tiistai 10. huhtikuuta 2018

Rosan ja kumppaneiden sukupuut

Moi!

Olen kirjoittanut Rosasta ja muista jo monta kertaa, joten ajattelin julkaista tekemäni sukupuun näiden tarinoiden selvennökseksi.

Muutama kommentti:

- osalta henkilöistä puuttuu nimet, koska en ole vielä keksinyt sopivia. Sen lisäksi osa ei varmaan koskaan nimiä tarvitsekaan eli he ovat statisteja.

- tuo lapsi/ lapsia on annettu osviitaksi kertomaan henkilöiden iästä ja siitä, että heillä ylipäänsä on jälkikasvua. Lasten määrä on kysymysmerkki.

- sisarukset on lueteltu ikäjärjestyksessä vasemmalta oikealle 

- Rosan veljet ovat syntyneet eri vuosina, Jackin veljet ovat kolmoset (yritin parhaani mukaan ilmaista tämän piirroksessakin)

- Lilithiä ja Falcendoa puhutellaan pääasiassa lempinimillään, jonka takia ne on merkitty sukupuuhun

- Danny on poistettu suvusta, koska hän kieltäytyi syntymäoikeudestaan suvun johtajuuteen ja lähti opikelemaan papiksi


                         
                                                                -Roona-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lempikahvisi sulle sekoitan, osat 1-3

 Moikka! Disclaimer: tämä on fanifiktiota, jossa henkilöt on lainattu muualta, mutta tarina ja juoni ovat omiani. MCU kuuluu tekijöilleen, e...