Hyvää tahtoa yuleyönä

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.

Salin keskellä paloi mahtava kokko kuten aina yulen iltana. Pöydät oli laitettu salin reunoille ja ne pursusivat ruokaa, Asgardin keittiöiden naiset olivat totisesti panneet parastaan. Thor istui kuninkaallisten pöydässä Odinin vasemmalla puolella ja oikealla istuivat Frigga ja Loki mainitussa järjestyksessä. Thorin oma oikea puoli oli sillä hetkellä tyhjä, sillä hänen kaksitoistavuotias tyttärensä Stiorra oli hulmunnut paikaltaan kokon luo esittääkseen perinteisen yule-tanssin. Tyttö oli valittu tehtävään kekrinä ja oli ollut siitä saakka innoissaan saamastaan kunniasta. Nyt Stiorra häilyi kärsimättömän oloisena juuri liekkien ulottumattomissa odottaen, että muusikot saisivat soittimensa viritettyä. Thor vilkaisi Lokia, jonka ilme oli harkitun kärsivä. Fandral oli vähän aiemmin käynyt pitämässä kannustuspuheen Stiorralle.

”Oikein hyvin sanottu”, oli Loki vastannut siihen ”joskin tyttö ei sitä tarvinnut. Hän mesonut koko jutusta kyllästymiseen asti, joten hyvä, että se saadaan pois päiväjärjestyksestä. Ehkä sitten saan jälleen opetettua hänelle jotain.”

Fandral oli murahtanut Lokia pitämään turpansa kiinni. Nyt veli oli siirtynyt tuijottelemaan liekkejä. Yhtäkkiä tanssin ensitahdit kajahtivat ja kaikkien (paitsi Lokin) katse liimaantui Stiorraan. Thor tuijotti lumoutuneen, kuinka hänen pieni tyttönsä liehui kokon ympärillä kuin suuri loitsija konsanaan. Liikkeet oli selvästi peritty siltä vanhemmalta, jota ei ollut, kukaan tuskin erehtyi luulemaan taiteellista tulkintaa Thorin lahjaksi Stiorralle. Muutaman kuumeisen minuutin kuluttua koko sali puhkesi raikuviin suosionosoituksiin. Asgardilaiset tömistelivät lattiaa niin, että laudat kumisivat. Stiorra kumarteli ja niiaili vasemmalle ja oikealle. Thor hehkui ylpeyttä. Hän huomasi sivusilmällä, kuinka Loki tapautti käsiään muutaman kerran laiskasti yhteen ja poistui sitten vähin äänin salista.

Loki tunsi sydämensä repeävän. Omiin huoneisiinsa saavuttuaan hän oli riisunut juhlavaatteensa ja käpertynyt sänkynsä peittojen väliin.

Miten iso Stiorra jo olikaan! Ei menisi enää kauaa, kun tyttö olisi jo nuori nainen. Enkä minä saa koskaan hymyillä hänen voittaessaan, hän ajatteli rinta puristuen.

Yö oli jo pitkällä Lokin havahtuessa horroksesta Thorin huoneeseen johtavan salaoven auetessa. ”Tulin tuomaan sinulle Stiorran lahjan. Hän vaati, että sinun on saatava se yuleyönä, vaikka muut inttivät, että olisi sama luovuttaa se sinulle vasta aamulla”, veli sanoi heilutellen kädessään pientä pakettia.

Loki ei voinut estää kyyneleitä tulvahtamasta silmiinsä. ”Kehuithan sinä hänen tanssiaan? Se oli upeampi kuin mikään aiemmista. Halasitko minunkin puolestani?”

Thor kiipesi hänen viereensä sänkyyn ja veti hänet kainaloonsa. ”Toki, toki. Meidän nuori neitimme muistuttaa vuosi vuodelta enemmän isiä”, tämä kuiskasi hänen korvaansa suudeltuaan ensin otsaa.

Loki kavahti hieman. ”Thor, älä puhu tuollaista. Odin katselee edelleen harvakseltaan Stiorraa karsaasti. Onneksi tyttöjen kuulukin olla siroja ja hän on perinyt sinun vaaleat hiuksesi…”

Thor silitti hänen niskaansa. Makuuhuoneen takan hiipuva hiillos kuvastui hänen silmistään. ”Älä hätäile. Kaikki kuvittelevat vain, että Stiorra matkii sinua ja liittävät yhtäläisyydet siihen. Vain minä näen, että hänen liikkeensä ja asentonsa ovat luontaisesti samoja kuin sinulla. Haluatko avata lahjasi?”

Loki oli halunnut sanoa vielä paljonkin, mutta paketti tökättiin hänen kämmenelleen. Hän avasi kauniit, ruskeasta paperista ja punaisesta nauhasta koostuvat kääreet varovasti. Sisältä paljastui pieni taulu, johon oli koottu asetelmaksi prässättyjä linnunsulkia ja kukkia.

Lämpö täytti Lokin sydämen. ”Hän on tehnyt tämän itse.”

Thor halasi häntä tiukemmin. ”Stiorra sanoikin, että se olisi jotain sellaista, jota voit pitää mukana, jos haluat. Se on kaunis lahja.”

Lokille se oli paljon enemmän. Kunpa hän olisi voinut lahjoa tytärtään niin kuin halusi. Ei hän olisi hukuttanut tyttöä lahjoihin, mutta antanut pari niin tarkoin harkittua, että tämä olisi ihastunut ikihyviksi.

”Yritä kertoa hänelle jotenkin salavihkaa, että kannan sitä aina mukanani.”

Thor nyökkäsi ja hyväili hänen kaulaansa muutamalla suukolla. Loki painautui lähemmäksi elämänsä ainoaa luvallista rakkautta. He kököttivät siinä pitkän tovin.

”Tiedäthän sinä, että olet ollut hänelle hyvä isä kaikki nämä vuodet?” Thor kuiskasi sitten käheästi.

Loki säpsähti. ”Miten minä muka olisin voinut olla?”

Thor kaatui sängylle pitkäkseen vetäen hänet mukanaan. ”Stiorra rakastaa sinua. Minusta on jo jonkin aikaa tuntunut, että hän tietää. En tiedä kuinka, sillä kukaan meistä ei taatusti ole kertonut hänelle. Mutta hänellä on yhtä terävä ja juonikas pää kuin sinulla…”

”Ei”, Loki keskeytti Thorin kuin veitsellä leikaten. ”Älä. En minä halua hänen perivän juonikkuutta ja epäluottamusta. Voisinpa antaa hänelle jotain kauniimpaa.” Loki inhosi äänessään kuuluvaa katkeruutta ja heikkoutta.

Thor vei kätensä hänen paitansa alle paljaalle iholle. ”Tiedät kyllä, etten tarkoittanut tuota, rakas. Stiorra kertoo minulle aina innoissaan oppitunneistanne, siitä, miten olette tutkineet jotain vanhaa tekstiä. Loki-setä puhuu minulle kuin aikuiselle, isä, hän aina sanoo. Luulen, että hän kestää Fandralia taistelutunneilla vain siksi, että pitää miekkailusta.”

Loki vei sormensa Thorin hiusten lomaan. Hän huokasi: ”Kiitos, sydän sydämestäni. Olen vain toivonut niin monesti, että hän kutsuisi minua isiksi.”

Thor suuteli häntä rauhallisesti maistellen. ”Se päivä koittaa vielä.”

Loki hymyili surumielisesti. ”Et sinä voi tuollaista luvata, etenkään yuleyönä.”

Thor kietoi vartalonsa hänen ympärilleen kuin Yggdrasilin juurakon. ”Ehkä en, mutta tiedäthän, että yuleyössä sanotaan olevan taikaa, koska se on niin täynnä hyvää tahtoa? Siksi uskalsin lausua nuo sanat. Kenties hyvä tahto ottaa niistä vaarin.”

Loki ei pystynyt enää pidättelemään silmiinsä kihonneita uusia kyyneleitä. Thorin rintaa vasten oli kuitenkin turvallista itkeä ja nukahtaessaan hän tiesi, että toisaalla palatsissa Stiorra uinui myös yuleyön turvallisessa sylissä.

-Roona-