Häivähdys jäänvaaleaa

Moikka!

Disclaimer: J. K. Rowling omistaa Harry Potterin hahmot ja maailman. Tämä on fanifiktiota, jossa juoni on omani, muu tunnistettava kuuluu Rowlingille. Kirjoitan huvikseni enkä hyödy tästä taloudellisesti.

Ja ne jotka kaiken tietää

ne sanoo tuo on prinsessa Jää

se varmaan hileitä hengittää

ja se kaikesta selviää

(Prinsessa Jää - Maija Vilkkumaa)

Lucius, Malfoyden kartanossa, 1972

Lucius on juuri vetänyt päälleen juhlakaapunsa. Hän hymyilee peilikuvalleen itsetyytyväisesti. Kukas komea poika se siellä on, hän kysyy yliolkaisesti. Tiedossa ovat Mustien järjestämät tanssiaiset. Erinomainen tilaisuus luoda suhteita samanmielisten kanssa – voittajien kanssa, Lucius miettii. Hän voi myös liehitellä Narcissa Mustaa. Mustien maine koki pienen kolauksen, kun Narcissan serkku Sirius lajiteltiin Rohkelikkoon. Lucius tuhahtaa. Mitä väliä moisella on, polttakoot pois sukupuustaan. Sitähän Mustat huhujen mukaan harrastavat. Viekkaus värittää Luciuksen ihon. Kunhan Narcissa on minun, olen sen puun uusin ja vahvin vesa. Eikä minua ja minusta versovia haaroja polteta koskaan pois, hän pohtii. Peili ei väitä vastaan.

Lordin joukot vahvistuvat päivä päivältä. Voittivat enemmän päivä päivältä. Kuraveriset joutuivat pelkäämän jatkuvasti enemmän, mikä oli heille aivan oikein. Vielä oikeampaa tuo pelko oli jästeille. Lucius katselee ylpeänä kättään koristavaa pimeänpiirtoa. Kaikki ovet ovat hänelle auki ja hänellä on millä leikkiä. Tympeä kouluaikakin oli nyt takana ja hän saattoi keskittää tarmonsa suuremman hyvän edistämiseen, ei mielellään etulinjasta, mutta kenties juuri sen takaa? Hän pörhistyy onnellisuudesta. Peilikuvan kasvot hehkuvat ilkeämielisen virneen valaisemina. Raihnainen kotitonttu tulee sisään ja ilmoittaa, että herra ja rouva odottavat nuorta herraa alakerrassa. Lucius kävelee ohi kiinnittämättä mitään huomiota olioon, mutta jättää hyvänmielen puuskassaan potkaisematta sitä. Aavemainen häivähdys jäänvaaleasta tukasta jää kummittelemaan huoneeseen.

Draco, lammella Tylypahkan tiluksilla, 6. kouluvuosi

Jään päällä on riitettä. Vähän niin kuin sydämessäni, Draco ajattelee, mutta sättii itseään ajatuksesta saman tien. Riite on jäätä, jäätä jään päällä sinä olet paljon noin kehämäisiä ajatuksia fiksumpi. Hän huohottaa, vaikka ei ole juossut vaan talsinut lammelle vitkastellen. Väsymys ja turtumus iskevät yllättäen kuin takavasemmalta tullut nyrkki. Hän vajoaa polvilleen rantalumeen. Kiroaminen vie voimat. Merlinin tähden, minä kirosin juuri Katie Bellin, hän melkein nyyhkyttää. Tuntuu kuin elämää puristettaisiin hänestä pois pikku hiljaa, viruttaen. Lumi alkaa sulaa pehmeäksi mössöksi polvien alla. Lammen jääkansi näyttää puhtaista kohdistaan siniseltä. Draco huomaa kuvittelevansa kannen alla uivia sinikylkisiä kaloja. Valois, hän kuiskaa vain huomatakseen, ettei taikasauva ole kädessä.

Pimeän Lordin tehtävä vaatii suorittamista. Hän on työskennelyt sen eteen hurjasti ja silti muut vaativat koko ajan enemmän. Ehkä asiat nopeutuvat tänään, ehkä kaikki helpottuu. Häntä pelottaa eikä hän halua myöntää sitä. Ei ole ketään, jolle myöntää. Siksi minun sydämessäni on jäätä, Draco tuhahtaa katkerasti. Minä hengitän huurua, mikään ei satuta minua. Hän nousee ja kietoo talvitrenssinsä tiukemmin kaavun päälle. Polvet ovat märät – ainoana merkkinä hetken heikkoudesta. Silmien alla on pussit ja keho takin sisällä on entistä laihempi, mutta ne kertovat omistautumisesta. Ennen lähtöään hän vetää pipoa syvemmälle päähänsä ja sen alta pilkistää vain häivähdys jäänvaalea tukkaa.

                                                               -Roona-