Viime joulukuulla olen näköjään julkaissut edellisen osan tätä.
Seuraavana aamuna
Zach löysi aamiaisensa ohesta itselleen osoitetun kirjeen. Rosa valitteli,
ettei ollut päässyt paikalle, koska oli ilmennyt jotain yllättävää. Toimitan
sinulle kuitenkin opiskelumateriaalia, ettet pitkästy, Zach luki siististi
kirjoitetuilta riveiltä. Hän pani kirjelapun syrjään ja hoiti aamutoimensa.
Saavuttuaan vastaanottosaliin hän näki pöydällä pinon kirjoja ja papereita. Hän
lehteili päällimmäistä kirjaa ja huomasi, että se oli täynnä Rosan
muistiinpanoja. Hän oli varmaankin perehtenyt sen avulla tehtäväänsä.
Huokaisten Zach istui yhteen pöytää ympäröivistä pehmustetuista tuoleista ja alkoi
lukea. Hän ehti todeta, että ensimmäiset sivut olivat hänelle tutut ennen kuin
oveen koputettiin.
”Sisään”, Zach huusi ihmetellen kuka se voisi olla.
Tulija oli Kardan.
”Hulppeat tilat teillä täällä”, hän sanoi laittettuaan oven kiinni.
Zach
viittasi Kardania tulemaan pöydän ääreen. ”Mitä sinä täällä?”, hän kysyi, kun vieras
oli ehtinyt istuutua.
Kardan otti taskustaan esiin taitellun lappusen ja ojensi
sen Zachille. ”Valkoinen susi lähetti minulle käskyn tulla tänne. Sain
juoksupojalta tämän lapun, mutta en kyllä ymmärrä mitä siinä lukee.”
Zach avasi
taitokset ja huomasi tarkastelevansa yhtä ainoaa sanaa. Lapussa luki paidagogos
(translitteroituna, hän ajatteli tuhahtaen, luuleeko Rosa etten osaa edes tuon
vertaa kreikkaa). Kardan katsoi häntä kysyvästi.
”Valkoisella sudella on vähän
outo huumorin taju”, Zach selitti. ”Sana tarkoittaa opettajaa. Varmaan hän
ajatteli, että voisit auttaa minua opiskelemaan näitä.” Hän viittasi pinoon.
Kardan kurtisti
kulmiaan ja antoi katseensa kiertää huoneessa. ”Keksin sata mukavampaakin
asiaa, joita voisin tehdä kun kerrankin olen päässyt hienojen osastolle enkä
ole vain töissä”, hän murahti. ”Mutta kaipa minun on toteltava määräystä.”
Hän
kiskaisi Zachin edessä olevan kirjan itselleen ja alkoi silmäillä siihen
tehtyjä merkintöjä. Zach huomasi hetken kuluttua hänen hymähtelevän joillekin
huomautuksille. ”Sinä et tenhyt näitä muistiinpanoja.” Se oli enemmän toteamus
kuin kysymys.
Tietänkään Zach ei ollut voinut tehdä niitä ja Kardan tiesi sen
oikein hyvin.
”Tarvisisin sen kirjan takaisin, jos aion oppia jotain, mikäli et
aikoinut pitää minulle luentoa”, Zach sanoi happamesti. Kardan hymyili ja
asetti kirjan suurieleisesti Zachin eteen paikkaan, josta oli sen napannut.
”En minä osaa
opettaa sinulle politiikkaa, sitä mitä tuossa on. Mutta voin kertoa, millaisia
joukko-osastoja meidän armeijassamme on. Ja sen verran mitä tiedän muista”, hän
ilmoitti.
Zach veti pinon takaa esiin tyhjää paperia ja kirjoitusvälineet.
”Kerro sitten. Ja ennen kuin sanot mitään, niin hän haluaa nähdä muistiinpanoja
eikä pelkkia lupauksia siitä, että olen painanut mieleeni jotain.”
Kardan kohautti
harteitaan ja alkoi kertoa alimmasta sotilasarvosta alkaen. Zach teki
merkintöjä, kunnes palvelija tuli tuomaan lounasta. Mies loi Kardaniin
sivusilmällä hieman oudoksuvan katseen, mutta tyytyi jättämään asian sikseen.
He söivät hyvällä ruokahalulla. Kun he olivat lopettanet, Kardan ehdotti, että
veisi Zachin iltapäiväksi kasarmeille. Sotilasarvojen merkit olisi helpompaa
opetella tuntemaan käytännössä kuin selityksestä.
Sää oli
aurinkoisen kuuma ja kasarmit sijaitsivat aivan kaupungin läntisimmässä
kulmassa. Zachillä oli hiki, kun he saapuvat perille, vaikka he olivat
kävelleet rauhallisesti. Portinvartijat pysäyttivät heidät. He tunnistivat
Kardanin, mutta olivat epäluuloisia Zachin suhteen.
”Taivaan tähden, Seba, hän
on Valkea suden palkollisia. Et halua sen naisen suuttuvan sinulle, vaimostasi
on jo ihan tarpeeksi harmia”, Kardan perusteli tuimemmalle vartijoista.
Sebaksi
nimitetty tuhahti. ”Sinä minun vaimostani mitään tiedä. Menköön tämän kerran.
Ei kai tuollaisesta sintistä varaa ole.”
Zachin teki mieli lausua pari valittua
sanaa, mutta Kardan törkki hänet eteenpäin harjoituspihalle. Ison kentän
toisella laidalla oli menossa äkseerausharjoitus, mutta muutoin se oli tyhjä
lukuun ottamatta asioillaan juoksevia upseerien käskyläisiä.
Zach antoi
Kardanin johdattaa itsensä syvemmälle kasarmin uumeniin. Heidän ohitseen
pujahteli ihmisiä tihenevään tahtiin ja jokaisen kohdalla Kardan kuiskasi
Zachille sotilasarvon. Aluksi hän mainitsi myös millainen natsa vastasi mitäkin
arvoa, mutta jätti sen pian pois. Zach oppi nopeasti tunnistamaan alokkaat ja
rivimiehet, koska heitä tuli vastaan eniten. Kierreltyään jonkin aikaa he
pysähtyivät erään rakennuksen eteen.
”Käydään tervehtimässä pikkuserkkuani”,
Kardan sanoi. ”Tapaat samalla ensimmäisen kersanttisi.”
Zach olikin pohtinut
miksi Kardanille tuntuivat aukeavan kaikki. Hänellä oli siis jo nyt hyvässä ja
varmasti nousujohteisessa arvossa oleva sukulainen. Kardan oli kyllä mukava ja
supliikki, eitä ei käynyt kiistäminen, mutta armeijat tapasivat olla
varsinaisia hyvä veli –verkostoja, kuten Zach hyvin tiesi.
Pikkuserkku-kersantti osoittautui kuitenkin kunnon kaveriksi ja he viettivät hauskan iltapäivän. Zach
sai tietää paljon alimman miehistön mielialoista. Tietysti ne olivat korkealle
ja odottavaiset, koska sota ei ollut alkanut vielä., mutta Rosa arvostaisi
tietoja. Paljastui, että kenraali Kamsa tunsi sattumalta myös Ardan. Sekä
Kardan että Kamsa kiusoittelivat, ettei Zach ollut ainakaan tuhlannut aikaa
hankkiakseen tytön näiltä kulmilta. Zach irvisti ja sanoi, että olisi tavannut
Ardan joka tapauksessa, koska olisi ilman muuta ennen pitkää käynyt Valkean
suden kanssa naamiomestarin puheilla. Hyvästelyjen jälkeen Kardan saattoi hänet
takaisin palatsille, koska hänellä oli yövartiovuoro jollakin sisäsalien
ovista. Painuessaan pehkuihin Zach tajusi, ettei ollut nähnyt Rosaa koko
päivänä.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti