tiistai 11. huhtikuuta 2023

LXXII: Valon valtakunta

 Heippa!

Sam Mendesin ohjaama käsikirjoittama Valon valtakunta sijoittuu englantilaisessa rannikkokaupungissa olevaan elokuvateatteriin ja 1980-luvun alkuun. Pääosissa ovat Olivia Coleman (Hilary), Micheal Ward (Stephen), Colin Firth (Donald Ellis, elokuvateatterin johtaja), Toby Jones (Norman, koneenkäyttäjä), Tom Brooke (Neil), Tania Modie (Delia, Stephenin äiti), Hannah Onslow (Janine) ja Crystal Clarke (Ruby).

Hilary on Empire-elokuvateatterin esimies, jolla on ongelmia mielensä kanssa. Hän on ollut sairaalajaksolla vasta vähän ennen leffan tapahtumien alkua. Stephen tulee teatteriin uudeksi työntekijäksi jonkun sellaisen tilalle, joka ei katsonut koskaan tarpeelliseksi saapua töihin. Heidän, keski-ikäisen naisen ja nuoren miehen, valkoisen ja mustan, välillä on kemiaa heti ensi hetkistä. He päätyvätkin aloittamaan kumpaankin voimakkaasti vaikuttavan suhteen. Hilary on aiemmin joutunut johtaja Donald Ellisin toiseksi naiseksi, jota tämä kutsuu aika ajoin työhuoneeseensa itseään tyydyttämään. Johtajan vaimo on luonnollisesti tietämätön tästä.

Leffa oli…. no, erään arvostelijatubettajan, jonka videosta katsoin pätkän ”a bit all over the place” ja olen kyllä ihan samaa mieltä. Siinä on päällisin puolin kaikkea, mitä etenkin festivaalipalkintojen jakajaraadit rakastavat: se on elokuva elokuvien ja elokuvateattereiden taianomaisuudesta, siinä käsitellään vakavamielisesti mielenterveyden ongelmia ja heristellään sormea sille, kuinka paha asia rasismi on. Kaikkien näiden sinänsä hienojen aiheiden käsittely jää ikävä kyllä puoli tiehen, koska mihinkään ei oikein malteta keskittyä. Katsojakin miettii tämän tästä, onko tarkoitus kohdistaa suurin huomio Hilaryn ja Stephenin suhteeseen, Hilaryn mielenterveyteen vai siihen, mitä Empiressa yleisesti tapahtuu. Roolitus on oikein onnistunut ja kokeneet Coleman, Firth ja Jones tekevät hyvät roolit kuten myös tulokas Ward.

Ainakin näin suomalaiskatsojan kannalta Englannin 1980-luvun alun historian tarkempi tuntemus olisi ollut paikallaan. Taustalla tapahtuneet nuorison mellakointi ja skinien nousu olisivat avautuneet silloin paremmin. Muutenkin oli todella vaikea hahmottaa, mihin aikaan elokuva sijoittui. Kukaan ei pukeutunut vielä erityisen 80-lukulaisesti (poikkeuksena Janine kampaus). Toki Empiressa esitettävät filmit (esim. Blues Brothers, Kuin raivo härkä ja Tulivaunut) antoivat parasta osviittaa aikakaudesta. Kuvaus on kaunis, tyhjä rantabulevardi on hyvin kuvauksellinen paikka. Siellä muuten liikkui yllättävän vähän ihmisiä. Muutama aikahyppy tuotti minulle päänvaivaa. Yhdessä kohdassa hypätään uudesta vuodesta minun nähdäkseni kesään pitämään hauskaa tivolissa (siltä se ainakin Suomen säihin tottuneesta näyttää), mutta paljon myöhemmin Stephen kertoo Rubylle työskennelleensä Empiressa vasta viisi kuukautta. Jos Stephen itse ei erehdy, tuo tivolikäynti sijoittuu viimeistä maaliskuun lopulle, jolloin Etelä-Englannissakaan ei vielä kai ole ihan kesä.

Valon valtakunta on ihan viehättävä elokuva, joskin sen voinee hyvillä mielin jättää katsottavaksi jostain striimauspalvelusta. Teatterissa sitä ei tarvitse nähdä.


-Roona-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Elokuvissa: LXXXVI: Back to Black

 Heippa! Sam Taylor-Johnson on ohjannut elämäkertaelokuvan Amy Winehousesta. Pääosissa näyttelevät Marisa Abela (Amy), Jack O´Connell (Blake...