Moikka!
Nyt joulun jälkeen palataan normaaliin marssijärjestykseen ja Kaiken huuman pariin. Jenny on viime osan murhan uhri. Inspiskappaleena Baby, You Make Me Crazy (Youtube)
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Teet minut hulluksi Jenny, lukee
poikaystäväni lähettämässä viestissä. Hymyilen irvokkaasti ja napautan
sovelluksen pois päältä. Olen juuri kävelemässä St Albans Memorial –sairaalan
ohi. Bussipysäkki tojottaa viidensadan metrin päässä ja siellä seisoo muutamia
vanhuksia, jotka ovat varmaan käyneet jossakin viikoittaisessa tarkastuksessa
ja lähtevät nyt kotiin. Kun saavun paikalle, yksi rouva väläyttää minulle
harvaa hammasriviään. Bussi tulee kohta ja vilautan korttiani laitteeseen
happaman kuskin riemuksi. Istuessani löhöten penkillä puhelimeni vinkuu taas.
Uusi viesti Kyleltä (taas). Vastaa, Jen.
Yritetään hoitaa tämä aikuismaisesti. Ja
perässä kymmenen kiroilevaa hymiötä. Näytän kieltä viestille ja alan selailla
instafeediäni.
Halusin
erota Kylesta ja minähän erosin. Naamatusten ja ihan helvetin aikuismaisesti.
Nyt se sitten itkee perään ja lähettelee viestejä minkä kerkeää. Olen vastannut
tasan yhteen, siihen ensimmäiseen. Kokoo
ittes ja mene eteenpäin. Mutta byhyy, kun se rakasti mua niin paljon ja
iltaisin kännissä sitten kuinka mä olen hirveä lehmä. Minusta meillä oli
hauskaa aikansa, se kolme kuukautta, jonka olimme yhdessä. Rakkautta se ei
kuitenkaan ollut. Olen vakaasti sitä mieltä, että rakkaus pitää tietää
nopeammin. En minä ensisilmäyksellä rakastumiseenkaan usko, mutta kyllä
kolmessa kuukaudessa pitää jonkin värähtää, että vakavaa suhdetta kannattaa
jatkaa. Olin minä ensimmäiset kaksi kuukautta ihastunut, mutta tajusin
vaaleanpunaisten lasien läpi katsellessanikin, että Kyle oli minua
ihastuneempi.
Herään
ajatuksistani värinään kädellä. Ilmoitus pomppaa esiin: Löysin sun tavaroita. Heitän.... Pyhkäisen sen pois enkä välitä mitä
määkinää loppuosassa olisi lukenut. Ei Kylen luona ole mitään minun
tavaroitani. Jätkä käyttäytyy kuin olisimme asuneet yhdessä, vaikka sitä ei
oltu vielä lähelläkään. Perkeleen ärsyttävää, ajattelen, kun hippaisen pois
bussista kaupungintalon edessä. Tapasin Kylen siskon eilen, mutta ei se minulle
mitään sanonut, nyökkäsi vain kohteliaasti ja näytti turhautuneelta. Varmaan,
kun Kyle on vuodattanut sille tuskaansa jo muutaman viikon. Mistäkö tiedän? No,
Kyle on ihan itse viesteissään kertonut kuinka siskot kuuntelee ja ymmärtää.
Kyllä niidenkin kärsivällisyys loppuu ja ne sanovat ennen pitkää myös samaa
kuin minä, kokoo ittes.
Hölkkään
työpaikalleni läheiseen Starbucksiin. Työkaverit ja muutama tuttu asiakas
tervehtivät, kun menen liikkeen kautta takahuoneeseen vaihtamaan vaatteet.
Bucksissa on vilinää, vaikka Kyle kavereineen siirsi asiointinsa
sisarliikkeeseen. Ihan hyvä, kaikkein vähiten kaipaan häntä tänne
draamailemaan. Kyle on ollut muutaman kerran bilettämässä. Minut on tägätty
kaverien ottaamiin ja postaamiin instakuviin ihan vain, jotta näkisin kuinka se
kiemurtelee jonkun tytön kanssa tai imuttelee jotakuta randomia. Varsinaiset
logiikan ihmelapset! Minulle ole sillä paskaakaan väliä, minähän se olen, joka
tein bänät! Olen ainoastaan iloinen Kylen hinkkauksista, unohtaapahan minut ja
jatkuvan viestien lähettelyn. Ojennan pahvimukillisen lattea hymyillen
pirteintä asiakaspalveluhymyäni.
Illalla
menemme ystävieni kanssa syömään siihen uuteen ravitolaan, josta kaikki
puhuvat. Minulta kysellään kuinka pärjäilen ja onko Kyle jo lopettanut
pommittamiseni. Sheila nauraa ja valittaa, että Kyle on naurettavan
epätoivoinen. No kidding. Kuulemma se on väittänyt minun valehdelleen ja
halunneen naimisiin ja muuta sellaista. Sheilan veli hengailee joskus Kylen
kaveriporukassa. Freddy oli ehdottanut sille sun numeron poistamista ja kunnon
panoa, mutta ei ollut kelvannut, Sheila sanoo ja pöytäseurue hihittää. Illan
viimeisessä viestissä lukee haista vittu.
Seuraavana päivänä viestejä ei enää tule. Sen sijaan jätkä itse tulee minua
vastaan, mutta vaihtaa kiireen vilkkaa kadun puolta. Esitän etten tunnista
sitä. En halua työntää sitä rajan yli.
Minä
olen hulluksitekijä, joo, tiedän. Uteliaisuus tappoi kissan ja hulluksi
tekeminen koituu vielä minun kohtalokseni.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti