Päättymättömän päivän lumo

Moikka!

1. Retki

Valo on utuista/ kerää kukkia ne sanovat/

valo on kesäyön väristä/ virvatulet seuraavat hameesi helmoja

Niityllä juoksee tuonen ja taivaan asukkaita/ valon ja varjon olentoja/

sillä nyt on hämy/ Pohjolan loputon kesäpäivä

Poimi kaksitoista suven villiä lasta/ sinisiä, punaisia ja keltaisia kukkia/

ne ovat syntyneet ikuisessa autereessa/ niillä ei ole elämää ja kuolemaa, vain jatkuva hurmostila

Heittäytyä pitkäkseen heinikkoon/ tuntea pisaroiva kosteus selän kaarella/

kädessä kimppu sulaa taikaa/ rakas suutelee jo nenänpäätäsi

Käki kukkuu vuosia/polku kaareutuu jalkojesi alla/

ja vie Avaloniin tai haltiain maahan/ sinä näet tutun savun nousevan

2. Taika

Höyry hieroo, savu kirveltää/ kuinka taika tehdään/

isoäiti on mystisyydessän velhotar/ puhtaat hiukset tyynylle, sievät kasvit tyynyn alle

Kuikan huuto, aika on nyt/ paneutua maata luonnon keskelle/

tietäen allasi olevat asetetut ainesosat/ näyttävät pian tulevan – tai eivät

Unen avarat salit ovat täynnä/ tänään todellisuus ei eroa fantasiasta/

ja rakkaitakin on monta/ hymyilet taas niin kuin silloinkin

3. Jälki

Aamu ei valkene, miten se voisi/ kun aurinko on ottanut vallan kaikesta muusta/

heräät ja pohdit/ mitä oikein näin?

Kesäloitsu jätti pysyvämmän jäljen/ kuin rakkaan kasvot konsanaan/

istui hetken jumalten keinussa ihminen/ ja ikuisuuden tunsi maallinen

Yötön yössä kadottaa ja löytää – ei raukea enää taika

-Roona-