Se, joka muutettiin hämähäkiksi

Heippa!

Disclaimer: tämä on fanifiktiota. En omista Pottereita enkä niiden maailmaa, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa

Ron luki uudestaan äitinsä kirjeen. Mollyn siisti ja koukeroinen käsiala kulki säntillisen suorassa. Päästyään viimeiselle riville hän ryttäsi sen ja heitti paperikoriin. Pallero osui korin reunaan ja putosi lattialle. Ron kirosi mielessään, mutta se tuntui kummallisen ontolta. Fredin kuolinpäivänä oli tehnyt mieli itkeä ja niin teki nytkin. Tylypahkan taistelusta oli kulunut jo kuusi vuotta ja hän oli asettunut Hermionen kanssa jästi-Lontooseen. Monet, hänen perheensä mukaan lukien, parantelivat vielä haavojaan ja totuttelivat elämään ilman yhtä tai useampaa rakasta perheenjäsentään. Onneksi lähiaikoihin oli mahtunut paljon valoakin: Harry ja Ginny olivat menneet naimisiin ja Ron tiesi seuraavansa pian perässä Hermionen kanssa. Olikohan äiti kirjoittanut Georgelle? Voi olla ettei ollut.

Hermione kolisteli eteisessä palatessaan kotiin ministeriöltä. Hän oli kohonnut nopeasti taikalakien osastolla ja oli yhdenvertaisuuslakikampanjan keulakuva. Nyt hän oli kuitenkin vihainen ja ärtyisä, sillä hän oli joutunut jättämään työpöydälleen valtavan sekamelskan huomenna selvitettäväksi. Hän tuli keittiöön, näki Ronin silmät kyynelissä ja vinot pinot unohtuivat saman tien.

”Mikä on?”, hän kysyi lempeästi. Samassa Hermionen huomasi tollon, joka lepäsi orpona roskiksen vieressä. ”Ei kai keneltäkään ole tullut huonoja uutisia? Sinä itket, Ron.”

Ron nosti kätensä kasvoilleen ja pyyhkäisi silmäkulmaansa. Hän näytti perin yllättyneeltä, kun hänen sormensa kostuivat. Hermione meni hänen taakseen ja kiersi kätensä miehensä hartioiden ympäri.

”Ei.... ei minulla mitään hätää ole. Tämä... tämä johtuu äidin kirjeestä”, Ron takelti.

”Niin minä ajattelin, pöhkö”, Hermione sanoi ja kosketti nenänpäällään Ronin korvanlehteä. ”Ei kai Fleurin synnytys ole vain käynnistynyt vielä?”

Ron yritti raapia päätään, mutta Hermionen poski oli tiellä. Hän raapaisi sitä ja sai tytön kirahtamaan. ”Ei äiti kirjoittanut mitään Fleurista. Minä...”, Ron pysähtyi ja mietti miten muotoilisi asian niin, ettei se kuulostaisi  naurettavalta.

”Hän kirjoitti, että Tanili on hajonnut lopullisesti.”

Hermione nosti päänsä punaisten hiusten lomasta hämmentyneenä. ”Anteeksi vain, kultaseni, mutta mikä Tanili oikein on?”

”Tanili oli leikkiteddykarhuni. Äiti antoi sen Victoirelle silloin, kun tämä syntyi. Ja se hajosi lopulta. Minä annoin sille nimen Kanili Tanilin mukaan, vaikka se oli nalle”, Ron säkätti yhteen menoon.

Hermione hymyili miehensä takana.”Voi, Ron, sinä olet niin suloinen. Minä en tiennytkään, että sinussa on tällainen herkkä puoli”, hän lisäsi kujeilevasti.

Ron niiskautti nenäänsä. ”Tarvitsisin nokkaliinaa”, hän sanoi. Hermione irrotti kätensä ja kurottautui keittösaarekkeella olevaa pakettia kohti. Juuri kun hän oli tarttunut päällimmäiseen liinaan, Ron koppasi hänet syliinsä.

”Nyt kuuntelet mokomakin viisastelija. Tanili oli se nalle, jonka Fred ja George muuttivat hämähäkiksi kepposena, kun olin pieni. Siksi pelkään vieläkin niin kovasti niitä pirun ötököitä. En tiedä muistiko äiti asiaa, mutta kirje oli päivätty Fredin kuolinpäivää seuraavana päivänä ja veli tuli niin elävästi mieleeni...” Ronin ääni särkyi.

Hermione halasi häntä tiukasti ja asetti päänsä hänen rintaansa vasten. He istuivat hiljaa jonkin aikaa muistoihinsa uponneina.

”Mahtaakohan George muistaa Tanilin?”, Ron aprikoi sitten puoliääneen.

Hermione kohotti päätään. ”Emme olekaan pitkään aikaan vierailleet hänen luonaan puodissa. Olisikohan matka Viistokujalle hyvä idea?”

Tunnin kuluttua he sulkivat oven takanaan ja lähtivät kohti Weasleyn Welhovitsejä.

                                                      -Roona-