Vaaleansininen pehmolohikäärme (osat 6-10, Avengers AU!-fanifiktio)

Moikka!

Disclaimer: Disney ja Marvel omistavat Avengersin hahmot ja maailman. Tämä on fanifiktiota, jossa juoni on omani, muu tunnistettava kuuluu Disneylle ja Marvelille. Kirjoitan huvikseni enkä hyödy tästä taloudellisesti.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

6. (350) 

”Oletteko te pari?” Steve osoitti kysymyksensä Natille, joka nojaili saarekkeeseen Tonyn vieressä. 

Nat pyöritteli silmiään muka-kauhistuneena. ”Eww, ei taatusti olla.” Hän käveli tason toiselle puolelle ja kietoi kätensä omistavasti Brucen olkapäille. 

Mies näytti hämmästyvän yllättävää hellyydenosoitusta, mutta rentoutui pian. ”Olisit varmaan veikannut minua kaikista ihan viimeiseksi Natin poikakaveriksi.” 

Steven täytyi näyttää hirveän anteeksipyytävältä, koska Bruce ehätti vakuuttelemaan: ”Siis jokainen ajattelee niin a-aluksi, että ei se mitään.” 

Tonyn Steveen kiinnittyneet silmät olivat kujeelliset. ”Jos kerran ruetaan henkilökohtaisia kyselemään, niin onko sinulla tyttöystävää, Kolmoskerros?” 

Steve oli vetää viinihörppynsä väärään kurkkun. ”Tuota... siis... ei ole. En ole ehtinyt tavata ketään, eikä kotiinkaan jäänyt...” 

Steve sulki suunsa. Kaikki katselivat häntä huvittuneesti ja Clint naurahti kuivasti. Miksi oli pitänyt alkaa selitellä? Hän kuulosti ihan idiootilta. Hän halusi sanoa jonkin varman loppukaneetin, mutta sai aikaiseksi vain väkinäisen hymyn. 

Bruce ohjasi ystävällisesti keskustelun uusille urille kysymällä Tonyn uusimmasta projektista. Hän sai aika tavalla ylimalkaisen vastauksen, mikä muutti tunnelmaa, sillä nyt huomio kiinnityi Tonyyn, joka olisi selvästi halunnut kuulla enemmän Steven parisuhdetilanteesta. 

Pelastukseksi tuli yllättäen Loki. ”Palat varmaan halusta tietää”, hän tuhahti marttyyrimaisesti viitaten itseensä ja Thoriin, ”miksi meillä on niin erikoiset nimet?” 

Steve nyökkäsi ehkä  liiankin innokkaasti, sillä Loki näytti, jos mahdolliselta, vieläkin enemmän maailmalle uhrautuneelta ja antoi puheenvuoron Thorille. 

”Katsos.” Thorin ääni oli leppeän voimakas. ”Me olemme kotoisin Ruotsista. Ja vanhempamme ovat Skandinavian historian professoreita. Heistä oli vitsikästä nimetä meidät jumalien mukaan.” 

Thor virnisti aivan kuin se olisi hänenkin mielestään ollut aivan yhtä vitsikästä. Steve päätteli Lokin ilmeestä, ettei tämä ollut täysin samaa mieltä. 

Clint pyöritteli silmiään. ”Nopeutetaanpa vähän. Loki on adoptoitu – musta tukka on saamelaisperintöä – ja nyyhkylopetukseksi hän ei koskaan sopeutunut iloiseen vaaleaan perheeseensä.” 

Loki näytti kuin haluaisi murhata Clintin siihen paikkaan, mutta lähti vain pois rikkaasti sadatellen, oletettavasti ruotsiksi. 

”Ei kai hän suuttunut kovin pahasti”, Steve kysyi huolekkaasti. Clint oli hänen mielestään ollut hieman tahditon. 

”Älä huolehdi. Loki kostaa Clintille seuraavan kerran, kun he ovat baarissa ja Clint yrittää pokata itselleen seuraa”, Tony rauhoitteli. 

Clint kohautti harteitaan Stevelle kuin olisi jo alistunut tulevalle nöyryytykselle. ”Niin käy aina.” 

Nat tuli Steven viereen. ”Tällaisten hullujen seuraan olet päätynyt.” 

Hulluja tai ei, Steve tahtoi olla heidän parissaan.

7. (150) 

Steve liittyi kaveriporukkaan yllättävän sujuvasti. Hän tutustui erityisesti Natiin, sillä Tony ja Bruce tapasivat lukkiutua tiedeprojektiensa pariin laboratorioon, joka Tonylla oli keskustan asunnossaan. Thor ja Loki tekivät töitä niin epäsäännöllisinä aikoina, etteivät he lähteneet päivisinkään rientoihin mukaan siitä yksinkertaisesta syystä, että olivat nukkumassa. Clintillä taas oli Steven suureksi hämmästykseksi pieni tytär, jota tämä joka vuoroviikoin hemmotteli. Niinpä he olivat Natin kanssa kaksin eräänä lauantaina jälleen särpimässä jäälattea lempikahvilassaan. 

”Miten töissä on mennyt?”, Nat tiedusteli pitkän lasinsa yli. 

Steve oli päässyt isänsä entisen luokkatoverin firmaan jokapaikan höyläksi. ”Ihan hyvin. Olen saanut jo vaikeampiakin juttuja tehtäväksi. Muut työntekijät ovat sitä mieltä, että pomo haluaa minut jonkilaiseksi oppipojakseen.” 

Natia nauratti. ”Sinä oletkin tuollainen luotettavan kultapojan esikuva. Ensimmäinen pomoni uskoi kuukauden ajan, että tyhjennän kassan mikäli hänen silmänsä välttää.” 

Steve hörppäsi kahviaan. Hän uskoi ongelmia aiheutuneen pikemmin siitä, että pomo olisi katsonut Natia väärällä tavalla ja Nat olisi antanut tälle siitä hyvästä ympäri korvia.

8. (300) 

Vaalea nainen kuikuili kassalta, missä olisi tilaa istahtaa. Hän ilmeisesti tunnisti Natin, koska lähti kiertelemään heidän luokseen. 

”Pepper, mitä kuuluu?” Nat kysyi naisen istuuduttua. 

”Erinomaista. Hermoilen itseni piloille miettimällä, että muistaahan Tony lähteä illan gaalaan ajoissa.” 

Natin ilme oli myötätuntoinen. Blondin huomio oli jo siirtynyt Steveen. 

”Sinä olet varmaan se kolmoskerroksen Steve, josta olen viime viikkoina niin paljon kuullut.” 

Steve ojensi kätensä pöydän ylitse saaden Pepperin hymähtämään. ”Hauska tavata. Ja toivottavasti vain hyvää. Sinä siis työskentelet Tonyn kanssa.” 

Steve muisti jonkun porukasta maininneen naisen nimen aiemmin sekä myös, että tämä työskenteli Tonyn yhtiössä. Pepper tuhahti ja esitti pyyhkivänsä hikeä otsaltaan. 

Steve ei aivan tajunnut, mutta Nat näytti huvittuneelta. ”Mikä teidän suhteenne tila onkaan? Mikä sinä nykyään olet Tonylle?” tämä veisteli. 

”Äiti.” Pepperin ääni oli hapan. Hän kuitenkin katsahti Steveen lempeästi. ”Me seurustelimme Tonyn kanssa aikanaan. Nyt olen hänen assistenttinsa.” 

Steve mietti mitä pitäisi sanoa. ”Oletko huolissasi  gaalasta, koska hänen on tarkoitus viedä sinut sinne?” 

Pepper purskahti nauruun ja Natkin hihitteli lasiinsa. ”Taivaan tähden en. Gaalan jäjestäjän tytär on hänen deittinsä. Pikemminkin huolehdin, ettei tyttöparka ole kuin nalli kalliolla, kun Tony on unohtunut väkertelemään hilavitkuttimiensa pariin.” 

Steve kohautti harteitaan. ”Tonylla on siis yleensä työnpuolesta tuleva deitti? Se selittäisi, että se on joka kuvassa eri.” 

Naiset hymyilivät tietäväisesti ja Steve tajusi, että mistään kuvista ei oltu aiemmin mainittu vielä mitään. Hän punastui. 

”Joku on googlannut Tonyn. Mutta, joo, deitit järjestän minä. On hyvää pr:ää, kun hyväntekeväisyyttä tekevän liikemiehen typykkä on hänen käsipuolessaan”, Pepper selitti. 

Steven latte oli loppunut ja pilli toi suuhun enää jääpaloista sulanutta lirua. 

Pepper venytteli käsivarsiaan ja haukotteli makeannäköisesti. ”Minun pitäisi kyllä lähteä lepäämään. Työskentelin eilisiltana myöhään.” Hän nousi ottaen take away-kuppinsa mukaan. ”Oli todella mukava tavata Steve. Kerron Tonylle terveisiä teiltä kummaltakin, kun soitan patistelusoiton.” 

Äänensävyn vihjaus jäi Stevelle hataraksi. Pepper poistui ja pian Steve ja Natkin lähtivät.

9. (150) 

Tony tuijotti koeputkea ja ajatteli vaaleita hiuksia ja sinisiä silmiä. Steve oli huipputyyppi ja niin helvetillisen kunnollinen, että pelotti. Ja komeakin, vaikka ei itse sitä tajunnutkaan. Hän havahtui, kun kuuli Brucen tiukan äänen. 

”Mitä?” 

”Ei mitään. Olet vain toljottanut sitä reaktiota jo hyvän aikaa. Tapahtuiko mitään?” 

Tony huilutteli nestettä. ”Mikä oli odotettavissa, näköjään.” 

Bruce teki merkinnän muistikirjaansa. ”Pitäisiköhän meidän lopettaa tältä päivältä. Ajatuksesi näyttävät olevan muualla”, hän totesi sävyisämmin. 

Ajatukseni ovat tottavie muualla, jos Brucekin huomaa sen, Tony mietti. ”Kai me voimme lopettaa. Ehdinpähän pukeutua gaalaan ja yllättää Pepperin, kun hän varmistaa, että  olen muistanut tehdä sen.” 

He alkoivat järjestellä välineitä oikeille paikoilleen. 

Bruce otti koeputket ja meni pesemään ne tiskialtaalle. ”Mitä sinä jäit pohtimaan äsken?”, hän kysäisi veden lorinan yli. 

Tony irvisti labratarvikkeille. ”Äh, tämäniltaista seuralaistani vain. Olen unohtanut tytön nimen.” 

”Pepperillä on sittenkin vielä tekemistä”, Bruce totesi harteitaan kohauttaen. 

Tony teki samoin ja pian he sammuttivat laboratorion valot.

10. (150) 

”Naulaa!” Tony huusi. 

Steve nyökkäsi hitusen ja jatkoi piirtämistä. Koko porukka oli pitkästä aikaa koolla ja he pelasivat Pictionarya. Hän yritti kovasti saada aikaiseksi puuseppää. Vatsaa lämmitti, kun ainakin Tonyn mielestä hänen tikku-ukkonsa näytti naulaavalta mieheltä. 

”Se on puuseppä.” Loki kuulosti tympeältä, mutta Steve tiesi, että se oli vain ulkokuorta. 

”Oikein. Harmi Tony, olit tosi lähellä.” Hän soi miehelle ystävällisen pikkuhymyn. 

Clint nyrpisti nenäänsä. ”Teidät pitäisi laittaa pussauskoppiin, niin loppuisi tuollainen flirttailu.” 

Tony naurahti vähättelevästi. ”Barton, en viitsi edes laskea kuinka monta kertaa Kolmoskerros on virnuillut sinulle samalla tavalla. Haluaisitteko hetken kahden kesken?” 

Clint näytti Tonylle keskisormea. Steve ojensi kynän Thorille, jonka vuoro oli seuraavaksi. Minä kuvittelin, että hän flirttailee minulle takaisin, Steve pohti pahastuneena mennessään istumaan. Hän oli toki kokematon, mutta ei kai hän ollut Tonya niin väärin tulkinnut. Nat taputti häntä harteelle ja käski poikien pitää turpansa tukossa tai hänen pitäisi kohta viedä Steven turvaan tuolta surkealta nokittelulta.

-Roona-

Mietteitä kirjasta LXX: Tummenevat varjot ja Emilia Kent – Runotytön tarina jatkuu

 Heippa!

On kulunut neljä kuukautta siitä, kun Kell sai haltuunsa salaperäisen mustan kiven ja kohtasi taskuvaras Lila Bardin. Neljä kuukautta siitä, kun prinssi Rhy haavoittui ja Valkoisen Lontoon hallitsijat päihitettiin. Punainen Lontoo valmistautuu suureen kansainväliseen mittelöön, jossa otetaan maagikoista mittaa. Samaan aikaan eräs merirosvoalus lähestyy kaupunkia tuoden vanhoja ystäviä satamaan. Kun kisojen valmistelut pitävät Punaisen Lontoon kiireisenä, toinen Lontoo on heräämässä henkiin. Taikuuden tasapaino on kuitenkin vaarassa, ja yhden Lontoon kukoistus tarkoittaa toisen tuhoa. Tummenevat varjot on toinen osa Shades of Magic -trilogiassa, joka on myyty jo 21 maahan. Kirjat ovat New York Times -bestsellereitä, jotka ovat valloittaneet niin aikuiset kuin nuoretkin lukijat.

Pidin tästä enemmän kuin ensimmäisestä osasta. Lila on edelleen ärsyttävä lähinnä siksi, että hänen pitää saada tehdä juuri niin kuin itse haluaa. Eschen Taschiin osallistuminen sopii minusta hahmolle, mutta tarkoitan, että miksi hän ei voi ottaa vaaria kokeneempiensa neuvoista magian suhteen, kun vaikuttaa itsekin tajuavan, että se olisi ihan järkevää. Tykkäsin Alucardista ja hänen ja Rhyn suhteen paljastumisesta. Olikohan Kell inhonnut Alucardia jo aiemmin vain alkoiko inhoaminen vasta Rhyn sydämen särkemisestä? Alkuainepeli oli kokonaisuudessaan kiinnostava konsepti. Olisin mielelläni tutustunut enemmän poliittisiin juonitteluihin ja kuninkaan motiiveihin. Ovatko he sittenkin tehneet itselleen karhunpalveluksen antamalla prinssin rueta Kellin sydänystäväksi ja veljeksi? Muistaakseni ensimmäisessä osassa mainittiin, että aiemmatkin Antarit on pidetty kuningasperheen valvovan silmän alla, mutta onko heidät kasvatettu sen jäseninä.

Sukupolvi toisensa jälkeen on ihastuneena lukenut kanadalaisen L. M. Montgomeryn Runotyttö-kirjoja. Viimeinen niistä päättyi Emilian aikuiselämän kynnykselle. Minkälainen olisi Uuden Kuun Emilia tulevaisuus? Emilia ja Teddy ovat vihdoin saaneet toisensa. Teddy niittää mainetta kuvataiteilijana – vaan miten etenee Emilian oma kirjailijanura esikoisteoksen jälkeen, tietääkö leimahdus yhä paikkansa? Entä mitä haluaa yllätysvierailulle saapuva Dean Priest? Näillä kysymyksillä leikittelivät kirjailijat Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies, jotka lapsesta asti ovat rakastaneet Runotyttöjä. Fanifiktiosta syntyi kokonainen romaani. Emilia Kent – jatko-osa ja kunnianosoitus Runotyttö-romaaneille – on myös uusia sukupolvia koskettava teos, jossa kirjailijaksi kasvava nuori nainen etsii itseään puolisona ja omaa tietään taiteilijana.

Rakastan luonnon runsasta kuvailua Montgomeryn kirjoissa, mutta välillä sitä on liikaa. Siksi pidinkin tässä siitä, että sitä oli vähän. Modernit kirjailijat käsittelivät myös mukavasti Emilian ja Teddyn mahdollista lapsettomaksi jäämistä sen kautta, että Emilia ei mahdollisesti halua omia lapsia lainkaan, vaikka lapsista yleisesti pitääkin. Runotyttöjen lukemisesta on vierähtänyt jo hetki, joten ihmetystä herätti se, että Emilia ajatteli olevansa parin vuoden kuluttua jo kenties liian vanha saamaan lapsia. Hänhän ei voi olla edes kolmeakymmentä silloin parin vuoden päästä! Toki tuona aikana naisten odotettiin saavan lapsia nuorena, mutta uskoisi, että Emilia ja Teddy ovat asian suhteen epäsovinnaisia. Pidin paljon siitä, miten romaani keskittyi Autioon Taloon ja sen taiteilija-asukkaisiin ja etenkin Uuden Kuun tädit jäivät vähemmälle, vaikka Emilialle tärkeitä ovatkin.

-Roona-

Vaaleansininen pehmolohikäärme (osat 1-5, AvengersAU!-fanifiktio)

Heippa!

Disclaimer: Disney ja Marvel omistavat Avengersin hahmot ja maailman. Tämä on fanifiktiota, jossa juoni on omani, muu tunnistettava kuuluu Disneylle ja Marvelille. Kirjoitan huvikseni enkä hyödy tästä taloudellisesti.

A/N: AU tulee sanoista alternative universe ja tarkoittaa käytännössä tuttujen hahmojen käyttämistä ja heidän luonteidensa pääasiallista samana säilymistä. Sen sijaan ympäröivä maailma ja hahmojen taustat ovat saattaneet muuttua kirjoittajan mielen mukaan. Tässä raapalesarjassa hahmot eivät ole supersankareita vaan tavallisia 20-30-nuoria.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

1. (100) 

Steve istui muuttolaatikoittensa päällä ja pohti, mihin tavarat olisi järkevä sijoittaa. Matka New Yorkiin oli sujunut mallikkaasti ja vanhemmat olivat auttaneet häntä saamaan isot huonekalut oikeille paikoilleen. Sen jälkeen hän oli kiitellen hätistänyt äidin ja isän pois, jotta saisi rauhassa asettua uuteen kämppäänsä. Steve oli tyytyväinen, vaikka kolmannen kerroksen asunto olikin aika pieni. Uusi alku Nykissä jännitti häntä, mutta olisi varmasti hyvästä. Steve nousi ja alkoi laskostaa vaatteitaan ulos laatikoista ja kaappiin. Hän tiesi, että hänen pitäisi vielä löytää töitä, mutta hänellä oli jo muutama tapaaminen sovittuna. Ehkä hän saisi pian myös tuttuja, kenties uusia ystäviäkin. Hymy karehti hiekkablondin huulilla.

2. (150) 

Oli kulunut viikko ja Steve oli juuri tulossa työhaastattelusta, kun törmäsi päistikkaa ruskeatukkaiseen komistukseen kotitalonsa ala-aulassa. Paperit lipesivät Steven käsistä ja hän kirosi kevyesti. 

”Olen pahoillani”, ruskeatukka sanoi auttaessaan häntä keräämään ne. 

”Eipä mitään”, Steve vastasi hampaidensa välistä. 

Miehen sanat kuulostivat vilpittömän sijaan jopa hieman ylimielisiltä. ”En ole muuten tainnut tavata sinua ennen. Asutko täällä?” 

Olisit saattanut, jos katsoisit eteesi, Steve ajatteli piikikkäästi. ”Joo, muutin viikko sitten kolmanteen kerrokseen”, hän tyytyi sanomaan. 

”Tony Stark.” Komistus tarjosi kättään. 

Steve tarttui siihen. Kädenpuristus oli luja. ”Steve Rogers.” 

Tony hymyili koko häikäisevän valkealla hammasrivillään. ”Minä asun ylimmässä kerroksessa.” Hän teki paljon puhuvan eleen kattoa kohti. ”Sinun pitää ehdottomasti tulla käymään joku päivä.” 

Steve oli täysin hämmentynyt asioiden saamasta käänteestä eikä ehtinyt saada sanaa suustaan, kun Tony jo kiireeseen vedoten hyvästeli hänet. Ruskeatukka meni menojaan ja Steve ei voinut muuta kuin todeta – perhosia vatsassaan – juuri tutustuneensa yläkerran Tony Starkiin. Hän harppoi rappuset ylös ovelleen.

3. (250) 

Steve otti jääkaapista cokistölkin ja hänen mielensä tyyntyi hieman. Olihan se oikeastaan kiva, että naapurissa asui komistuksia. Mutta hetkinen, eikö ylimmässä kerroksessa ollut vain yksi asunto. Hän istahti keittiöjakkaralle. Pieni muistin kaivelu auttoi. Kyllä, niin asia oli ja kyseessä oli vielä hitoikseen tyylikäs penthouse. Sen Steve oli saanut selville tehdessään taustatyötä oman kämppänsä vuokraamista varten. Hänen ryhtinsä nuupahti. Tonyn täytyi olla varakas asuakseen siellä. Ja varakkaat komistukset olivat aikalailla hänen saavuttamattomissaan. Ehkä hän voisi googlata Tonyn ja katsoa mikä tämä oli miehiään. 

Steve lampsi sohvalle ja avasi läppärinsä. Hänen järkytyksekseen Google tiesi jopa Tonyn osoitteen – joskaan tuo osoite ei sijainnut talossa, jonka kolmannessa kerroksessa Steve kökötti vaan pilvenpiirtäjässä keskikaupungilla. Mies oli rikas: hän oli perinyt suuren teknologiayrityksen isänsä kuoltua muutama vuosi sitten. Sen verran kuin Steve sai selville nuoriherra Stark näytti osallistuvan yrityksen kaikkiin pr-, edustus- ja hyväntekeväisyystapahtumiin, mutta päivittäisen toiminnan pyörittäminen oli muiden harteilla. Lisäksi Tony oli tunnettu playboy; jokaisessa kuvassa hänellä oli käsipuolessaan eri tyttö, joskin huhuttiin, ettei hän ollut pelkästään tyttöjen perään. Steven selkäpiitä puistatti ja kihelmöi yhtäaikaisesti. Miksi ihmeessä tällainen mies oli edes pyytänyt häntä `käymään joku päivä´. Hän sanoo niin varmaan melkein kaikille, Steve varmisteli itselleen. Tai siis, sanoo jotain tuontyyppistä. Tuskinpa hän edes muistaa minua huomenna. 

Steve sulki tietokoneensa kannen. Hänen pitäisi keskittyä työpaikan löytämiseen eikä mihinkään sattumalta kohdattuihin komistuksiin, jotka sattumalta kuuluivat Ison Omenan rikkaimpiin miehiin. Olisi vain hyvä, jos häntä ei koskaan kutsuttaisi vieraaksi yläkerran penthouseen. Steve nyökkäsi varmemmaksi vakuudeksi. Hän nousi ja lähti katsomaan mitä ruokaa jääkaapista löytyvistä aineksista voisi laittaa.

4. (150) 

Seuraavana päivänä Steve saapui kotiin vasta illalla. Hän oli erään isänsä entisen luokkakaverin toimistossa käytyään päättänyt jäädä katselemaan nähtävyyksiä – siis niitä jotka saattoi nähdä ilmaiseksi. Central Parkissa oli vierähtänyt useampi tunti. Hän oli jopa hölkännyt hieman, vaikka se olikin ollut epämukavaa siistissä asussa. 

Oven edessä oli lappu, jota oli kaiketi yritetty työntää sen alta. Steve poimi taitetun paperin mukaansa ja meni sisään. Hän avasi taitteen nojaten keittiösaarekkeeseen. 

Steve, luokseni tulee muutamia ystäviä perjantaina. Tulisitko silloin käymään? Esittelen sinut kaikille. 

Tony (yläkerrasta) 

Steve luki lapun muutamaan kertaan läpi. Allekirjoitus näytti siltä, että Stark olisi voinut tehdä sen, mutta varsinaisen viestin käsiala oli naisen. Hänellä on sittenkin tyttöystävä, Steve aprikoi. Ehkä juuri tyttöystävä oli Tonyn kerrottua törmäyksestä kohteliaisuudesta ehdottanut, että Steve todella pyydettäisiin käymään. Pitäisikö hänen mennä? Viesti tuntui kyllä ylimieliseltä. Eihän mies edes tuntenut häntä ja aikoi jo esitellä kaikille. Steve heitti lapun tasolle, pyristeli irti nihkeistä vaatteistaan ja lähti suihkuun.

5. (300) 

Perjantai-iltana kello seitsemän Steve hikoili penthousen oven takana. Hän oli saanut uuden viestilapun, johon oli yksinkertaisesti kirjoitettu vain kellonaika, ilmeisesti koska Tony oli tajunnut unohtaneensa sen ensimmäisestä. Hänellä oli kädessään halpa viinipullo, ei sillä, että isäntä tekisi mitään punaisella litkulla, mutta osoittihan sen tuominen kohteliaisuutta. Steve soitti ovikelloa. Joku rymisteli eteiseen ja pian Tonyn virneiset kasvot olivat hänen edessään. 

”Hei, Kolmoskerros. Tule sisään sieltä”, hän sanoi rennosti. 

Steven mahaa kouraisi kutkuttavasti. Eteisessä oli myös valkoiseen t-paitaan ja mustiin farkkuihin pukeutunut nainen. Kummatkin vaatekappaleet olivat varsin ihonmyötäisiä. 

”Mahtavaa, toit meille viiniä.” 

Steve oli jo ehtinyt unohtaa kädessään roikkuvan pullon. ”Tässä on Natasha. Tämä on Steve”, Tony esitteli heidät toisilleen. 

Nainen hymyili ja nappasi pullon Steveltä. ”Sano Natiksi vaan.” Hän kääntyi viittoen miehiä peräänsä ja he siirtyivät keittiöön, josta tila jatkui loftmaisena olohuoneeksi. 

Saarekkeen ääressä istui kaksi Tonyn ikäistä kaveria, toisella oli maantienvärinen lyhyt tukka, toisella tumma ja kiharainen. Sohvalla näytti istuvan toiset kaksi, selkänojan takaa pilkistivät vehnänvaaleat ja pikimustat päät. 

”Huomio kaikki!” Tony oli kupertanut kädet suunsa eteen kovaääniseksi. Steve tunsi punastuvansa. ”Tässä on Steve Rogers kolmannesta kerroksesta, vasta muuttanut.” 

Hän loi Steveen ystävällisen katseen. 

”Baarijakkaralla istuu Clint. Tuo nenä kiinni kirjassa oleva nörtti on Bruce.” 

Kumpikin mainittu nyökäytti tervehdykseksi, tosin Bruce vaikutti hieman sydämistyneeltä esittelysanoista, arveli Steve. 

”Tuolla sohvalla ovat Thor ja Loki, jotka voisivat muuten kohteliaasti liittyä seuraan. Ja Natin tapasitkin jo.”

Nat oli etsimässä korkinavaaja ja huiskautti ohimennen kättään. 

Steve pelkäsi hermostuksensa näkyvän. ”Kiva tutustua teihin kaikkiin.” 

”Kivuus on suhteellista”, sanoi sohvalta raahautunut mustatukka, Thor tai Loki, Steve ei ollut varma kumpi. 

”Äh, pää kiinni, Loki”, tiuskaisivat Tony ja Clint melkein yhtä aikaa. 

Steve ei voinut estää naurunpyrskähdystään. Muutkin alkoivat tyrskiä ja tunnelma suli. Nat ilmoitti viimeinkin löytäneensä avaajan ja käski Tonya lyömään lasit pöytään. Viini kaadettiin tasan seitsemälle. Ilmassa oli lämpöä ja Steve uskoi tykästyvänsä näihin ihmisiin

-Roona-

Elokuvissa LII: The United States vs. Billie Holiday

 Moikka!

Lee Danielsin elokuva seuraa Holidayn uraa ja kuinka Yhdysvaltain huumevirasto maalitti häntä. Keskeisenä on peiteoperaatio, jota johtaa musta agentti Jimmy Fletcher, johon Holidaylla oli myrskyisä suhde. Pääosaa esittää Oscar-ehdokkuuden arvoisesti Andra Day. Muissa osissa nähdään Trevante Rhodes (Jimmy Fletcher), Garrett Hedlund (Harry Anslinger, FBI:n huumeyksikön johtaja), Miss Lawrence (Miss Freddy, Lady Dayn puvustaja), Erik LaRay Harvey (James Monroe, Billien aviomies), Dusan Ducik (Joe Glaser, bändin saksofonisti) ja Da´Vine Joy Randolph (Roslyn, Billien ystävätär).

Andra Day vetää upean roolin elokuvassa, joka jää kokonaistarinaltaan hieman juonettomaksi. Leffan episodimaisuudesta tulee ajoittain mieleen musiikkidokumentti samoin kuin pitkistä ja suhteellisen löyhästi leikatuista laulukohtauksista. Day kyllä laulaa upeasti ja maneeraa Holidayta uskottavasti, mutta kohtaukset olisivat saaneet olla jollain tapaa napakampia ja yllättävää kyllä olisin toivonut näkeväni yhden montaasi, jolloin useampi Holidayn kappale olisi päässyt leffassa esille.

Minun oli yleisesti vähän vaikea päästä perille, mikä leffan fokus oli. Aivan alussa näytti siltä, että leffa keskittyisi Strange Fruit kappaleeseen ja sen taipaleeseen Holidayn uralla ja sitä kautta kenties mustien oikeuksien liikkeeseen. Aika pian siirryttiin kuitenkin Billien huumeiden käyttöön, josta huumevirasto halusi hänet käräyttää ja sillä tavoin hiljentää lopullisesti. Mukaan tulivat Jimmy Fletcher ja muut. Välillä käytiin puhtaan elämänkertaelokuvan puolella, jossa tarkoituksena on yksinkertaisesti kuvata henkilön elämä syntymästä kuolemaan. Juonellisia huippukohtia oli äärimmäisen vaikea hahmottaa, kun ei tiennyt mikä oli varsinainen pääjuoni. Toinen tästä johtuva ongelma oli, että luulin leffan jo useammassa kohdassa loppuvan (siis sellaisissa, jossa se tuntui mielestäni draaman kannalta luontevimmalta) ja sitten se vain jatkuikin. Siitä tuli tunne, että tämä vain jatkuu ja jatkuu eikä lopu ikinä.

Billien kokaiinin vieroitusoireisiin ei viitattu kuin hänen ollessaan vankilassa ja sairaalassa. Hän oli kuitenkin aika ajoin useammankin kuukauden käyttämättä, mutta oletan ettei tähän puoleen vain oltu haluttu keskittyä. Hän kyllä varoitti Jimmyä huumetripin jälkeen tulevasta huonosta olosta, mutta se on kaiketi vähän sama kuin varoittaisi ryyppääjää laskuhumalasta/ krapulasta.

Elokuvassa on runsaasti valatavan kiinnostavaa aineistoa. Esimerkiksi yleisön reaktio Strange Fruitiin esitettiin hurjan positiivisena. Oliko se sitten todella sitä vai halusiko Daniels vain saada aikaa kunnon kontrastin Anslingeria vastaan, mene ja tiedä. Mustien välisiä konflikteja kuvattiin hyvin ja sitä, kuinka Holiday sai kritiikkiä myös omiltaan, joskus sitä kaikkein kovinta. Eniten pidin siitä, että mustien FBI:n työntekijöiden ei koskaan näytetty menevän hissillä tai portaita alas ja silti katsoja ymmärsi heti, että heidät oli sijoitettu kellariin. Ajoittaisista aidoista arkistopätkistä pidin myös.

-Roona-

Syksyn metsän onni

 Heippa!

Sammal sattuu saappaaseen

harmaa hiiri vilahtaa mättään alle

Heiveröinen varpu yrittää kannatella

suurta pyöreää pisaraa, loisketta

Metsän puut kuin marmonritemppelin pylväät

 

Raikkaudessa voi haistaa vapauden

´Elää ja antaa elää

Napata kiinni putoavasta lehdestä

kaukana vaaksa vaarasta/

Yhdessä tuijottavat silmät pimennosta

 

Kuminen kenkä, ettei kastu jalka

kevät kallistui kesän kautta syksyksi

Jäniksellä on musta hännänpää

ja vielä viholliselta piilottava väritys

Nostaa katseensa pilviin ja niihin kurottaviin latva-aukkoihin

 

Kori kantaa kyynärvarressa

kurkistus, viilto, sieni mukaan pohjalle

Ikipetäjät kohoavat pilareina

kai ne ovat vaka vanhoja

kuten kulmikaskasvoinen Väinämöinen

 

Metsänpohjan ristikko on kaunein mosaiikki

ilo loikkiin kannolta kannolle

Hiljaisuus ei ole hiljaisuutta

iho imee kosteuden, kaikki äänet

Varma on vain minä ja luonto

-Roona-

Mietteitä kirjasta LXIX: Hyviä enteitä ja Talouden taito

 Heippa!

Maailmanloppu tulee lauantaina. Ensi lauantaina. Juuri ennen päivällisaikaa, kirjoitta noita Agnes Nutter tarkoissa ennustuksissaan. Tämä harmittaa demoni Crowleyta ja hänen ´vihamiestään´ enkeli Aziraphalea, jotka ovat vuosituhansien aikana tavallaan tykästyneet maailman menoon. Mutta miten estää maailmanloppu? No, siten että pysäyttää Ilmestyskirjan ratsastajat, värvää noidanmetsästäjien armeijan ja nististää itse Antikristuksen. Joka on mitä miellyttävin yksitoistavuotias nuorimies. Ja joka on vahingossa päässyt katoamaan… Hyviä enteitä on fantasiakirjallisuuden supertähtien Neil Gaimanin ja Terry Pratchettin vuonna 1990 kirjoittama ratkiriemukas maailmanlopun visio. Kulttiklassikko on nyt suomennettu uudelleen.

En ole nähnyt Amazon Primen Good Omens -sarjaa, mutta roolitusten perusteella odotin, että Aziraphale ja Crowley olisivat olleet kirjassa vähän enemmän mukana. Ymmärrän toki myös miksi Sheen ja Tennant ovat halunneet lähteä mukaan, onhan tarina kaikkiaan hyvällä tavalla varsin päätön. Tykkäsin kovin paljon Anathemasta ja Newtonista ja olisin halunnut tietää enemmän, mitä heille loppujen lopuksi kävi. He kaiketi päätyivät yhteen. Minun oli vähän vaikea hahmottaa noita välijuonia, joissa hypittiin kaiken maailman liikemiesten ja toimittajien kyytiin, kunnes tajusin, että ne siis olivat lihallistuneet Ilmestyskirjan ratsastajat. Oli ihan ovelaa kritisoida Nälänhädän kautta kaikkia nykyajan laihdutushömpötyksiä ja tietysti parempi niin kuin rueta… öhm… naureskelemaan oikeasta nälänhädästä kärsivien kustannuksella.

Talouden taito on kirjoitus omaisuuden, etenkin kodin ja yksityisomaisuuden, taitavasta hoitamisesta. Ksenofon (n. 430-355 eKr.) kuvaa siinä opettajansa Sokrateen pohdintoja taloudenhoidosta keskusteluissa muutamien ateenalaisten kanssa. Esille tulevat tärkeät taloudenhoitoon liittyvät teemat, kuten omaisuuden hoito ja kasvattaminen, hyvä johtajuus, aviopuolisoiden erilaiset tehtävät, pätevän työntekijän ominaisuudet ja järjestyksen merkitys. Talouden taidossa tarkastellaan elävästi muun muassa vaimon ja miehen suhdetta, emännän ja tilanhoitajan ohjaamista työhönsä sekä maatyön käytäntöjä. Onnistuakseen nämä kaikki edellyttävät taitoa hallita asioita järkevällä tavalla. Teos sisältää myös laajan johdanto-osan, jossa esitellään Ksenofonia, hänen tuotantoaan ja elämää antiikin Kreikassa.

Antiikin dialogit ovat minusta yleisesti ottaen aika mukavaa luettavaa, niin tämäkin. Sokrates, Kritoboulos ja Iskhomakhos ovat mielenkiintoisia kirjallisia hahmoja (ensin mainittu luonnollisesti myös historiallinen). Ehkä en maatilaa lähtisi tämän teoksen perusteella perustamaan edes Välimerelle, vaikka helpolta Iskhomakhos viljelyn saa kuulostamaan. Enkä tarkoita fyysisen työn kannalta, koska tässä tapauksessa sen tekivät tietysti orjat, mutta muutenkin. Vähän on sellainen meininki, että kun osaa kuopan kaivaa ja puun siihen istuttaa niin on hedelmätarhuri. Maanviljely esitetään jopa rentouttavana tapana hankkia elantonsa. Mitäköhän nykyviljelijät tästä olisivat mieltä? Dialogiin sisältyy myös hauska, joskin ihanteellinen kuvaus kreikkalaisesta avioelämästä. Ihanteellinen siis siinä mielessä, ettei avioparin keskuudessa esiinny ristiriitoja.

-Roona-

Elefantin paino

Moikka!

Disclaimer: J. K. Rowling omistaa Harry Potterin hahmot ja maailman. Tämä on fanifiktiota, jossa juoni on omani, muu tunnistettava kuuluu Rowlingille. Kirjoitan huvikseni enkä hyödy tästä taloudellisesti.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lautanen putosi vihaisesti lattialle ja hajosi tuhansiksi pieniksi sirpaleiksi. Hermionen kädet tärisivät. 

”Etkö voisi vain rauhoittua?” Ronin kysymys kihisi turhautumista. Hänen mielestään Hermionella ei tietenkään ollut mitään oikeutta pistää nokkaansa auroriviraston asioihin. 

”Watts on toiminut täydellisen väärin kotitonttujensa suhteen ja minulla on velhojen ja taikaolentojen välisen yhteistyön komitean johtajana....” 

Ron katsoi häntä silmiin väsyneesti ja täysin välinpitämättömästi. ”Sinulla on aina sanottavaa kaikkeen. Ihan joka asiaan. Otan illalliseni olohuoneeseen.” Mies nuosi pöydän äärestä ja meni. 

Hermione nieleskeli ja katoutti sitten aiheuttamansa sotkun. Onneksi lautasella ei vielä ollut ollut ruokaa. Hermione ei osannut osoittaa milloin elefantti oli muuttanut heille, vaikka olisi kovasti halunnutkin. Hän tiesi vain, että aluksi se ollut hyvin pieni elefantti. Tänä iltana ja jo pitkään se oli tuntunut vuorenkokoiselta. Sen oli täytynyt syödä kärsällään kaikki heidän nälväisynsä, siksi siitä oli tullut niin iso, lihava ja häijy. Tämä oli tietysti täysin irrationaalista, Hermione oli mainiosti perillä siitä, etteivät elefantit syöneet kärsällään. Tosin vertauskuvallisten otusten kanssa saattoi olla toisin. Joka tapauksessa elukka tukahdutti heitä päivä päivältä ja kavensi heidän yhteisen elämän piirinsä pelkäksi riitelyksi. Hermione kaipasi miehensä naurua ja omia lempeitä sanojaan Ronin tehdessä jotain hupsua.

Velhoradio soitti olohuoneessa Maagikkojen uusinta hittiä. Ron keskittyi pauhun lisäksi varmaankin Päivän profeettaan. Hermione huokasi syvään. Hänellä ei ollut enää nälkä. Niinpä hän hipsi eteiseen, veti takin päälleen ja hatun hiuksilleen ja suuntasi pimentyneeseen iltaan. Ranta oli autio ja vesi oli paennut jonkin matkan päähän. Hermione ei tiennyt,  miksi vuoksi ja luode noudattivat täällä erikoisia aikoja. Pakoveden olisi pitänyt olla vasta myöhään yöllä. Hän hengitti raikasta meri-ilmaa keuhkoihinsa, niin että lopulta hänen suussaan maistui myös suolainen hiekka. Miksi hän ja Ron olivat nykyään hyviä enää vain toistensa sivaltelussa?

Hermione oli pitänyt julkisivun moitteettomana. Kaikki kuvittelivat, että heillä meni erinomaisesti. Kodin ulkopuolella myös Ron esitti osaansa eikä edes Harry tainnut arvata, mitä oikeasti oli meneillään. Tiesikö Hermione ylipäänsä itse mitä oli meneillään? Koko heidän suhteensa ajan hän oli vakuutellut vakuuttelemasta päästyään, että he sopivat yhteen kuin tarkkaan valetut koneen osat. Nyt hän ei enää jaksanut valehdella itselleen. Hän oli tympääntynyt aina kaiken alla piilevään kysymykseen siitä, miten he limittyivät yhteen. Tuulenviri levitteli poskelle vierähtänyttä kyyneltä ja Hermione sipaisi sen pois kämmenselällään. Hänen olisi palattava pian, ettei Ron huolestuisi. Miehen sydän ei ollut kylmä, vaikka varmasti yhtä kipeä kuin hänenkin.

Yö huokui hiljaa ympäri taloa. He olivat menneet nukkumaan hiljaisuuden vallitessa. Hermionella oli yllään vain ohut silkkinen yöpaita, mutta Ron oli kääntynyt häneen selin. Hän valvoi ja kuunteli miehen hengitystä. Yhtäkkiä Ron alkoi ynistä ja nytkyi hieman. Hermione asetti kätensä varovasti hänen olalleen toivoen rauhoittavansa painajaista. Hetken kuluttua uni tuntui menevän ohi ja Ronin puhina tasaantui. Hermione keskittyi jälleen valvomiseensa. Siksi hän säpsähti, kun Ron kohta kääntyi häntä vastaan. Miehen ääni oli matalankarhea ja yön värittämä. 

”Hermy, minä olin häkissä eikä kukaan tiennyt missä avain on.” 

Hermione hipaisi miehensä sormia. ”Se oli vain unta.” 

”Kaikkein pahinta oli, että sinä olit vieressä samanlaisessa häkissä.” 

Hermione ei kestänyt miehensä tuskantäyteistä katsetta, joka ennusti vääjäämätöntä. Hän toivotti hyvää yötä ja käänsi selkänsä.

Viikko kului eikä mikään muuttunut yhtään paremmaksi. Hermione tuli kotiin sunnuntai-iltapäivänä. Hänen oli ollut ihan pakko käydä hoitamassa muutama rästiin jäänyt paperiasia ministeriöllä. Ronkin oli palannut auttamasta Georgea kaupalla. Hän istui nojatuolissa hyvin vakavana. Hermione ei halunnut alkaa riitelemään, vaikka tiesi sisimmässään, että miehen ilmeessä oli kyse jostakin muusta. Hän yritti livahtaa keittiön puolelle. 

Ron sai hänet kiinni puolimatkassa ja veti syyliinsä. ”Tämän pitää loppua, Hermy”, hän kuiskasi hiljaa Hermionen hiuksiin. 

Nainen alkoi täristä haluamattaan. ”Miten...? Minä rakastan sinua.” 

Ron halasi häntä lujemmin aivan kuin sanoakseen, ettei hänkään tiennyt vastausta. Hermione tunsi kuumia kyyneleitä päälaellaan. ”Minäkin rakastan sinua”, mies sammalsi. ”Enkä kestä enää päivääkän nähdä miten onneton olet.” 

Se sai Hermionen posket kostumaan. Hän tarttui Roniin tiukemmin ja toivoi, että kun he kohta heräisivät he voisivat nauraa koko jutulle ja olla onnellisia. Tämä ei kuitenkaan ollut uni eikä painajainen. Ron niiskaisi kuuluvasti. Hermione tunsi kuinka miehen sormet työntyivät hänen hiuksiinsa kuin vanhoina hyvinä aikoina. Rakkaus, edes suuri rakkaus ei aina riittänyt. Hermionea puistatti, vaikka Ronin sylissä oli turvaisan lämmintä. Elefantti puhalteli jostain kärsällään kirpeitä tuulia, mutta se oli kutistunut jo keittiöjakkaran kokoiseksi.

”Tunnetko sinäkin sen? Ihan kuin täällä vetäisi”, Ron mumisi hieroen hänen niskaansa. 

Hermionelta pääsi pieni tirskahdus ja räkää miehensä olkapäälle. ”Ne ovat elefantin jäähyväiset”, hän sokelsi. 

Ron otti hänen kasvonsa käsiinsä ja katsoi niitä itkusilmillään, joista Hermionen omat vedestävät silmät heijastuivat. ”En ymmärtynyt tuota”, hän sanoi hömelösti. 

Hermione ei selittänyt vaan painoi päänsä takaisin miehensä kaulaa vasten. ”Oletko sitä mieltä, että meidän olisi hyvä mennä avioliitto-osastolle jo heti huomisaamuna?” Hänen äänensä oli tukahtunut. 

Ron nosti lempeästi hänen leukaansa. ”Minusta se olisi järkevää. Lähdetään yhdessä töihin huomenna.”

He eivät puhuneet toisilleen juuri mitään koko loppuiltana, mutta kummankin oli helpompi hengittää. Hermione näki jälleen entisen hymyilevän Ronin. Hän tiesi, että avioero tulisi vielä tekemään kipeää heille kummallekin. Kenties he kuitenkin selviäisivät siitä rakkautensa avulla.

-Roona-