tiistai 16. heinäkuuta 2019

Armeijan kasarmilla (Zach 6)

Heippa!

Viime joulukuulla olen näköjään julkaissut edellisen osan tätä.


Seuraavana aamuna Zach löysi aamiaisensa ohesta itselleen osoitetun kirjeen. Rosa valitteli, ettei ollut päässyt paikalle, koska oli ilmennyt jotain yllättävää. Toimitan sinulle kuitenkin opiskelumateriaalia, ettet pitkästy, Zach luki siististi kirjoitetuilta riveiltä. Hän pani kirjelapun syrjään ja hoiti aamutoimensa. Saavuttuaan vastaanottosaliin hän näki pöydällä pinon kirjoja ja papereita. Hän lehteili päällimmäistä kirjaa ja huomasi, että se oli täynnä Rosan muistiinpanoja. Hän oli varmaankin perehtenyt sen avulla tehtäväänsä. Huokaisten Zach istui yhteen pöytää ympäröivistä pehmustetuista tuoleista ja alkoi lukea. Hän ehti todeta, että ensimmäiset sivut olivat hänelle tutut ennen kuin oveen koputettiin. 

”Sisään”, Zach huusi ihmetellen kuka se voisi olla.

Tulija oli Kardan. ”Hulppeat tilat teillä täällä”, hän sanoi laittettuaan oven kiinni. 

Zach viittasi Kardania tulemaan pöydän ääreen. ”Mitä sinä täällä?”, hän kysyi, kun vieras oli ehtinyt istuutua. 

Kardan otti taskustaan esiin taitellun lappusen ja ojensi sen Zachille. ”Valkoinen susi lähetti minulle käskyn tulla tänne. Sain juoksupojalta tämän lapun, mutta en kyllä ymmärrä mitä siinä lukee.” 

Zach avasi taitokset ja huomasi tarkastelevansa yhtä ainoaa sanaa. Lapussa luki paidagogos (translitteroituna, hän ajatteli tuhahtaen, luuleeko Rosa etten osaa edes tuon vertaa kreikkaa). Kardan katsoi häntä kysyvästi. 

”Valkoisella sudella on vähän outo huumorin taju”, Zach selitti. ”Sana tarkoittaa opettajaa. Varmaan hän ajatteli, että voisit auttaa minua opiskelemaan näitä.” Hän viittasi pinoon.

Kardan kurtisti kulmiaan ja antoi katseensa kiertää huoneessa. ”Keksin sata mukavampaakin asiaa, joita voisin tehdä kun kerrankin olen päässyt hienojen osastolle enkä ole vain töissä”, hän murahti. ”Mutta kaipa minun on toteltava määräystä.” 

Hän kiskaisi Zachin edessä olevan kirjan itselleen ja alkoi silmäillä siihen tehtyjä merkintöjä. Zach huomasi hetken kuluttua hänen hymähtelevän joillekin huomautuksille. ”Sinä et tenhyt näitä muistiinpanoja.” Se oli enemmän toteamus kuin kysymys. 
Tietänkään Zach ei ollut voinut tehdä niitä ja Kardan tiesi sen oikein hyvin. 

”Tarvisisin sen kirjan takaisin, jos aion oppia jotain, mikäli et aikoinut pitää minulle luentoa”, Zach sanoi happamesti. Kardan hymyili ja asetti kirjan suurieleisesti Zachin eteen paikkaan, josta oli sen napannut.

”En minä osaa opettaa sinulle politiikkaa, sitä mitä tuossa on. Mutta voin kertoa, millaisia joukko-osastoja meidän armeijassamme on. Ja sen verran mitä tiedän muista”, hän ilmoitti. 

Zach veti pinon takaa esiin tyhjää paperia ja kirjoitusvälineet. ”Kerro sitten. Ja ennen kuin sanot mitään, niin hän haluaa nähdä muistiinpanoja eikä pelkkia lupauksia siitä, että olen painanut mieleeni jotain.” 

Kardan kohautti harteitaan ja alkoi kertoa alimmasta sotilasarvosta alkaen. Zach teki merkintöjä, kunnes palvelija tuli tuomaan lounasta. Mies loi Kardaniin sivusilmällä hieman oudoksuvan katseen, mutta tyytyi jättämään asian sikseen. He söivät hyvällä ruokahalulla. Kun he olivat lopettanet, Kardan ehdotti, että veisi Zachin iltapäiväksi kasarmeille. Sotilasarvojen merkit olisi helpompaa opetella tuntemaan käytännössä kuin selityksestä.

Sää oli aurinkoisen kuuma ja kasarmit sijaitsivat aivan kaupungin läntisimmässä kulmassa. Zachillä oli hiki, kun he saapuvat perille, vaikka he olivat kävelleet rauhallisesti. Portinvartijat pysäyttivät heidät. He tunnistivat Kardanin, mutta olivat epäluuloisia Zachin suhteen. 

”Taivaan tähden, Seba, hän on Valkea suden palkollisia. Et halua sen naisen suuttuvan sinulle, vaimostasi on jo ihan tarpeeksi harmia”, Kardan perusteli tuimemmalle vartijoista. 

Sebaksi nimitetty tuhahti. ”Sinä minun vaimostani mitään tiedä. Menköön tämän kerran. Ei kai tuollaisesta sintistä varaa ole.” 

Zachin teki mieli lausua pari valittua sanaa, mutta Kardan törkki hänet eteenpäin harjoituspihalle. Ison kentän toisella laidalla oli menossa äkseerausharjoitus, mutta muutoin se oli tyhjä lukuun ottamatta asioillaan juoksevia upseerien käskyläisiä.

Zach antoi Kardanin johdattaa itsensä syvemmälle kasarmin uumeniin. Heidän ohitseen pujahteli ihmisiä tihenevään tahtiin ja jokaisen kohdalla Kardan kuiskasi Zachille sotilasarvon. Aluksi hän mainitsi myös millainen natsa vastasi mitäkin arvoa, mutta jätti sen pian pois. Zach oppi nopeasti tunnistamaan alokkaat ja rivimiehet, koska heitä tuli vastaan eniten. Kierreltyään jonkin aikaa he pysähtyivät erään rakennuksen eteen. 

”Käydään tervehtimässä pikkuserkkuani”, Kardan sanoi. ”Tapaat samalla ensimmäisen kersanttisi.” 

Zach olikin pohtinut miksi Kardanille tuntuivat aukeavan kaikki. Hänellä oli siis jo nyt hyvässä ja varmasti nousujohteisessa arvossa oleva sukulainen. Kardan oli kyllä mukava ja supliikki, eitä ei käynyt kiistäminen, mutta armeijat tapasivat olla varsinaisia hyvä veli –verkostoja, kuten Zach hyvin tiesi.

Pikkuserkku-kersantti osoittautui kuitenkin kunnon kaveriksi ja he viettivät hauskan iltapäivän. Zach sai tietää paljon alimman miehistön mielialoista. Tietysti ne olivat korkealle ja odottavaiset, koska sota ei ollut alkanut vielä., mutta Rosa arvostaisi tietoja. Paljastui, että kenraali Kamsa tunsi sattumalta myös Ardan. Sekä Kardan että Kamsa kiusoittelivat, ettei Zach ollut ainakaan tuhlannut aikaa hankkiakseen tytön näiltä kulmilta. Zach irvisti ja sanoi, että olisi tavannut Ardan joka tapauksessa, koska olisi ilman muuta ennen pitkää käynyt Valkean suden kanssa naamiomestarin puheilla. Hyvästelyjen jälkeen Kardan saattoi hänet takaisin palatsille, koska hänellä oli yövartiovuoro jollakin sisäsalien ovista. Painuessaan pehkuihin Zach tajusi, ettei ollut nähnyt Rosaa koko päivänä.



                                                             -Roona-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mietteitä kirjasta CII: Tarkoin vartioitu talo, Leijona ja Pimeitten vetten paholainen

Heippa! Venäjä, 1915. Kuusitoistavuotias maalaispoika Georgi Daniilovits Jatsmenev pelastaa Venäjän suuriruhtinaan hengen, ja hänen elämänsä...