Kuninkaallisia aamuja (Kaspian 5)

Moikka!

Olen julkaissut jatkoa Kaspianin tarinaan viimeksi näköjään ihan tämän vuoden alussa.

Prinssi Alderan haukotteli makeasti. Hänen pikkuveljensä kruunajaisista oli kulunut kaksi viikkoa ja hänestä tuntui, että hän oli juossut pää kolmantena jalkana siitä päivästä lähtien. Noin neljäsosa vieraista oli edelleen paikalla. He olivat jääneet hiomaan kauppasuhteitaan uuden kuninkaan kanssa – ja osa oli tietenkin äitejä ja tyttäriä, jotka ajattelivat hyötyvänsä avioliittotoiveissaan jatkuvasta hallitsijan lähellä olosta. Neuvotteluja käytiin aamusta iltaan ja lisäksi oli osallistuttava protokollan mukaiseen seurusteluohjelmaan. Tämä oli hänen ensimmäinen vapaa aamunsa pitkään aikaan. Hän makasi vuoteessaan venyttellen kipeitä lihaksiaan autuaallisesti. Hän ei ollut ehtinyt kunnolla ratsastamaan puhumattakaan miekkaharjoittelusta ja oli siksi jäykkä kuin heinäseiväs.

Kamaripalvelija liukui hiljaa huoneeseen. ”Oletteko jo herännyt teidän korkeutenne?”

”Näytänkö minä nukkuvalta, herra Leeroy? Kyllä, minä olen hereillä.”

Palvelija ei osoittanut ilmeelläkään huomanneensa piikkiä. ”Eräs upseerinne, Ome, odottaa eteisessä. Otatteko hänet vastaan kenties aamiaisen jälkeen? Epäilen, että hän aikoo pyytää teitä harjoittelemaan.”

Alderan heitti jalkansa sängyn reunan yli. Eikö hän ollut juuri harmitellut harjoituksen puuttetta. Hän irvisti pienelle selästä kuuluvalle naksahdukselle ja toivoi, että kaikki hänen ongelmansa saavuttaisivat niin helpon ja tyydyttävän ratkaisun.

”Käskekää hänet tänne saman tien, Leeroy. Harjoitukset on parempi hoitaa tyhjällä vatsalla. Ja tuokaa samalla jotain sopivaa vaatetta.” Palvelija kumarsi ja lähti toimittamaan asiaa.

Ovelta kuului pian hiljainen koputus.

”Sisään sieltä Karn”, Alderan käski kiskoen samalla housuja jalkoihinsa.

Karn astui huoneeseen, mutta jäi kunnioittavasti lähelle ovea. ”Anteeksi, jos häiritsin aamu-untanne, herra, mutta ajattelin, että ratsastusretki voisi tehdä poikaa kaiken pönötyksen jälkeen”, hän sanoi kumartaen.

Alderan yritti suoristaa paitansa ryppyjä. ”Lisäksi olet selvästi kuullut, että minulla on vapaa-aamu.”

Karn virnisti hänelle alta kulmain. ”Protokollapäällikkö saattoi kertoa minulle niin.”

Alderan tuhahti samalla, kun herra Leeroy tuli huoneeseen mukanaan hänen ratsastaessa käyttämänsä päällysvaatteet. Alderan oli tuntenut Karnin pikkupojasta lähtien. He olivat leikkineet yhdessä ja ennen pitkää olleet vastakkain harjoituskentällä. Alderan oli valinnut Karnin joukkoihinsa heti, kun hänellä oli suinkin ollut siihen valtaa. Karn oli hyvää sukua, ei häntä muuten olisi laskettu leikkimään kuninkaan pojan kanssa, niin äpärä kuin tämä olikin.

Prinssi veti ratsastusvaatteet ylleen. Tiukkojen saappaiden jalkaan saaminen oli aina yhtä tuskallista, joskin vieläkin ärsyttävämpää siitä teki se, että Kaspian ja Severus sujuttelivat kengät jalkaansa kuin vettä vain. Hän ähkäisi muutaman kerran niin, että sai Karnin nauramaan.

”Et kai sinä ole tulossa vanhaksi, ystäväni?”, tämä kysyi pilke silmäkulmassa.

Alderan ojensi kätensä Karnille, jotta tämä vetäisi hänet ylös tuolilta. ”Vanhaksiko? Minun pikkuveljeni on kuningas jo toista viikkoa. Totta helvetissä minä olen vanha”, hän puuskahti nauraen.

Karn taputti häntä veljellisesti selkään ja he lähtivät prinssin huoneistosta kohti kuninkaallisia talleja harppoen pitkiä askelia.

Anna näki ikkunastaan kuinka isoveli oli selkeästi päättänyt lähteä ratsastamaan sinä aamuna. Leskikuningattaren nuorimmainen oli yhä yökoltussaan, vaikka oli ollut hereillä jo hyvän aikaa. Kukaan ei ollut tullut patistamaan häntä aamiaiselle ja pukeutumaan, sillä palvelijat kuvittelivat hänen yhä olevan unten mailla. Anna nautti vapaahetkestään. Vaikka hän oli vasta 11-vuotias, ne olivat hänelle harvinaista herkkua. Annasta ja hänen sisaristaan koulutettiin hyvää vauhtia ensiluokkaisia vaimoja tuleville puolisoilleen. Joskin äiti oli painottanut heidän opinnoissaan aiheita, joita ei yleensä pidetty nuorille neidoille sopivina kuten politiikkaa, sotahistoriaa ja –taktiikkaa sekä matematiikkaa. Tämän lisäksi olivat tietenkin fyysiset harjoitteet.

Anna tuhahti. Christina oli ehdottomasti kieltäytynyt opettelemaan ratsastamasta miesten tapaan kahareisin ja Lena taas oli sen verran pelokas, ettei hänelle ollut järkeä antaa miekkaa käteen. Toki hänen siskonsa osasivat ratsastaa sievästi naisten tyyliin, mutta hätätilanteessa kellään ei olisi aikaa asennella naisten satuloita tai odottaa heidän hidasta vauhtiaan. Christina sanoi, että äidin into kouluttaa heitä johtui siitä, ettei äiti ollut syntynyt prinsessaksi ja niinpä hän ei ollut tottunut siihen, että urheat ja uskolliset suojelevat häntä. Äiti oli vastannut vain, että miesten maailmassa tyttöjen tulee hänen mielestään olla neuvokkaita. Anna piti kaikesta, mitä heille opetettiin ja oli iloinen siitä. Pelkkä koruompelun ja musiikkikappaleiden opiskelu olisi olut hänelle kauhistus.

Hänkin olisi oikeastaan halunnut ratsastamaan sinä aamuna, mutta linnassa oli edelleen arvovieraita ja kaikki olisivat kärttyisiä, mikäli prinsessaa pitäisi etsiä, jos tätä tarvittaisiin. Niinpä hän huvitteli luistelemalla ympäri makuuhuoneensa lattiaa yöpaidan helmat hulmuten. Sitten hän teki kanuunankuulahypyn takaisin sänkyynsä juuri, kun palvelustyttö astui sisään. Tämä pidätteli hihitystä, kun Anna kapusi hänen luokseen peittojensa kätköistä.

”Haluaako neiti jo aamiaista? Siskonne nukkuvat vielä”, palvelustyttö kysyi.

Anna kohautti harteitaan. ”Syön sitten, kun hekin ovat heränneet. Mutta nyt jatkaisin kokeilujani hyppyjen parissa.”

Palvelustyttö niiasi ja lähti jättäen prinsessan aamutoimiensa pariin.

                                                            -Roona-