Paloja, osa 5

Hej på dig!

Nämä ovat viimeiset palat, ainakin toistaiseksi. Ja viimenen kopioitui (taas) jostain syystä eri fontilla, onneksi tätä ei käy joka kerta :)

”Kukapa olisi uskonut?”, sanoi Nella sulkiessaan lehden. ”Mitä niin?”, kysyi Arttu sohvalta. ”Että talouslama iskee näin ennennäkemättömän pahana. Kaikilta loppuu työt eikä kellään oo enää rahaa ostaa mitään”, ilmoitti Kiti astellessaan huoneeseen. ”Ei kai nyt sentään.” Arttu oli noussut ylös ja katsoi tyttöjä nyt terävämmin. ”Sun pitäis oikeesti joskus malttaa lukea lehdestä muutakin kuin urheilusivut. Sä et varmaan tietäis maailmanlopustakaan ennen kuin menisit ulos ja huomaisit, että kaikki muut ihmiset on kadonnu”, nauroi Kiti. ”Haluisko herrasväki nyt kuitenkin kuulla sen jutun, joka mua ihmetytti?”, Nella kysyi närkästyneenä. ”Tietysti halutaan Nellis. Kerro vaan”, Kiti tyynnytteli. ”No joku huippurikas liikemies yrittää perustella amurintiikerin ampumista ja ne perusteet aiotaan hyväksyä! Tossa on kyllä jotain mätää.”
   
Kukat levittivät siitepölyä ympäriinsä ja tuoksuivat huumaavilta. Perhoset lentelivät kukasta kukkaan kilvan ampiaisten kanssa. Niitty loisti upeissa väreissä, kesän upeimmissa. Tytöt kävelivät pitkin vihreää ruohomattoa ja ihailivat kesän kauneutta. He istahtivat mättäille keskelle niittyä. Heidän äänensä kiirivät iloisina yli seudun. Tyttöjen nauru helisi ja he puhelivat keskenään. Niityn reunassa solisi kirkasvetinen puro. Sen raikasta vettä oli hyvä janoisen juoda. Sananjalat leyhyivät puron varrella ja sinivuokot kurottelivat siihen päin. ”Onko ihanampaa aikaa elää kuin kesä, jolloin kaikki kukkii?”, sanoi runollinen Marie. ”Sinä rakastat niin talvea, kevättä kuin syksyäkin. Miten sinulla riittää rakkautta vielä kesällekin?”, kysyi Olivia hymyillen. ”Mariella riittää rakkautta jakaa, vaikka koko maailmalle, jos on tarvis”, totesi Ofelia. ”Mutta nyt otetaan eväät esille ja syödään.”

Tunnustan tehneeni virhearvion. Ei, älä naura, tämä on nöyrä tunnustus. Nämä tyypit olivatkin paljon epäilevämpiä kuin luulin. Istun sellissä (kaikkein pimeimmässä) ja yritän välttyä koskemasta täällä viliseviin rottiin. Pääsen kyllä pois, siitä ei liene huolta. Minähän osaan aiheuttaa sählinkiä. Yksi palvelijapojista on jutellut kanssani useampana päivänä. Hän tietää yläkerran juorut ja on loistava kertoja. Häntä on ilo kuunnella. Hän ei ole saanut koulutusta (tasan ei käy onnen lahjat), mutta on oikein fiksu ja pärjäisi varmasti hyvin opiskelussa. Kerro Arille, että minua harmittaa kovasti, kun en näe lukea Raamattua. Joonasta täytyi tuntua tältä valaan vatsassa. Toivottavasti teillä sujuu hyvin, ettekä ole joutuneet vaikeuksiin (älkää vain tämän innostamana hankkiko niitä!). Minä palaan pian paimentamaan teitä, jahka pääsen täältä.

”Heitä oli satoja”, sanoi Adel ja katseli säikähtäneenä ympärilleen kuin olisi vieläkin voinut nähdä hyökkääjät. ”Sanoisin, että vain noin kuutisenkymmentä nopeasti liikkuvaa”, totesi Inkmar kuivasti. ”Minä arvioisin määrän samaksi, mutta ymmärrän, että sinun maallikon silmissäsi he moninkertaistuvat Adel”, sanoi Fan tiukasti katsellen Adelia jääsilmillään. ”Kuinka kauan te pidätte minua keltanokkana?”, Adel tiuskaisi. ”Kuinka paljon minun silmieni pitää nähdä ennen kuin olen sopiva joukkoonne?” ”Turha suuttuminen on pahasta. Hillitse itsesi. Ehdit vielä nähdä liikaakin”, sanoi Fan turhankin tyynesti. Adel liikahteli levottomasti. Fan ja Inkmar kävivät taas yhtä sanattomista keskusteluistaan, joihin hänellä ei ollut osaa eikä arpaa. Hän olisi voinut lähteä, mutta silti jokin piti hänet huoneessa. Noiden kahden olemuksella saattoi olla siinä osansa.

Kerran halloween yönä rouva Haamun ovelle koputettiin. Siellä on hänen poikansa ystävä Kasper-kummitus sekä tämän kaveri Zeta-zombi. ”Lähteehän Henkka karkki ja kepponen – kierrokselle?”, kysyi Kasper. ”Tietysti”, sanoi rouva Haamu. ”Tulehan Henkka ystäväsi odottavat”, hän huikkasi sisälle. Sieltä Henkka jo saapuikin suurine kepposkasseineen. ”Älkää sitten säikytelkö ihmisiä liikaa”, huusi rouva Haamu heidän peräänsä, kun he lähtivät. Iloinen joukkio kiersi ovelta ovelle. Ihmiset hymyilivät heille ja antoivat heille paljon makeisia ja omenia. He päättivät mennä Kasperin luokse laskemaan saalistaan. Rouva Kummitus oli juuri laittamassa keskiyön päivällistä, kun he saapuivat. ”Syöttehän kaikki meillä?”, hän kysyi. ”Ilomielin”, vastasi aina ystävällinen Zeta. ”Laitan tänään Kasperin lempiruokaa veriohukaisia ja tomaattikastiketta”, totesi rouva Kummitus mielissään.

Minna istui yksin penkillä ja odotti linja-autoa. Hän näppäili tekstiviestiä ja panoi sen menemään. Bussi oli myöhässä ja luntakin alkoi sataa. Nyt etuvalot kuitenkin jo näkyivät ja bussi kurvasi pysäkille. Minna nousi kyytiin ja maksoi lippunsa. Hän meni istumaan bussin keskivaiheille vapaaseen penkkiin ja laittoi kuulokkeet korvilleen. Hän havahtui, kun joku koputti häntä olkaan. "Voiko tähän istua?”, kysyi noin hänen ikäisensä poika. Minna katsahti ympärilleen. Täysin vapaita paikkojakin oli vielä jäljellä. ”Joo”, hän sanoi sitten. Hän siirsi tavaroitaan omaan jalkatilaansa, jotta poika mahtuisi paremmin. ”Oletko sä menossa pitkällekin?”, poika kysyi. Minna kohautti harteitaan. ”Kaupunkiin vain.” Poika nyökkäsi: ”Minä olen menossa kotiin Tampereelle. Kävin moikkaamassa isovanhempia täällä maalla.” Miksihän hän haluaa jutella, Minna mietti.

 
”Vai vaihto-oppilaaksi?” Ellin isä raapi päätään. ”Mitäs mieltä äiti on tästä?” ”Onko sinulla ajatuksissa, joku tietty maa?”, kysyi äiti. ”No, mä oon ajatellut Italiaa tai Ranskaa”, sanoi Elli toiveikkaasti. ”Italiaan ei ainakaan. Siellähän on mafia ja kaikkea”, totesi äiti. ”Niin ja etköhän sinä ole kuitenkin vähän nuori”, arveli isäkin. ”Voi Luoja! Mä olen jo seitsemäntoista ja sitten kun se vaihtarivuosi alkais kahdeksantoista eli täysi-ikäinen”, sanoi Elli tuskastuneesti. ”Kyllähän sinä kuitenkin ikävöisit kotiin ja Petekin jäisi tänne”, äiti toppuutteli. ”No joo, mutta se on vaan tervettä, jos vähän kaipaa. En mä kuitenkaan koko vuotta aikois tuhlata kaukaisen kodin suremiseen”, vakuutti Elli. ”Se on hintavakin, tuo tuollainen vaihto-opiskeluvuosi”, sanoi isä. ”Mä voisin mennä kesätöihin ja hankkia sillä tavalla matkarahaa. 



                                                                -Roona-


 

Elokuvissa V: Assassin´s Creed

Hei!

En ole koskaan ollut mikään suuri pelaaja, itse asiassa pelikokemukset taitavat rajoittua lähinnä Muumi PC-peleihin, Super Marioon ja Candy Crushiin. Mutta vuoden aikana olen nähnyt kaksi peleistä tehtyä elokuvaa, Warcraftin ja tämän, ja tykkäsin kummastakin. Minusta oli muuten huvitti, kun jotkut jenkkitubettajat lähes kirosivat ensiksi mainitun menestystä muualla maailmassa (käsittääkseni Warcraft menestyi erityisen hyvin Kiinassa) ja sitä, että siitä sen takia tehdään jatko-osa. Joka tapauksessa tässä tulee plussia ja miinuksia leffasta sekä (sekalaisia) mietteitä:

+ Edenin omena

• ·         Minusta oli ihan innovatiivista, että ”siksi ihmeelliseksi esineeksi” oli valittu hyvän ja pahan tiedon puun hedelmä. Tuohon oli liitetty vielä mukavan yksinkertainen taustatarina, juuri sopiva tällaiseen elokuvaa. Nykyään, kun juoneen otetaan uskonnollinen esine, oli se sitten Graalin malja, liiton arkki tai vaikka Jeesuksen käärin liinat, on tapana, että sillä on ihan hurja tausta. Illuminati tai vapaamuurarit pitää ainakin mainita ja muutenkin pitää olla semmoinen salaliitto meininki. Minusta tässä oli siis virkistävää, että vaikka omenasta oli vuosien mittaan ”taisteltu” (miksipä vallasta ei taisteltaisi?) ja se vaihtoi välillä omistajaa, niin se säilyi itse itsensä keskeisenä elementtinä. Eli ei mitään menneisyyden haamuja, murhia ja dekadenssia vaan yksinkertaisesti voimakas esine, jonka ihmiset siksi haluavat omistaa.

+ espanjan puhuminen

• ·         Tämä on ehkä vähän tyhmä plussa, mutta pidin kovasti siitä, että elokuvan alussa puhuttiin pitkä pätkä espanjaa. Yleensä samanlaisissa kohdissa hypitään englannin ja toisen kielen välillä ihan kuin hahmot yhtäkkiä muistaisivat, että mehän oltiinkin kielen x natiivipuhujia. Vaikka tässäkin tietysti siirryttiin englantiin, niin ainakin se tapahtui (ja jatkui) loogisesti. Eli loppujen lopuksi tämän plussa olikin sitten osoitettu loogisuudelle.

–  pakokohtaus

• ·        Hieno ja hyvällä tavalla pelimäisen näköinen kohtaus, mutta ainakin minä, joka en ole Assassiinia pelinä pelannut, olin jo puoli välissä hukassa (ja siksi kyllästynyt), kun en tiennyt mihin pakenijat yrittivät paeta. Oletin, että he yrittävät kaupungista ulos (ihan järkeen käyvää, vai mitä?), mutta kun missään vaiheessa ei alkanut näkyä kaupungin muureja/ laitamia, niin hetken jo ajattelin, että ympyräähän tässä juostaan ;)

Kokonaisuutena tykkäsin kasin arvoisesti eli keskitasoinen, mukavannäköinen ja viihdyttävä pläjäys oli.

PS. Jälkikirjoitus sisältää pari pikkujuttua, jotka upposivat erityisesti minuun sen takia, mitä olen viime aikoina lukenut, opiskellut, katsonut tv:stä jne. Aguilarille hykertelin tietysti mielessäni aina, kun se kotka lenteli kuvassa (lat. aquila = kotka, espanja latinan tytärkieli). Lisäksi tämä oli minulle jälleen erilainen näkökulma assassiineihin, tosin nyt epähistoriallinen, sillä heitä ei koskaan ole ollut Euroopassa, vaikka nykyenglannin salamurhaajaa tarkoittava sana onkin heistä lähtöisin. Jos haluatte tutustua assassiineihin ilman, että he ovat päähenkilöitä, voin suositella Igguldenin Valloittajaa tai Maaloufin Samarkadin. Myös Netflixin Marco Polo – sarjassa sivutaan heitä.

                                                     -Roona-

 

Ragar ja lohikäärme (Ragar 1)

Yay!

Vuoden ensimmäinen originaali. Tämä sai innoituksensa Harry Potter -fanifiktiosta, jossa Hermione ja Draco oli paritettu, mutta lähti kyllä kulkemaan ihan omaan suuntaansa ;)

”Perskules sentään”, Ragar kirosi lohikäärmeen puskiessa häntä selkään toistamiseen. ”Olet sinäkin melkomoinen häirikkö.” Nuori yksilö katsoi häntä hämmentyneesti, mutta tyytyväisenä saatuaan miehen koko huomion kiinnittymään itseensä. Ragar huokasi. Lohikäärme oli varmaan laskeutunut johonkin lähistölle ja sitten haistanut hänet ja tullut katsomaan lajikumppaniaan. Harmi vain, että hänellä ei ollut aikomustakaan muuttua juuri nyt lohikäärmeeksi eikä tämä yksilö osannut ihmisten kieltä. Olento murahti kysyvästi. ”Kuulehan minä olen vain puoliksi lohikäärme ja pystyn hädin tuskin muuttumaan, että meidän ystävyytemme olisi lyhyt joka tapauksessa”, Ragar sanoi levitellen käsiään valittelevasti. Vastapuoli näytti ymmärtävän eleen ja perääntyi puhahtaen hitaasti etsimään sopivaa lentoonlähtöpaikkaa. Ragar istui päätään puistellen takaisin äskeisille sijoilleen. Hänen valheensa oli mennyt saumattomasti läpi, mikä ei olisi ollut missään nimessä mahdollista, jos heillä olisi ollut muukin yhteinen kieli kuin eleet.

”Mitä sinä täällä haaveilet?”, kysyi ääni säikäyttäen hänet ajatuksistaan. Ragar katsoi ylös vain nähdäkseen Repinin omahyväisen naaman. Tämä oli varmaan hiipinyt paikalle jostain ääntäkään päästämättä, mikä oli hänen erikoistaitonsa. Pusikoista hänen takaansa kuului rasahtelua ja sieltä ilmestyi toinen ihminen. ”Onko täällä jo joku?”, tyttö kysyi nyrpeänä. ”Lohikäärmepoika oli tapaamassa tyttöystäväänsä”, Repin vastasi tietäen ärsyttävänsä Ragaria. ”En ole koskaan nähnyt kenenkään muuttuvan lohikäärmeeksi. Käske kaveriasi muuttumaan. Tai muuten hän voi häipyä”, tyttö vaati. Ragar irvisti. ”Luuletko, että muutun sinun takiasi, kun en viitsinyt muuttua tässä äsken olleen lohikäärmeen takia. Sitä paitsi se oli uros, mutta mistäpä sinä sellaista tietäisit”, hän ärähti osoittaen viimeiset sanansa Repinille. ”Enkä aio häipyä minnekään.” Tyttö katsoi räiskyvin silmin Repiniä, joka vain kohautti harteitaan hymyillen ilkikurisesti. ”Siinä tapauksessa minä häivyn. Ei tässä mitään katsojia kaivata.” Hän kääntyi kannoillaan ja kiirehti takaisin pusikon läpi.

Repin teki itselleen paikan Ragarin viereen ja istui. ”Tajuatko yhtään mitä minulta jäi sinun takiasi kokematta?”, hän kysyi hetken kuluttua. Ragar tajusi, että hänen yksityinen hetkensä oli mennyt, vaikka hän yrittäisi esittää muuta. ”Tuskin mitään mieltä räjäyttävää. Sinun kokemuksellasi siis”, Ragar sanoi matkien epämiellyttävästi vierustoverinsa omahyväistä puhetapaa. Repin hieroi paljaita sääriään liaten samalla kätensä. ”Minä alan pikku hiljaa uskoa sitä yleistä huhua, että sinä et koskaan ole ollut naisen kanssa. Kaikki tytöt ovat erilaisia. Joku on aina erilainen kuin joku toinen”, hän sanoi katsellen Ragaria vinosti. Ragar tuhahti, poimi käteensä kiven ja heitti sen kohti aukion toisella puolella olevaa puuta. Tietenkin hän oli ollut jokusen tytön kanssa, mutta niin paljon kuin hänen salaperäisyytensä kiehtoikin heitä, niin yhtälailla he pelkäsivät. Voisi sattua iso vahinko, kuten yksi rohkeampi oli asian ilmaissut eikä hän suinkaan ollut tarkoittanut, että tulisi itse raskaaksi.

”He luulevat, että muutut yhtäkkiä lohikäärmeeksi.” Ragar säpsähti, kun Repin jatkoi hänen ajatustaan. Hän käänsi katseensa ja vastaan katselevissa silmissä oli yllättäen ymmärtäväinen katse. ”Se on typerää, jos minulta kysytään. Minä olen nähnyt sinun tappelevan ja olevan hirveän vihainen ja ärsyttänyt sinua itsekin oman osani, enkä silti ole nähnyt sinua lohikäärmeenä. Täytyy myöntää, että itsetuntoni kokisi aikamoisen kolauksen, jos kuka tahansa tyttö saisi sinut muuttumaan tuosta vain.” Ragar naurahti ivallisesti. ”Koska kaikellahan on tekemistä sinun itsetuntosi kanssa.” Repin kohautti harteitaan ja kierteli oljenvaaleita hiuksiaan pölyisten sormiensa ympärille. Ragar katseli vierustoveriaan, jonka suortuviin alkoi muodostua harmaita juovia. Kului aikaa ennen kuin kumpikaan sanoi mitään.

”Onko kaikki mitä sinusta kerrotaan totta?”, Ragar kysyi sitten. Repin hymyili: ”Kerronpa yhden jutun ja saat päätellä siitä sitten. Olin yhden arvokkaan herran luona ja hän valitti, että puhuin liikaa. Sanoin hänelle, että minä puhun juuri niin paljon kuin haluan ja jos ei miellytä, niin voin jättää temppuni tekemättä ja häipyä. Hän kutsui minua röyhkeäksi pojaksi, mutta käski jäädä ja piti suunsa supussa koko loppuillan”. Ragar katsoi hämmästyneenä Repiniä, joka tapitti huvittuneena takaisin. Tätä tarinaa hän ei ollut aikaisemmin kuullutkaan. ”Ei se nyt niin hämmästyttävää ollut ja sitä paitsi tuonhan sinä juuri halusit tietää”, Repin totesi ykskantaan. Ragarin oli pakko nauraa. ”Tiedätkö niin halusinkin. Ikävä myöntää, mutta sinä olet melkoinen näyteikkuna siihen mitä ihminen voi tehdä haluillansa.” Ainakin tällaisen puolilajisen näkökulmasta, hän lisäsi mielessään.

Repin oli löytänyt taskustaan nyörin ja saanut sillä sidottua hiuksensa taakse. ”Harvinaisen kaunopuheisesti aseteltu. Ihmiset tuuppaavat yleensä ilmaisemaan sen paljon rumemmin. Mutta sinä et olekaan tuomitsevaa tyyppiä, vai mitä?” Lause jäi leijumaan ilmaan. Ei hän ollutkaan, Ragar pohti, päinvastoin ihmisten intohimot olivat aina kiinnostaneet häntä. Ihmisten lihallisuus oli vetänyt häntä vastustamattomasti puoleensa, mikä ei erityisesti sopinut puolilajisen luonteeseen. Ja Repin koko omassa ärsyttävässä persoonassaan…

Ragarin ajatus katkesi sen tajuamiseen, että vierustoveri oli noussut ylös. Repin puisteli vaatteitaan, jotka eivät tosin tulleet yhtään puhtaammiksi. ”Mitä tytöt muuten pitävät sinun hiuksistasi?”, hän kysyi ohimennen. ”Epäilen etteivät he juurikaan muista niitä. Minussa on heidän kannaltaan kai paljon jännittävämpiäkin asioita”, Ragar vastasi jälleen hämmentyneenä yllättävästä aiheen vaihdosta. ”No, minä pidän sinun hiuksistasi. Ne ovat karheat tai siis ainakin näyttävät siltä. Saattaisivat kutittaa kivasti.” Niine hyvineen Repin lähti samaa reittiä mitä oli tullutkin ja jätti Ragarin pohtimaan tahtoiko hän todella tietää, miltä tämän hiusten kosketus iholla tuntuisi.

                                                               -Roona-

Tonttuna olosta

Hyvää uutta vuotta!

Palaan vielä vähän joulukuuhun ja sen tonttutyörupeamaan.

Nimikysymys

Jotkut matkanjärjestäjät haluavat, että meillä on englanninkieliset tonttunimet. Minulle arpoontui Goldwings, joten olin sitten ”Kultasiipi”, jollei erikseen pyydetty esiintymään omalla nimellä. Tästä sai kivasti myös jutun juurta, kun selitti, että tonttukielellä (=suomeksi) Goldwings tarkoittaa kultasiipeä ja miten siitä tulee perhoset.

Millainen tonttu?

Jokainen meistä oli luonnollisesti bussitonttu, mutta muun osan tonttupersoonasta saimme luoda itse. En tainnut puhua millekään ryhmälle siitä mitä aiempina jouluina olen tehnyt pukin pajassa, koska tämä oli ensimmäinen joulu opastonttuna. Kerroin vain, että pukki on antanut minulle tehtäväksi opastaa teitä kauniissa talvisessa Suomessa.

Mitä tonttu tekee bussissa?

No, aluksi on tietysti pakolliset asiat. Tonttu kertoo miten eri paikoissa toimitaan, milloin palataan bussille, lukee turvallisuustiedotteen ja toivottaa tervetulleeksi. Sen jälkeen tonttu saa viihdyttää ihmisiä parhaaksi katsomallaan tavalla. Minä tykkäsin kertoa tarinoita ja opettaa suomea. Joulupukki ja noitarumpu sai suuren suosion. Lisäksi peluutin pelejä ja laulatin Petteri Punakuonoa ja Kulkusia. Ja tietysti huudatin bussin nimeä tai oliko teillä kivaa/ mikä oli parasta. Joskus bussissa oli mukana matkanjärjestäjän edustajana joko REP tai viihdyttäjä, joka puhui mikkiin silloin tällöin ja leikitti välillä sakkia.

Loppuuko tontun työ, kun asiakkaat lähtevät bussista?

Ei. Tonttu tulee mukaan aktiviteettialueelle, jossa pitää oman ryhmänsä kasassa ja johtaa sen paikasta toiseen. Muissa paikoissa tonttu on myös läsnä kysymyksiä varten ja aina valmis ottamaan valokuvia. Yleensä tonttu päätyy itsekin melko moneen valokuvaan kauden aikana. Jos asiakkaat yöpyvät, tulee tonttu myös illalla hotelliin varmistamaan, että kaikki pääsevät majoittumaan sujuvasti.

Mitä tonttu ei tee?

Tonttu ei polta (eikä kiroile) tonttuasu päällä. Tonttu ei kerro, että Suomessa syödään poroa. Jos asiakkaat tuon kuulevat muualta tai muuten tietävät, niin ok, mutta tonttu ei sitä kerro.

Keitä asiakkaat ovat?

Pääasiassa brittejä ja irlantilaisia. Mukavaa porukkaa, mutta tulevat Suomen talveen suhteellisen vähissä vaatteissa. Tulevat katsomaan joulupukkia, mutta käytännössä parasta ovat usein huskyt ja porot sekä lapsista lumileikit.

Mikä oli parasta työssä?

Asiakkaista jäi erityisesti mieleen eräs irkkuperhe, joka otti kaiken ilon irti lumesta. Myös aikuiset (joita siinä perheryhmässä oli enemmän kuin lapsia) leikkivät lumessa niin, että olivat illalla bussissa ihan väsyneitä. Toinen mieleen jäänyt juttu on itkevän pikkulapsen pukeminen. Heti kun tonttu astui kuvaan itku loppui ja vaatteet meni kiltisti päälle. Meissä vissiin todella on jotain taikaa…

Minulla oli huiput tonttukollegat sekä kivat esimiehet briiffejä antamassa. Kynnykset tuntuivat matalilta kaikkiin suuntiin ja tunnelma oli kannustava.

Olisitko muuttanut mitään?

Suomenkieliset tonttunimet olisivat mielestäni tuoneet vielä ripauksen eksotiikkaa lisää, mutta matkanjärjestäjät kai kokevat helpommaksi, jos käytetään joko omaa nimeä tai sitten enkun kielistä tonttunimeä.

Vaikka asiakkaat saavatkin käyttöönsä talvivaatteita meiltä, niin matkanjärjestäjät voisivat kyllä korostaa, että itsellä pitää olla mukana asiallinen hattu ja ennen kaikkea kunnolliset hanskat. Haalari ja talvisaappaat ovat ainoat, mitä joka ikinen asiakas saa, kaulahuivien, pipojen/kypärähattujen ja hanskojen suhteen on erilaisia käytäntöjä. Oli vähän surkeaa katsoa, kun matkajärjestäjän tarjoamiin vaatteisiin ei kuulunut hanskat ja joillakin lapsilla oli vain sormikkaat (siis sellaiset kankaiset, joita Suomessa käytetään syksyllä/ keväällä ja jotka on hetkessä märät lumileikeissä). Onneksi tontuilla oli mukana lämpimiä varahanskoja.

Loppukaneetti

Kiva kuukausi charter-turistien parissa. Voisin mennä joskus uudestaankin tekemään. 

-Roona-