Jinna

Hei!

Jälleen uusi originaali tarina. Pisteet, jos joku tunnistaa mihin aiempaan juttuun limittyy :)

Jinna makasi sängyllään silmät kiinni ja veti nautiskelevia henkäyksiä piipustaan. Hän ei yleensä polttanut, mutta tämä päivä oli erikoistapaus ja savu rauhoitti hermoja. Jos onni olisi oikein myötä, hän olisi illalla kuninkaankaartin komentaja. Tai sitten hänellä olisi taskussaan jonkun muunlainen uuden kuninkaan suosionosoitus. Hän oli ollut tulevaan kuninkaan lähellä siitä asti, kun tämä oli pieni poika ja hän sattui olemaan nykyisen kaartin päällikön suosikki, vaikkei arvoltaan korkein hänen alaisistaan ollutkaan. Ja mikä tärkeintä leskikuningatar piti hänestä.

Jinna avasi silmänsä ja tuijotti huoneensa kattoa, jossa risteili muutama savukiehkura. Hän oli päässyt pitkälle hökkelistä, jossa oli syntynyt. Repalevaatteinen lapsi, jota muut olivat nimitelleet ojan pohjalta tulleeksi, oli nyt ylhäisten suosikki.  Hänen vanhojen tuttujensa naamat taatusti venähtäisivät, jos he näkisivät hänet tänään kaikessa kruunajaisloistossa ja kuulisivat, kun uusi hallitsija suo hänelle muutaman tärkeän sanan. Jinna venytteli pitkiä raajojaan. Sauhuttelu saisi nyt riittää. Hän pani piippunsa sängyn vierellä olevalle pienelle pöydälle odottamaan seuraavaa käyttö kertaa, joka olisi luultavasti joskus hamaassa tulevaisuudessa. Hänen mieleensä oli jälleen pyytämättä noussut kuva haukkujista, jotka olivat edellisiltana juoneet ja polttaneet jotakin tupakkaa vahvempaa ja saivat silti kehuja. Tämä päivä näköjään pyrki tuomaan kaikki muistot iholle ja ulos. 

Jinna oli kulkenut muutaman askeleen sängyltä pöydän luo, jossa oli vati ja kannut peseytymistä varten. Hän pesi savun pois kasvoistaan ja käsistään lähes hyytävän kylmällä vedellä. Tavallisen sotilaan vesi, hän muistutti itselleen. Ehkä jo huomenna hän voisi käskeä palvelijaa lämmittämään vetensä, sillä oma palvelija oli yksi kaartin päällikkönä olon eduista. Jinna hymyili hieman, sillä pesu oli palauttanut hänen mieleensä myös yhden lämpimän muiston kotopuolesta. Vaikka hänellä oli ollut monta inhoajaa, niin oli joku hänestä pitänytkin. Se oli ollut heidän vapaiden taiteiden opettajansa mestari Komar. Mutta hänkin oli ollut sitä mieltä, että Jinna yritti välillä kurkottaa kuuta kun olisi ollut järkevämpää kohdistaa kunnianhimonsa johonkin saavutettavissa olevaan. 

Jinna huokasi. Ehkä hänen luonteeseensa kuului hullujen asioiden tavoittelu. Se, mitä hän oli ajatellut viime aikoina vaikkapa leskikuningattaresta, oli vähintääkin hölmöä. Ja jos se selviäisi kenellekään, hän olisi hyvin pian ulkona kuninkaan ja tämän veljien suosiosta. Kaikkein viisainta olisi tietysti, etenkin jos hänet tänä iltana ylennettäisiin, ilmoittaa kuningattarelle, että hän oli halukas menemään naimisiin. Tämä etsisi hänelle sopivan puolison kiitoksena kaikista jo kuluneista palvelusvuosista. Mutta milloin sinä muka olet toiminut sillä kaikkein viisaimmalla tavalla, hän kysyi itseltään. Hän oli pienenäkin seissyt hakkaussäkkinä harjoituksissa, koska sisu ei ollut antanut juosta häntä koipien välissä pois, vaikka harjoituksen vetäjäkin oli häntä jo armahtanut.

Jinna muisti keskustelun, jonka oli joskus käynyt leskikuningattaren kanssa aikaan, jolloin tämä ei vielä ollut leski. Hän oli kysynyt miksi kuningatar oli valinnut hänet vahtimaan lapsiaan, vaikka paikkaa oli varmasti tavoitellut moni paremmassa asemassa olevakin. ”Politiikka suojaa kyllä lapsiani, mutta vain tiettyyn rajaan asti”, kuningatar oli vastannut.”Sen jälkeen se alkaa purra heidän käsiään.” Hän oli ehkä näyttänyt vähän hölmistyneeltä, koska kuningatar oli naurahtanut. ”Valitsen ihmisiä, joista pidän, siinä kaikkein yksinkertaisin selitys. Politiikkaa on toki ajateltava jonkin verran, mutta oikeastaan vain haluan lasteni lähelle ihmisiä, joihin luotan.” Jinna ei ollut kysellyt sillä kertaa enempää, sillä hän tunsi kuningattaren valitsijan maineen, kuten varmasti jokainen muukin hovissa työskentelevä.

Mies ravisteli itseään saadakseen kaikki nuo ajatukset pois mielestään. Hän veti vaatearkkunsa esiin sängyn alta ja nosti sängylle päällimmäisenä olevan tyylikkäästi koristellun paraativiitan. Sen alta löytyivät suhteellisen siistissä pinossa muutkin sinä päivänä tarvittavat vaatteet. Hän puki ne päälleen hitaasti silotellen jokaisen rypyn. Hän oli juuri saanut kaiken viimeistä nyöriä myöten kuntoon, kun hänen huoneensa oveen koputettiin. 

”Sisään”, Jinna huusi. Ovi avautui ja kaartin nykyisen päällikön vaikuttava hahmo astui sisälle. ”Jopa nyt, oletpa sinä komean näköinen noissa vetimissä. Ne sopivat sinulle paljon minua paremmin”, hän sanoi naurahtaen. Jinna ei viitsinyt myöntää, että se oli totta. Vaikka komentaja oli pitkä, tämän vartalo oli roteva ja tanakka ja tämä näytti kaikissa juhlatamineissa lihavalta. Sen sijaan hän sanoi: ”Tekin näytätte hyvin voivalta, sir. Onko meillä jo kiire?” Komentaja veti raolleen jääneen oven kiinni ja istahti huoneen ainoalle tuolille. ”Ei kiirettä vielä”, hän sanoi rauhallisesti. ”Mutta halusin tulla kertomaan sinulle erään asian, kun nyt tiedän sen varmasti. Puhuin kruununprinssin kanssa eilisiltana ja tiedän, että minulle on myönnetty hyvin tuottava kartano kiitoksena uskollisista palvelusvuosista.” Jinna puhalsi ilmaa ulos äänettömästi. ”Mikä tarkoittaa tietysti, että tämä on viimeinen päiväni näissä tehtävissä”, komentaja jatkoi huomaamatta alaisensa eleitä. ”Minulta ei ole kysytty suosituksia jatkajasta, mutta epäilemättä siksi, että ehdotukseni on hyvin kuningasperheen tiedossa”, hän lopetti keskittäen katseensa Jinnaan. 

Jinnalle tuli pakottava tarve päästä pois huoneesta, koska tilanne oli muuttunut hieman epämukavaksi ja toisaalta, koska hänen ilonsa ei mahtunut siihen pieneen tilaan. ”Mennäänkö siis viimeistä kertaa, sir?”, hän kysyi osoittaen ovea. He lähtivät hiljaisuuden vallitessa vielä kerran entisiin tehtäviinsä.

                                                        -Roona-