Aurinko ja kuu, osat 9-10

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa. Tarinassa esiintyy alfa/omega-trooppi ja miesten välinen suhde. Jos nämä asiat häiritsevät sinua, ole kiltti äläkä lue. Tarkoitus ei ole pilata kenenkään päivää, ei minun eikä sinun.

(9)

Loki oli tuntenut poltteen nivusissaan aamusta lähtien. Oli outoa, miten vielä vähän aikaa sitten se oli kehottanut häntä kiirehtimään Vanaheimiin, mutta nyt se veti häntä Steven luo. Kiima oli ihmeellinen asia, kun sen sai jakaa toisen kanssa. Lokia kuitenkin huolestutti, kuinka säännöllisiä hänen kolme viimeistä kiimansa – tämä jo mukaan luettuna – olivat olleet. Jos hänen lukemansa kirjat ja käsikirjoitukset olivatkin erimielisiä pikarakastumisista ja kullaksi kutsumisesta, ne olivat kauhistuttavan yhtä mieltä siitä, että kiimojen ilmaantuminen kellon tarkasti säännöllisin väliajoin oli varma merkki siitä, että omega oli löytänyt oman, oikean alfansa. Ei hän ollut huolissaan omien tunteidensa vuoksi, ei vähäisimmässäkään määrin. Vaikka he olisivat tänään päättäneet olla tapaamatta enää ikinä, hän oli saanut jo paljon enemmän kuin oli uskaltanut – tai edes tajunnut – koskaan toivoa. Stevellä sen sijaan oli vielä koko elämä edessään. Olisi ollut tylyä, sydämetöntä ja raakaa ilmoittaa, että nyt vakiinnut tämän paskiaisen kanssa, koska hän on se ainoa oikea. Hänen menneisyytensä oli liian suuri takkaa. Loki hymähti katkerasti ja päätti olla kertomatta tästä mitään suunnatessaan jälleen kohti ateljeeta.

Steve tervehti häntä suudelmalla. ”Sinähän oikein lemuat! Pitäisikö minun olla mustasukkainen itsehillinnällesi, kun olet voinut ilmeisesti olla monta tuntia ilman minua?” tämä kiusoitteli. 

Lokin suu suli väkisin hymyyn ja hän imi vastaukseksi muutaman hailakan jäljen taiteilijan kaulaan. ”Minun oli pakko hoitaa muutama asia, mutta nyt olen täällä.” 

Steve puristeli jo innokkaasti hänen vartaloaan. He keskittyivät hetken vain tutkimaan, ettei toiselle ollut kasvanut uusia ruumiinosia sitten viime näkemän. 

”Minulla on suunnitelmia illan varalle, omegani”, Steve kuiskasi sitten vetäen häntä kohti huoneen keskiosaan aseteltua sermiä, joka oli tuore sisustuselementti. 

”Mikä…?” Loki yritti kysyä, mutta hänet keskeytettiin. 

”Yhden muotokuva-asiakkaan tarvitsi vaihtaa vaatteita. Hän halusikin astetta eroottisemman maalauksen. Kuulemma yllätys aviomiehelle.” 

Loki mutristi huuliaan päästyään taas aivan kiinni Steveen. ”Minulla ei siis ole aihetta mustasukkaisuuteen”, hän veisteli. 

Steve haukahti pehmeästi, mikä sai kylmät väreet kulkemaan pitkin hänen selkärankaansa. ”Kuutamoni, me riisuudumme nyt ja sitten sinä tyydytät minua suullasi pitkän kaavan mukaan. Sermin takana on tuoli. Voit ottaa vaikka paitani polviesi alle, jos sille on tarvetta.” Ääni oli kehottava, mutta huokui samalla alfan voimakasta auktoriteettia. 

Puhe kiisi suoraan Lokin haaroihin. Hänen sormensa alkoivat kiskoa Steven paitaa housuista ja avata vyötä. Taiteilija suuteli hänen kasvojaan ja virutti samalla löysää puhvihihallista pois. He konkkasivat omalta kannaltaan sermin oikealle puolelle. Vaatteet päätyivät kasaan lattialle ja Steve istahti tuoliin jalat niin rivosti harallaan, että Loki mahtui erinomaisesti niiden väliin. Luonnollisesti alfalla seisoi jo, mutta jokseenkin laiskasti kuten Loki pani hitusen pettyneenä merkille. No, se tilanne on pian korjattu, hän ajatteli himokkaasti. Hän nuolaisi terskaa koko kielensä leveydeltä. Steve maistui niin hyvälle… Hänet vedettiin rajusti hiuksista ylös. 

”Haluan ensin suukkoja”, Steve kirahti ja se oli käsky, yksi lysti, että siinä oli sana haluan. 

Toisen huulet rysähtivät Lokin omia vasten. Suudelmat olivat väkivaltaisia ja aggressiivisia – ja taivaiden kaaret Loki toivoi, etteivät ne koskaan loppuisi. Mutta hänet riuhtaistiin irti niistäkin. 

”Löydät varmaan tien takaisin alas?” Steve murahti palavien silmien hymyillessä. ”Oikopolut eivät ole sallittuja, mutta minä olen armollinen eli saat kiirehtiä, jos siltä tuntuu.” 

Loki jätti sylkivanan Steven kaulalle, rinnalle ja vatsalle. Hän iski suunsa nyt jo pinkeän kalun tyveen, koska ei voinut enää vastustaa imemisen himoa. Steve huokasi nautinnosta syvään ja äärimmäisen eroottisesti. Huulet vaihtuivat pian käteen, sillä Lokilla oli hinku saada jotain kokonaista suunsa täytteeksi. Ja upealta se tuntuikin. Hän kiusoitteli Steveä myös kielellään yrittäen muun lisäksi antaa alfalle sitä hidasta tyydytystä, jota tämä oli pyytänyt. Hän uppoutui tehtäväänsä, kunnes… jähmettyminen, kun kummankin ylivirittyneet aistit nappasivat oven kirskahduksen samaan aikaan. 

”Steve, minulla on asiaa. Oletko täällä?” kuului Tonyn ääni. 

Loki nielaisi hiljaa. Hänen suunsa kosketti edelleen taiteilijan penistä, vaikkei tuo ollutkaan enää sen sisällä. Kaikki olisi lopussa, jos Tony löytäisi heidät näin. Loki nosti kauhistuneet silmänsä Steveen, joka oli jo ehtinyt viedä toisen kätensä hänen hiustensa sekaan ja nostaa toisen etusormen kasvoilleen sshh-eleeseen. 

”Helvetin huono hetki, Tony, helvetin huono hetki”, Steve vinkaisi ja sai sen kuulostamaan siltä kuin olisi nolostuneena joutunut vetämään nyrkkinsä pois housuista. Loki ei uskaltanut hengittää. 

”Ahaa.” Hiljaisuus. Sitten virnuilevasti. ”Taisin keskeyttää jotakin.” 

”Niin keskeytit. Jos asiallasi ei ole kiire… niin… tuota… arvostaisin, jos saan viedä tämän yksityisesti loppuun.” 

Loki ei tiennyt, mistä Steve sai kykyä näytellä noin, mutta toinen vaikutti sekä helpottuneelta että ärtyneeltä juuri oikeassa suhteessa. 

Tony kuului menevän takaisin ovelle. ”Saat toki. Tämän ehtii huomennakin.” Vielä kalauttaessaan uksen kiinni hän huudahti naureskellen: ”Sinä kyllä tarvitsisit panon.” 

Loki pihautti ilmat ulos vasta askelten loitottua tarpeeksi kauas. 

Steven käsi oli yhä hänen tukassaan. ”Jatka vain omegani”, tämä tyynnytteli lempeällä sävyllä. ”Rakastan sinua. Älä huolehdi.” 

Loki huoahti vielä kerran ja otti sitten taiteilijan suuhunsa koko pituudeltaan. Kohta Steve alkoi väristä ja Loki tunsi tämän lantion liikkeet kurkussaan saakka. Sinne mies myös tuli ja järkytyksestä toipuneena ja jälleen kiimaisena Loki nieli kaiken. Hän nousi seisomaan hieman horjuen. Hänellä oli tukala olo, sillä oma kiihotus ei ollut kadonnut minnekään toisen saatua tyydytyksen, päinvastoin. Onneksi Steve vetäisi hänet saman tien syliinsä ja työnsi kämmenensä heidän väliinsä runkkaamaan Lokia. Hänen huulilleen ja poskilleen mies jakeli helliä suudelmia. Hän saavutti kliimaksinsa tukahduttaen parkaisunsa Steven olkapäähän. He istuivat jonkin aikaa ihan vain halaten toisiaan. Sitten Steve työnsi kummankin varovasti jaloilleen. Tämä kurotti oman paitansa permannolta ja pyyhki heidän vatsansa. 

”Tuletko kanssani sänkyyn, Kuutamoni?” Alfahuurut olivat ilmeisesti helpottaneet, sillä Steve kuulosti normaalilta, jopa hitusen epävarmalta. 

Lokin mielessä asiasta ei ollut epäselvyyttä. ”Tietenkin.” 

He laskeutuivat pedille ja keskittyivät kuin luonnostaan kevyisiin hyväilyihin ja tuijottamaan toista seesteisesti. Ennen pitkää Steven silmiin kuitenkin hiipi levottomuutta. 

”Enhän minä satuttanut sinua, muusani? Suusi vain tuntui niin… luulin päässeeni seitsemänteen taivaaseen”, tämä sanoi pienesti. 

Loki silitti taiteilijan leukalinjaa ja peukalo eksyi huulten aalloille. ”Et, rakas.” 

Steven kulmat kurtistuivat. ”Luin, että omegat nauttivat kovemmista otteista ja salaa toivovat sellaisia alfoiltaan. Mutta… haluan vain, että olet onnellinen.” 

Lokin sydän heitti kuperkeikan ja alkoi pamppailla lujaa kuin yrittäisi pyrkiä viereiseen rintaan kaltaisensa luo. ”Kuulostaa aika yksinkertaistetulta. Lupaan tuoda sinulle laadukkaampaa luettavaa. Mitä muuhun tulee… olen onnellinen kanssasi, olitpa kovempi tai hellempi. Usko pois, olin siellä seitsemännellä taivaalla kanssasi.” Hän näykkäsi Steveä leikkisän rauhoittavasti alahuulesta. ”Mutta Tony olisi kyllä saanut jättää ilmestymättä.” 

Steve hihitti tukahdutetusti. ”Sitä minä en sentään ollut suunnitellut, unohdin vain lukita oven. Ehkä on parempi, ettei hän saanut meitä kiinni itse teossa, vaikka paholainen vasemmalla olkapäälläni kuiskutteleekin, että olisi ollut kiintoisaa nähdä miten paljon hänen järkkymätön luonteensa olisi järkkynyt siitä näystä.” 

Loki käpertyi tiiviimmin taitelijaa vasten ja nautti, kun tämän keho vastasi samalla mitalla. ”Hiiteen koko Tony ja sinun olkapääpirusi! Haluan keskittyä vain sinuun, sillä minun on lähdettävä taas aivan liian pian.” 

Steve hamusi hänen päälakeaan ja piirteli rentouttavasti selkään lihasten ja luiden muotoja. ”Nuku sitten siinä henkilökohtainen jumalani. Sehän tarkoittaa, että minäkin saan nukkua vieressäsi. Ja kun lähdet aamuyöllä, et yritä olla kohtelias ja herättämättä minua, sillä tahdon ainakin kymmenen lähtöpusua.” 

Loki nyökkäsi Steven rinnalle ja jakoi taiteilijalle myös kymmenen hyvän yön pusua.

(10) 

”Minulla on sinulle yllätys”, Tony ilmoitti. 

Steve laittoi jääkaapista kokoamansa tavarat pöydälle. ”Ai?” hän puuskahti kysyvästi. Hän näki kuinka Pepper pyöritteli silmiään Tonyn takana ja suukotti sitten tämän parransänkeä. 

”Et kai sinä toteuttanut höpsöä suunnitelmaasi? Steve osaa etsiä seuraa itsekin”, nainen päivitteli toruvasti. 

Tonyn katse oli viattomuuden perikuva. ”Osaa varmasti, mutta pelkkä ateljeessa istuminen ei tee hyvää, olipa kuinka taitelija tahansa.” 

Steven huulille kohosi virne. Tietäisitpä vain, hän ehti ajatella. 

”Minä joka tapauksessa järjestin sinulle treffit yhden tuttuni kanssa. Hän on hyvin innokas tapaamaan sinut.” Tonyn äänessä oli selkeä vihjaileva sävy. 

Nyt Steve tunsi olonsa vaikeaksi. ”Öh… en epäile… tuota… makuasi, mutta en juuri nyt kaipaa minkäänlaista suhdetta.” 

Tony tuhahti ylimalkaisesti. ”Anteeksi vain, mutta uskallan olla sinut kesken varhaisillan runkkusessiota yllättäneenä eri mieltä.” 

Pepper läpsäisi Tony kuuluvasti poskelle jo ennen kuin Steve ehti karahtaa hiusmartoaan myöten punaiseksi. Onneksi kukaan muu ei sentään ollut keittiössä. 

”Anna typerälle Ruostepurkille anteeksi asioihisi sekaantuminen Steve. Jos olisin tiennyt, että hänen vaikuttimenaan oli tuo, olisin ehdottomasti kieltänyt häntä laittamasta lusikkaansa soppaan”, nainen pahoitteli hänelle. 

Steve kokosi ruuat hieman väriseviin käsiinsä. ”Kai minä voin sen tyypin tavata”, hän mumisi poistuessaan kiireesti ja nolona.

-Roona-