Moikka!
Disclaimer: Marvel ja Disney omistavat Avengersien hahmot ja maailman. Tämä on fanifiktiota, jossa juoni on omani, muu tunnistettava kuuluu Marvelille ja Disneylle. Kirjoitan huvikseni enkä hyödy tästä taloudellisesti.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
13. (100)
Steve oli lämmitellyt itsensä hikeen ja asetteli painolevyjä tankoon, kun Tony ilmestyi huoneeseen. Miljardööri astui muitta mutkitta Steven viereen kuin tarkastellakseen käyttikö tämä riittävästi rautaa. Hänen katseessaan oli vaarallisen ilkikurinen tuike.
”Et sinä tarvitse tätä. Olet ollut viime ajat kireä kuin viulunkieli. Rentoutuminen olisi paremmaksi.”
Steve ei ehtinyt reagoida, kun toisen huulet jo suutelivat häntä. Tonyn suu antoi suolaisen takapotkun. Lopetettuaan mies ei vetäytynyt pois, vaikka huomasi Steven olevan pöllämystynyt.
”Täytyihän sinun arvata, että haluan ennen pitkää tehdä noin”, hän vain sanoi.
”Niin, ...ööh... tiesinhän minä”, Steve änkytti ja pakeni punnerruspenkille.
Riks, räks, siinä meni sydän.
Tony lähti takaisin ylös.
14. (300)
Steve tunsi hetkessä keikahtaneensa pimeälle puolelle. Pahuksen ruosteinen rautapurkki-Tony suudelmineen. Hän oli tuon heidän jakamansa hellyydenosoituksen ajan ajatellut vain Buckya. Miltä tämän rusovirne maistuisi. Steve hengitteli sängyllään syvään – ulos ja sisään. Oli kulunut pari päivää kuntosalikohtaamisesta. Muut olivat lähteneet ulos tuulettumaan ja Tony oli näyttänyt loukkaantuneelta, kun hän oli kieltäytynyt huonoon oloon vedoten. Steve nousi huokaisten viimeisen kerran ja tarttui läppäriin. Hän painoi auki videopuhelusovelluksen ja etsi vihreän luurin kuvan. Hänellä ei ollut harmainta aavistusta toimisiko tämä näin päin – oli mahdollista, että yhteys onnistui vain toiselta puolelta. Pian ruutuun ilmestyi huputettu pää.
”Hail Hydra”, Steve tervehti ennen kuin toinen ehti sanoa mitään.
”Tervehdys, Steve”, Bucky murahti yllättyneenä. ”Ilo kuulla varmuutesi. Mitä on tapahtunut?”
Steve irvisti sisäänpäin, sillä häntä ei huvittanut kertoa sattuneesta mahdollisesti koko Hydran organisaatiolle. ”Ironman ylitti rajansa.”
”Omansa vai sinun?” Bucky esitti kysymyksen kuin itselleen. ”No jaa, eipä tuolla ole väliksi. Oletko siis valmis tulemaan Hydran tykö? Minun luokseni?” Buckyn ilme oli lähes surumielinen kuin tässä olisi vannottu uskollisuusvalaa.
”Minä siis olen”, Steve toisti ja repi samalla osan sieluaan roskakoriin.
Hän näytti varmaan kärsivältä, sillä Buckyn nauruun sulaneet huulet vetäytyivät takaisin neutraalin suuntaan. ”Tämä sattuu, mutta sinä kestät kyllä. Viimeinen ja suurin repäisy on vielä tulossa. Hydra tarjoaa sinulle Avengersistä näyttävän lähdön, jonka jälkeen ei ole epäselvää, että seisot meidän joukoissamme. Steve, sinä olet meidän suunnitelmamme.”
Steve nyökkäsi konemaisesti. Häntä huimasi, mutta ilmeisesti moraali oli mennyt samaan koppiin rehellisyyden kanssa ja sitä tietä jätteeksi, sillä muuta hän ei tuntenut.
”Rakkaus saa ihmisen tekemään outoja”, Steve pohti hiljaa ja katseli itseään kuin huuruisen lasin läpi.
Bucky teki jotakin, sillä kuului sarja pieniä naksauksia. ”Sen varaan me olemme laskeneetkin. Keskustelemme muuten nyt yksityisesti. Saan yleisyhteyden katkaisemisesta kyllä satikutia, mutta rakkaus teettää kummia.”
Steveä puistatti. ”Saanko siis vastakaikua?”
”Saat”, Bucky
sanoi pehmeästi. ”Niin paljon, että se on kaiken pois riivityn arvoista.”
15. (100)
Steve muistaisi sen päivän ikuisesti. Hälytys annettiin aamuvarhain. Hydra oli iskenyt Englannissa tyhjään kartanoon, joka oli pullollaan arvotavaraa ja ilmeisesti vanginnut onnettomat asukkaat ja palveluskunnan, jotka olivat sattuneet olemaan paikalla.
”He omistavat paskiaisten himoitsemia aarteita”, Fury ärisi heidän korvanappeihinsa kuin noilla ihmisillä olisi ollut jotain osaa ja arpaa tässä pelissä.
Steve tiesi paremmin. Bucky ei ollut antanut tarkempia operatiivisia karttamerkkejä, mutta iskusta oli mahdoton erehtyä. Hänen taian- ja skandaalinomainen poistumisensa Avengersien riveistä tapahtuisi nyt. Hän istui jetin penkille Natin viereen ja kiinnitti turvavyönsä. Hyvästejä ja selityksiä hän ei aikonut jättää, häntä vihattaisiin kuitenkin.
”Kaikki
valmiina. Lähdetään”, Steve komensi viimeistä kertaa.
16. (100)
”He ovat linnoittautuneet sisälle”, Tony pohti ääneen. ”Miten etenemme?”
”Voisimme yrittää savustaa heidät ulos”, Clint vitsaili. ”Tai ehkä Hulk haluaa murskata heidät.”
Bruce irvisti vieressään istuvalle haukansilmälle.
”Mennään hitaasti ja katsotaan miten he reagoivat”, Steve sanoi vakaasti. Siitä olisi hänelle eniten hyötyä.
Tony hymyili hänelle visiirin aukosta. ”Turhan varovaista minusta, mutta Cap toivookin, että me säästymme naarmuitta.”
Kukaan teistä ei tänään säily naarmuitta, Steve ajatteli nähdessään, kuinka luottavaisina kaikki katsoivat häneen. Ja te ette vielä arvaa, että minä teen ne naarmut.
Hän vastasi Tonyn virneeseen ja toivoi, että koko juttu olisi pian ohi. Kone jatkoi vääjäämätöntä lentoaan Atlantin yläpuolella kiitäen.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti