Tutkimusmatkailijat

 Moikka!

Utuinen maisema paistaa vuorilta

                     viima on vimmainen kuin elon terävä henkäys.

                      Viidakko asettaa meidät koetukselle

                      piikikkäitä ovat tuulet, kasvit ja kivikot.

                      Sielu rakastaa kostealta tuoksuvaa vapautta.

 

                      Lehvästöistä muodostuu vehreä taivassaari,

                      päivän pyörä pyörähtää iltaan.

                      Sormet etsiytyvät naputtamaan puun sitkeää kaarnaa,

                      villin tanssin poljento tunkeutuu jalan alle.

                      Ja hetken olemme kevyitä kuin höyhen.

 

                      Pilvet laskevat päällemme sateen, armoitetun ja kirotun.

                      Joskus ajattelen, että me kaikki hukumme

                      ja historia toistaisi itseään.

                      Keltaisen kalpea lännen mies ei ollutkaan

                      hikisen sademetsän valtias, vaikka niin luuli.

 

                      Tämä armoton erämaa ei tunne hiljaisuutta,

                      se kylvää ääniä jokaiseen kiihkeään sekuntiin.

                      Yksinkertainen on matala makuupaikkamme

                      ja silti siihen tuntuu mahtuvan koko maailmankaikkeus.

                      Tukistamme toisiamme, että muistaisimme olevamme kuolevaisia.

 

                      Näemme outojen ruusujen kukkivan,

                      eivät meidän kesytetyt versiomme tunnistaisi siskojaan peilikuvasta.

                      Hurrikaani ei niitä lannista,

                      vasta halutessaan ne lakastuvat.

                      Tämän villeyden sydämeen kulkee kiertäen suora tie.

-Roona-