Mietteitä kirjasta LXXII: Merenpeitto ja 1984

 Heippa!

”Ole täydellisen rauhallinen, älä missään nimessä ala huohottaa, se kuluttaa ilmaa. Istu vain liikkumatta ja tee havaintoja siihen asti kunnes hengittäminen muuttuu liian raskaaksi.” 16-vuotias Angus on tiedemies Edmond Halleyn suojatti ja oppipoika Lontoossa. Tiedonhaluinen nuorukainen saa elää Halleyn perhepiirissä ja osallistua erikoisiin ja vaarallisiin kokeisiin. Aikuistumisen myötä Angus oppii paljon uutta maailmasta, ja alkaa haaveilla suuresta tulevaisuudesta. Englantia ympäröi sota, myös uutiset lapsuuden saarelta St Helenalta huolestuttavat. Väsymättömän Halleyn tähtäimessä on kokonainen merenalainen huone. Hänen tutkimuksensa johtavat pitkälle matkalle. Mutta kuinka veden alla voisi elää? Olli Jalosen Finlandia-palkittu kasvukertomus jatkuu!

Pidin kovasti Anguksen seikkailuista, vaikka tyyli oudoksuttaa hieman vieläkin. Angus on teinipojaksi ja nuoreksi mieheksi yllättävän vähän kiinnostunut rakkausasioista. Toki Henriettan kanssa pieleen mennyt juttu painaa mieltä, mutta muista tytöistä hän ei mainitse halaistua sanaa. Positiivista tietenkin, ettei kirjassa olla kovin seksikeskeisiä, mutta maininta vaikka jonkun mielikuvitustytön ajattelusta silloin tällöin olisi tuonut uskottavuutta tämän elämänalueen kuvaukseen. Pidin eksperimenttien ja laivan lokikirjatietojen kuvailusta. Vaikka minäkertoja on käytetty taiten, niin välillä itse kaipaisin toista näkökulmaa, etenkin puhuttaessa Anguksen asemasta Leijonapihantalossa. Mitä esimerkiksi herra Halley todella ajattelee Anguksesta?

Viime vuosisadan kenties tunnetuin dystopia, George Orwellin 1984 oli ilmestymisaikanaan hyytävä ennustus totalitaristisesta tulevaisuudesta, jossa Oseania-nimisen valtion ajatuspoliisi valvoo kansalaisia keinoja kaihtamatta ja aivopesee heidät uskomaan, että vallitseva kurinalainen maailmanjärjestys on oikea ja hyvä. Tarinan on helppo nähdä perustuvan Neuvostoliiton kommunistiseen järjestelmään, mutta siinä on myös kaikuja ahdasmielisestä ja kurinalaisesta brittiläisestä yhteiskunnasta. Nyt vuosi 1984 on jäänyt jo kauas taakse, mutta maailmamme, jossa despootit mellastavat ja jossa kansalaisia valvotaan ja manipuloidaan erilaisin teknologoisin keinoin, tuntuu muuttuvan kaiken aikaa yhä enemmän ja enemmän Orwellin vision kaltaiseksi. Teoksen on suomentanut Jussi Tuomas Kivi.

Minä pidin kovasti tästä klassikosta. En kokenut kirjaa ahdistavaksi, vaikka aihe sitä olikin, kuten joku etukäteen varoitti. Isoveli todella valvoi tarinassa puolueen jäsenten jokaista hiiskahdustakin. Jotenkin oletin sanonnan nykyisten populaarien käyttöyhteyksien takia, että tässäkin tarkoitettaisiin enemmän sellaista ”salaista” tietojen keruuta, jota esim. Facebook sisarsovelluksineen meistä tekee. Toinen mielikuva oli puhtaasti Big Brother -formaatin typeriä tehtäviä antava isoveli, joka voi käskeä talon ihmiset olohuoneeseen silloin, kun haluaa. Tämä on ehkä vähän lähempänä Orwellia, mutta telenäyttöjen kautta pidetyt jumppatuokiot ja muu ohjelma olivat sentään puolueen kannalta loogisia. En tiedä kuinka paljon Big Brother -ohjelman kanssa voi puhua loogisuudesta. Winston oli aika sympaattinen tyyppi pikkuvirkamiesmäisyydessään.

-Roona-

Vaaleansininen pehmolohikäärme (osat 21-25, Avengers!AU -fanifiktio)

Moikka!

Disclaimer: Disney ja Marvel omistavat Avengersin hahmot ja maailman. Tämä on fanifiktiota, jossa juoni on omani, muu tunnistettava kuuluu Disneylle ja Marvelille. Kirjoitan huvikseni enkä hyödy tästä taloudellisesti.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

21. (150) 

Tony oli juuri jatkamaisillaan, kun he kuulivat kolinaa ja railakasta kiroilua. 

Loki ilmestyi varjoista heidän näköpiirinsä. ”Helvetin kuusitoista kerrosta! Nytkö te kaksi päätitte viimeinkin tunnustaa rakkautenne?” Hän näytti niin avoimen suivaantuneelta, että Tony päästi yllättyneenä vahingossa Stevestä irti. 

”Sinun piti mennä kotiin”, hän tiuskaisi Lokille tyhmästi. 

Tämä pyöritti silmiään. ”En mennyt kuten näkyy.” Loki oli onnistunut vetämään tyyneyden naamion nopeasti takaisin päälleen. ”Tiedänpähän nyt, ettei minun ja Natin juonta tarvitse panna täytäntöön.” 

Steve nappasi nopeasti suun vuoron ennen kuin Tony ehti vastata. ”Mitä juonta?” 

Loki tyytyi kohauttamaan harteitaan. ”Että te lakkaisitte kiertämästä puurokattilaa kuin hölmöt kissat ja me voisimme rueta huolehtimaan, miten kestämme sitä, että pussailette koko ajan.”

 Steve ei tiennyt itkeäkö vai nauraa. Tony yritti selvästi tehdä kumpaakin yhtä aikaa. 

”No, minä lähden nyt oikeasti kotiin”, Loki totesi. Hän kääntyi kohti portaille johtavaa ovea. ”Yrittäkää olla ihmisiksi. Minulla on parempaakin tekemistä ystävänpäivänä kuin miettiä sitä, että olette päässeet treffeillenne.”

22. (200) 

Niine hyvineen Loki häipyi ja he olivat kaksistaan katolla. 

Steve otti Tonya kädestä kiinni. ”Jos jatketan siitä mihin jäätiin?” 

Tony purisi hänen kättään lujaa. ”Minä pidän sinusta valtavasti, Steve. Siihen ei kyllä jääty, mutta se on totta.” Tonyn ääni kuulosti tukahtuneelta. 

Steven sydän heitti pienen voltin. ”Kutsuitko sinä minua Steveksi?” 

Tony veti häntä lähemmäksi, jotta sai kiedottua toisen kätensä hänen ympärilleen. ”Taidanpa tehdä niin jatkossakin, jos se saa sinut noin iloiseksi.” 

Steve tunsi kasvoillaan olevan lämpimän hymyn. 

”Se Kolmoskerros-juttu oli vain minun typerä suojamekanismini, etten olisi heti alkanut leperrellä sinulle”, Tony supisi. 

Steve asetti kätensä Tonyn rintaa vasten. ”Oliko sekin suojamekanismi, että menit sänkyyn ystäväni kanssa?” 

Tony jähmettyi. ”Ei. Tai siis jos olisin tiennyt, niin en olisi mennyt. Enkä muista siitä juuri mitään.” 

Steve tapitti häntä suoraan silmiin. ”Bucky ei siis tehnyt suurta vaikutusta.” 

Tonylle valkeni, että pilkkeiset silmät kiusoittelivat häntä. Rentous laskeutui takaisin vartaloon. ”Sinä teet varmasti paljon suuremman, kunhan pääsemme sinne asti.” 

Steve laski katseensa. ”Sitä saat odottaa ainakin viidensiin treffeihin. Minä olen sen verran vanhanaikainen.”

Tony tarttui häntä leukaan ja kohotti sitä sormillaan. ”Odotan vaikka kuudensiin. Saako sinua kuitenkin suudella nyt?” 

Steve nyökkäsi ja Tonyn huulet koskettivat hänen omiaan. Ilta tummui yöksi ja mainosvalot jatkoivat ikuista loistettaan.

23. (100) 

Loppujen lopuksi Tony kutsui Steven luokseen, jotta he saisivat olla rauhassa. Paparazzit olisivat nimittäin eittämättä kiinnostuneita hänen ystävänpäivädeitistään eikä hän halunnut jakaa Steveä kenenkään kanssa. 

”Enkä minäkään ehkä halua joutua lehtikuviin. Vanhempani eivät tykkäisi hyvää”, Steve huomautti pisteliäästi, kun hän perusteli, miksi he pysyisivät kotitalossaan. 

Tony punastui, sillä hän oli tosiaan ajatellut lähinnä omia itsekkäitä mielihalujaan. He saivat viikon mittaan onnitteluja. Thor halasi heitä kumpaakin riuskasti. Nat huokasi, että vihdoin ja Clint heitti puujalkavitsin piilotellakseen tyytyväisyyttään. Bruce virnisteli arvoituksellisesti ja taputti Tonya selkään. Lokia ei näkynyt mailla halmeilla, mutta hän oli luvannut tuoda heille Natin kanssa juonimansa lahjan varsinaisena päivänä.

24. (200) 

Ystävänpäivän iltana kaikki oli Steve istui baarijakkaralla Tonyn saarekkeen ääressä. ”Miksi me aina söimme noutoruokaa, vaikka sinä osaat selvästi kokata?” hän tiedusteli tunnustellessaan viinilasi soukkaa varttaa.

 Mausteinen ruuan tuoksu oli levinnyt huumaavana ja koukuttavana koko asuntoon. 

Tony kiertyi katsomaan häntä induktiotason edestä. ”Thor syö kolmen edestä, joten ruokaa olisi pitänyt aina laittaa vähintään kymmenelle hengelle. En pidä erityisesti pilkkomisesta ja keittämisestä, vaikka osaankin sitä kohtuullisesti.” 

Steven mielestä taito oli enemmän kuin kohtuullista, sillä liedellä näytti kiehuvan heille oikea juhla-ateria. Tony jätti padat hetkeksi ja tuli juomaan viiniään, jonka oli jättänyt Steven viereen. Tonyn käsi eksyi hänen niskaansa. 

”Eikö olisi helpompi ottaa se lasi mukaan?” Steve tarkkaili Tonyn lempeänironista hymyä. 

”Sillä lasilla on käytännöllinen tarkoituksensa täällä. Pääsen käymään luonasi aina välillä.” Tony silitti hänen tukkaansa ja Steven selkää pitkin kulki hyvän olon väre. 

”Mene nyt kuitenkin katsomaan, ettei mikään pala pohjaan. Minulla on hirveä nälkä”, hän myhähti ja sai palkaksi pienen hiustupon nykäisyn. 

”Loki muuten toi sen lahjan”, Tony sanoi vaihtaen puheenaihetta. ”Se on pussissa makuuhuoneessani, jos haluat katsoa. En tajua mikä idea hänellä oli, mutta Loki onkin kummallinen.” 

Steve nousi ja laahusteli Tonyn huoneeseen. Lattialla heti oven vieressä oli lahjapussi. Steve nosti sisällön esiin eikä voinut estää pientä yllättynyttä naurunpyrskähdystä.

25. (200) 

Hän meni takaisin keittiöön puristaen vaaleansinistä pehmolohikäärmettä kainalossaan. Loki tai Nat oli laittanut sille vielä söpön violetin rusetin kaulaan. 

”Saanko esitellä Tony, tässä on Freddy”, hän sanoi asettaessaan lelun pöydälle. 

Tony vilkuili häntä alta kulmain. ”Saat kyllä selittää”, hän lausahti laittaessaan leukansa Steven olalle ja kietoessaan käsivartensa tämä vyötärön ympärille. 

”Satuin kertomaan Lokille kerran ohimennen, että minulla oli tällainen pehmoeläin. Sen nimi oli Fred. Ajattelin, että uuden ystävämme nimi voisi olla Freddy, vähän niin kuin pikku-Fred.” 

Tonyn huulet olivat kiinni hänen korvassaan. ”Lokille pitäisi kertoa, että on rumaa hurmata toisten poikakavereita ystävänpäivänä.” 

Steve tunki itseään enemmän Tonya vasten. ”Mietinkin juuri, että hänen deittinsä on varsinainen onnentyttö.” 

Kieli kutitteli kiusaavasti jo korvanlehdellä. Se oli rangaistus, mutta Steve tajusi, että kohta suistuttaisiin auttamattomasti liian nopeaan etenemiseen. ”Tony... ateria...” 

Toinen mies irrottautui hänestä yllättävän rivakasti. ”Anteeksi. Innostuin vähän liikaa.” Tonyn ääni kuulsi pahoittelevuutta ja hän siirtyi hassusti kävellen ruokien luo. 

”En minä nyt noin kiihottava ole”, Steve kirahti ymmärtäessään mistä oli kyse. 

”Minkä minä sille mahdan.” Tony kohautti harteitaan selkä häneen 

päin. Steve tarttui lohikäärmeeseen. ”Parasta viedä Freddy pois ennen kuin se näkee jotain sopimatonta.” 

”Kerro sille, että me vain pussailemme tänä iltana.” 

Freddy joutui takaisin kassiinsa ja heidän iltansa jatkui romanttisissa merkeissä.

-Roona-

Elokuvissa LIV: Eternals

 Heippa!

Marvel-elokuva Eternals kertoo kuolemattomista olennoista, jotka ovat tulleet Maahan Olympia-planeetalta ja muokanneet historiaa ja ihmisten sivilisaatioita. Osissa nähdään Gemma Chan (Sersi), Richard Madden (Ikaris), Angelina Jolie (Thena), Salma Hayek (Ajak), Kumail Nanjiani (Kingo), Lia McHugh (Sprite), Brian Tyree Henry (Phastos), Lauren Ridloff (Makkari), Barry Keoghan (Druig), Ma Dong-seok (Gilgamesh), Harish Patel (Karun) ja Kitt Harrington (Dane Whitman). Komeuden on ohjannut Oscar-voittaja Cloé Zhao.

Tämän oli hyvän mielen filmi, mikä on varsin harvinaista MCU-kokonaisuudessa. Toki tässä oli perinteinen draaman kaari petoksineen ynnä muineen, mutta minulle se oli aika lailla toissijaista. Pidin kovasti siitä, miten hahmot oli upotettu historiaan. He eivät olleet jumalia – mitä sivumennen sanoen korosti mukavasti se, että kullakin oli vain varsin rajattu supervoima – vaan heistä tuli taruihin sankareita kuten Gilgamesh ja Ikaris. Thena Athenen esikuvana oli tietysti jumala, mutta kreikkalaiset jumalat antropomorfisina poikkeavat aika lailla kristillisestä jumalkäsityksestä, joten sen voi antaa anteeksi. Nimistä puheen ollen, Sersi ja Cersei lausutaan niin samalla tavalla, että minua huvitti joka kerta, kun Madden tai Harrington sanoi Sersin nimen. (Selvennökseksi: kummatkin miehet näyttelivät Game of Thronesissa, jossa oli Cersei-niminen hahmo.)

Tykkäsin elokuvan seikkailullisuudesta ja juonen tietynlaisesta ´höpsöydestä´. En tarkoita, että juoni olisi hölmö, mutta siinä on jotakin sellaista, jota nykyelokuvilta usein kaipaan, sellaista leikkisyyttä, jota oli vaikka Indiana Joneseissa tai Muumio-elokuvissa. Lienee pakko mainita representaatiosta, joka on monipuolinen: rooleissa nähdään vaaleita, tummia, aasialaistaustaisia ja latinonäyttelijöitä. Lisäksi yksi Ikuisista on homoseksuaali ja yksi kuuro. Samaistumispintaa löytyy siis varmasti lähes jokaiselle katsojalle. Henkilökohtaisesti pidin siitä, ettei kenenkään olemukseen puututtu sen tarkemmin, he olivat mitä olivat ja sillä hyvä. Mutta joku olisi saattanut kaivata vähemmän erikoistapauksia, jotta yksittäisiin olisi voitu keskittyä enemmän.

Historiafriikkinä tykkäsin Mesopotamia-kohtauksista. Itse asiassa oli hyvä ratkaisu, että historiaosiot keskittyivät pääosin yhteen paikkaan. Jotenkin trailerista tuli fiilis, että leffassa saattaa olla jokunlainen historiakimara, mutta sitä ei onneksi tullut. Muutenkin yllätyin iloisesti, vaikka ei traileri huono ollut. Näyttelijöistä pidin paljon Sersin esittäjästä Gemma Chanista ja Spriten näyttelijästä Lia McHugh´sta, joka oli maskeerattu niin androgyynisen näköiseksi, että hänen sukupuoltaan oli mahdoton päätellä. Deviaanit olivat aika perusavaruusmonstereita. Ehkä ne kehittyvät tulevaisuudessa joksikin muuksi, etenkin se, joka imi Ajakin ja Gilgameshin voimat. Musiikki tuki mainiosti leffan teemoja.

Voin suositella elokuvaa ainakin kaikille MCUsta kiinnostuneille. Mielestäni se on mukava toimintaleffa myös muille, mikäli joidenkin viitteiden hämäriksi jääminen ei haittaa.

-Roona-

Vaaleansininen pehmolohikäärme (osat 16-20, Avengers AU!-fanifiktio)

 Moikka!

Disclaimer: Disney ja Marvel omistavat Avengersin hahmot ja maailman. Tämä on fanifiktiota, jossa juoni on omani, muu tunnistettava kuuluu Disneylle ja Marvelille. Kirjoitan huvikseni enkä hyödy tästä taloudellisesti.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

16. (300) 

Nat tarkasteli Lokin ja Thorin asuntoa. Se oli varsin siisti kahden nuoren miehen asunnoksi. Tosin hän arveli pystyvänsä osoittamaan kumpi oli siivonnut mitkä kohdat, sillä jälki oli välillä boheemimpaa välillä pedantimpaa. Loki keitti heille teetä. 

”Onko Thor mennyt ulos Janen kanssa?” Nat tiedusteli keskustelullisesti. 

Loki toi hänen eteensä höyryävän ruusunpunaisen mukin. ”Kaipa. Vannon, että näen häntä nykyisin enemmän Tonyn luona kuin täällä. Mutta et sinä tullut siksi käymään.” 

Nat hörppäsi kuumaa juomaa ja poltti kielensä. Loki muljautti silmiään ja näytti sitten miten teehen pitäisi puhaltaa. 

Nat irvisti hänelle kiitokseksi. ”Tonyn ja Steven suhteen täytyy tehdä jotain. Ystävänpäivä on kuukauden päästä ja ne aasit eivät taatusti pyydä toisiaan treffeille. Steve viattomuuttaan ja Tony.... en suoraan sanottuna tajua, miksi hän ei tee aloitetta.” 

Loki huitasi kädellään aivan kuin asia oli ollut ilmiselvä. ”Tony on ihastunut häneen.” 

Nat naputteli kynsiään pöydän kanteen. ”No shit, Sherlock.” 

Loki loi häneen jäätävän katseen. ”Väännetään sitten ratakiskosta. Tony on rakastunut. Ja pelkää, että tulee torjutuksi. Ja nolaavansa itsensä Steven edessä. Kukaanhan meistä ei varsinaisesti tiedä onko Steve homo. Me vain oletamme niin flirttailun takia.” 

Nat laski kätensä lepäämään ja vihelsi. ”Tuo oli oikeasti vaikuttavaa. Paitsi, että kyllä ”Kolmoskerros” on homo, hän kertoi, että Tonyn viimekertainen yhden yön juttu oli hänen entinen paras kaverinsa ja ihastuksensa.” 

Loki kurotti takanaan tasolla olevaan keksikulhoon. Hän heitti Oreon myös Natille. ”Tonylla on ehkä sitten ollut vähän syytäkin olla kuin tulisilla hiilillä. Miten olet ajatellut saada heidät siihen jamaan, että he olisivat ystävänpäivänä treffeillä?” Hänellä oli huulillaan salaliittolaisen hymy. 

”Järjestetään ne kahden kesken yhteen, vaikka jonkun lahjan avulla. Itse asiassa ajattelin, että sinä saisit laatia tarkemman suunnitelman”, Nat mumisi järsien mustaa keksiään. 

Loki näytti innostuneelta, tosin hillityllä tavalla. ”Saat korvata tämän minulle joskus”, hän murahti. ”Keksin kyllä heti mikä se lahja voisi olla.” 

He alkoivat rakentaa juonta pahaa aavistamattomien kavereidensa pään menoksi.

17. (250) 

Loki astui pieneen lelukauppaan. Hän tiesi, että löytäisi etsimänsä paljon helpommin eBaystä tai muualta internetistä, mutta eivätkö kaikki aina hokeneet kuinka paikallisia yrityksiä piti tukea. Heti ovelta alkavissa hyllyissä oli artesaanipuuleluja. 

”Voinko auttaa? Etsittekö jotain tiettyä?” 

Loki hätkähti hieman, sillä myyjätyttö oli ilmestynyt vaivihkaa, varmaankin tullut takahuoneesta. ”Itse asiassa kyllä. Tarvitsisin pehmoeläintä, vaaleansinistä lohikäärmettä.” Hän virnisti hurmaavasti sanojensa päälle. 

Myyjän kulmat kurtistuivat, kun tämä selvästi pohdiskeli oliko heillä pyydettyä tuotetta. ”Meillä on yksi vihreä lohikäärmepehmo hyllyssä. Luulen, että treffikumppaninne voisi pitää siitä.” 

Lokia huvitti tytön olettamus. Hän antoi katseensa kiertää kaupassa, jossa ei ollut muita asiakkaita ja katsoi sitten myyjää luottamuksellisesti. ”Ymmärsit väärin. Yritän saattaa eräät ystäväni yhteen. Ystävänpäivä on siihen mainio ajankohta, eikö vain?” Loki piti tarkoituksellisen tauon, jotta tyttö saisi nyökätä. ”Ja heillä on kummallakin hyviä muistoja juuri vaaleansinisistä pehmolohikäärmeistä.” 

Se oli tietysti vale, mutta voisi pian muuttua todeksi ja hän oli saanut sillä myyjän täysin puolelleen. ”Käyn katsomassa varastosta. Muistaakseni siinä erässä, jossa se vihreä lohikäärme oli, oli toinenkin.” 

Hän kolisteli takatilaan jättäen Lokin yksin. Kului viitisentoista minuuttia ja hän palasi heilutellen voitonriemuisesti suloista vaaleaa lohikäärmettä. ”Teillä kävi tuuri. Eikö tämä ole juuri sellainen?” 

Loki yhtyi tytön intoon. ”Ilman muuta. Kiitos, että näit näin suuresti vaivaa asian eteen.” 

Myyjä punastui. ”Eihän tämä mitään. Mukavaa osallistua romanttiseen yllätykseen”, hän sanoi siirtyessään kassan taakse. 

Loki maksoi ostoksensa ja oli jo poistumassa, kun tyttö rykäisi hänen takanaan. ”Tuota... ymm... jos haluat numeroni niin saat sen.” 

Post-it-lappu työnnettin Lokin käteen. Tyttö hymyili toiveikkaasti ja Loki arvasi löytäneensä itselleen juuri seuraa ystävänpäiväksi.

18. (100) 

Tony pyöriskeli hikisissä lakanoissaan. Ystävänpäivä lähestyi ja oli vain yksi, jonka kanssa hän halusi sen viettää. Hän ei ollut saanut kerrottua Stevelle tunteistaan, vaikka oli ihastunut ensi tapaamisella. Nat valitti, että kaikki tiesivät jo ja Steve flirttaili hänelle. Tai ei hän tiennyt flirttailiko Steve. Kenenkään muun kohdalla ongelmaa ei olisi ollut, mutta Steve käyttäytyi Tonyn mielestä yhtä sievästi kaikkien seurassa. Hänen Clintille tai Thorille suomansa hymyt olivat samanlaisia kuin Tonylle annetut, kilttejä ja herttaisia. Miksi sen pahuksen suloisuuden piti olla niin vaikeasti luettava? Koska sinunlaisesi paha poika ei ole päässyt pilaamaan häntä, kuiskasi pieni ääni hänen päässään saaden hänet murahtamaan.

19. (200) 

Steve yritti säätää taukohuoneen mikroa lämmittääkseen eväänsä. 

”Oikutteleeko se taas?”, kysyi naisääni hänen takaansa. 

Laite lähti viimeinkin hyrräämään Steven painalluksesta. ”Hankala kone”, hän totesi kääntyen Lauraan päin.

He istuivat pöytään, jolle nainen oli näköjään levitellyt hedelmänsä. Steve ei ollut nähnyt Lauran pistävän suuhunsa ikinä mitään muuta kiinteää kuin hedelmiä. Kaipa kyse oli jostakin extremekasvissyönnistä. 

”Onko sinulla suunnitelmia ensi viikoksi?” Lauran ilme oli kummallisen latautunut. 

”Ei kai. Tapahtuuko ensi viikolla jotain erikoista?” Steve pohti oliko hän mahdollisesti unohtanut jonkun työjutun. 

Laura naurahti. ”Olihan tuo kieltämättä kömpelö tapa tiedustella ystävänpäivästä. Ajattelin vain, että jos sinulla ei ole seuraa ja jos et pidä minua ihan epätoivoisena, niin voisimme ehkä mennä treffeille.” 

Steve punastui kuin tomaatti. Onneksi mikro kilahti ja hän nousi hakemaan ruokansa. Hän istuutui takaisin vaikeana. ”Tuota... ööö... olen tosi pahoillani... enkä pidä sinua epätoivoisena... mutta... tuota... siis... minä olen enemmän kiinnostunut pojista... anteeksi”, hän lopetti sönköttäen. 

Lauran kasvoille levisi oivallus. Ja sitten lievä tyrmistys. ”Taisin nolata itseni oikein kunnolla. Ei siinä mitään.” Hänen suunsa oli mutrulla, kun hän keräsi parin syödyn hedelmän kuoret roskiin ja otti syömättömät mukaansa. 

Steve yritti löytää lohduttavia sanoja, mutta sai änkytettyä vain uuden anteeksipyynnön. Laura häipyi jättäen hänet surkeana yksin taukotilaan sättimään itseään huonosti hoidetusta tilanteesta.

20. (200) 

Stevellä oli edelleen huono mieli hänen tullessaan illalla kotiin. Hän selaili hajamielisesti kännykänsä appeja. Tony oli lähettänyt hauskan videon kaveriporukan yhteiseen whatsapp-ryhmään. Hän oli jo vastaamassa sydänemojilla, kunnes tajusi jotain. Sen sijaan hän laittoikin Tonylle yksityisviestin, jossa pyysi tätä tulemaan kattoterassille kymmenen minuutin kuluttua. Steve kuuli askeleet takaansa nojatessaan kaiteeseen. 

”Eihän sinulla ole mitään hätää?” Tonyn ääni kuulosti hämmentyneen huolekkaalta. 

Steve katsahti häneen. ”Ei. Minulla vain oli ihan paska päivä töissä. Ja se on tavallaan sinun syysi.” 

Tony astui hänen viereensä kaiteelle. ”Putosin kärryiltä. Miten se voi olla minun syyni?” 

Steve suipisti huuliaan pimenevälle taivaalle. ”No, kun minä olen ollut ihastunut sinuun ja ilmeisesti siinä kuplassa säteillyt vähän kaikille ja aiheuttanut väärinkäsityksiä ja...” 

Tonyn tiukka ote hänen käsivarrestaan keskeytti hänet. ”Ihastunut? Minuun?” Miehen vaikutti olevan vaikea hengittää. 

”Niin, minun piti torjua työkaverini ystävänpäivätreffipyyntö ja hän pahoitti mielensä ja oikeastaan haluaisin mennä sinun kanssasi ja siksi tulin tänne kysymään sitä sinulta.” Steveä hengästytti, koska lauseesta oli tullut yllättävän pitkä. 

Tony tuijotti häntä saamatta sanaa suustaan. 

”Ehkä tämä ei ollutkaan järkevää”, Steven onnistui saada ulos kuiskauksena. 

Hän yritti irrottautua toisen otteesta ja Tonyyn tuli eloa. 

”Et kyllä karkaa. Tietysti me menemme treffeille ystävänpäivänä. Ja olet todellakin`säteillyt vähän kaikille´.” 

Steve jäi paikalleen.

-Roona-

Mietteitä kirjasta LXXI: Apteekkari Melchior ja Rataskaivonkadun kummitus sekä Matka maailman ääriin

 Heippa!

Tallinna vuonna 1419. Kolme ihmistä on nähnyt Ratakaivonkadulla aaveen – ja heidät on pian sen jälkeen löydetty surmattuina. Samalla kadulla sijaitsevassa pahamaineisessa Unterrainerin talossa kerrotaan vuosikymmeniä sitten tapahtuneen hirveyksiä, joiden uhrien uskotaan kummittelevan surmapaikallaan. Kun talon edestä löytyy tuntemattoman kulkurin silvottu ruumis, alkaa apteekkari Melchior selvittää, mitä talossa oikein on tapahtunut ja miksi näyttää siltä kuin menneisyyden haamut haluaisivat kostaa kärsimyksensä eläville ihmisille. Totuus on kirjaimellisesti kaivettava esiin ennen kuin Rataskaivonkadun kummituksen arvoitus on ratkaistu. Rataskaivonkadun kummitus on toinen osa Indrek Harglan keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuvassa Apteekkari Melchior -sarjassa.

Tämän kirjan rikos oli todella kiinnostava! Tarina oli monipolvinen ja kiertyi monien ihmisten ympärille. Ainoa mistä en Harglan tyylissä tykkää on se, että suurin osa tiedoista kerrotaan lukijalle toisen käden (eli lähinnä Mechiorin suun) kautta. Olen enemmän suorien kuulostelujen ystävä esimerkiksi se, kun Melchior jutteli munkkien Hinricuksen ja Ludovicuksen kanssa, vaikka hekin kertoivat vanhoja asioita. Myös suora toiminnan kuvaus siinä, kun Melchior ja oikeusvouti Dorn lähtivät de Wreden perään metsään, oli minusta hyvä. Yleensä dekkarien tarinat tapahtuvat hyvin lähellä toisiaan, mutta nyt tämän ja edellisen kirjan välillä oli kymmenen vuotta, mikä tuntui raikkaalta. Minusta oli kiva, ettei Melchiorin lasten syntymään puututtu sen enempää vaan he olivat tässä jo luonnostaan viisivuotiaita taaperoita. Pidin kaupungin elämän kuvailusta yleisine saunoineen.

Joelin 15-vuotispäivä lähestyy ja koulun päättyminen jännittää. Tulevaisuus on hämärän peitossa, sillä Samuel-isä välttelee päätöstä yhteisestä merille lähdöstä. Yllättävä kirje ohjaa Joelin unelmien löytöretkelle, etsimään kauan kateissa ollutta Jenny-äitiä. Joel saa kokea sekä löytämisen iloa että menettämisen tuskaa. Joelin kasvutarina huipentuu kirjasarjan neljännessä, itsenäisessä päätösosassa. Palkituissa teoksissaan Henning Mankell kuvaa myötäeläen ja runollisen kauniisti 1950-luvun ruotsalaiskylässä asuvan Joelin matkaa lapsuudesta aikuisuuden kynnykselle. Kirjasarja on lukemisseikkailu, jonka ei soisi päättyvän ja joka kiehtoo kaikenikäisiä.

Minä itken täällä. Ihana Joel ja ihana lopetus tälle sarjalle! Pitkään meni ennen kuin luin tämän viimeisen osan, mutta kannatti odottaa. Joel on niin varhaiskypsä pohtiessaan, että tiettyjen asioiden ajatteleminen on lapsellista, mutta että hänellä on oikeus ajatella niitä kuitenkin eikä muiden mielipiteistä tarvitse välittää, varsinkaan, jos muut ei niitä ajatuksia kuule. Mankell kirjoittaa kivan filosofisesta ja ajattomasti, että helposti unohtaa, että tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun lopulle. Pikkukylän meininki on ihan samanlaista kuin meillä oli 1990-luvulla (no, meillä ei ollut rahasta puutetta). Joel löysi äitinsä ja isänkin juonikaarelle saatiin lopetus. Hän pääsi myös merimieheksi, mitä oli aina halunnut. Ja oikeastaan kirjan lopussa hänen seikkailunsa aikuisena vasta alkoivatkin.

-Roona-

Vaaleansininen pehmolohikäärme (osat 11-15, Avengers AU! -fanifiktio)

Moikka!

Disclaimer: Disney ja Marvel omistavat Avengersin hahmot ja maailman. Tämä on fanifiktiota, jossa juoni on omani, muu tunnistettava kuuluu Disneylle ja Marvelille. Kirjoitan huvikseni enkä hyödy tästä taloudellisesti.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

11. (250) 

Illan lopuksi, kun muut olivat menneet kotiin, Steve kipusi ensimmäistä kertaa kotitalonsa katolle. Kattoterassi ei kuulunut penthouseen, sinne kuljettiin erillisiä portaita pitkin. Arkkitehti oli varmaan aikoinaan ajatellut, että olisi tasa-arvoista, jos kaikki asukkaat voisivät käyttää sitä. Steve yllättyi, kun näki Lokin nojailemassa kaiteeseen. Tämä oli kadonnut Pictionaryn loputtua, mikä ei ollut täysin tavatonta; Lokilla oli tapana lähteä vähin äänin kotiin, kun häntä lakkasi huvittamasta. 

”En kai häiritse?” Steve astui mustatukan viereen. 

Loki kohdisti häneen tuikean katseen. ”Sinä olet ällöttävän kiltti, tiedäthän. Vapaa maa ja kaiken lisäksi tämä on sinun kotitalosi eikä minun.” 

Sanat olivat purevia, mutta kehonkieli salli Steven pysyä lähellä. Kaupungin valot ulottuivat niin pitkälle kuin Steven katse kantoi. Hän huokasi. 

”Joskus kaipaan kotopuolen tähtitaivasta.” 

Loki nyökkäsi hänen vieressään. ”Ei varmaan vedä vertoja Ruotsin tähtitaivaalle, mutta voittanee tämän valosaasteen.” 

Steven oli pakko hymähtää. Lokista tuskin saisi irti tuon suurempaa samanmielisyyttä. 

”Lapsena minulla on tapana katsella yötä Fredin kanssa. Se oli vaaleansininen pehmolohikäärme, jota piti kuljettaa mukana joka paikassa, koska en malttanut luopua siitä”, Steve muisteli. 

Hän ei tiennyt miksi kertoi tämän Lokille, mutta se tuntui hyvältä. 

”Minulla oli porolelu. Olof. Nimetty murhatun pääministerin mukaan. Minä olin outo lapsi.” Loki puhui kaukaisuudelle eikä Steve ollut varma vitsailiko hän. ”Joka tapauksessa Olofille kävi paremmin kuin ihmiskaimalleen. Se kierrätettiin toiselle lapselle, kun muutimme Jenkkeihin.” 

Steve nojasi kaiteeseen vahvemmin. Keskustelu oli hullu, mutta tyydyttävä. 

Loki alkoi tehdä lähtöä. ”Menen punkkaamaan Tonyn luokse. Nähdään.” 

Steve jäi yksin yötuulen tuivertaessa kasvojaan. Miksei Loki uskaltanut olla se hyvä tyyppi, joka tämä pohjimmiltaan oli, hän pohti mietteliäästi.

12. (100) 

Tony mietti mitä helvettiä oli mennyt tekemään. Hän oli nähnyt Steven lähtevän lenkille ja sen sijaan, että olisi lähtenyt perään ja lyöttäytynyt mukaan, hän oli päättänyt lähteä bilettämään. Se oli tietysti täydellisen idioottimainen ja epälooginen päätös. Mutta hän ei ollut vain hummaillut, hän oli tuonut jonkun kotiin. Ja hän oli korviaan myöten ihastunut Steveen, joka ei taatusti katsoisi hänen löyhyyttään hyvällä. Eipä sillä ollut väliäkään, sillä he olivat vain ystäviä. 

Mies herätti Tonyn ajatuksistaan kröhäisemällä. ”Et varmaan halua, että jään aamiaiselle.” 

Se oli enemmän toteamus kuin kysymys. 

Tony kohautti harteitaan. ”Voin saattaa sinut ovelle. En minä nyt täysi paskiainen ole.”

13. (200) 

Steve saapui ala-aulaan juuri kun Tony oli avaamassa ovea miehelle. Pahuksen partiopoika on menossa aamuhölkälle, Tony kirosi mielessään. 

Steve virnisti hänelle. ”Muutkin ovat näköjään aikaisin liikkeellä.” 

Huomautus oli niin viaton, että Tony oli purra poskeensa. Yhden yön jutulle tarkoitettu lähtötiuskaus kuoli huulille, kun hän huomasi miehen kasvojen kirkastuneen. 

”Steve? Steve Rogers? Oletko se todella sinä?” 

Steve näytti hämmentyneeltä, kunnes silmiin syttyi pilkahdus. ”James Barnes?” hän sanoi koetellen. ”Sinäkö täällä?” 

Tony tunsi olevansa elämänsä epämukavimmassa tilanteessa. Ei voinut olla totta, että nuo kaksi tunsivat toisensa. 

Barnes oli jo ojentanut kätensä Stevelle. ”Jo vain. Enkä ole parantanut tapojani yhtään kuten näet.” 

Steve loi Tonyyn niin mittailevan katseen, että tämä oli murtua sen alla. ”Etpä tosiaan. Onneksi sinun ei tarvinnut sentään kiivetä ikkunan kautta pois.” 

Barnes räjähti nauramaan. ”Jos kerran olet lähdössä ulos, niin voisimme mennä kahville juttelemaan lisää, sillä Tony tässä ei tarjonnut minulle aamiaista”, hän sanoi pyyhkien vettä silmistään. 

Steve katsahti Tonya toistamiseen arvioivasti ja nyökkäsi sitten Barnesille, joka veti oven auki ja he lähtivät. Työnnettyään uksen kiinni Tony ei voinut muuta kuin valua sitä vasten turtana. Hän oli polttanut mahdollisuutensa, koska oli pannut Steven tuttavaa kännissä ja tämä saisi varmaan kuulla mehukkaimmat kohdat viime yöstä. Hän oli maailman suurin ääliö.

14. (300) 

”Mitä sinä teet Nykissä?” Barnes tiedusteli, kun he olivat istahtaneet lähikuppilan loosin ja saaneet tilauksensa tehtyä. 

”Voisin kysyä sinulta ihan samaa”, Steve vastasi. ”Ei kun odota, kysyinkin sitä jo, James.” 

Mies nauroi jälleen. Hän oli levittänyt kätensä rennosti istuimensa selkänojalle. ”Et siis vieläkään suostu kutsumaan minua Buckyksi. No jaa, vannon, että päädyin yöpaikkaani sattumalta. Tony iski minut baarista. Ja sitä tietä olen tullut tähän.” 

Steve ei voinut olla puhahtamatta paheksuvasti. Tonylla oli tietysti oikeus iskeä kenet halusi, mutta... 

James näytti lukeneen ajatukset hänen kasvoiltaan. ”Älä vain sano, että hänen ja sinun välillä on jotain. En halua sotkea elämääsi millään tavalla.” Miehen katse oli anteeksipyytävä. Steve huokasi, sillä hän oli aikoinaan ollut lääpällään noihin koiranpentusilmiin. 

”Me olemme vain kavereita. Etkä sinä ole minun elämääni aiemminkaan sotkenut.” 

Tarjoilija toi heille höyryävät lautaset. James pyöritti päätään tarttuessaan aterimiinsa. ”Rikoin sydämesi palasiksi sanomalla etten pysty pitämään sinusta muuten kuin veljellisesti. Ja siinä sinä istut tyynesti kuin itse Jumala. Yhden yön juttuni viskasi minut ulos, koska tuli katumapäälle, luulen ma. En ansaitse tätä ollenkaan.” 

Steve ei koskenut ruokaansa vaan tyytyi tarkkailemaan Jamesin syömistä. He olivat hetken hiljaa. ”Millainen Tony oli?” Harhaileva ajatus karkasi Steven suusta. 

Jamesin haarukka jäi puolitiehen suun ja lautasen väliin. Hän tuijotti vastapäätä istujaa, joka pyöräytti silmiään. 

”Minä saatan olla liian kiltti ja viaton ja kaikkea, mutta en ole enää pikkupoika. Ja sinä jos kuka tiedät keihin päin olen kallistunut.” 

James pudotti munakokkelin takaisin lautaselle. ”New York on tehnyt sinulle hyvää, Rogers. Tony oli melkoisessa hutikassa, mutta pirkuleen kuuma kyllä. Niiden vatsalihasten eteen on tehty jokunen tunti töitä.” 

Steven vatsassa lepatti. Milloin Tony muka kävi kuntosalilla? ”En taida haluta kuulla sen tarkempia yksityiskohtia, mutta... kiitos”, hän totesi. 

James virnisti leveästi ja vinkkasi silmää. Steve kävi käsiksi ateriaansa ja kohta he alkoivat jutustella kotipuolen kuulumisista, kouluajoista sekä Jamesin villistä poikamieselämästä. Buckysta, Steve ajatteli.

15. (150) 

Tony oli pyytänyt Natia sparraamaan salille kanssaan. Nainen piteli nyrkkeilysäkkiä, johon Tony kaikin voimin iski. 

”Mikä vikana? Olet tavallista ärhäkämpi”, tämä tiedusteli, kun he siirtyivät tauolle. 

Tony ähkäisi. ”Kännisekoilumorkkis. Menin sänkyyn jonkun Steven vanhan kaverin kanssa.” Hän heittäytyi nojaamaan seinään Natin kohotellessa kulmiaan. 

Nainen tuli hänen viereensä. ”Sekoilua tosiaan. Mitä Steve sanoo?” 

Tony painoi kasvot käsiinsä ja hieroi ohimoitaan. ”En minä tiedä. Mutta en taatusti kykene katsomaan häntä silmiin ensi kerralla, kun näemme.” 

Nat risti kätensä puuskaan. ”Etkö voisi jo myöntää tykkääväsi hänestä? Me muutkin voisimme lopettaa teeskentelemisen, ettemme huomaa mitään.” 

Tony nousi, otti käsipainot lähimmästä telineestä ja alkoi tehdä hauiskääntöjä. ”Tietysti minä tykkään Kolmoskerroksesta. Me kaikki tykkäämme hänestä. Hänestä on vaikea olla tykkäämättä.” 

Nat pudisti olkapäänsä rennoiksi ennen kuin tarttui kahvakuulaan. ”Tiedät hyvin, etten tarkoittanut tuota. Sinä olet saakutan itsepäinen.” 

Tony ei halunnut vastata ja toivoi sydämestään, ettei ollut yhtä läpinäkyvä Stevelle kuin Natille. Häntä pelotti hiekkablondin reaktio tunnustukseen.

-Roona-

Elokuvissa LIII: Respect

 Heippa!

Respect on elokuva soullaulaja Aretha Franklinin elämästä. Leffan on ohjannut Liesl Tommy. Nimiosaa näyttelee Jennifer Hudson. Muissa rooleissa nähdään Forest Whitaker (C. L. Franklin, Arethan isä), Marlon Wayans (Ted White, Arethan aviomies), Audra McDonald (Barbara, Arethan äiti), Mark Maron (Jerry Wexler, tuottaja), Kimberly Scott (Mama Franklin, Arethan isoäiti), Hailey Kilgore (Carolyn Franklin, Arethan sisar), Saycon Sengbloh (Erma Franklin, Arethan sisar), Mary J. Blidge (Dinah Washington) ja Skye Dakota Turner (nuori Aretha).

Vertailua viimeksi näkemääni Billie Holiday -elokuvaan oli tätä katsoessa mahdoton estää. Kyseessä oli jälleen ikonisen mustan naislaulajan tarina. Respectin juoni oli minusta US vs. Billie Holidayta selkeämpi, mutta draamaa vaivasivat hieman samat ongelmat. Draamalliset huippukohdat olivat nyt esillä, mutta ne jätettiin osittain hyödyntämättä. Tai pikemmin ehkä hyödynnetty laiskasti. Alun name dropping ei saa missään vaiheessa kunnollista selitystä; en välitä siitä, onko totta, että kaikki jazzin suuruudet olivat Franklinien perheystäviä, enemmänkin jäi vaivaamaan, miten pikkutyttö, joka kaikesta päätellen kävi luikauttamassa iltabileissä vain laulun tai pari oli alkanut kutsua näitä suuruuksia sediksi ja tädeiksi. Vuorosanojen viittaus siihen, että nämä kävivät vierailulla joskus ihan päiväsaikaankin, olisi riittänyt. Tämä oli vain esimerkki, kokonaisuutta vaivasi näiden syiden vuoksi tasapaksuus.

Arethan raiskauksen tekijän henkilöllisyyden jääminen epäselväksi oli minusta huono ratkaisu. Kun tämä vielä sekoittui Arethan isän inhoon Tediä kohtaan, niin soppa oli valmis. Wikipedian mukaan tekijä oli kuitenkin joku muu (joka ei muistaakseni esiintynyt nimellisenä hahmona koko elokuvassa ja tämä perusteella pastori-isä inhosi Tediä siis jostain muusta syystä.

Minulle jäi katsojan sellainen maku, että Hudsonin näyttelijänkykyjä oli käytetty aika minimaalisesti. Vaikutti, että hänet oli palkattu ainoastaan laulamaan, mistä hän tietysti suoriutui erinomaisesti. Näyttelijäntyö oli väliin niin hillittyä, että alkoi miettiä, mitä ohjaaja on kehottanut Hudsonia oikein tekemään. Lieneekö myös Hudsonilla ollut tarkoitus pyrkiä kauas Oscar-sivuosahahmostaan Dreamgirlsin Effie Whitesta, jonka näyttelemisessä mentiin välillä yli (minusta kyllä hyvällä tavalla). Skye Dakota Turnerille on nostettava hattua nuorena Arethana; hänen roolisuorituksensa on Hudsonia tasaisempi ja hyvällä tavalla hillitty.

Tästä voi saada käsityksen, etten pitänyt leffasta, mutta se oli kyllä hyvää 7-8 keskitasoa. Erityinen suosikkini oli kohtaus, jossa Aretha nousee viimein Tediä vastaan. Siinä käsikirjoituksen hillittyä tunnelmaa oli käytetty oikein ja mukaan saatiin rauhallisuuden myötä draamallista jännitettä. Musiikkikohtaukset olivat tietysti erinomaisia ja minusta paremmin toteutettuja kuin US vs. Billie Holidayssa. Hudson on draamallisesti parhaimmillaan kohdissa, joissa on kuvattu Arethan sovitustyötä kappaleidensa parissa.

Respect on suhteellisen tasapaksu elämänkertaelokuva, jota värittävät upeat musiikkikohtaukset.

-Roona-