Ragar ja Repin (Ragar 2)

Moikka!

Ragar heräsi tuhahtaen. Hänen ei ollut ollut tarkoitus nukahtaa näin pitkäksi aikaa. Mitään ei kuulunut, joten kaikki olivat poissa, mikä taas tarkoitti, että he olivat harjoituksissa. Kukaan ei sitten ollut viitsinyt yrittää herättää häntä, vaikka edes potkimalla. Hän tunki saappaat jalkaansa ja yritti suoristaa nukkuessa rypistyneitä vaatteitaan. Oli iltapäivä ja kuumaa kuten jo useampana aiempana päivänä. Ragar hiippaili harjoituskentän luo vain huomatakseen, ettei kukaan varmaan ollut tajunnut hänen puuttumistaan tai jos olikin, ei pahemmin välittänyt siitä. Kentän ympärillä oli tavallista paljon enemmän ihmisiä. Miekat lojuivat maassa ja käynnissä oli painiottelu, jossa muutamat yleisen tunnelman innoittamana jopa kannustivat suosikkejaan. Ragar antoi katseensa kiertää yleisössä miettien samalla, miksi harjoitukset olivat riistäytyneet tällaisiksi. 

Vastakkaisella reunalla hänen katseensa osui pitkään mieheen, joka seurasi painia vierellään nuori tyttö. Tuo on Repinin isä, hän ajatteli, joten siinä tapauksessa… Hänen keskittymisensä kääntyi salamana kehään. Tosiaankin Repin ja Masok mylläsivät siellä täyttä vauhtia. Kumpikin oli yltä päältä pölyssä ja hiessä. Masok oli sillä hetkellä niskan päällä, mikä ei ollut kovin yllättävää, koska hän isokokoisena oli koko ryhmän paras tappelija. Ragar ihmetteli, miksi Repin tai kukaan mukaan ylipäänsä oli suostunut moiseen järjestelyyn, mutta hänen mietteensä keskeytti juuri silloin Repinin isä naisseuralaisen kirkaisu, koska hänen näkökulmastaan näytti siltä, että Masok oli lyömässä Repinin kaunista naamaa tohjoksi. Ragar käänsi katseensa parahiksi nähdäkseen, miten tytön selvästikin käskettiin olla hiljaa ja sitten Barak, jonka piti olla harjoitusten vetäjä, huusi lopetuskäskyn. Masok nousi ylös ja veti pystyyn myös kasvoiltaan täysin vahingoittumattoman Repinin. Repin meni isänsä luokse välittämättä likaisuudestaan ja Barak, jonka päivä ei taatusti ollut mennyt suunnitelmien mukaan, käski kaikkia ärhäkästi hajaantumaan. Ragar katsoi parhaaksi häipyä ensimmäisten joukossa.

Illalla hän jätti muut juomaan vieraan tarjoamaa olutta ja läksi tutulle metsäaukiolle. Kuutamo valaisi paikan ja kerrankin hän tunsi tarvetta käydä hetken lohikäärmehahmossaan. Pian vihreän-punainen olento hallitsi aukiota. Se lekutteli siipiään ja venytteli lihaksiaan jonkin aikaa, vetäytyi sitten spiraalille ja muuttui takaisin ihmiseksi. Ragar palasi istumaan aukion laidalle vatukkapensaiden luo, joissa ei ollut vielä marjoja. Hän repi sen sijaan niistä muutaman kuumuuden puolimädättämän lehden ja laittoi ne suuhunsa. Pureskeltuaan hetken hän asetti mällin ylähuuleensa. Oli jo puoliyö ja Ragarin oli täytynyt vaipua turruttavaan horteeseen, sillä hän lähes hyppäsi pystyyn, kun tunsi kosketuksen olkapäällään. ”Minä luulin, että olit paennut alkoholin kiroja, mutta näköjään olet löytänytkin jotain parempaa”, Repinin ivallinen ääni sanoi jostain hänen vierestään. ”Pitääkö sinun, helvetti, säikytellä?” Ragar sylkäisi olkansa yli vain huomatakseen, että oli näköjään hankkiutunut lehtimötöstä eroon jo aiemmin. 

Repin teki itselleen paikan hänen viereensä ja nojasi päätään hänen olkaansa. ”Ilmaiselta aterialta on hyvin epäkohteliasta lähteä”, hän valitti, mutta oli selkeästi huvittunut. Ragar murahti halveksivasti. ”Me saamme joka päivä ilmaisen aterian”, hän sanoi kohauttaen harteitaan niin, että Repin joutui nostamaan hetkeksi päätään. ”Kuka se isäsi mukana oleva tyttö on?” Nyt oli Repinin vuoro päästä halveksuva ääni. ”Liikkuvatko huhut näin hitaasti vai lähditkö tänne tosiaan niin aikaisin? Joka ikinen kyökkipiikakin tietää jo, että kyseessä on minun morsianehdokkaani.” Ragar kiemurteli itsensä parempaan asentoon yrittäen tällä kertaa olla häiritsemättä Repiniä. ”Lopeta tuo vääntelehtiminen. Ihan kuin tuntisit olosi epämukavaksi tässä”, tämä valitti. ”Niin minä tunsinkin. Ja minä kysyin sitä siksi, että minusta se tyttö oli sievä”, hän sanoi palauttaakseen keskustelu haluamalleen raiteelle. Repin kyräili hetken, mutta päätti näköjään sitten suostua siihen, ettei kaikki mennyt juuri kuin hän halusi. ”Hänen nimensä on Soma ja hän on pikkuserkkuni jossain polvessa. Hän on kamalan arka.” Ragar naurahti kuivasti. ”Ai, siksi koska hän kirkui, kun kuvitteli, että suloinen naamataulusi on kohta säpäleinä, kiitos Masokin nyrkin.” Repin oli kohdistanut katseensa käsiinsä ja venytteli pitkiä sormiaan. ”Jotakin sen suuntaista. Joka tapauksessa minä menen hänen kanssaan naimisiin. Isä tuli vain näyttämään hänet ennen kuin sopii asioista. Hän on sen verran joviaali.”

Ragar naksautti kieltään. Ihailtavan rauhallinen suhtautuminen, hän ajatteli. Hän ei tiennyt mitä olisi itse tehnyt samassa tilanteessa, mutta epäilemättä isä ja poika olivat päässeet kumpaakin tyydyttävään ratkaisuun. Repinin isä piti jollakin oudolla tavalla poikansa maineesta ja luultavasti siksi katsoi sitä läpi sormien. ”En osaa vielä lukea ajatuksiasi, joten olisi hyvä jos puhuisit jotakin”, Repin marisi. ”Älä kitise kuin pikku lapsi! Mietin vain, että suhtaudut koko juttuun tosi tasapainoisesti”, Ragar totesi sarkastisesti. Repin päästi selittämättömän kuuloisen naurahduksen. ”En usko, että olen suhtautunut koskaan mihinkään kovin tasapainoisesti, mutta isä olisi totta puhuen voinut valita jonkun paljon puistattavammankin.” Ragar kääntyi katsomaan toveriaan silmiin. Niissä näkyi hitunen tyytymättömyyttä, mikä johtui pikemmin siitä, että Repinin oli jälleen täytynyt liikuttaa päätään, jotta katsekontakti onnistuisi, kuin mistään naimahuolista. 

”Minulla oli outo tarve muuttua lohikäärmeeksi. Siksi tulin tänne niin aikaisin”, Ragar sanoi vaihtaen aihetta. Hän ehti nähdä kuinka äsken jokseenkin rauhalliset silmät syttyivät tuleen, kun Repin ponkaisi pystyyn. ”Yritätkö sinä sanoa, että olit lohikäärmeenä vain muutama tunti sitten? Ja olit sitten niin perkeleenmoinen idiootti, ettet voinut odottaa minua? Tai edes antaa jotakin etukäteistietoa, että sinut saattaisi nähdä tänään lohikäärmeenä?” Repin potkiskeli suutuksissaan maata Ragarin edessä. Kevyt yöilma tiheni hetkeksi äärimmilleen. Ragar huokasi, nousi ja asetti kätensä Repinin hartioille pitääkseen tämän paikoillaan. ”Olen melko varma, että se tarve johtui sinusta, jos se yhtään helpottaa asiaa”, hän sanoi. Repin irvisti hänelle, vaikka silmät olivat haipuneet jo hiillokseksi. ”Puukon kääntäminen haavassa helpottikin todella paljon, kiitos vain. Mutta saat anteeksi, jos…” 

Repin kietoi salamana kätensä Ragarin vartalon ympärille ja veti itsensä kuumottavan lähelle. Ragar tunsi kuinka huulet koskettivat nopeasti hänen kasvojaan ja sitten Repin olikin jo irti ja parin metrin päässä hänestä menossa menojaan pois aukiolta. ”Minä…”, Ragar onnistui sanomaan heikosti, mutta vain yön eläimet olivat enää kuulemassa sen.

                                                           

                                                             -Roona-