näköisissä tamineissa astui sisään huoneeseen. Hän puhutteli Kleion vanhempaa versiota, vaikkei Kleio pystynytkään kuulemaan sanoja. Vastaus oli äkäinen. Miestä heitettiin käteen sattuneella kenttäpullolla ja häntä selvästi sätittiin säälimättä. Mies suori kohta ulos ovesta. Vanhempi Kleio jäi käveleskelemään vihaisena ympäriinsä ja potkimaan maata. Sitten hän istuutui, asetti kädet kasvoillee ja alkoi itkeä. Kleio tunsi kuinka hänet vedettiin pois kohtauksesta.

Palavasilmäinen nainen. Se hän todellakin oli. Ihmiset huusivat ympärillä ja yrittivä selvitä yllätyshyökkäyksen aiheuttamasta paniikista. Veri valui jo maahan, hän saattoi haistaa sen. Sydäntä kirpaisi, kun hän kuuli kaikuvat käskyt. Jätämme kaikki muut eloon, jos vain luovutatte johtajan, väärien jumalien palvojan. Kleio syöksyi eteenpäin miekka kädessä kiiluen ja leirin puolustus seurasi häntä kuin toivon viimeistä kipinää. Kaikki tiesivät, ettei heitä jätettäisi eloon, että he olivat armon ulottumattomissa. Epätoivoinen taisteluhuuto kohosi taivaalle.

Kleio heräsi hikisenä auringon ensi säteisiin. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt tuollaisia unia. Mitä ihmettä ne voisivat tarkoittaa. Hänen täytyisi kysyä Arbin muorilta, Kleio ajatteli. Sanottiin, että muori osasi tulkita unia kaikkien muiden taitojensa ohella. Kleio heittäytyi takaisin sängylle ja antoi venyttelyn rentouttaa lihaksensa.

                                                              -Roona-