Jälleennäkemisen riemu (Ragar 7)

Heippa!

ja hyvää uutta vuotta!

Tämä on toistaiseksi viimeinen osa Ragaria. Kuten Livian ja muiden jatkisten suhteen, tämänkin kohtalo on päätyä reiluksi vuodeksi telakalle. Tosin en ole varma kirjoitanko jatkoa enää olleenkaan. Saa nähdä. 

He makasivat vieretysten kirjaston lattialla. Takan hiillos kyti ja loi tarpeetonta lämpöä ympärilleen. Repin nojasi päätään kämmeneensä ja piirteli sormellaan kuvioita Ragarin paljaaseen rintaan. Ragarin kädet olivat niskan takana, hän huokaisi tyytyväisenä. 

”Se teki hyvää. Vaikka itse sanonkin.” 

Repin painoi hänen rintalastaansa hieman kovempaa niin, että siihen jäi kynnen jälki ja näytti tylyä naamaa. 

”Yli-itsevarmuus ei kaunista sinua yhtään. Ei se niin kummoista ollut”, hän tuhahti. 

Ragar jatkoi lihaksiensa ääriäviivoja tapailevan sormen seuraamista. ”Anteeksi vain Teidän Korkeutenne. Kuvittelin kaikkien päästämienne äännähdysten pohjalta, että nautitte siitä kovastikin.” 

Repin tarttui häntä yllättäen leuasta ja kurottui suutelemaan. Sitten hän käpertyi Ragarin kainaloon niin, että tämän oli käärittävä toinen kätensä hänen ympärilleen.

He olivat potkineet kirjakasoja kumoon toimertautuessaan ja huoneessa vallitsi sekasotku. Toki huone oli jo valmiiksi ollut hallitun kaaoksen tilassa, sillä juuri sinne Repin oli lukittautunut märehtimään arpeutunutta sydäntään. Ikkunalaudalla oli likaisia astioita, joita palvelijat eivät vielä olleet uskaltaneet hakea pois – tai Soma ei vielä ollut ehtinyt. Takan edessä oli tätä nykyä enää yksi suuri nojatuoli, jonka ympärille oli kerääntynyt vinoja pinoja, myös papereita, sillä Repin oli raahannut osan töistään sinne, jotta ne tulisivat tehdyksi. Edus oli kuitenkin tyhjä siinä määrin, että sen upottavalla matolla mahtui makailemaan. Ja siinä he olivat oikoisenaan kuin pesässä, suojassa pahalta maailmalta. Ragar oli jossain vaiheessa vetäissyt viltin tuolinkarmilta heidän peitokseen.

”Ymh jaa”, Repin sanoi laahaten hetken kuluttua. ”Nautin minkä nautin. Sinä sen sijaan hyökkäsit kimppuun kuin raivo härkä.” 

Ragar nauraa puhahti ja raapi vapaalla kädellään kylkeään. ”No, härät tapaavat hyökätä ruhossaan roikkuvien takiaispallojen kimppuun.” 

Repiniltä pääsi tukahtunut pyrskähdyksen ja tuhahduksen sekoitus. Hän nousi hitaasti istumaan pitäen tiukasti huolta siitä, että Ragarin käsi pysyi hänen ympärillään. Ragar tunki toisen kätensä takaisin päänsä alle, jotta hän ei olisi täysin romahtanut kumppaninsa alapuolelle. Ympäryskäsi oli valahtanut – tai pikemminkin johdatettu – lonkkaluun päälle. Repin silmäili häntä arvioivasti kuin yrittäisi lukea hänen perimmäisiä ajatuksiaan. 

”Kakaise ulos vaan”, Ragar sanoi tunnustellen luun kaarta kämmenensä alla.

Repin irvisi. ”En tiedä pidänkö yhtään tästä uudesta rentoudestasi”, hän aloitti. 

”Myönnätkö joka tapauksessa, että muutama hetki sitten rakastit sitä?”, Ragar pisti väliin. 

Repin potkaisi häntä viltin alla. ”No, kyllä, helvetti sentään. Aiemmassa kankeudessa oli kuitenkin omaa hillittyä charmia”, hän noitui. ”Haluan, että kerrot heti mikäli aiot olla paskiainen ja lähteä matkoihisi yhtä yllättäen kuin tulitkin.” 

Ragar kohotti itsensä kyynärpäänsä varaan ja katsoi Repiniä kiinteästi. Tämän silmissä näkyi synkkiä pilviä, jotka todellisuuden taju oli saanut palaamaan. 

”Repin, minä makasin juuri kanssasi, en taatusti ole menossa minnekään. Minun suunnitelmani on etsiä jokin oleskelupaikka täältä ja ..... no, sitä pidemmälle en ole vielä miettinyt. Mutta on minun jossain vaiheessa käytävä Zivan luona – ihan niin kuin sinäkään et voi laiminlyödä Somaa – ja se sinun pitää vain niellä, oli kuinka kitkerää tahansa.”

Repin nousi kokonaan seisoilleen ja veti viltin ympärillee jättäen Ragarin ilkialasti. Hän tepsutti ovelle ja koluutti sitä muutaman kerran huutaen: ”Saisikohan tänne tarjoilua. Viini olisi oikein mukavaa. Joku siellä takana kuitenkin on kuuntelemassa.” 

Sitten hän marssi takaisin ja istuutui vanhalle paikalleen. 

”Entä jos siellä ei ollut ketään?”, Ragar kysyi yrittäen surkein tuloksin saada vilttiä hieman takaisin päälleen. 

”Kuulin loitontuvat askeleet”, Repin kohautti harteitaan. ”Ja suoraan sanottuna ihan yksi hailee oliko jalkojen omistaja siellä tarkoituksella vai sattumalta. Heidän pitää tottua siihen, että olet täällä jatkossa usein.” 

Ragar muikisti suutaan. ”Näköjään vastaus miellytti, kun siitä vedettiin jo noin pitkälle meneviä johtopäätöksiä.”

Oveen koputettiin hiljaa ja Repin meni avamaan. Sisään tuli piika, joka taisi kokea elämänsä järkytyksen nähdessään Ragarin, joka yritti peittä itseään kuten parheiten taisi. Tarjotin tärisi hänen käsissään hieman, kun hän laski sen sivupöydälle yrittäen katsoa muualle. 

”Voi Elisa-raukka. Et sinä ole mihinkään ilotaloon joutunut, joten kaada vain se viini ja juokse pois”, Repin käski tyttöä ja osoitteli kädellään. 

Elisa läikytti jonkun verran viinia tarjottimelle, niiasi hätäisesti katse lattiassa ja luikki pois. Repin ojensi toisen viinipikarin Ragarille, joka oli noussut ja etsi housujaan. 

”Olisit ollut ystävällisempi hänelle. Eivät palvelijat sinunkaan residenssissäsi sentään yhtenään törmää alastomiin vieraisiin miehiin”, Ragar sanoi ryystäen punaista juomaa.

Repin hymyili julkeasti ja aikoi juuri sanoa jotain, kun ovelta kuului uusi hyvin arka kopina. Ääni ei odottanut avaamista. 

”Herra, rouva ja lapset tulivat juuri. Minä... halusitte ehkä tietää.” 

Lause päättyi epäröivään hiljaisuuteen ja piika varmaan häipyi oven takaa. Tieto pani Repiniin vauhtia. Hän kolautti pikarin pöydälle ja alkoi myllätä vaatteitaan takaisin päälleen. Ragar pyöritti päätään ja keskittyi laittamaan jalkaan kalsonkinsa ja housunsa, jotka oli ehtinyt löytää. Repin viskasi paitansa häntä päin. 

”Hyvä ystävä, jollet halua selittää miksi olemme vaihtaneet vaatteita, voisit heittää minua mielummin omalla paidallani.”

He saapuivat alas sellaisella vauhdilla, että saivat juuri takista riisutun Sevan hämilleen. 

”Onko isillä ja setällä kiire jonnekin”, poika sopersi äitinsä helmoille. 

Soma loi heihin varoittavan katseen. ”Isillä on kiire kuulemaan mitä kerrottavaa sinulla on vierailusta”, hän rohkaisi poikaa. Sevan ilme valaistui ja kiljahtaen riemusta hän juoksi isänsä jalkoihin. Repin nosti hänet syliinsä. 

”Taidat olla aika väsynyt, kun olet noin riehakas”, hän sanoi ilmeillen pojalle samalla hassusti. Seva nauroi. ”En yhtään, isi. Mummi antoi meille kaakaota ja helmiä ja...” 

Soma oli saanut ulkovaatteensa pois ja tuli ottaamaan Sevan itselleen. ”Tulehan sieltä senkin hedelmien syöjä. Isi hyvästelee vieraansa ja tulee sitten sanomaan sinulle ja siskolle hyvää yötä.”

Ragar oli edennyt vaivihkaa ovelle. Lapsia ei kannattanut riehaannuttaa illalla, joten hänen oli parasta lähteä vähin äänin. Seva ei onneksi kiinnittänyt häneen enää mitään huomiota vaan pulisi äidilleen ja Siri nukkui palvelijan sylissä. Repin katseli perheensä perään virnistäen vienosti. 

”Löysin takkini ja menen nyt ulos. Laitan aamulla jonkun tuomaan sanan mistä osoitteesta saat minut kiinni”, Ragar sanoi avatessaan ovea. 

Repinin huomio kääntyi häneen. ”Parasta olisi,” hän pihahti. ”Parasta olisi”.



                                                                -Roona-