Elokuvissa XXXI: Avengers – Endgame

Heippa!

Paljon ajatuksia leffasta. En jaksa yrittää kirjoittaa spoileritonta juttua, joten jos et ole elokuvaa nähnyt, etkä halua spoilaantua, älä lue. (Nyt on kesäkuu, joten kaikki kiinnostuneet ovat tämän kyllä varmaan nähneet.)

Vau, en tykkänyt yhtään koko aikamatkustusjutusta. Paradoksaalisuus ei minua sinänsä haittaa, ajankääntäjä ajoi esim. Pottereissa asiansa, mutta tähän olisi pitänyt keksiä jotain muuta. Huippua juonenkäännettä, sitä että Thanos oli tuhonnut – siis tuhonnut – ikuisuuskivet, ei hyödynnetty mitenkään. En ole käsikirjoittaja ja näin elokuvan vasta (huom! tätä kirjoitettaessa siis, teksti kopioitu blogipostaukseen myöhemmin), joten minulla ei ole aavistusta tai hyvää ideaa, mikä se parempi juonenkulku olisi, mutta jokin muu kuin tämä. Pidin eniten ihan alusta ja loppu oli myös hyvä, siihen olisi minusta vain voitu päästä toisenlaisellakin keskikohdalla.

Mulla täytyy olla heikko kohta perheille, mutta Clint perheensä ja Tony Pepperin ja tyttärensä kanssa olivat oikeasti onnistuneita juttuja, leffan parhaimmistoa. Muuten emotionaalinen puoli sakkasi pahan kerran. Itse en ole suuremmin koskaan välittänyt Capistä, joten en odottanutkaan tunnekuohua tapahtuipa hänelle mitä tahansa. Aikamatkustus kökköisti tunnepuolen, ei siksi, että ”kuolleet” palautettiin, vaan koska kai minä odotin, että tämä olisi tunteikas homma kaikille, mutta kaikki tuntuivat olevan tunnelukossa Avengers-perhettään kohtaa. Jäi sellainen fiilis, että kaikki halusivat estää Thanoksen napsun suuremman hyvän tähden ja sen takia mitää henkilökohtaisia tunteita ei voi olla. Oli ärsyttävää, kun erinomaisiin emotionaalisiin viittauksiin ei lähdetty mukaan (Tony kutsuu Capiä valehtilijaksi), vaan ne ohitettiin tekosyyllä (Tony oli heikko, niin se sanoi ajattelemattomuuksia).

Suurimmalta osaltaan tämä oli Tonyn elokuva. Robert Downey Jr. näyttääkin tunteita kasvoillaan erinomaisesti. Jos ajattelin Ragnarökissä, että Lokille ei enää oikein näytä olevan sijaa, niin helkutti sentään, Endgamessa ei näytä olevan erityistä sijaa Thorillekaan. Piti oikeasti pohtia oliko hahmo tarkoitus ottaa vielä tosissaan vai vaan tyytyä nauramaan vitseille. Olisi voinut olla ihan tunteikasta, että Thor tarvitsi kannustuspuheen Friggalta, mutta minua se ei koskettanut ja tuntui kliseiseltä monien edellä mainittujen seikkojen vuoksi. No saatiin sentään mahdollinen alkupiste Lokin spin-off tv-sarjalle, mikäli sellainen joskus tulee.

Sitten pikkuasioiden pariin. Nebula ei sitten kertonut, että sielukivi vaatii uhrin!! Tai siis antoihan hän vihjeen, että Thanos palasi ilman Gamoraa kiveä hakemasta, mutta oliko sillä muka niin paljon juonellista merkitystä, ettei hän voinut sanoa suoraan, että jonkun varmaan täytyy kuolla, että sielukivi saadaan haltuun. Tästäkin olisi voitu rakentaa syvällinen kohtaus, kun Natashalla ja Clintillä on pitkä historia, mutta tulikin helppo yllätysuhrautuminen. Minulle ei myöskään ihan avautunut miksi puoli universumia ei haitunut tuhkana tuleen, kun Tony napsautti, mutta kaiketi hänellä oli hyvät aikomukset, niin vain Thanoksen porukka muuttui hiekaksi. Nebulan hahmolle kuitenkin pisteet bondauksesta Tonyn ja Rocketin kanssa (niissä kohtauksissa kaikkea aiemmissa elokuvissa kumuloitunutta tunnepuolta oli käytettu loistavasti).

Kaikesta tästä kritiikistä huolimatta pidin kyllä leffasta kokonaisuutena, koska mainitut alku ja loppu käänsivät vaa´an hyvin plussan puolelle. Ja oli siellä keskelläkin paljon yksittäisiä hyviä juttuja.

                                                                -Roona-

 JK. Olen ehtinyt nyttemmin miettiä asioita esim. Nebulan ja sielukiven osalta. Nämä ovat tosiaan ensituntemuksia, kun elokuvan loppumisest oli tunti aikaa ;)