Aurinko ja kuu, osat 5-6

Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa. Tarinassa esiintyy alfa/omega-trooppi ja miesten välinen suhde. Jos nämä asiat häiritsevät sinua, ole kiltti äläkä lue. Tarkoitus ei ole pilata kenenkään päivää, ei minun eikä sinun.

(5)

Lokin naama vääntyi irveeseen hänen seisoessaan varjoissa katselemassa Stark Towerin sisäänkäyntiä. Tämän asian suhteen hän oli täydellisen heikko. Sisäinen tarve kuiskaili, kuinka ihanaa olisi, kun hän taas hetken kuluttua näkisi blondin taiteilijan. 

”Turpa kiinni”, hän tiuskaisi, mutta astui kuitenkin valoon mennäkseen sisään. 

Hän antoi Thorille – ja Tonylle, joka sattui olemaan paikalla – lyhyen raportin viime viikkojen menoistaan. Hänen lopetettuaan Steve saapui keittiöön ja meni muitta mutkitta jääkaapille. 

”Ai Lokikin on täällä”, kuului ääni kylmiön uumenista. 

Tony naurahti kuivasti. ”Meidän artistillamme on pari viime kuukautta ollut mahtava luomiskausi. Itse asiassa saattaisimme unohtaa hänen olemassaolonsa, jos hän ei välillä kävisi tyhjentämässä jääkaappia.” 

Loki yritti hymyillä vitsille alentavan ylimielisesti, mutta Steven tuoksun tunkeutuessa hänen sieraimiinsa yhä voimakkaammin, se oli vaikeaa. Irvailun kohde virnisti Tonylle syli täynnä kaikkea naposteltavaksi kelpaavaa. 

”Minä olen ateljeessani koko illan, jos joku tarvitsee minua”, tämä heitti kepeästi lähtiessään. 

Loki tunsi sanat selkärangassaan saakka. Saattoiko tuo olla hänelle tarkoitettu kutsu? Hän ilmoitti Thorille ja Tonylle viettävänsä tämän yön huoneessaan Towerissa. Loki oli piipahtanut huoneessaan näön vuoksi, mutta jalat olivat vetäneet tiukasti aivan toiselle ovelle. Nyt hän koputti ateljeen oveen jännityksensekaisin tuntein. 

”´Isään”, kuului kehotus. 

Kaipa hänellä on suussaan sitä äsken rohmuttua ruokaa, Loki ajatteli lempeästi. 

Hän astui sisään ja veti oven perässään kiinni. Hän jäi kuitenkin melkein kynnykselle, sillä ateljee oli uskomaton. Aluksikin, vaikka nyt oli jo ilta, hän arvasi, että sinne tuli päivisin varmasti koko tornitalon paras valo. Toisekseen se oli täynnä aistikkaita maalauksia, piirroksia, luonnoksia ja harjoitelmia eri aiheista. 

”Minä tulin katsomaan…”, Loki aloitti, mutta siinä samassa Steve oli hypännyt hänen luokseen huoneen toiselta reunalta. Tai oikeammin hieman hänen viereensä, sillä Loki kuuli lukon napsahtavan paikalleen. Steve kietoi kätensä hänen ympärilleen ja veti tiukasti lähelleen. 

”Minulla on ollut ikävä sinua.” Uhmaa, vihaisuutta, epätoivoa, pehmeyttä, vaatimusta. 

Loki oli kaatua tunnemyrskyn kovaan puhuriin. ”Ahaa”, hän totesi tyhmästi. 

Steve kurottui pyörittelemään hänen niskahiuksiaan. ”Mutta älä huoli, en minä ole pelkästään räytynyt”, tämä kuiskaili samalla kiusoittelevasti Lokin korvaan. ”Tein kiltisti kotiläksyni, vaikket ehkä tajunnut antaneesi niitä. Omegani.” 

Lokilta jäi henkäys välistä. Hän oli myyty. Ja siihen oli tarvittu Steveltä vain yksi sana. Hänen kyntensä kaivautuivat toisen kylkiin. 

”Taisitkin pitää tuosta”, Steve sanoi naurahtaen lempeästi. ”Nyt minä suutelen sinua.” 

Niin hän totisesti teki. Suudelma oli syvä ja pitkä ja Lokin vartalo reagoi siihen voimakkaasti. Hän vaipui Steven käsivarsille, tämän huulten tempolle. Ikuisuuden kuluttua hän näykkäsi Steven alahuulta saadakseen vielä vähän enemmän. Se sai toisen vetäytymään pois pika pikaa niin, että heidän huultensa väliin mahtui toruva etusormi. 

”Tsoh, minä määrään tänään tahdin, omega.” Steven ääni oli matala ja viettelevä, kun hän siirtyi vielä kauemmas ja lähti johdattamaan Lokia syvemmälle ateljeeseen. 

”Haluan sinua niin paljon”, Loki onnistui piipittämään. 

Steve kääntyi katsomaan häntä heidän saavuttuaan pieneen alkoviin huoneen perälle. ”Tiedän sen omegani. Tunsin sen äsken selvästi haaruksissani.” 

Hän on ilman muuta tehnyt läksynsä, Lokin looginen mieli pohti loukossa, johon vietit olivat sen lukinneet. Juuri noin omegalle pitää puhua. Steve alkoi nyörittää hänen paitaansa auki hyväillen samalla poskipäitä kielellään. Lokin oli nostettava kätensä ylös, että mokoma kankaanretale saatiin hänen yltään ja viruttaessaan Steven vastaavaa pois jostain repesi sauma. Seuraavassa hetkessä Steve vuoroin suuteli, vuoroin kokeili hampaillaan hänen kaulaansa. Lokin suusta purkautui anova huokaus. Hengitys oli tihentynyt jo huomattavan nopeaksi. Steve siirtyi hänen rinnalleen ja oli pian pinkeillä nänneillä. Toinen käsi tuki selkää lapaluiden yläosasta, toinen seikkaili nipistelemässä nännipihaa, jota suu ei hyväillyt. Loki yritti mumista, ettei tiennyt kuinka kauan pysyisi enää jaloillaan. Ei hänestä oltu ennen välitetty näin. Vaikka Steve käyttikin alfan auktoriteettia, tämä tuntui huomioivan Lokin ja nauttivan hänestä syvemmin kuin vain kiihkon vuoksi. Steve oli edennyt jo navalle, pudottanut hänen housunsa ja takakäsikin oli pudonnut ristiselälle. 

Loki työnsi sormensa kultaiseen tukkaan ja kohotti päätä kohtaamaan katseensa. ”Alfani”, hän kähisi vaivoin. ”Me-meidän pitäisi lopettaa. Sinä olet puhdas aurinko, jonka minä vielä varjollani pilaan. Apolloni.” 

Steven suupieli taipui toispuoleiseen virneeseen ja peukalo piirsi lonkkaluun muotoa. ”Tunnetko auringonjumalan henkilökohtaisesti?” 

Loki värähti kysymyksen tuottaessa ilmavirtaa herkkiin paikkoihin. ”E-en minä”, hän ynähti. 

Steven siniset silmät porautuivat hänen omiinsa. ”Kerron sinulle tarinan omegani. Olin seitsemänvuotias, kun isä kutsui minut yöllä ulos. Kuu oli täysin tumma ja sitä ihmettä varten isä oli minut herättänyt. Katselin sitä lumoutuneena. Päätin silloin, että alkaisin suhtautua taideharrastukseeni vakavasti. Se kuu on innoittanut minua kaikki nämä vuodet. Sanoit, että minä olen aurinko. Sinä, Loki, olet sellainen tumma kuu. Muusani. Kuutamoni.” 

Sanat vilistivät suoraan Loki sieluun. Sitten Steven suu olikin jo hänen kivikovalla kalullaan ja kieli nuoli sen tyveä. Hän oli laueta siihen paikkaan, mutta onnistui suurin ponnistuksin hillitsemään itsensä. Hänen alfansa oli sanonut määräävänsä tänään tahdin eikä ollut antanut vielä lupaa tulla. Hän huohotti, piti kiinni Steven olkapäästä ja hiuksista. Märät suudelmat kastelivat hänen varttaan ja peukalo hipaisi terskalta pois suuren määrän sinne kohonneita tippoja. Lopulta Steve otti hänen kalunsa pään lämpimään suuhunsa hoidellen alaosaa kädellään. Pidättely alkoi kuitenkin käydä ylivoimaiseksi ja Lokin jalat tärisivät jo lähes holtittomasti. Häneltä pääsi pettynyt urahdus, kun Steve suori tiensä ylös hänen huulilleen.

”Vasta kun olen syvälle sisälläsi, omegani. Vasta sitten”, tämä sanoi rauhallisesti, vaikka ääni olikin himosta paksu. 

Steve laski Lokin makaamaan sängylle, jonka edessä he olivat seisoneet. Sitten mies työnsi omat housunsa alas eikä Loki ollut ikinä nähnyt mitään tämän pulleaa ja sykkivää seisokkia ihanampaa. Steve nappasi yöpöydän virkaa toimittavalta jakkaralta pienen liukuvoidepurkin ja kondomin. Hän asettui polviseisontaan niin, että Loki jäi hänen jalkojensa väliin ja alkoi ujuttaa suojainta paikalleen. 

”Nai minua jo, rakkaani”, Loki kuuli pyytävänsä. 

Mutta Steve ei pitänyt kiirettä ja kumartui vielä suutelemaan häntä ennen kuin kuiskasi: ”Avaa haarojasi, että pääsen sinne, minne minun kuuluu.” 

Asennon vaihdon jälkeen Loki tunsi pian aukossaan ensi yhden, sitten kaksi voideltua, levittelevää sormea. Hän kohottautui niitä päin, hän valui niille, teki kaikin puolin tiettäväksi, että halusi niiden tilalle jotain aivan muuta. Kohta Steve alkoikin työntyä häneen ja se sai Lokin selän kaartumaan nautinnosta. Järki haipui pois ja hän tunsi vain taiteilijan liikkeen rytmin ja omansa, joka vastasi siihen. 

He olivat aivan kiinni toisissaan, kun Steve lausui hänen huulilleen: ”Nyt, omegani, nyt sinulla on lupa. Tule vain.” 

Lokin orgasmi oli täydellinen ja voimakas ja vielä paremman siitä teki, kun Steve jossain taustalla kiihdytti tahtiaan ja saavutti sitten oman huippunsa. He eivät kiinnittyneet, mutta tämähän oli luultavasti Stevelle vasta toinen kerta… tai ensimmäinen kunnollinen miehen kanssa ja uloke vaati pari kertaa herätäkseen. Loki kiristi Steven vyötärön ympärillä olevia jalkojaan tiukemmalle solmulle, sillä hän halusi pitää toisen sisällään mahdollisimman kauan. Kumpikin mumisi jälkihuuruissa toisilleen käsittämättömiä helliä sanoja, joskin vaistonvaraisesti Loki tiesi mitä ne olivat. Lopulta hänen oli rentoutettava jalkansa ja päästettävä Steve pois. Tämä kierähti hänen päältään, otti kädestä kiinni ja veti sängyn karmilla lojuvan viltin heidän ylleen. Loki ynisi tyytyväisenä ja toivoi, ettei hänen tarvitsisi lähteä koskaan minnekään. He olivat jonkin aikaa hiljaa. 

”Kaikki hyvin? En kai minä ollut liian raju?” Steve kysyi sitten arasti ja huolestuneen kuuloisena. 

Loki avasi silmänsä – jotka kieltämättä olivat siihen asti olleet kiinni – ja katsoi Steveen. ”Erinomaisesti. Kai sinäkin nyt sen verran näet”, hän vastasi kiusoitellen. 

Steve vei hänen rystysensä suudeltavikseen. ”Yhmm…näenkin, mutta halusin myös kuulla sen suustasi.” 

Nyt Lokia nauratti. ”Kyllä sinä olet ihan ehta alfa, kun kaipaat kehuja mahtavasta suorituksestasi.” 

Steve näytti hänelle hampaitaan. Sitten tämä veti hänet tiukkaan ja lämpöiseen halaukseen. ”Uusi kierros aamulla, omegani?” 

Kuinka paljon Loki olisikaan tahtonut vastata myöntävästi. Pelkkä ajatus Steven vierestä heräämisestä sai vatsanpohjan kehräämään. ”Minun lienee parasta kuitenkin hiipiä huoneeseeni”, hän sanoi huokaisten. ”Ja huomenna palaan Asgardiin.” 

Steven ilme oli muuttunut ahdistuneeksi. ”Mutta eihän kiimasi lopu vielä.” 

Loki suikersi sormensa tunnustelemaan kullankeltaisia suortuvia. ”Ei lopu. Mutta en halua, että tästä seuraa sinulle vaikeuksia muiden kanssa, tiedäthän. Sitä paitsi minä olen saanut jo paljon enemmän kuin olen ikinä uskaltanut toivoa.” 

Steven suun mutru ei ottanut hellittääkseen. ”Kerro vain suoraan, jos menet jonkun muun syliin”, tämä puuskahti. Jäykistyneessä vartalossa häivähtivät mustasukkaisuus ja pettymys. 

Loki painoi miehen pään kasvoilleen ja suuteli leukaa. ”Menen erääseen mökkiin kauas kaikista. Yksin. Kuten olen tehnyt tähänkin asti.” 

Kireys helpotti hieman. Steve tuntui mietteliäältä ja kesti pitkään ennen kuin tämä sai seuraavan ajatuksensa muotoiltua. ”Tulethan takaisin sitten, kun sinulla taas seuraavan kerran… on kiima?” 

Steve oli selvästi tältä erää tyytynyt hänen päätökseensä, mistä Loki oli kiitollinen. ”Tottakai, alfani. En jättäisi väliin mistään hinnasta.” 

Steve oli jälleen rentoutunut ja hymyili hänelle surullisesti. ”Kaipa minä sitten vain odotan sinua, Kuutamo. Vaikka kaipaan sinua jo nyt.” 

Se sai Lokin suutelemaan alfan kasvot kosteiksi ennen kuin lähti.

(6) 

Jos hänen oma huoneensa oli viime kerralla ollut kidutuskammio, niin Vanaheimin mökki oli nyt jonkinlainen kieroutunut munkin kelja. Loki yritti pitää ajatuksesta mahdollisimman paljon taivaallisissa – tai omassa tapauksessaan taikuuteen liittyvissä – asioissa, mutta lihallisuuden kutsuunkin oli välillä vastattava. Nyt se ei kuitenkaan ollut yhtä tuskallista, sillä hän tiesi, että Steve kaipasi häntä ja että hänellä oli lupa kuvitella Steven käsi omansa paikalle tai tämän jokin muu ruumiinosa apuvälineiden paikalle ilman, että toinen likaantuisi siitä. Tietoisuus molemminpuolisesta kaipuusta teki yksinäisen kiiman helpommaksi sietää. 

Loki tutki kuninkaallisesta kirjastosta joskus ”lainamaansa” kirjaa, joka kertoi alfoista ja omegoista. Hän huokasi syvään luettuaan rakkautta käsittelevän luvun. Kun omega löysi oikean alfan ja päinvastoin, ei ollut tavatonta, että rakkaus roihahti nopeasti. He olivat jo kutsuneet toisiaan rakkaiksi, toki himoissaan, mutta silti. Loki ei halunnut kuitenkaan missään nimessä pakottaa Steveä rakkauteen vain sen takia, että heidän biologiansa väitti heidän sopivan täydellisesti toisilleen. Kirja tosin oli kovasti sitä mieltä, että salamarakkauskin oli aitoa eikä pelkkä himon kylkiäinen. Loki pohti omia tunteitaan ja päätti, että hänen olisi osoitettava olevansa kiinnostunut Stevestä myös kiimojen ulkopuolella (mikä oli täysin totta). Hän menisi käymään tämän luona ja he juttelisivat. Eivätkös ihmiset tehneet juuri niin kosiskellessaan tai, kuten Midgardissa taidettiin sanoa, deittaillessaan?

-Roona-