Heippa!
Disclaimer: Tämä on fanifiktiota. Hahmot ja maailma kuuluvat J. K. Rowlingille.
McGarmiva
istui toimistossaan ja tuijotti Ella Porterin isän kirjeitä. Severuksen
käsialaa ei ollut vaikea tunnistaa, mutta kuinka tämä muka oli mahdollista. Kuollut
ei tietenkään voinut kirjoittaa, mutta kenties hyvin samanlainen
kirjoitustyyli... Minervan päätä särki. Ensimmäisiä hänen päähänsä tulleita
ajatuksia oli ollut ilmoittaa tästä Potterille, joka oli ollut kovin
innokkaasti palauttamassa Severuksen kunniaa sodan jälkeen. Hän oli saanut
aikaan senkin, että muotokuva oli ilmestynyt rehtorin kansliaan niin nopeasti.
Mutta hän tuli pian tulokseen, että ajatus oli huono. Potterilla oli tapana
järjestää tempauksia aivan kuten kouluaikanaankin ja tätä asiaa olisi
hoidettava hienotunteisesti. Jos Severus kerran eli, hän oli valinnut pysyä
piilossa, syystä tai toisesta. Minerva otti esiin puhtaan
pergamenttikirjepaperin ja alkoi kirjoitta.
Severus,
toivon, ettet pahastu tyttärellesi tästä
yhteydenotosta. Ymmärrät varmaankin, että asia olisi tullut ilmi ennen pitkää,
viimeistään silloin, kun opetamme taikakausien historiassa vastikäisestä
velhosodasta. En ryhtynyt kuulostelemaan Ellaa siitä, mitä kaikkea olet hänelle
kertonut eikä se minun asiani olekaan. Ehkä olosuhteet ovat olleet sellaiset,
että olet katsonut parhaaksi olla puhumatta. Me luulimme Ellan olevan
jästisyntyinen. Joka tapauksessa toivon, että suostuisit tapaamaan minut. Ehdotan
Vuotavaa noidankattilaa, mutta saat valita haluamasi paikan.
Ystävällisesti,
Minerva McGarmiva
rehtori, Tylypahkan noitien ja velhojen koulu
Severus
tuijotti kapakan seinää ja kirosi mielessään, että oli tullut. Tämä saattoi
hyvin olla ansa, jolla hänet otettaisiin kiinni ja vietäisiin tuomioistuimen
kautta suoraan Azkabaniin. Hän oli valinnut jästipaikan, tietenkin, muu olisi
ollut typeryyttä. Ovi kävi ja sisään astui vanhempi nainen. Severus tunnisti
Minervan heti, velhot olivat varsin erottuvaista sakkia. Naisen perässä ei
tullut ketään, joten ainakin aurorit oli jätetty ulkopuolelle. Minerva huomasi
hänet ja tuli hänen luokseen.
”Menkäämme tuonne”, Severus sanoi viitaten
taaimmaiseen loosiin.
He istuutuivat ja Minerva riisui hattunsa ja hansikkaansa.
Kumpikaan ei osannut aloittaa, Severus puristeli hermostuneesti takkinsa
taskussa olevaa taikasauvaa, jota ei ollut käyttänyt aikoihin.
”Sano
sanottavasi. Minun on mentävä kotiinkin joskus”, hän tiuskaisi lopulta.
Minerva
katsoi häntä alta kulmain: ”Sinä todellakin elät, Severus. Salli siis minun
ihmetellä hieman, koska olen viimeiset kaksikymmentävuotta ollut siinä uskossa,
että olet kuollut.”
Severus tuhahti. ”Tuskin minua on erityisesti kaivattu.
Voit päästä minut nyt jännityksestä ja kertoa onko sinulla mukana aurori.”
Minerva katsoi häntä kummissaan. ”Miksi olisi? Minähän kirjoitin tulevani
yksin. Ja miksi tarvitsisin heikäläistä?”
Severus päästi entisen kitkerän hymyn
kasvoilleen ja veti sauvansa esiin pöydälle. ”Minä tapoin Albuksen, jos et satu
muistamaan. Lisäksi olen yleisesti tunnettu kuolonsyöjä. Epäilemättä minut
halutaan ottaa kiinni.”
”Kaikki eivät luonnollisestikaan pidä sinusta, Severus,
mutta et sinä millään rikollislistalla ole. Maineesi on puhdistettu aikaa
sitten”, Minerva selitti aiempaa hämmentyneenpänä.
Severus
tuijotti vastapäätä istuvaa entistä kolleegaansa. Hänen itsehillitänsä piti
sentään sen verran, ettei suu lohksahtanut auki ihmetyksestä. ”Mutta kuka?
Tuskin kiltalaiset. Sinäkö Minerva?”, hän sokelsi.
”Potter pääasiassa. Hän näki
muistosi ajatuseulassa. Hän kertoi niistä minulle Tylypahkan taistelun jälkeen.
Sinulla ja Albuksella oli sopimus. Perin rohkeaa toimia kahdella puolella”,
Minerva selitti selvästi tunnekuohussa olevalle keskustelukumppanilleen. ”Mutta
sinullako ei ole mitään käsitystä tästä kaikesta?”
Severus huomasi
puristelevansa käsiään nyrkkiin kuin yrittäisi tarttua viimeiseen korteen ennen
kuin hukkuu. ”En tiennyt. Minä en... En ole ollut yhteydessä velhomaailmaan
näinä vuosina.” Tarjoilija tuli kysymään ottaisivatko he jotain, mutta Minerva
hätisti hänet pois.
”Se
selittääkin paljon. Severus, jos haluat, en kerro tästä kenellekään. Mutta
lupaan, ettei sinua tulla pidättämään Viistokujalla tai Tylyahossa. Voit siis
liikkua velhomaailmassa, jos vielä tahdot.”
Severus oli saanut koottua itsensä.
”Olen tottunut tähän, Minerva. Mutta en sulje pois incognito-vierailua silloin
tällöin.”
Minervan kasvot kääntyivät varautuneeseen hymyyn. ”Potter nimesi
poikansa mukaasi. Albus Severus. Olet kaiketi kuullutkin hänestä tyttäresi
kirjeissä.”
Severus irvisti paljastaen parempiakin päiviä nähneen hammasrivin.
”Se poika ei vieläkään ole hienostuneisuuden mestari, vai kuinka? Isoveljen
nimikin on Ellan mukaan James.”
Minerva nyökkäsi. ”Niin. James Sirius. Potter
on kyllä ajoittain yksioikoinen ja suorasukaisempi kuin tarvitsisi, sen
myönnän”, hän sanoi ajatellen, että oli ehkä parempi olla kertomatta, että
tyttären nimi oli Lily. He istuivat hetken hiljaa ja Severus huomasi
yllätyksekseensä olevansa salaa iloinen Potterin sovinnon eleestä, vaikka se
kömpelö olikin.
”Olisin
kiitollinen, jos voisit, kuten sanoit, olla kertomatta minusta kenellekään.
Varsinkaan Potterille. Minulla meni puoli elämää siinä sopassa ja haluan pitää
loppu puolikkaan lusikkani mahdollisimman kaukana”, Severus sanoi sitten.
Minerva
nyökkäsi toistamiseen totisena. ”Säilytän salaisuutesi. Se kyllä vaatii, että
juttelen Ellalle ja annan hänen isästään huonon lausunnon professori
Sourknightille. Hänet täytyy vakuutta, että Ella erehtyi, kun luuli muotokuvasi
esittävän sinua.”
Severus kohautti harteitaan mustan takkinsa alla. ”Tee mitä
täytyy”, hän sanoi niin tutulla nuotilla, että Minerva joutui pidättämään
tuhahdusta. Severus alkoi tehdä lähtöä aivan kuin asia olisi loppuun käsitelty.
”Millainen vaimosi on?”, Mineva kysyi koskettaen hänen vasenta kättään.
”Colleen on erityislaatuinen. Kenties minun on aika kertoa heille kummallekin
enemmän menneisyydestäni”, Severus mutisi napittaessaan takkiaan. ”Minun on
todellakin nyt mentävä. Hyvästi, Minerva.”
Minerva jäi katsomaan, kun musta
selkä käveli ulos yhtä mustaan iltaan. Hän odotti jonkin aikaa järjestäen
ajatuksiaan, pani sitten hansikkaat käteensä ja hatun päähänsä ja jätti
jästikuppilan suunnatakseen Tylypahkaan.
Colleen
katseli Severusta. Hän tiesi, että mies oli koko illan yrittänyt aloittaa
jonkin sanomista. Sen näki silmien tummuuden hienoisista muutoksista.
”Olet
valmis kertomaan menneisyydestäsi”, Colleen totesi pehmeästi.
”Niin”, mies
sanoi ja tuli hänen viereensä sohvalle. ”Nyt, kun siitä ei ole sinulle enää
vaaraa.”
Colleen nojautui miehensä olkaa vasten. Ja niin hän sai kuulla
Pimeyden lordista, velhosodasta, Harry Potterista ja Albus Dumbledoresta. Ja
Lily Evansista. Severuksen lopetettua he olivat pitkään hiljaa lähekkäin.
”Eihän tässä ole liikaa sulateltavaa sinulle?”, Severus kysyi.
Colleen tunnisti
hänen äänessään hätäisen häivähdyksen. ”Onhan siinä paljon, mutta ymmärrän
mikset kertonut minulle aiemmin. En ole menossa minnekään, mutta anna aikaa
ajatella tätä kaikkea”, hän kuiskasi tuttuun ja rakkaaseen olkapäähän.
”Kyllä”,
Severus huokasi. ”Ikuisesti.”
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti