Vaaleansininen pehmolohikäärme (osat 11-15, Avengers AU! -fanifiktio)

Moikka!

Disclaimer: Disney ja Marvel omistavat Avengersin hahmot ja maailman. Tämä on fanifiktiota, jossa juoni on omani, muu tunnistettava kuuluu Disneylle ja Marvelille. Kirjoitan huvikseni enkä hyödy tästä taloudellisesti.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

11. (250) 

Illan lopuksi, kun muut olivat menneet kotiin, Steve kipusi ensimmäistä kertaa kotitalonsa katolle. Kattoterassi ei kuulunut penthouseen, sinne kuljettiin erillisiä portaita pitkin. Arkkitehti oli varmaan aikoinaan ajatellut, että olisi tasa-arvoista, jos kaikki asukkaat voisivät käyttää sitä. Steve yllättyi, kun näki Lokin nojailemassa kaiteeseen. Tämä oli kadonnut Pictionaryn loputtua, mikä ei ollut täysin tavatonta; Lokilla oli tapana lähteä vähin äänin kotiin, kun häntä lakkasi huvittamasta. 

”En kai häiritse?” Steve astui mustatukan viereen. 

Loki kohdisti häneen tuikean katseen. ”Sinä olet ällöttävän kiltti, tiedäthän. Vapaa maa ja kaiken lisäksi tämä on sinun kotitalosi eikä minun.” 

Sanat olivat purevia, mutta kehonkieli salli Steven pysyä lähellä. Kaupungin valot ulottuivat niin pitkälle kuin Steven katse kantoi. Hän huokasi. 

”Joskus kaipaan kotopuolen tähtitaivasta.” 

Loki nyökkäsi hänen vieressään. ”Ei varmaan vedä vertoja Ruotsin tähtitaivaalle, mutta voittanee tämän valosaasteen.” 

Steven oli pakko hymähtää. Lokista tuskin saisi irti tuon suurempaa samanmielisyyttä. 

”Lapsena minulla on tapana katsella yötä Fredin kanssa. Se oli vaaleansininen pehmolohikäärme, jota piti kuljettaa mukana joka paikassa, koska en malttanut luopua siitä”, Steve muisteli. 

Hän ei tiennyt miksi kertoi tämän Lokille, mutta se tuntui hyvältä. 

”Minulla oli porolelu. Olof. Nimetty murhatun pääministerin mukaan. Minä olin outo lapsi.” Loki puhui kaukaisuudelle eikä Steve ollut varma vitsailiko hän. ”Joka tapauksessa Olofille kävi paremmin kuin ihmiskaimalleen. Se kierrätettiin toiselle lapselle, kun muutimme Jenkkeihin.” 

Steve nojasi kaiteeseen vahvemmin. Keskustelu oli hullu, mutta tyydyttävä. 

Loki alkoi tehdä lähtöä. ”Menen punkkaamaan Tonyn luokse. Nähdään.” 

Steve jäi yksin yötuulen tuivertaessa kasvojaan. Miksei Loki uskaltanut olla se hyvä tyyppi, joka tämä pohjimmiltaan oli, hän pohti mietteliäästi.

12. (100) 

Tony mietti mitä helvettiä oli mennyt tekemään. Hän oli nähnyt Steven lähtevän lenkille ja sen sijaan, että olisi lähtenyt perään ja lyöttäytynyt mukaan, hän oli päättänyt lähteä bilettämään. Se oli tietysti täydellisen idioottimainen ja epälooginen päätös. Mutta hän ei ollut vain hummaillut, hän oli tuonut jonkun kotiin. Ja hän oli korviaan myöten ihastunut Steveen, joka ei taatusti katsoisi hänen löyhyyttään hyvällä. Eipä sillä ollut väliäkään, sillä he olivat vain ystäviä. 

Mies herätti Tonyn ajatuksistaan kröhäisemällä. ”Et varmaan halua, että jään aamiaiselle.” 

Se oli enemmän toteamus kuin kysymys. 

Tony kohautti harteitaan. ”Voin saattaa sinut ovelle. En minä nyt täysi paskiainen ole.”

13. (200) 

Steve saapui ala-aulaan juuri kun Tony oli avaamassa ovea miehelle. Pahuksen partiopoika on menossa aamuhölkälle, Tony kirosi mielessään. 

Steve virnisti hänelle. ”Muutkin ovat näköjään aikaisin liikkeellä.” 

Huomautus oli niin viaton, että Tony oli purra poskeensa. Yhden yön jutulle tarkoitettu lähtötiuskaus kuoli huulille, kun hän huomasi miehen kasvojen kirkastuneen. 

”Steve? Steve Rogers? Oletko se todella sinä?” 

Steve näytti hämmentyneeltä, kunnes silmiin syttyi pilkahdus. ”James Barnes?” hän sanoi koetellen. ”Sinäkö täällä?” 

Tony tunsi olevansa elämänsä epämukavimmassa tilanteessa. Ei voinut olla totta, että nuo kaksi tunsivat toisensa. 

Barnes oli jo ojentanut kätensä Stevelle. ”Jo vain. Enkä ole parantanut tapojani yhtään kuten näet.” 

Steve loi Tonyyn niin mittailevan katseen, että tämä oli murtua sen alla. ”Etpä tosiaan. Onneksi sinun ei tarvinnut sentään kiivetä ikkunan kautta pois.” 

Barnes räjähti nauramaan. ”Jos kerran olet lähdössä ulos, niin voisimme mennä kahville juttelemaan lisää, sillä Tony tässä ei tarjonnut minulle aamiaista”, hän sanoi pyyhkien vettä silmistään. 

Steve katsahti Tonya toistamiseen arvioivasti ja nyökkäsi sitten Barnesille, joka veti oven auki ja he lähtivät. Työnnettyään uksen kiinni Tony ei voinut muuta kuin valua sitä vasten turtana. Hän oli polttanut mahdollisuutensa, koska oli pannut Steven tuttavaa kännissä ja tämä saisi varmaan kuulla mehukkaimmat kohdat viime yöstä. Hän oli maailman suurin ääliö.

14. (300) 

”Mitä sinä teet Nykissä?” Barnes tiedusteli, kun he olivat istahtaneet lähikuppilan loosin ja saaneet tilauksensa tehtyä. 

”Voisin kysyä sinulta ihan samaa”, Steve vastasi. ”Ei kun odota, kysyinkin sitä jo, James.” 

Mies nauroi jälleen. Hän oli levittänyt kätensä rennosti istuimensa selkänojalle. ”Et siis vieläkään suostu kutsumaan minua Buckyksi. No jaa, vannon, että päädyin yöpaikkaani sattumalta. Tony iski minut baarista. Ja sitä tietä olen tullut tähän.” 

Steve ei voinut olla puhahtamatta paheksuvasti. Tonylla oli tietysti oikeus iskeä kenet halusi, mutta... 

James näytti lukeneen ajatukset hänen kasvoiltaan. ”Älä vain sano, että hänen ja sinun välillä on jotain. En halua sotkea elämääsi millään tavalla.” Miehen katse oli anteeksipyytävä. Steve huokasi, sillä hän oli aikoinaan ollut lääpällään noihin koiranpentusilmiin. 

”Me olemme vain kavereita. Etkä sinä ole minun elämääni aiemminkaan sotkenut.” 

Tarjoilija toi heille höyryävät lautaset. James pyöritti päätään tarttuessaan aterimiinsa. ”Rikoin sydämesi palasiksi sanomalla etten pysty pitämään sinusta muuten kuin veljellisesti. Ja siinä sinä istut tyynesti kuin itse Jumala. Yhden yön juttuni viskasi minut ulos, koska tuli katumapäälle, luulen ma. En ansaitse tätä ollenkaan.” 

Steve ei koskenut ruokaansa vaan tyytyi tarkkailemaan Jamesin syömistä. He olivat hetken hiljaa. ”Millainen Tony oli?” Harhaileva ajatus karkasi Steven suusta. 

Jamesin haarukka jäi puolitiehen suun ja lautasen väliin. Hän tuijotti vastapäätä istujaa, joka pyöräytti silmiään. 

”Minä saatan olla liian kiltti ja viaton ja kaikkea, mutta en ole enää pikkupoika. Ja sinä jos kuka tiedät keihin päin olen kallistunut.” 

James pudotti munakokkelin takaisin lautaselle. ”New York on tehnyt sinulle hyvää, Rogers. Tony oli melkoisessa hutikassa, mutta pirkuleen kuuma kyllä. Niiden vatsalihasten eteen on tehty jokunen tunti töitä.” 

Steven vatsassa lepatti. Milloin Tony muka kävi kuntosalilla? ”En taida haluta kuulla sen tarkempia yksityiskohtia, mutta... kiitos”, hän totesi. 

James virnisti leveästi ja vinkkasi silmää. Steve kävi käsiksi ateriaansa ja kohta he alkoivat jutustella kotipuolen kuulumisista, kouluajoista sekä Jamesin villistä poikamieselämästä. Buckysta, Steve ajatteli.

15. (150) 

Tony oli pyytänyt Natia sparraamaan salille kanssaan. Nainen piteli nyrkkeilysäkkiä, johon Tony kaikin voimin iski. 

”Mikä vikana? Olet tavallista ärhäkämpi”, tämä tiedusteli, kun he siirtyivät tauolle. 

Tony ähkäisi. ”Kännisekoilumorkkis. Menin sänkyyn jonkun Steven vanhan kaverin kanssa.” Hän heittäytyi nojaamaan seinään Natin kohotellessa kulmiaan. 

Nainen tuli hänen viereensä. ”Sekoilua tosiaan. Mitä Steve sanoo?” 

Tony painoi kasvot käsiinsä ja hieroi ohimoitaan. ”En minä tiedä. Mutta en taatusti kykene katsomaan häntä silmiin ensi kerralla, kun näemme.” 

Nat risti kätensä puuskaan. ”Etkö voisi jo myöntää tykkääväsi hänestä? Me muutkin voisimme lopettaa teeskentelemisen, ettemme huomaa mitään.” 

Tony nousi, otti käsipainot lähimmästä telineestä ja alkoi tehdä hauiskääntöjä. ”Tietysti minä tykkään Kolmoskerroksesta. Me kaikki tykkäämme hänestä. Hänestä on vaikea olla tykkäämättä.” 

Nat pudisti olkapäänsä rennoiksi ennen kuin tarttui kahvakuulaan. ”Tiedät hyvin, etten tarkoittanut tuota. Sinä olet saakutan itsepäinen.” 

Tony ei halunnut vastata ja toivoi sydämestään, ettei ollut yhtä läpinäkyvä Stevelle kuin Natille. Häntä pelotti hiekkablondin reaktio tunnustukseen.

-Roona-