Merel (Adanat 10)

Heips!

Jälleen jatkoa Adanoiden ja muiden sukujen tarinaan, joka on ollut tauolla viime elokuusta. Olen lisännyt tämä ja muiden jatkisten otsikkojen perään järjestysnumerot ja sarjojen nimet helpottamaan löytämistä.

Merel rukoili pienen Jumalattarelle omistetun kotialttarin edessä. Hän pyysi Hyvää Äitiä siunaamaan Hanselia, jonka oli vastikään ottanut luokseen. Hän oli nyt perheensä vanhin lapsi ja sillä oli merkitystä, vaikka päällikköperimys hyppäsikin tylysti tyttöjen yli. Hänestä tulisi seuraavan veljen neuvonantaja ja muutkin kuuntelisivat häntä alttiilla korvalla. Isä tietysti eläa porskuttaisi vielä pitkään, siitä ei ollut epäilystäkään, joten hänen neuvonantajapäivänsä koittaisivat vasta myöhemmin. 

Hän käytti edelleen valkoisia suruvaatteita. Hanselin kuolemasta oli alle vuosi aikaa ja hän oli valmis suremaan vielä toisenkin vuoden. Suvut olivat lakanneet kunnioittamasta tätä tapaa, hän tuhahti mielessään. Läheisen kuollessa tuli pukeutua vuosi valkoisiin ja lesken tuli pysytellä asussaan kaksi vuotta tai kunnes meni uusiin naimisiin.

Sukujen jäsenet kyllästyivät valkoisiin vermeisiinsä nopeasti, Merel ajatteli tuimasti. He jaksoivat pitää niitä ehkä pari viikkoa ja vaihtoivat sitten kätevämpiin käsivarsinauhoihin. Leskenasuun pukeuduttiin häpeällisesti vain puoli vuotta, oli joku julkea tyytynyt vain kahteen kuukauteen. Hän muisti miten siinä talossa palvelleita shanteja oli pitänyt rauhoitella, koska he olivat niin kiihtyneitä. 

Yksi ei välittänyt moisista asioista kuten eivät hänen monet ilmenemismuotonsakaan, pyhimykset. Ja suvut olivat palvoneet Yhtä jo 300 vuotta, tosin poliittisista syistä. Sydämissään melkein kaikki muistivat vielä Jumalattaren, Merel pohti hymyillen vinosti. Jumalattaren tähden oli hyvin yleinen sanonta, vaikka papit pyrkivät sitä kitkemään parhaansa mukaan. Merelin sormet olivat yhä yhteen liitetyt ja hän nojasi otsaansa niihin.

Hän oli harhautunut ajattelemaan muuta ja lopetti nyt rukouksensa keskittyen sanoihinsa. Oltuaan lopussa vielä kunnioittavasti hetken hiljaa ja vetäytyi sitten alttarin äärestä. Hän oli tietenkin edellisenä iltana ollut kaikkien muiden shantien tapaan kuuntelemassa Mahtailijalle osoitettuja juhlallisuuksia. Onneksi shantin odotettiin menevän asuntoaan lähimpään temppeliin – tai ulkopalvelukseen silloin, kun niitä järjestettiin – eikä hänen siksi ollut tarvinnut mennä katedraaliin, sillä hän asui tällä hetkellä kaupungin uloimmissa osissa. 

Hän oli lääkeopissa isänsä sisaren luona ja he olivat käyneet lyhyen kaavan palveluksessa. Katedraalin palvelukset kestivät aina turkasen kauan. Hän tiesi sen, koska isän talo, shantien päällikön talo, oli alueella, josta mentiin katedraaliin ja hän oli känyt siellä kaikissa palveluksissa pienestä pitäen.

Merel hipsutti omaan nurkkaukseensa. Tädillä oli potilas, jonka tämä oli tahtonut vastaanottaa yksin. Niinpä hänellä oli aikaa pohtia muutaman päivän takaista kohtaamistaan sukujen vesojen kanssa. Hän ei pitänyt Maverick Adanan ja Dave Twillin poissaoloa mitenkään kummeksuttavana. Kuten hän oli Rottenille todennutkin, shantit tiesivät sukujen välisistä jännitteistä yllättävän paljon. 

Palvelijoiden tuli hoitaa työnsä sekä olla näkymättömiä ja kuulumattomia ja usein heidät unohdettiin niin, että heistä tulikin sellaisia. Sen takia heidän läsnäolleessaan puhuttiin kaikenlaista, mitä ei olisi puhuttu, jos vääriä ihmisiä olisi ollut paikalla. Merel huomasi pohtivansa Annouraa, jota isä oli joutunut jo kieltämään seurustelemasta Harnan Adanan kanssa. Päällikkö puuttui hyvin harvoin sellaisiin asioihin.

Sukujen kaikkein vähäisimpiin haaroihin naitiin shanteja melko usein. Avioliittoon oli saatava suvun johtajan lupa; luvan saaminen Capotelta oli helpointa, Adanalta ja Agoralta taas vaikeinta. Itse asiassa ei ollut kauankaan, kun Capotejen lähes ylimpään haaraan oli otettu shantivaimo. Se oli aiheuttanut niin valtavan polemiikin, että jopa yleensä höveli Melkior Capote oli epäillyt luvan myöntämistä. Merel irvisti sisäänpäin. 

Muut suvut olivat vastustaneet loppuun asti ja rauhoittuneet vasta, kun oli luvattu, etteivät edes kyseisen naisen lapsenlapsenlapset saisi naida päähaaraan. Se oli tekopyhä vaatimus, koska yleensä shantiperimä unohdettiin jo lapsenlapsien kohdalla ja he pääsivät naimaan parempiin sukuhaaroihin. Jopa pääperheiden nuorempien lasten puoliso saattoi sanoa isoäitinsä olleen shanti. Todellisuudessa hän toki pysyi siitä hissukseen ja kaikki teeskentelivät, että perheen uusi veri oli tippunut taivaasta.

Shantit olivat aiemmin olleet liikkuvia nomadeja. Monissa paikoin sitä toki oltiin vieläkin, mutta Merel oli asunut koko elämänsä kaupungissa. Maan laki oli sellainen, ettei kulkevia joukkioita hyväksytty paitsi jos ne olivat vain läpikulkumatkalla. Shantien vapaus oli riistetty ja heidän oli täytynyt ryhtyä joka päiväiseen työhön toisten palkollisina. 

Merel tunsi kaipaavansa liikkuvaa elämää, vaikka ei ollutkaan koskaan kokenut sitä. Hän kaipasi vapautta, koska.... koska, niin, hän oli erilainen. Shantit saattoivat noudattaa tiettyjä sääntöjä erittäin orjallisesti, mutta monissa asioissa he olivat avomielisempiä kuin paikallaan asuneet ihmiset. Merel huokasi. Naisten ei odotettu vain menvän naimisiin ja olevan hyvä äiti syntyville lapsille.

Naisparit olivat olleet tavallisia ennen paikalleen asettumista eikä kukaan ollut pitänyt sitä minään. Nyt oli toisin. Merel oli onnellinen, että päällikön tytärtä koskivat eri säännöt, sillä hän ei olisi koskaan voinut kuvitella naivansa miestä, sukujen mieliksi tai ylipäänsäkään. 

Hän oli kertonut asiasta isälle heti, kun oli uskaltanut. Isä oli ollut hetken hiljaa ja todennut sitten arvelleensa asian olevan siihen suuntaan. Hanselin kuolema oli hänen erilaisuutensa kannalta onnen potku. Nyt hänen ei edes haluttu menevän naimisiin, sillä hänen mahdolliset poikalapsensa olisivat vain sotkeneet perimystä. Merel mutristi suutaan katkerasti. Pitikö elämän olla niin pahuksen sekavaa?

Hän oli pitänyt suunsa kiinni Rottenin tapaamisessa kuten oli käsketty, mutta antanut silmiensä ahmia sitäkin enemmän tietoa. Kuten vaikka että Jaquin LaShian pikkusisko oli todella söpön näköinen. Vaaleapäinen tyttö oli istunut syrjemmässä ja saanut lopulta hihityksellään kaikki rentoutumaan. Merel olisi halunnut jutella hieman Riverin kanssa, mutta Jaquin oli vetänyt hänet perässään pois heti, kun tapaaminen oli päättynyt eikä mahdollisuutta ollut tullut. 

Pitäisi laittaa yksi kujilla kuljeskelevista pikku koltiaisista tarkkailemaan missä ja milloin tyttö liikkui yksin. Silloin voisi kerran osua muka sattumalta samaan paikkaan. Mereliä hymyilytti, kun hän nousi ylös ja lähti ulos talosta.

                                                          -Roona-